Samu Suhonen on ollut vuoden kuljetusyrittäjänä

Sähköposti Tulosta PDF

Suhosen Scania on nähty menneenä kesänä monessa rekkanäyttelyssä. Kuva on Power Truck Show:sta.

Suhonen Transport ei tyydy yhteen lavettiveturiin, vaan laajentaa kuljetustoimintaansa.
 
Samu ”Samppa” Suhonen oli ollut 13 vuotta tien päällä. Hänellä oli kokemusta raskaasta kalustosta kotoakin, olihan isällään Kari Suhosella kuljetusyritys Vammalan Kuljetus-Pojat. Se meni konkurssiin, joten Samu tiesi, ettei yrittäminen välttämättä ole aina auvoista myötätuulta. Nykyisin Samun isällä on yritys Vammala Kupo Line, joka ajaa mm. hautakiviä. Kari Suhonen ajoi takavuosina kilpaa kotimaan kuorma-autoluokassa.
 
Samu Suhosella oli halu kokeilla omia siipiä, perustaa kuljetusyritys. Se onnistui vuoden 2024 syyskuussa, kun hän perusti Suhonen Transport Oy:n. Mutta se ei helpolla onnistunut.
 

Samu Suhonen laajentaa kuljetustoimintaansa.

- Minulla oli valmiina ajopaikka ja kassavirtasuunnitelma. Mutta vasta neljäs rahoittaja suostui lähtemään rahoittajaksi, Suhonen kertoo.
 
Rahoitus löytyi rahoitusvälittäjä Aarirahoituksen kautta. Aarirahoitus järjesti leasingrahoituksen OP Yrityspankin kautta, joka tulikin auton omistajaksi. Ajokki Scania 650 S lavettiveturi vuodelta 2020 hankittiin kouvolalaiselta Kuljetus Nokkaselta, jossa Suhonen oli palkkakuljettajana.
 

Kuvassa on Into Suhonen, Samun edesmennyt isoisä.

- Antti Nokkanen avitti, laittoi homman vauhtiin. Antti sanoi, että jos ajattelet kuljetusliikettä, laita auto, ota hyöty itsellesi.
 
Suhonen Transportin ensimmäinen ajopaikka oli seitsemän kuukautta Kosken Autokeskus. Sieltä ei tullut tienestiä niin paljon, että hommaa olisi kannattanut Suhosen mukaan jatkaa missään nimessä pidempään.
 
- Olin vaikeuksissa. Sitten soitin Niskaselle, jossa sanottiin, että nostetaan sinut jaloilleen. Niskasen veljekset pelastivat minut montusta, Samu Suhonen kertoo.
 
Ajopaikaksi tulikin torniolainen Kuljetusja Nosto Niskanen. Ja sieltä on ajoa järjestynyt niin paljon kuin on jaksanut ajaa.
 
- Siellä on Suomen paras juitsari Markus Hautala, Samu Suhonen kehuu.
 

Suhonen Transport kuljettaa lavetilla pääasiassa työkoneita, kuten traktoreita ja kaivureita.

Kun Suhonen halusi käydä keikalla Lapissa, heti järjestyi keikka. Ensin oli ajo Ivaloon, sitten Kilpisjärvelle. Niskasen hommissa on hyvää, että tyhjäajoa tulee vähän.
 
- Tuli vapaus, voin pitää lomaa silloin kun haluan.
 
Kesällä Suhosen autoa on nähty monessa rekkanäyttelyssä. Kun hän oli elokuussa Power Truck Show:ssa vetoauton kanssa, maanantaina odotti keikka Pirkkalasta kohti pohjoista.
 
Scanian helmiäisteippauksen teki Santala Print, suunnittelijana sieltä Marko Kleimola. Scanian kylkiin tuli Samun isovanhempien Taimi ja Into Suhosen kuvat. Isosisä ajoi aikanaan Antti Haapasella ja Kauko Mäkisellä, jotka molemmat olivat Sastamalasta.
 
Suhonen Transprt ei aio jäädä yhden auton yritykseksi, koska ajoa on tarjolla.
 
- Uusi Scania 660 S katkeavalla telivedolla on tilattu. Kauppaa on väännetty myös norjalaisesta käytetystä 770 S Scaniasta, Vesilahdessa asustava Samu Suhonen tuumaa.

Teksti: Jouni Hievanen, kuvat: Jouni Hievanen ja Samuli Suhonen

TILAA AJOLINJA   |   OSTA DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

HALVEMPI VAIHTOEHTO
Renault tutulla Volvon tekniikalla vei edullisuudellaan voiton, kun Jarmo Kotisaari hankki ensimmäisen uuden puuautonsa, sillä ajetaan 200 000 km vuoteen.

KARJALATO CUSTOMS
Osien metsästäminen leimasi Jukka Hanhi- suannon Scania-alustan rakentamista. Tuloksena oli näyttävä Scania R 143.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 13.11.2025 06:42 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki