Veho satsaa edelleen verkostoon

Sähköposti Tulosta PDF

Vehon Vantaan uuden hyötyautokeskuksen luonnoskuvaa.

Mercedes-Benz ja Veho saavat tänä vuonna kaksi uutta palvelupistettä. Vantaan Vehkalan edessä saavat nöyrtyä kaikki. Päästäänkö nyt isoissa Mersuissa isompiin markkinaosuuksiin?
 
Kun kuljetusyrittäjä on liikkeellä henkilöautollaan, silloin istutaan mustassa Mersussa. Siellä kuljetusyrittäjäheittää vitsiä ” myyränpelottimesta” eli isosta SK-Mersusta. Ja omina kuorma-autoina on vain Volvoa ja Scaniaa. Mersusta tykätään, mutta vain pikkuautona.
 
Näistä ristiriitaisista ajoistahan on jo 30 vuotta. Miksi jauhaa vanhoja?
 
Kuljetusyrittäjäkunnan asenneilmastossa tapahtuu ilmastonmuutosta hitaammin kuin maapallon luonnossa. Scanian ja Volvon yhteinen markkinaosuus on ollut todella kauan 70 %.
 
Kerrotaan nyt, mikä on muuttunut ja mikä tulee ehkä muuttumaan tähtikeulojen maailmassa.


Kari E. Halonen oli Vehossa hyötyajoneuvojen huoltojohtajana vuodet 2015- 2017, joten hän tuntee kyllä isompaakin kalustoa.

USKOTTAVA VERKOSTO
Palataan vuoteen 2007. Silloin Vehon pääkonttorilla tehtiin ilmaveivejä, kun Sisulta saatiin ostettua valmis huoltoverkosto. Joku varmaan tokaisi, että tälle vahvalle perustalle rakennetaan huippumenestys.
 
Vuonna 2010 Mercedes-Benzin markkinaosuusraskaissa kuorma-autoissa oli 15 %. Kymmenen pitkän vuoden päästä, vuoden 2020 lopulla, tähtikeulan osuus oli kasvanut kolmella prosentilla. Onko se paljon?
 
Mercedeksen palveluverkosto on yhtä laaja kuin ruotsalaismerkeillä ja samalla tavoin omissa käsissä. Ja mikä tärkeintä: Se on uskottava. Silti Mersun suosio on selvästi pienempikuin kärjessä juhlivalla ruotsalaiskaksikolla. Mersun markkinaosuus on puolet Scaniasta.
 
Veho on kyllä satsannut hyötyautoajoneuvoihin ja tekee sitä edelleen. Sisulta hankittua verkostoa on jatkuvasti parannettu, vähintäänkin samassa tahdissa kuinmitä ruotsalaiset ovat tehneet omalle verkostolle. Silti pitkään tavoitteena ollut 20 % markkinaosuus on saavutettu vain kerran - eikä sitä ole siis saatu pidettyä.
 
Kentältä on kyllä kuulunut autoilijoiden suusta, että Veholla on ollut ongelmia MB-varaosien toimituksissa ja että korjaamojen veloitukset ovat korkeahkot. Ajolinjalla ei ole tästä aivan tarkkaa tietoa. Kenelläkään merkillä ei tilanne ole niin auvoinen, etteikö valituksen ääniä kuuluisi.
 
Suomessa on raskaat yhdistelmät, joka tarkoittaa moniakselisia malleja. Mercedes- Benz ei ole pystynyt vastaamaan kaikkeen kysyntään. Tilanne on kyllä parantunut, kun esimerkiksi neliakselisia takaohjaavia akseliperäisiä tridem-malleja saa nyt suoraan päätehtaalta Wörthin linjalta.
 
Mutta edelleen on ongelmaa, erityisesti 5-akselisissa. Jos sellaisen haluaa tähtikeulana, neliakselinen alusta siirretään Saksasta Ranskan Molsheimiin akseliasennukseen. Tämä tietää pidempää toimitusaikaa ja lisäkuluja.
 
Raskaalla puolella Mercedes-Benzin suosio vaihtelee maan eri kolkissa rajustikin. Matalaa osuutta on Jyväskylän, Kuopion ja Kotkan seuduilla. Ruotsalaismerkeillä on tasaisempaa.
 
Vehon hyötyautoverkosto ei ole yksistään raskaiden varassa. Se on suurista automaahantuojista ainoa, joka on vahva niin raskaissa kuin kevyemmissäkin hyötyautoissa. On siis useampi tukijalka.


Oulun uuteen Hyöty- Vehoon tulee mm. 38-metrinen dynamometrihalli.

KEVYEMMISSÄ HYVÄT OSUUDET
Uuteen vuoteen 2021 lähdettiin Veholla osin uusin eväin. Johtoa myllättiin. Menestyksekkäästi kevyempää puolta vetänyt Kari E. Halonen sai vastuulleen koko Suomen liiketoiminnoteli hän on nyt maajohtaja. Se tarkoitti,että kuorma- ja erikoisautot siirtyivät hänen kättensä alle, jossa oli jo henkilö- ja pakettiautot. Hyötyautotoimintoja vetänyt Rami Keinänen lähti Veholta marraskuussa.
 
Henkilöautopuolelta Halosella onkin hyvää kerrottavaa. Viime vuonna Mercedes-Benz saavutti korkeimman markkinaosuudentason (6,3 %) ja oli suosituin saksalainen premium-merkki neljäs vuosi peräkkäin. Ohitettiin Ford, päädyttiin kuudenneksi suosituimmaksi henkilöautomerkiksi.
 
Pakettiautoissa saavutettiin kolmas tila ja markkinaosuus kasvoi 13 %:iin. Ohitettiin Toyota.
 
Kevyissä kuorma-autoissa Mercedes-Benz oli tunnetusti vahva 65 % markkinaosuudella Sprinterin loistossa. Lukemasta on siivottu pick-upit, joita ei tähtikeulamaailmasta enää löydy. Pari vuotta MB yritti Nissan Navaraan perustuvalla X-sarjalla, mutta valmistus lopetettiin. Autossa taisi olla liian vähän luksusta ja liikaa hintaa.
 
Keskiraskaissa kuorma-autoissa Mercedes-Benz on ollut pitkään vahva Ategollaan. Iveco Eurocargon kanssa pompitaan kärjessä rinta rinnan.
 

Loppusyksyn 2020 iltaa Jyväskylän Veholla.

MIKÄ ON TÄRKEÄ BISNES?
Mutta kun katsotaan volyymeja, nähdään, millä ajoneuvoluokalla on todella suurta merkitystä.
 
Henkilöautoja kaupataan Suomessa 100 000 ja enemmän- merkittävä bisnes. Raskaat kuorma-autot, noin 3000 - merkittävä bisnes. Keskiraskaat kuorma-autot, noin 300 - ei niin merkittävä bisnes. Kevyet kuorma- autot, 400 - ei niin merkittävä bisnes. Pakettiautot, noin 13 000 - merkittävä bisnes.
 
Eli hyötyautopuolella pitää siis kiinnittää erityistä huomiota peruspakuihin ja raskaisiin kuorma-autoihin.
 
Veholla on vahvuutena, että sillä riittää valikoimaa pikkuautoista isoimpaan, myös henkilökuljetuspuolella. Viime vuosi oli koronan takia bussipuolella huono. Mercedes- Benz on siellä markkinajohtaja, paljolti Sprinter-pikkubussien ansiota.


Koneurakointi Aki Sammalisto Oy:n Actros-Mersut olivat ensimmäisiä neliakselisia akseliperäisiä tridem-malleja, jotka tulivat sarjatuotantolinjalta.

MAHTIKORJAAMO TULOSSA
Rajuin satsaus Veholta on tulossa Vantaan Vehkalaan, jonne nousee pääkaupunkiseudun hyötyautoautokeskus. Sen edessä joutuvat kumartumaan kaikki alan kaupparatsut - Volvokin osittain.
 
Suurinta Super-Vehossa on tontin koko, juhlavat kymmenen hehtaaria. Se on reippaasti enemmän kuin kenelläkään. Siinä pihassa mahtuu kääntymään useampikin 34-metrinen yhtä aikaa ilman liikenteenohjaajaa.
 
Mutta Veho tarvitseekin tilaa, sillä se on merkittävin suurin käytettyjen kuorma-autojen myyjä kuorma-automaahantuojista. Käy katsomassa Espoon Lommilan pihaa, siellä on tavaraa muille jakaa.
 
Vehkalan Vehon rakennuksella on kokoa 12 000 neliötä. Sitä suurempi on vain Vantaan Volvon Truck Center (15 400 m2). Valmista on pitäisi olla 5.11.2021.
 
Eniten Jätti-Vehon edessä tutisee Scania Suomi, joka levitteli vuosi sitten ”pääkaupunkiseudun markkinajohtaja” lakanaa Helsingin toimipisteensä edessä Konalassa. Ikääntyvä korjaamo on sivussa Kehä III:n tavaraliikenneväylästä ja on kapean katuverkoston perällä.
 
Veholla on menossa toinenkin korjaamoinvestointi. Oulun Oritkariin logistiikkakeskittymään rakennetaan 3000 neliön toimitilat 2,8 hehtaarin tontille. Valmista on luvattu olla 30.9.2021.
 
Monella Vehon hyötyautokorjaamolla on Sisun huoltoedustus, mutta sen varaan ei voi suuria laskea. Uusia Sisuja ilmestyy tien päälle joitain kymmeniä vuodessa. Erikokoisia hyöty-Mercedeksiä pistetään kilpiin normaalivuotena sentään tuhannen paikkeilla.


- Uskon, että 10 % Actros-myynnistä tulee olemaan Actros F-mallia eli 60-70 kappaletta, ennustaa Vehon hyötyajoneuvojen raskaiden myyntijohtaja Jouni Kummala.

KASVUTAVOITE
Mutta mitä Vehon tuore Suomen liiketoimintojen johtaja visioi?
 
- Erityisen tärkeätä on markkinaosuuksien vahvistaminen myynnissä ja huollossa, Kari E.Halonen kertoi joulukuisessa tiedotteessa.
 
Hän muistutti, että koronan sävyttämä vuosi 2020 on ollut kaikille veholaisille raskas.
 
- Olen luottavainen, että rakennamme henkilöstön kanssa vuonna 2021 jälleen kasvua ja uusia avauksia, Halonen sanoo.
 
Ja Vehollahan on strategiana pikkuautoista isompiin lavetinvetäjiin, että kaupankäynnissä keskitytään Mercedes-Benziin.
 
- Oma henkilökohtainen arvio on, että 25 % osuus raskaissa on mahdollista, kertoo Vehon kuorma- ja linja-autojen myyntijohtaja Jouni Kummala yksinoikeudella Ajolinja-lehdelle.
 
Onko ruotsalaismerkkien syytä tutista, jää nähtäväksi.

Actros F, myynti on jo aloitettu.
 
ACTROS F TULEE TARPEESEEN
Mercedes-Benz päivitti reilu vuosi sitten Actros- ja Arocs-mallistoaan ja toi siihen uusia innovaatioita. Kaikki asiakkaat eivät kaikkia hienouksia tarvitse ja siksi markkinoille tuodaan uusi malli. Se on Actros F.

Actros F perustuu pitkälti aikaan ennen päivitystä, Actros 4 mallistoon. On perinteinen mittaristo, ei digitaalinen. On ulkopeilit, ei kamerapeilejä.
 
Hyttirakenteessa on merkittävä ero. Kun uuden Actros 5 mallin haluaa 12-senttisellä moottoritunnelilla, pitää ottaa kapeampi 2,3-metriä leveä hytti. Uusi Actros 5 on siis aina tasalattiainen täysleveällä hytillä. Actros F on 12-senttisellä moottoritunnelilla, mutta hytti on täysleveä 2,5-metrinen.


Analogiset mittarit. Tuttu näkymä jo vuodesta 2011.
 
Varusteissa on mahdollista ottaa ABA 5 hätäjarruassistentti, joka reagoi myös kevyeeseen liikenteeseen. Toki polttoainetaloutta parantava maastontunteva PPC-nopeussäädin on myös lisävarustelistalla.
 
Actros F on otettavissa 10,7-litraisella tai 12,8-litraisella rivikuutosella. Maksimiteho on 530 hevosvoimaa.

Teksti: Jouni Hievanen, kuvat: Veho ja Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

VUODEN ÄRJYIN 2023
Ajolinjan Ärjykisan voittaja on Kuljetusliike K. Salosen Scania R 660. Voittajan kanssa perattiin Scania-maailmaa.

POHJANMAAN POTTER
Topi Niinimaan maltillisella budjetilla rakennellut autot ovat rohmunneet näyttelyissä pokaaleja. Vakava loukkaantuminen ei vienyt intoa yrittäjyyteen.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 29.03.2024 06:58 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki