Pika-apua uudesta Volvo Truck Centeristä

Sähköposti Tulosta PDF

Haikkola & Jäppisen Volvoon tuli nestevuoto, jota tässä paikallistetaan.

Jyväskylä on raskaan liikenteen läpiajopaikka. Siksi Volvo- merkkipajalla pitää varautua pikakorjauksiin. Niihin on entistä paremmat tilat, kun korjaamo on täysin uusi.
 
Myrskyläläinen Tapio ”Tapsa” Holopainen piti puolen tunnin taukoa Heinolan Tähtihovin pihalla. Siinä hän huomasi, että ajokistaan pukkilalaisen Kuljetusliike Haikkola & Jäppisen FH500-Volvosta vuoti nestettä auton apumiehen puoleisen etukulman alle.
 
- Lisäsin siinä kaksi litraa vettä, Tapsa Holopainen kertoo.


Saksinostinten viimeistelyä. Sisään halliin mahtuu 32-metrinen HCT-yhdistelmä.

Postin ajossa oleva täysperävaunuyhdistelmä oli kuormassa, jonka määränpäänä oli Oulu.
 
- Sovittiin ajojärjestelijän kanssa, että jätän kontin ja perävaunun Jyväskylän terminaaliin. Kyllä ne joku sieltä vie eteenpäin. Minulta olisi päivä loppunut kesken.


Jyväskylän Volvo Truck Center. Myös automyynnin tukikohta. Renaultin ja Volvon merkkikorjaamo on auki arkisin 7-22, lauantaisin 7-15.

Työnjohtajalla yleensä kiireistä
Tapsa Holopainen ajoi Heinolasta Jyväskylään eivätkä moottorin lämmöt ehtineet nousta. Jyväskylän terminaalista Kaakkovuorentieltä hän suuntasi nuppina Volvo Truck Centeriin vajaan kilometrin päähän. Merkkikorjaamo ei ollut enää Kuormaajankadulla, vaan oli nyt Huletiellä.
 
Huletie on sen verran uusi katu, ettei sitä Google Maps vielä tunne. Mutta uusi on Volvo Truck Centerkin, samana päivänä avattu kuin Haikkola & Jäppisen FH-Volvolle tuli korjaamolle asiaa. Se päivä oli 9.11.
 
Auto pääsi heti korjaamopaikalle ja työn alle, noin 16.30.
 
- Jyväskylä on läpikulkupaikka. Tänne pysähtyy moni ja teemme paljon pikakorjauksia. Täällä työnjohtajan työ on hektistä, kertoo korjaamon huoltopäällikkö Markus Hämäläinen.


Mekaanikko Kalevi Järvinen näyttää, mikä jäähdytyskierron putkisto pitää uusia.

Ajanvarauskalenteria ei voi ampua täyteen ennakkoon varatuista töistä.
 
- Ei voida sanoa kiireiselle asiakkaalle, että viikon päästä on tilaa, Hämäläinen toteaa.
 
Tapsa Holopainen odotti remontin valmistumista asiakaspalvelutilassa. Hän olisi halunnut mennä halliin, mutta se ei ollut korona-ajan takia mahdollista. Näin asentajat saattoivat tehdä töitä ilman maskia.
 
Asiakaspalvelutilassa oli vielä sekaista, sillä osa tavaroista oli vielä järjestelemättä. Aikaa Volvo Truck Centerin avajaistapahtumaan oli vielä reilu vuorokausi.


Markus Hämäläinen on logistiikkainsinööri Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Hän on ollut Volvolla 7,5 vuotta, josta huoltopäällikkönä viimeiset kolme vuotta.

”Saako uusia?”
- Volvo on vuodelta 2013 ja sillä on ajettu 808 000, kuljettaja kertoo ajokistaan.
 
Vartin odotuksen jälkeen työnjohtaja Markus Tuhkanen huikkaa, että vika on löytynyt. Jäähdytyskierron yksi putkisto on ruostunut puhki.
 
- Saako sen uusia? työnjohtaja kysyy.

Kuljettaja antaa empimättä luvan eikä isännän mielipidettä ruveta kyselemään, koska se tiedetään. Asentajalla onkin jo uusi osa kädessä.
 
- Meillä on hyvä isäntä. Meillä autot pidetään kunnossa, kuljettaja toteaa.


Tapsa Holopainen sai vartin istuskelun jälkeen tiedon, mikä vuoti.
 
Hän antaa tunnustusta myös korjaamoketjulle.
 
- Volvolla on toiminut huolto aina, yli 30 vuotta kuljettajana ollut Tapsa Holopainen sanoo.
 
Kerran Kuopiossa meni Volvosta ohjaustehostin ja sitä ei ollut korjaamon hyllyssä. Mutta seuraavaksi aamuksi se saatiin.
 
- Sain jäädä autoon yöksi korjaamohalliin.
 
Ja autossa kuljettaja on tottunut yöpymään, sillä hän on tien päällä arkipäivät. Ajoalueena on koko Suomi.


Uusi on aina uusi. Edellistä korkeampi. Asentajat Jorma Kärkkäinen (vas.), Sami Korhonen ja Jukka Levelä kehuvat uutta korjaamoa.

32-metrinen mahtuu sisään 
Volvon uudella korjaamolla oli Ajolinjan ja Holopaisen käynnin aikana vielä hiljaista, koska oli menossa parin päivän viimeistelyvaihe. Mekaanikot, joita on 16, ottivat siihen osaa.
 
- En otettu näille päiville töitä paljoa, työnjohtaja Markus Tuhkanen sanoo.
 
Korjaamolla on läpiajettavia 32-metrisiä korjaamopaikkoja kuusi. Yhdessä on rasvamonttu, joka on leveämpi kuin edellisessä paikkaa.
 
Yhdessä läpiajettavassa linjassa on peräkkäin kaksi 10-metristä saksinostinta. Kun niiden väliin laittaa jatkopalan, saadaan ylös 25-metrinen moduuliyhdistelmä.
 
Lisäksi dynamometrille on erillinen läpiajettava halli ”rasvamontulla”. Dynamometri, joka uusittiin nelisen vuotta sitten, oli edellisessä paikkaa ulkona säiden armoilla.


Joensuulaisen JR Rahtian FH4-Volvo poikkesi hakemassa pika-apua.
 
- Täällä on uutuutena täristinlevy, huoltopäällikkö Hämäläinen sanoo.
 
Sillä saadaan siis nivelviat ja väljyydet selville näppärästi.
 
Harjapesukonetta ei ole, mutta yhdellä paikalla voidaan pestä uudet autot ja tehdä kohdepesut.
 
Korjaamohallissa on valoisaa kuin leikkaussalissa led-valojen ansiosta. Kun halli on edellistä korkeampi, täyskorkean autokaluston nosto ei jää vajaaksi. Hyppäys uusiin tiloihin on iso. Ja lämmitys hoituu maalämmöllä.

Teksti ja kuvat: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

ÄRJYVOITTAJA
K. SALONEN, KANNUS

Ärjyvoitto meni tällä kertaa Kannukseen. Kun näkee R650-Scanian sisustuksen, ymmärtää miksi.

RUOTSI, KABOTAASIN SUURVALTA
Ruotsiin on tullut vuosikymmeniä paljon maahanmuuttajia. Paljon sinne on tullut myös laittoman kabotaasin harjoittajia.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 24.02.2021 22:46 ]
feed-image Feed Entries