Lila Madonnan uusi tuleminen

Sähköposti Tulosta PDF

Kuljetus-Nukalan vuoden 1989-mallinen Scania 143H ”Lila Madonna” on palautettu entiseen loistoonsa. (Kuvalähde: PTS Messut).

”Meillehän ei retliinin väristä autoa tule”, Mikko Nukala kohtalokkaat sanat. Nyt 35-vuotias Scania on kunnostettu ulkoisesti Jari Välkkysen johdolla.
 
”Lila Madonnaksi” nimetty violetti vuoden 1989-mallinen Scania 143 H kuului jo joukostamme poistuneen ”Kustomkunkku” Mikko Nukalan suosikkiautoihin. ”Lila Madonnan” Nukalat rakensivat itse ja maalaus oli Simo Riikosen taidonnäyte. Aikanaan monet näyttelyt kiertänyt auto palautettiin sponsoreiden tukemana entiseen loistoonsa Jari Välkkysen johdolla valtaosin Kauhavalla toimivan ammattiopiston pintakäsittelylinjan oppilastyönä yhdessä Kauhavalla toimivan työpaja Junkin kanssa.
 
Uudistetun Lila Madonnan ensiesittelyssä suurelle yleisölle Power Truck Show-näyttelyssä Välkkynen painotti, että autoa ei ole entisöity vaan se on konservoitu. Teknisesti Scania oli riittävän hyvässä kunnossa, olihan se ollut Kuljetus-Nukala Oy:llä työajossa lähes koko elinkaarensa ajan. Kunnostuksen lähtökohtana oli palauttaa ulkonäkö entiseen loistoonsa.
 
LILA MADONNAN SYNTY
Simo Riikonen kertoo tehneensä Nukalan uudesta Scaniasta luonnoksen, jonka maalausta Ritva ja Mikko Nukala olivat tulleet hänen luokseen Poriin suunnittelemaan. Mikon ilme oli synkistynyt Simon esitellessä luonnosta ja lopuksi hän oli todennut sanojaan kaunistelematta: ”Meille ei kyllä retliinin väristä kuorma-autoa tule”.
 
Nukalat lähtivät sitten paluumatkalle kohti Alahärmää. Vartin päästä Mikko soitti ja kertoi, että kyllä se retliini sittenkin sopii Scanian väriksi. Riikonen arvelee, että Mikon mielen muutoksen takana oli violetistä väristä tykännyt vaimo Ritva. Niin sen ajan kuorma-autojen massasta poikkeava väritys sai alkunsa.


Erikoismaalari ja nykyinen ammattikoulun opettaja Jari Välkkynen johti ”Lila Madonnan” konservointia oppilastyönä. Vaativimmat työt, kuten kuvioiden maalaukset, hän teki itse. Välkkynen sai öljyvärit kolmevuotiaana ja kynäruiskun 12-vuotiaana.

HAASTEELLINEN TYÖ
Korroosio ja reilun 30-vuoden raskas työkäyttö olivat jättäneet jälkensä, vaikkakin maalaukset ja kustomoinnit olivat säilyneet hyvinä. Maalipintaan kohdistuvat korjaukset pyrittiin tekemään paikallisesti niin, että Riikosen aikanaan tekemiä maalauksia säilytettiin mahdollisimman paljon, mikä sitten helpotti etenkin kuvioiden uudelleen maalaustyötä.
 
Oman haasteensa työhön toi Riikosen maalaustyyli sen aikakauden työvälineillä ja maaleilla.
 
- Kuvioiden maalauksia korjatessa piti ensin opetella Simon tyyli sekä selvittää Simolta, miten hän oli ne maalannut. Yleensä ensin tutkin maalaukset itse, jonka jälkeen kysyin Riikoselta, että teitkö nämä näin, Jari Välkkynen kertoo
 
NÄRKÖN RAHTILAVA
Paljon työtä vaativa kohde oli Närkön aikanaan valmistama rahtilava. Se irrotettiin autosta, alumiinilaidat purettiin osiksi, jolloin vauriokohtien korjaukset saatiin tehtyä mahdollisimman pieninä alueina.
 
Lavan runko hiekkapuhallettiin, ruostevauriot korjattiin ja lopuksi runko maalattiin. Kunnostustyön jälkeen alumiinilaidat koottiin odottamaan pintamaalauksen korjausta ja lakkausta.
 
MUOVI- , LASIKUITU JA KROMIOSIEN KORJAUSTA
Lasikuituisten alleajosuojien vauriot on korjattu laminoimalla. Koska vaurioita oli paljon, niin ne piti kitata ja ylimaalata kokonaan.
 
Lasikuituiset etupyörien lokasuojakaaret on rakennettu osista uusiksi ja ylimaalattu kokonaan. Muovisten peilikupujen vauriot on korjattu muovikorjauksella. Kromiosien pinnoituksen uudisti Custom Parts.

Teksti ja kuvat: Ari Jääskeläinen

TILAA AJOLINJA   |   LUE DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

MUHOKSEN MACHO
Teippaus mahdollistaa yksityiskohtaiset kuvat motiivimaalausta edullisemmin. Tämä harvaittiin myös Transport Jurvan uutta autoa rakentaessa.

LEHDON TGL-MAN
Lehto & Jylhän näppärän ketterä TGL-MAN automaattikasetilla poikkesi MAN-päivässä Espoossa.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 15.10.2024 02:57 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki