Mainospalkki

Sisu Uptime-palvelut – Suunnittelupöydällä

Sähköposti Tulosta PDF

Kuljetusyrittäjä Staffan Holmberg kertoo saaneensa hyvin apua Karjaan tehtaalta ja Raaseporin Veholta. Sisuja onkin ollut vuosikymmeniä.

Uusissa Sisuissa ei ole vielä etäyhteysvalmiuksia. Ja huolto-ohjelma on kiinteä. Auton kunnossapidossa tukeudutaan lähikorjaamon palveluihin.
 
Karjaalla Sisun tehtaalla ollaan Uptime-palveluiden osalta melkein lähtökuopissa. Viimeisimmässämallipäivityksessä kaksi vuotta sitten kuorma- autoihin lisättiin kosketusnäyttö etäyhteysvalmiuksia varten. Myös asiakkaiden tarpeiden kartoitusta ja selvitystä muiden kuorma-automerkkien Uptime-palvelutarjonnasta on tehty, mutta millainen konsepti aikanaan mahdollisesti tarjolla tulee, on vielä hernerokkasumun peitossa.
 
Nopeaa etenemistä ei kuitenkaan ole odotettavissa, koska uusissakaan Sisuissa ei ole vielä edes etäyhteysvalmiuksia vakiona. Sisun asiakkuuspäällikkö Teemu Puustisen mukaan kuorma-auto olisi tilattavissa Karjaalta etäyhteysvalmiuksilla, mutta kukaan asiakas ei ole vielä kuitenkaan tilannut – syytä tähän Puustinen ei osannut sanoa.
 
Ehkä etäyhteyspalveluihin ei ole ollut suurta tarvettakaan, kun Sisuja ei ole juuri pitkän matkan liikenteessä. Sisuthan möyrivät pääasiassa hiekkamontuilla, metsissä ja tienhoidossa.
 
Sisun tekniikka on Daimler Truck AG:ltä. Siten Mercedes-Benz kuorma-autoissa käytössä oleva Uptime-järjestelmä olisi ehkä helpostikin otettavissa käyttöön Sisuissa. Palvelun ylläpito Mercedes-Benzin tavalla vaatisi resursseja myös Karjaalle ja niihin ei pienellä ajoneuvovalmistajalla taida olla varaa. Poikkeuksena on yksittäinen Kaivos-Sisu Itävallassa, jossa on Daimlerin järjestelmää hyödyntäviä etäyhteystoimintoja.
 
KIINTEÄ HUOLTO-OHJELMA
Kuorma-automerkit tarjoavat perinteisen kiinteän huolto-ohjelman (aika, kilometrit, käyttötunnit) vaihtoehdoksi muuttuvaa huolto-ohjelmaa. Sitä päivitetään kuorma- autosta etäyhteyden kautta saatavien käyttötietojen mukaan.
 
Sisu käyttää edelleen kiinteää huolto-ohjelmaa. Huoltovälit eivät ole kuitenkaan kaikissa kuorma-autoissa samat, vaan ne määritellään asiakasauton käyttöolosuhteiden mukaan luovutustilanteessa tai viimeistään ensimmäisessä huollossa.
 
HUOLENPITOSOPIMUS JA TIEPALVELU PAIKALLISESTI
Jos Sisu-asiakas haluaa kuorma-autolleen huolto- tai huolenpitosopimuksen, niin se tehdään paikallisesti asiakkaan valitseman huoltokorjaamon kanssa. Keskitettyjä merkin tarjoamia palvelusopimuksia ei tällä hetkellä ole. Huoltoverkoston laatuun ja laajuuteen Sisu on sen sijaan panostanut, koska verkosto on monilta osin yhtenevä Mercedes-Benzin kanssa. Sisun Teemu Puustinen kertoo, että verkostoa ollaan laajentamassa etenkin Pohjois- ja Koillis-Suomessa.
 
Tiepalvelun osalta Sisu käyttää paikallisten huoltokorjaamoiden palveluja, valtakunnallista palvelua ei ole. Tiepalvelun puuttuminen sinänsä ihmetyttää, koska se olisi helposti järjestettävissä ulkopuolisen toimijan esimerkiksi Autoliiton kanssa.
 
VIKATIETOA PERINTEISISTÄ KANAVISTA
Teemu Puustinen myöntää, että Uptime-palveluiden osalta ollaan takamatkalla kilpailevien merkkien tarjonnasta.
 
Puustinen kuitenkin toteaa, että Sisullakin kuorma-auton käyttöastettakin on pyritty parantamaan teknisin keinoin. Saatua vikatietoa hyödyntämällä on eliminoitu vikamahdollisuuksia. Autojen vikaantumistietoa tulee Karjaalle takuiden, korjaamoiden ja asiakkaiden kautta. Niihin reagoidaan välittömästi tuotantomuutoksilla, mutta myös käytössä olevien autojen osalta mm. korjausohjeilla, huoltokampanjoilla ja vakavien vikojen osalta tietenkin takaisinkutsukampanjoilla.
 
Pienellä kotimaisella ajoneuvovalmistajalla on etuja kilpaileviin merkkeihin verrattuna. Esimerkiksi tuotantomuutoksia pystytään tekemään nopeasti ilman byrokratiaa. Valmistajatehdas ovat he itse ja ilman kielimuuria.

JOUSTAVASTI APUA
Sisun joustavasta palvelusta on hyvä esimerkki Br. Holmberg Transport AB:n käyttöentisöity Sisu E14 (Ajolinja 07/2022). Karjaan tehtaan mekaanikko kävi ohjelmoimassa moottorin ohjainyksikön eli nostamassa tehoa, jotta yhdistelmä saatiin 76-tonniseksi. Tuskin kukaan muu kuorma-auton valmistaja olisi sellaista lähtenyt tekemään 12 vuotta vanhaan autoon.

Holmbergin reilu vuosi sitten tulleessa Sisu Polarissa (Ajolinja 5–6/2021) on huolenpitosopimus, joka sisältää huollot ja korjaukset. Samanlainen sopimus oli tuolloin vaihtoon menneessä Polarissa, josta palautettavaa maksuylijäämää kertyi 30 000 euroa. Tämä tietysti kertoo, että Sisu meni teknisesti hyvin.
 
Holmbergin Sisut huolletaan ja korjataan Raaseporin Veholla, josta kuljetusyrittäjä Staffan Holmbergillä ei ole kuin hyvää sanottavaa. Korjaamo on pitkään auki ja työnjohtaja Bengt Grönholm on Holmbergin mukaan osaava kaveri. Korjaamolla käy Scanioitakin.
 
Moottoriöljyt vaihdetaan Holmbergin Polariin 40 000 kilometrin välein. Rasvaus on 10 000 kilometrin välein ja se hoidetaan nosturin ja kärryn osalta myös Veholla. Keskusvoitelua ei siis ole. Nosturin viikkorasvaus tehdään Holmbergin kotipihalla.

Teksti: Ari Jääskeläinen. kuva: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

HANHELAN HUOLLETTAVAT
Kuljetusliike M. Hanhelan kaluston ylläpidossa "melkein oma" huoltokorjaamo ja Volvon merkkihuolto paikkakunnalla helpottavat huoltoa.

VÄRIKÄS SISU-TRANS
Sinivalkoisilla Sisuilla liikennöinnin aloittanut Sisu-Trans on yksi tunnetuim- mista kuljetusliikkeistä historian lehdillä.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 08.02.2023 00:19 ]
feed-image Feed Entries


Mainospalkki