Maitoautonkuljettajan Plan B

Sähköposti Tulosta PDF

Ennen maitoautonkuljettajan työtä Henna Rahkonen ajoi kymmenen vuotta rahtia.

Elämässä on hyvä olla varasuunnitelmia, sanoo ylivieskalainen maitoautonkuljettaja Henna Rahkonen.
 
Ensin nilkasta kuului kamala rusahdus. Sitten jalkaterä osoitti aivan väärään ilmansuuntaan.
 
- Olin juuri imenyt maidot kyytiin eräältä alaveteliläisen tilan tilatankista. Hyttiin noustuani päätin kuitenkin vielä pikaisesti käydä tarkistamassa, olinko muistanut laittaa tankin pesurin päälle. Jalka lipsahti hytistä alas laskeutuessa. Sitten mentiin, kertoo ylivieskalainen maitoautonkuljettaja Henna Rahkonen.
 
Vaikka putoaminen tapahtui auton alimmalta askelmalta, tuloksena oli nilkan murtuma.
 
- Siinähän sitten makasin maassa. Onneksi puhelin oli taskussa, eikä hytissä, joten sain soitettua apua. Matka jatkui ambulanssilla, Henna jatkaa.
 
Päivä oli samalla Hennan viimeinen työpäivä hänen pappansa jo vuonna 1950 perustamassa HK Rahkonen ja kumppanit- perheyrityksessä. Lähes 70 vuotta maitoa ajanut yritys ei enää saanut uutta sopimusta maidonajoon. Sen seurauksena perheyrityksen pitkään tarinaan oli piirrettävä piste. Henna oli jäämässä työttömäksi, mutta onneksi työrukkasia ei tarvinnut laittaa naulaan. Uusi työpaikka löytyi himankalaisesta AJA Nordic Oy:stä.


Hennan ajokkina on AJA Nordic Oy:n reilun vuoden vanha Scania 560 G.
 
Ongelmat nilkan kanssa eivät kuitenkaan loppuneet leikkauksen myötä. Kun toinenkin jalka kiukkuisesti ilmoitteli olemassaolostaan, myös se jouduttiin leikkaamaan.
 
- Millä todennäköisyydellä kaksi leikkausta voi epäonnistua? Mutta niin vain kävi. Kummassakin nilkassa on nyt hermovaurioita, mutta en ole antanut niiden haitata menoa, Henna toteaa.
 
Työnteko maitoauton ratissa jatkui kipujen ja pitkäaikaisten hoitojen ohella. Samoihin aikoihin kuljetusyritys, jossa Hennan puoliso Ville oli ollut osakkaana, joutui lopettamaan. Tapahtumat saivat oivaltamaan, että elämässä saattoi tapahtua mitä tahansa.
 
- Onneksi Ville sai jo viikon päästä töitä. Yön pimeinä tunteina kuitenkin mietin, entä jos jonakin päivänä en kykenisikään tekemään kuljettajan töitä. Miten sitten pärjäisimme, kun perheessä on kolme lastakin. Oli pakko ruveta tekemään varasuunnitelmaa.


Henna Rahkonen perusti sivutyökseen dronekuvaukseen erikoistuneen yrityksen. Yrityksen tarjontaan kuuluvat mm. video- ja valokuvaus, mainosten, logojen ja somesisällön teko yrityksille ja yksityisille.

KAKSI TUTKINTOA KERRALLA
Vaikka kotona oli kuljetusalan perheyritys, peruskoulun jälkeen Henna oli päättänyt mennä lukioon. Ylioppilaskirjoituksia edeltävällä lukulomalla hän haki yhdistelmäajoneuvonkuljettajakurssille.
 
- Isä tosin sanoi, että älä lähde kuljetusalalle, se on koiran elämää. Kuljetusala vei kuitenkin voiton ja ylioppilaslakin sain rekkakurssia suorittaessani. Olin jo päässyt ammattikorkeaan opiskelemaan graafista suunnittelua, mutta peruin opiskelupaikan ja menin Vähälälle kuljettajaksi, Henna muistelee.
 
Vähälällä vierähti aikaa nelisen vuotta. Sen jälkeen kuusi vuotta kului Kuljetus Pekka Hyrkkään leivissä. Lasten syntymien myötä kävi kuitenkin tarpeelliseksi löytää työajoiltaan säännöllisempi työ, joten Henna ryhtyi ajamaan maitoautoa.
 
- Luova työ on kuitenkin ollut aina lähellä sydäntäni. Kun rupesin miettimään varasuunnitelmaa tulevaisuuden varalle, jokin siihen liittyvä tuntui luonnolliselta valinnalta, Henna kertoo.
 
Käytännön syistä kyseeseen tuli kuitenkin maitoauton ajamisen ohella tehtävä monimuoto- opiskelu, jossa lähiopetuspäiviä on vain muutama kuukaudessa. Niinpä Henna haki opiskelemaan mediapalveluiden toteuttajaksi. Opiskeluun kuului paljon kuvallisen ilmaisun opiskelua, kuten videokuvausta, joka oli kiinnostanut jo pitempään.
 
- Olin jo vuotta aiemmin ostanut dronen, koska halusin kuvata Kittilässä olevan Suomen muotoiseksi kaivetun Neitokainen-järven. Se oli ensimmäinen dronekuvaukseni. Dronepaketti tuli juuri ennen matkaa, joten siellä metsässä sitten opettelin sen käyttöä, Henna naurahtaa.
 
Dronen hankkimisen ja opiskelun myötä Hennan mielessä vahvistui ajatus, että kuvausta voisi tehdä sivutyönä. Joskus tulevaisuudessa asetelman voisi tarvittaessa kääntää toisinpäin eli muuttaa kuvauksen päätyöksi ja autonkuljettajan työn sivutyöksi. Näin ainakin yksi ovi olisi auki uuteen suuntaan.
 
Mediapalveluiden toteuttajan opiskelut Hennalla on tarkoitus saada maaliin kahdessa ja puolessa vuodessa eli ensi kesään mennessä. 
 
- Kevytyrittäjänä olen tosin toiminut jo kolmisen vuotta työn ohessa, kun tulin tulokseen, että joku taloudellinen turva on oltava varmuuden vuoksi jo ennen valmistumista, Henna perustelee.
 
Media-alan opiskelujen ohella Henna suoritti myös tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon.
 
- Siitä koulutuksesta valmistuin helmikuussa. Ajattelin, että se koulutus auttaisi kehittämään oman yrityksen toimintaa. Lisäksi voisin kehitellä muillekin yrityksille vaikkapa erilaisia digitaalisia palveluja.


Henna Rahkosen keräilyalue ulottuu Lohtajalta Nivalaan ja Kalajoelle. Maito kuljetetaan Valion Seinäjoen, Haapaveden ja Lapinlahden tehtaille. Kuvan on ottanut Henna dronella.

VISIOITA
Kahta eri tutkintoa yhtä aikaa suorittaessaan Henna on tehnyt täysiä työviikkoja maidonajossa. Kun puoliso on ollut joka toisella viikolla reissutöissä Sotkamon kaivoksella, tukiverkko on ollut tarpeen.
 
- Virta on välillä ollut vähissä, mutta onneksi isovanhemmista on ollut iso apu. Kieltämättä viimeiset reilut kaksi vuotta elämä on työn, opiskelun, perheen ja terveyshuolien kanssa välillä melkoista säätämistä ja sumplimista, Henna tunnustaa.
 
Kun opiskelussa on ollut lähipäivien lisäksi paljon aikaa vieviä kotitehtäviä, Henna perfektionismiin taipuvainen luonne on tuonut elämään oman suolansa.
 
- Kai vaadin itseltäni liikaa. Liiasta täydellisyyteen pyrkimisestä pitäisi päästä pois, sillä se vie voimia niin opiskelussa kuin töissä. Töissä esimerkiksi huonolla kelillä olen yrittänyt ajatella, että vaikka olisi miten kiire ja pitäisi ehtiä sinne ja tuonne, vahinkojen välttäminen on tärkeämpää kuin aikataulussa pysyminen.
 
Tulevaisuuden suunnitelmissa on tehdä vähemmän kuljettajan töitä ja panostaa enemmän oman yrityksen pyörittämiseen.
 
Näin siitä huolimatta, että maaseudulta kotoisin oleva Henna on aina pitänyt maitoauton kuljettajan työstä ja maaseudulla liikkumisesta. Oman yrityksensä suhteen Henna luottaa siihen, että erikoistumalla drone- ja videokuvauksiin ja erottumalla muista alan yrityksistä töitä tulee olemaan riittävästi.
 
- Vaikka tietysti on niin, että huonojen aikojen koittaessa ihmiset ehkä säästävät ensimmäisenä esimerkiksi kuvauspalveluista, Henna myöntää.


Henna Rahkosen pappa Pentti ”Meijäri-Pentti” Rahkonen aloitti maidonkeräilyn Bedfordilla vuonna 1950. Maidon määränpäänä oli ensin Kälviän Osuusmeijeri ja myöhemmin Toholammin juustola. Yrityksen toiminta loppui 2018.

OMAAN TAHTIIN
Suunnitelma B:n hankkimista Henna suosittelee kaikille, sillä aloja, joille voi opiskella työn ohella monimuoto-opiskeluna, on paljon. Jos työ kuljetusalalla on yllättäen lopetettava esimerkiksi loukkaantumisen vuoksi ja työ on ollut kaveripiiriä yhdessä pitävä liima, työn loppumisen lisäksi riskinä on myös kaveripiirin katoaminen. Jos takataskussa on jo muidenkin alojen tutkintoja ja kavereita, siirtymä pois alalta on helpompi.
 
Vaikka työn, kahden tutkinnon yhtäaikaisen opiskelun ja perhe-elämän integrointi on ollut välillä raskasta, Henna Rahkonen on tyytyväinen, että urakka tuli tehtyä.
 
- Olen sanonut, että enää en varmasti ikinä opiskele, mutta varmastikin opiskelen vielä jotakin jatkossakin. Tuskin jätän kuljetusalaakaan koskaan kokonaan, kun olen tehnyt tätä jo 17 vuotta. Päätavoite on kuitenkin se, että tulevaisuudessa saisin itse määrittää kuinka paljon tai vähän teen töitä, Henna visioi.
 
Tulevana kesänä ja vasta valmistuneena mediapalvelujen toteuttajana Hennalla on tarkoitus pakata kuvauskalusto autoon ja lähteä Norjaan kuvausmatkalle. Ideana on tehdä reissu yksin.
 
- Maitoauton kuljettajan työ on melko kiireistä työtä minuuttiaikataululla. Kuljettajan vaihdotkin tehdään läpsystä. Ideana on, että Norjan reissulla voin kulkea ja kuvata omaan tahtiini ja keskittyä täysillä dronen lennättämiseen, Henna Rahkonen toteaa.

MAASEUDUN TULEVAISUUS
Maidonajopuolella omaa epävarmuuttaan aiheuttaa maatalouden tulevaisuus. Jo useana vuotena peräkkäin Suomessa on lopettanut vuosittain tuhatkunta maatilaa.

- Vielä on muutaman sadan litran maitotiloja, mutta trendi on se, että ne ovat häviämässä. Näillä seuduilla on paljon yli 10 maitotonnin paikkoja ja jopa 20 tonninkin maitotiloja, Henna Rahkonen kertoo.
 
Maitoautopuolella trendi on sama.
 
- Yhden auton yritykset ovat alkaneet karsiutua pois ja veikkaan, että suuntaus tulee olemaan sama muissakin ajoissa. Kuljettajia vielä löytyy, mutta löytyykö uusia yrittäjiä, on hyvä kysymys. Kuljetussopimukset ovat lyhyitä, mutta kulut korkeita. On oltava nopea, tehokas ja kaluston on oltava uutta, Henna arvioi.
 
Henna ei itse uskaltaisi ryhtyä kuljetusyrittäjäksi.
 
- Riskit ovat liian suuret, ylivieskalainen pohtii.

Teksti: Riitta Airaksinen, kuvat: Henna Rahkonen ja Riitta Airaksinen

TILAA AJOLINJA   |   LUE DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

MUHOKSEN MACHO
Teippaus mahdollistaa yksityiskohtaiset kuvat motiivimaalausta edullisemmin. Tämä harvaittiin myös Transport Jurvan uutta autoa rakentaessa.

LEHDON TGL-MAN
Lehto & Jylhän näppärän ketterä TGL-MAN automaattikasetilla poikkesi MAN-päivässä Espoossa.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 15.10.2024 03:37 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki