- Kumin käryä ja tuttuja, tästä lähtee mukavasti näyttelykausi käyntiin. Härmässä ollaankin sitten kahdella autolla, toteaa lapualainen kuljetusyrittäjä
Juha Klemettilä.

Roope Pelender, Sami Lähteenmäki ja Scania R500.
AJOA RIITTÄÄ
Ideaparkin mainoksin teipattuun R500-Scaniaan (vm. 2019) on kertynyt 650 000 kilometriä. Sami Lähteenmäki Oylle auto tuli Norjasta 450 000 kilometriä ajettuna. Vuonna 2022 perustetun yrityksen kalusto koostuu viidestä täysperästä ja yhdeksästä rekkaveturista.
- Ajoa on piisannut, voisi tosin olla tasaisemminkin. Välillä ei riitä autot mistään ja taas toisinpäin, tällaista tämä vähän meinaa olla, naurahtaa Sami Lähteenmäki.
Scanian päälle asennettu kiinteärunkoinen vuoden 2015 VAK-kori on varustettu lämmittimellä, pituutta on 7,5 metriä. Vetureiden perässä kulkevat kontit välillä Seinäjoki - Vuosaari, yhdellä ajetaan Norjaan.
- Olen koittanut, että lämmitin toimii, mutta ei sille ole tarvetta ollut. Ajetaan tällä pääasiassa Valiolta maitojauhetta. Välillä apulantaa, sahatavaraa tai oikeastaan mitä vain. Kontteja satamaan Seinäjoen seudulta viedään 3-5 kappaletta päivässä. Siinä välillä tulee kuljettajalle juuri sopivan mittainen päivä, sanoo kuljettaja/ ajojärjestelijä Roope Pelander.
Isolle näyttely-yleisölle tutuin auto rivistöstä on luultavimmin vuoden 2016 ”Uuno” Scania R580. Viime vuonna yrityksen kalustoa nähtiin muun muassa Tuuri Truck Showssa sekä tietenkin Härmässä.
- Muut tapahtumat on nyt vielä vähän auki, mutta Power Truck Showhun mennään, yhdellä tai kahdella autolla. Ei sitä voi väliin jättää, siellähän on kaikki, Roope Pelander toteaa.

Henri Mansikkaniemi ja Scania S660.
HENKKA HYVINKÄÄLTÄ
Henri Mansikkaniemi perusti HM Trucking Oy:n vuonna 2023 ja loi töitä näin lähinnä itselleen. Yhden miehen yrityksessä pyörähtää laskutusmies, noin viikon verran kuukaudessa. Nordic Thermon palveluksessa ajot suuntautuvat kotimaan lisäksi Ruotsiin.
Scania S660 on vuosimallia 2024, samoin Ekerin FRC-luokituksen omaavat päällirakenteet. Vuosittainen kertymä matkamittariin on noin 160 000 kilometriä.
- JJ Customs asensi äänentoiston ja raudat tulivat RST-Steeliltä. Sisustaa laitettiin myös vähän viihtyisämmäksi, omin käsin ja kavereiden avustuksella. Mahdollisimman mustaksi yritettiin kaikki saada, Henri Mansikkaniemi toteaa.
Auto on itsessään toiminut moitteettomasti. Toukokuun viimeisen viikon alkaessa matkaa on taitettu 130 000 kilometriä.
- Ainoat ongelmat ovat olleet oikeastaan näyttöjen toiminnassa. Päivityksiä tulee huoltojen yhteydessä aina lisää, pikkuhiljaa nekin ongelmat alkavat vähenemään, Henri sanoo.
Näyttelyitä viime kesänä ehti kertyä useampi, muun muassa Himos Truck Show sekä tottakai Power Truck Show.
- Isosyötteelläkin kävin, tosin puoli vahingossa, sattui sopivasti matkan varrelle. Tämän kesän tapahtumista ei vielä oikeastaan osaa paljon sanoa. Tämäkin nyt sattui sopivasti, kun oli ilmakonehuolto Seinäjoella perjantaina, sunnuntaiaamuksi ajelen tästä sitten Vaasaan ja siitä yli. Tosin Power Truck Showhun jo auton ilmoitin. Eiköhän elokuussa saada Härmäkin sopivasti matkan varrelle, Henri Mansikkaniemi naurahtaa.
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä