Kuusiakseliset koneenkuljetusautot tulevat

Sähköposti Tulosta PDF

Arilahden Ruotsiin toimittama kuusiakselinen metsäkoneenkuljetin.

Metsäkoneiden kasvaneet omamassat vaativat kuljettavalta kalustolta uudenlaista ajattelua. Tarvitaan alle kuudes akseli.
 
Erikoiskuljetusmääräykset ovat muuttumassa. Valmistelu on liikenteen turvallisuusvirasto Traficomin harteilla. Suuri osa erikoiskuljetusmääräysten muutoksista ovat aikaisempien määräysten virtaviivaistamista ja sanamuotojen yksinkertaistamista. Lisäksi määräysten päällekkäisyyksiä poistetaan.
 
Tieliikennelaki menee erikoiskuljetusmääräysten edelle. Eli jos joku asia on määritelty laissa, sitä vastaan on turha taistella määräyksellä. Tämä on huomioitu uudistustyössä.
 
Edellisestä olkoon seuraava esimerkki. Erikoiskuljetusmääräysten mukaan pitkän ajoneuvoyhdistelmän merkintää ei ole tarvinnut olla erikoiskuljetuksen perässä, jos kuljetuksessa on käytetty varoitusautoa. Tämä määräys poistuu, koska Liikenne- ja viestintävirastolle ei ole säädetty valtuutta poiketa tieliikennelain säännöksistä.
 
Erikoiskuljetusmääräysten luonnos oli lausuntokierroksella. Lausunnon antoi 12 tahoa marraskuun loppuun mennessä.
 
53 TONNIA KOKONAISPAINOA
Eräs merkittävimmistä uudistuksista on mahdollisuus kuusiakseliseen ajoneuvonkuljetusautoon. Se tarkoittaa lähinnä metsäkoneenkuljetusautoja, joille on tarve metsäkoneiden koon kasvaessa. Erityisen painavia ovat sellaiset metsäkoneet, joissa on maanmuokkausta varten äkeet.
 
Tällä hetkellä suurimpien metsäkoneiden kuljetuksiin käytetään kuusiakselisia puoliperävaunuyhdistelmiä, joiden on todettu monesti olevan liian suuria metsäteille. Yleisille viisiakselisille metsäkoneenkuljetusautoille sallitaan 45 tonnin kokonaismassa, 9,6 metrin ääriakselivälillä. Kantavuus on 29 tonnin luokkaa.
 
Kuusiakselisen metsäkoneenkuljetusauton suurin kokonaismassa olisi sama 53 tonnia kuin kuusiakseliselle yhdistelmällekin. Siltasäännön laskentakaava on sama kuin yli 44-tonniselle ajoneuvoyhdistelmälle.
 
Kuusiakselisen koneenkuljetusauton pituus voi olla vapaasti 16 metriä. Saadakseen suurin sallittu kokonaispaino 53 tonnia ääriakselivälin on oltava 12,1 metriä. Jos hankitaan erikoiskuljetuslupa, auton pituus voi olla maksimissaan 18 metriä.
 
Kuusiakselisessa koneenkuljettimessa on neliakselinen teli, jonka suurin sallittu massa olisi 37 tonnia. Se on sama kuin on neliakselisen koneenkuljetusauton kokonaismassa.
 
Neliakselisen telin massa on suurimmillaan vain neljä tonnia suurempi massa kuin kolmiakselisen telin massa. Lisäksi akselivälit ovat pitkät. Näin ollen tie- ja siltarasitusten kasvua ei ole odotettavissa ja siksi neliakseliseen teliin ei ole määrätty lisäehtoja.
 
SUUNNITELMIA JO OLEMASSA
Kuusiakselisia metsäkoneenkuljetusautoja on toimittanut puumalalainen Arilahti. Ensimmäisestä on tehty Youtube-video, jonka voi käydä katsomassa Arilahden nettisivulla.
 
Ruotsalaistyyppisessä kuusikossa on neliakselinen kuorma-auto, jonka perässä on kiinteä kaksiakselinen keskiakseliperävaunu. Perävaunun runko ei käänny vetoautoon nähden, vaan kääntyviä ovat keskiakseliperävaunun akselit. Yhdistelmä näyttää äkkiseltään pitkältä kuorma-autolta, jossa on vetoakselit keskellä runkoa.
 
Ritiläautoja tekee myös Pihtiputaan Ajokonekorjaamo, jolla on oma suunnitelma kuusiakselisesta. Siinä neliakseliseen kuorma-autoon lisätään taakse kaksi kääntyvää akselia pienillä pyörillä. Kokonaisrakenteesta tulisi reilu metri nykyistä viisiakselista ratkaisua pidempi. Alustavia suunnitelmia rakenteesta on käyty telittäjä VTA Tekniikan kanssa, mutta Pihtiputaan Ajokonekorjaamon toimitusjohtaja Markku Pihlajamäki ei halua kuvia vielä julkisuuteen.
 
TOIVOMUKSENA SILTASÄÄNNÖN LIEVENNYS
Yksi mahdollisuus estää kuusiakselisten metsäkoneenkuljetusautojen piteneminen olisi lieventää siltasääntöä.
 
- Ehdotan että siltasääntö poistettaisiin kuusiakselisen kohdalta tai siltasäännön painoa nostettaisiin esimerkiksi 320 kilosta 380 kiloon, Pihlajamäki kertoo lausunnossaan Lausuntopalvelussa.
 
Pihlajamäki toteaa, että kuusiakselinen olisi mahdollista rakentaa 10,5 metrin ääriakselivälillä ja kokonaismitta jäisi 14,5 metriin - ei siis 12,1 metrin ääriakselivälillä ja 16-metrin pituudella.
 
- Metsäkoneiden pituus ei tarvitse ylimääräistä tilaa taakse, lisämitta olisi vain ongelma, Pihlajamäki toteaa.
 
Koneyrittäjät ry pitää perusteltuna kuusiakselisia metsäkoneenkuljetusajoneuvoja. Yrittäjäjärjestökin on sillä kannalla, että siltasääntöä voisi lieventää, jotta auton pituus ei kasvaisi ja toimiminen metsäautoteillä ei hankaloituisi.
 
VAPAUTUS TURVALAITTEISTA
Autotuojat ja -teollisuus toteaa lausunnossaan, että koneenkuljetusautot ovat tyypillisesti 2,8 metriä leveitä. Turvavarusteista kuolleen kulman valvontajärjestelmä ja törmäysvaroitin on suunniteltu toimivan maksimissaan 2,6 metriä leveässä ajoneuvossa. Järjestelmien tutkat jäävät leveämmässä ajoneuvossa päällirakenteen katveeseen ja mainittuja turvalaitteita ei tulisi siksi edellyttää koneenkuljetusajoneuvoissa.
 
Myös vuonna 2026 voimaan astuvat uudet GSR-turvamääräykset, kuten aktiivinen etutörmäysavustin ja aktiivinen kaistavahti (ohjausapu), eivät tulisi olla pakollisia. Toki jo tällä hetkellä hätäjarrutusjärjestelmä ja kaistavahti ovat vapautettuja vähintään neliakselisilta ajoneuvoilta.
 
MYÖS PALUUKUORMIA
Ajoneuvonkuljetusautossa on saanut tähän asti olla kuormana vain pyörillä tai telaketjuilla varustettu ajoneuvo ja sen tavanomaiseen käyttöön liittyviä työvälineitä, laitteita ja varapolttoainesäiliöitä sekä huoltoon tai korjaukseen käytettäviä varaosia. Määräystä on tarkoitus muuttaa, jotta kyydissä voisi olla muukin jakamaton kuorma kuin ajoneuvo, kunhan yleisesti tieliikenteessä sallittuja massaa ei ylitetä.
 
Uusi määräys mahdollistaa esimerkiksi metsäkoneenkuljetusautolta muunkin laisen tavaran kuljettamisen kuin itse metsäkoneen. Ja autonkuljetusautolla voisi tuoda paluukuormana muutakin kuin vain autoja.


Mercedes-Benz Actros SLT, 630-heppainen järeä lavettiveturi.

612 HEPPAA RIITTÄÄ
Vaikka erikoiskuljetuksen kokonaismassa olisi kuinka suuri, vetoauton enimmäistehoksi riittää 450 kilowattia eli 612 hevosvoimaa. Tämä määräys on ollut ennenkin.

Ja jos tuntuu, että tarvitaan vieläkin enemmän vetokykyä, voidaanhan sitä kytkeä toinen lavettiveturi toisen perään. Ja yhdistelmän perään voidaan lisätä työntävä veturi.

AKSELIN LUKITUTTAVA AIKAISEMMIN
Erikoiskuljetusperävaunuissa ohjaavien akseleiden tulee nykysäännösten mukaan lukittua viimeistään 30 km/h nopeudessa. Uusi määräys puolittaa nopeuden eli ohjautuvan akselin pyörien lukittuminen suoraan ajoa vastaavaan asentoon tulee tapahtua viimeistään 15 km/h nopeudessa.

Muutoksen tarkoituksena on pienentää riskiä perävaunun kaatumiselle ja hallinnan menettämiselle. Määräykseen tulee siirtymäaika, jotta ennen määräyksen voimaantuloa tilatut ajoneuvot voidaan ottaa käyttöön sellaisenaan. Kukaan lausunnonantajista ei kritisoinut uutta määräysehdotusta.

Teksti: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA   |   OSTA DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

TVOLVOJEN VALTAKUNTA
Mitä on arki telkkarista, mäkivetokisoista ja Volvoista tutuksi tulleilla Mustosilla? Ajolinja poikkesi kylässä Enonkoskella..

SCANIA 770 S
AJOKOE NORJASSA

Ajolinja oli Scania Winter talviajotapahtumassa Norjan mäkiteillä. Selvisi millaisia ovat Scania 770 S ja G38 vaihteisto.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 13.02.2025 11:44 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki