Nousu tähtäimessä

Sähköposti Tulosta PDF

FMX-Volvon runkoa järeytetään, jotta sen ylle voidaan nostaa HMF 5020.

Suomen JOAB irrottautui Pro Lift menneisyydestä. myynti vahvistuu ja hallin puolella varustellaan uutta kalustoa, kuten 6x6-nosturiautoa.
 
Ruotsin suurin päällirakentaja, erityisesti vaihtolavalaitteistaan tuttu JOAB, osti kaksi vuotta sitten Vesa Hiekkaselta Pro Liftin. Toimintaa jatketaan samoissa uudehkoissa toimitiloissa Nurmijärvellä, joihin Pro Lift tuli aikanaan Helsingistä. Yrityksen nimi on JOAB Finland Oy.
 
Viime vuoden aikana Hiekkanen jäi toiminnasta pois. Pro Lift aputoiminimi siirtyi historiaan lehdille.


FMX-Volvon runkoa järeytetään, jotta sen ylle voidaan nostaa HMF 5020.
 
JOAB Finlandin toimitusjohtajana on ollut koko ajan Peter Olsson, joka johtaa koko JOAB-yhtiötä. Suomen yhtiön viime tilikausi oli tappiollinen, nyt näyttää paremmalta.
 
- Viikon aikana olen ehtinyt myydä jo viisi koukkulaitetta ja yhden nosturin. Bylund on myynyt kolme koukkua, tokaisee aluemyyntipäällikkö Petri Kuusela helmikuun puolivälissä.
 
Myyntiä hoidetaan kolmen miehen voimin. Mats Bylund myi JOABin koukkulaitteita ja jätepakkareita jo ennen kuin JOAB tuli Nurmijärvelle. Hän tekee kauppaa Närpiöstä käsin. Petri Kuusela hoiti myyntiä jo Pro Liftin aikaan. Jan Ivar Fransman on nousemassa pitkän halliuran jälkeen myyntiin ja suunnitteluun. Rakentamiskokemusta nosturiautoista Fransmanille on kertynyt 20 vuotta, viimeiset viisi vuotta JOAB/Pro Lifillä, sitä ennen VTA Tekniikalla.


Ala-Korpelan Scanian päällä on HMF 2820, joka ”kympityksen” myötä saa uuden jatkopuomin. Sitä asentaa Marttin Backman.

VOLVO 6x6 HMF:llä
JOABilla on menossa mielenkiintoinen uudisrakennusprojekti. Uuden 6x6 FMX-Volvon ylle tulee nosturiksi 50-tonnimetrin HMF ja sen päähän kaatokoura. Varusteeksi on tulossa myös irrotettava vinssi, jonka saa eteen tai taakse. Hydraulinen jatkoperä asennetaan myös.
 
Autolla on tarkoitus päästä kaatamaan puita hankalaankin paikkaan. Kuljetusyrittäjä on uskollinen HMF-käyttäjä, tanskalaisnostureita on kuusi 0,5-95 tonnimetrin välillä. Hän haluaa kasvonsa ja nimensä esille sitten, kun auto on valmis.
 
Volvon rungon päälle ja alle asennetaan vahvistelevy. Kylkilevyt ovat jo paikoillaan, särmättynä rungon alle. Ainevahvuudet eivät ole julkista tietoa.
 
- Apurunko painaa 300 kiloa metri eli 2 500 kiloa, Jan Ivar Fransman toteaa.
 
Volvoon halutaankin lisää omapainoa, jotta se on kuin tervaskanto eikä heilu maailman myrskyissä, kun möyritään maastossa kaatokoura pitkällä puomin päässä. Takatukijalat ovat astetta järeämmät kuin mitä nosturi vaatisi. 
 
- Teemme itse nykyisin apurungot, jos projekteja ei ole työn alla liikaa, Petri Kuusela kertoo.
 
Talosta löytyy levyleikkuri ja särmäyskone, mutta ei ne paksumpiin ja sitkeimpiin aineisiin pure. Silloin palvelu ostetaan ulkoa.


- Suuntaus on, että nosturiautoissa panostetaan enemmän myös ulkonäköön. Näin on ollut Ruotsissa pitkään, Petri Kuusela (vas.) ja Jan Ivar Fransman toteavat.

TYÖNJAKOA NAAPURIEN VÄLILLÄ
JOAB edustaa Suomessa ja Ruotsissa HMF-nostureita, jolla suurimmat ovat 95-tonnimetrisiä. JOABilla ei olla kuitenkaan merkkisidonnaisia.
 
- Meillä on valmius asentaa niin iso nosturi, mihin nosturivalmistaja antaa luvan, Fransman sanoo.
 
JOABilla on sellainen työnjako, että Suomessa on tarkoitus varustaa ja rakentaa Ruotsin isot HMF-nosturiautot. Ja JOAB-koukkulaitetehtaalla Ruotsissa asennetaan Suomeen tulevat koukkulaitteet, jos niihin ei tule erikoisvarustelua.
 
Ruotsissa JOAB on ylivoimainen koukkulaitteissa, markkinaosuus on 60-70 %. JOAB onkin Ruotsin suurin päällirakentaja. Suomen JOABilla pyritään kasvuun päällirakenneasennuksissa sekä autojen varustelussa ja rakentelussa.


Puunkaatoyrittäjä Tapani Mäkelä on pitkäaikainen HMF-nosturikäyttäjä.

KORKEUSHÄLYTIN HÄLYTTÄÄ KOKO AJAN
Hallissa tehdään myös huoltoja ja korjauksia. Puidenhoitajien Oy:n Scaniassa on sähkömurhetta. Se on saatu jo paikallistettua yhteen johtoon.
 
- Ajon aikana nosturin korkeushälytin on koko ajan päällä. Jos siihen tottuu, nosturi jää joskus pystyyn, yrittäjä Tapani Mäkelä kertoo autonsa vierellä.
 
Korkeushälytin on ollut pakollinen nosturiautossa vuodesta 2011. Yhtenä sysäävänä tekijänä lienee tapaus Helsingistä, kun pystyyn jäänyt kuorma-auton nosturi veti kävelysillan Itäväylälle ja pakettiauton kuljettaja menehtyi.
 
- On meidän neljäs HMF, yrittäjä Mäkelä sanoo autonsa nosturista.
 
Asiakassuhde on ollut pitkä. Sen tietää siitä, että Mäkelä muistelee Pro Liftin Helsingin tiloja, jonne oli lyhyempi matka kuin nyt Nurmijärvelle.

Teksti ja kuvat: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

VUODEN ÄRJYIN 2023
Ajolinjan Ärjykisan voittaja on Kuljetusliike K. Salosen Scania R 660. Voittajan kanssa perattiin Scania-maailmaa.

POHJANMAAN POTTER
Topi Niinimaan maltillisella budjetilla rakennellut autot ovat rohmunneet näyttelyissä pokaaleja. Vakava loukkaantuminen ei vienyt intoa yrittäjyyteen.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 28.03.2024 18:19 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki