Pajalanmäen Kuljetuksen kuljettaja Finnmarkissa

Sähköposti Tulosta PDF

Mikko ja Scania Norjan jylhissä maisemissa Altassa.

Mikko Mahosenahoa
alkoi kiinnostaa Norjan liikenne jo ennen ajokorttia.
 
Pajalanmäen Kuljetuksen autot ovat tuttu näky pohjoisen Norjan maisemissa. Täällä Ajolinja tapasi myös Mikko Mahosenahon, joka oli purkanut kuorman Finnmarkin alueelle. Matka jatkui lastauspaikkaan Skjervöyan saarelle, josta kalaa otetaan jousille ja lähdetään takaisin etelään.
 
Kaustislaisen kuljetusyrityksen palveluksessa Mahosenaho on ehtinyt viettää noin kaksi ja puoli vuotta. Ajokkina oli vuoden 2022 Scania 540 S, jonka perässä on lämpösäädelty Ekerin valmistama puoliperävaunu vuosimallia 2021. Autolla on ajettu reilu 300 000 kilometriä.
 
Pajalanmäen Kuljetuksen kalusto koostuu kokosivuaukeavista puoliperävaunuyhdistelmistä ja moduuliyhdistelmistä sekä eläinkuljetuskuorma-autoista.
 
- Ennen ajoin pääasiassa Suomen ja Ruotsin väliä, viitisen vuotta. Ensin säiliöautoa ja sen jälkeen noin neljä vuotta lämpösäädeltyjä kuljetuksia, Mikko ynnäilee.
 
Kiinnostus Norjan liikenteeseen juontaa juurensa jo aikaan, jolloin miehen taskusta ei ollut vielä ajokorttia.
 
- En tiedä, mistä kiinnostus näihin maisemiin edes johtuu. On tullut kuunneltua tarinoita Norjan ajoista, ja se on jotenkin aina kiehtonut, että voisiko täällä itsekin pärjätä. Ja kyllähän varmasti toimeen tulee, kenellä vain halu ja kiinnostus tänne on ajella.
 

Taustalla on E6-tien varrella Kåfjorbruan silta, jota pitkin kuljetaan mentäessä Altasta pohjoiseen.

Pajalanmäen Kuljetuksella on pitkä historia Norjan ajoista ja olosuhteista. Kalusto on sen mukaista.
 
- Oikeanlaisella työkalulla täällä pärjää ja on mukava tehdä töitä. Talvi on pitkä ja ratissa pitää viihtyä itsensä kanssa. Suurimman osan vuodesta on rauhallista kulkea. Talvisina öinä voi olla pitkiäkin matkoja, ettei juuri muuta liikennettä ole, Mikko tuumaa.
 
Mahosenmäki on firman nuorin kuljettaja.
 
- Paljon olen saanut arvokkaita neuvoja työkavereilta. Useimmilla on kokemusta Norjan liikenteestä kymmeniä vuosia, Mikko toteaa.
 
Mahosenahon mielestä haastavimpia ovat ääripäät, kuten myrskyt ja kovat tuulet sekä lämpötilojen vaihtelut.
 
- Isä sanoi aikanaan mielestäni hyvin, että keliä ei saa pelätä, sitä pitää kunnioittaa. Jokainen kulkee omien taitojen mukaan ja niin kuin itsestä tuntuu turvalliselta, Mikko Mahosenaho tuumaa.

Teksti ja kuvat | Risto Penttilä

TILAA AJOLINJA   |   LUE DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

LÄNNEN VILJAJUNA
Kuljetusyrittäjä Jarmo Saari kuuluu vannoutuneiden V8-autoilijoiden joukkoon. Hänen näyttävä Scaniansa on yhtenä tähtenä Power Truck Show:ssa.

NÄLKÄMAAN LAULUJA
Nälkämaa Truck Meetingissä vilua ja nälkää karkotettiin toukokuussa 121 esillä olleen auton voimin. Ajolinja oli mukana kyselemässä kuulumisia.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 24.07.2024 02:13 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki