Palfinger luottamusta

Sähköposti Tulosta PDF

Menossa tolppien asennus nelostien työmaalla. Nosturin jatkeena olevalla jibillä saadaan lisää ulottuvuutta ja tarkkuutta. Näin sujuu mm. leikkimökin asettaminen omakotitalon yli halutulle paikalle.

Kun äänekoskelaisen Nostokuljetus Jauhiaisen Scania uudella Palfingerilla saatiin vihdoin liikenteeseen, nosturiautokokonaisuus on osoittautunut onnistuneeksi hankinnaksi.
 
Äänekoskella toimiva Nostokuljetus Jauhiainen tilasi uuden viisiakselisen Scania R520 nosturiauton toukokuussa 2018. Normaali toimitusaika päällirakenteineen tällaiselle autolle olisi ollut noin 2,5 kk. Jauhiaisten auton kanssa homma ei mennyt kuin Strömsössä.
 
Scanian moottoritehtaalla Södertäljessä oli vinkkelikoneiden tuotannossa pitkä katkos johtuen tuotantokatkoksesta lohkovalimossa. Lisäksi päällirakenteet tehneen VTA Tekniikan aikataulut olivat ylioptimistiset. Lopputulos oli, että Jauhiaiset saivat nosturiauton rekisteriin ja ajoon vasta kesäkuussa 2019.
 
- Autolle olisi ollut kyllä tuottavaa työtä aikaisemminkin, mutta ei siinä muu auttanut kuin odotella. Siitä lopulta saatiin juuri sellainen kuin haluttiinkin, ihan toimiva peli, toteaa yrityksen toimintaa vetävä Tuomo Jauhiainen.


Nosturiauto Scania R520 10 x 4 vm. 2019 jibillä varustetulla Palfinger PK110 002-SH nosturilla. Lavetin varustukseen kuuluu konttilukot ja venepukit. Päälirakenteet on asentanut VTA Tekniikka.

SCANIA VOITTI SISUN
Tuomo Jauhiainen kertoo, että viisiakselinen Sisu Polar olisi ostettu, mutta väliraha ratkaisi valinnan Scania R520-mallin eduksi. Vaihtoon meni parivuotias koukkulavavarusteinen Scania, jonka hyvityshinta Scanialla oli Sisua parempi.
 
Auton vaihdossa päämääränä oli raskaisiin nostotöihin soveltuvan kaluston lisääminen. Työtuntia kohti nosturiautolla myös tienaa vaihtolava-autoa paremmin. Toki kulut ja hankinta-arvokin on eri suuruusluokassa.
 
Jauhiaisilla on Sisusta nosturiautokäytössä hyvin positiiviset kokemukset. Yhtiön yksi nosturiauto on vuoden 2004 mallinen Sisu E18 Palfinger PK74002E nosturilla.
 
Sisun valintaa olisi Jauhiaisen mukaan puoltanut täyspitkä kaksoisrunkorakenne, joka on jo lähtökohtaisesti erittäin vakaa rakenne. Sen päälle nosturin asentaminen tukijalkoineen vaatii huomattavasti vähemmän rungon vahvistamista kuin mitä esimerkiksi tämän uuden Scanian runko on vaatinut.
 
- Kuitenkin välirahassa oli niin iso ero, että se mikä nosturin asentamisessa Sisuun olisi säästetty, ei riittänyt välirahan eroon Sisun ja Scanian kesken, toteaa Tuomo Jauhiainen.
 
Autona Scania kyllä tyydyttää ja yhtenä sen eduista Jauhiainen nostaa esille hyvin toimivat merkkihuoltopalvelut, jotka löytyvät muutaman kymmenen kilometrin päästä Jyväskylästä.
 
Lisäksi Scanian V8-moottoriin Jauhiaisella on syvä luottamus. Kyse ei ole V8-hurmoksesta, vaan perusteena on kokemus. Yhtiön hake- ja turveajossa olevalla R560-Scanialla on rullattu jo yli kaksi miljoonaa kilometriä.


Nostokuljetus Jauhiaisen kolmannen polven kommodori Tuomo Jauhiainen on tyytyväinen uuteen nosturiautoonsa.

VIISIAKSELISUUTTA
Kun alustaa hankittiin, akselistorakenteeksi ei ollut luonnollisesti kuin yksi vaihtoehto eli kaksi akselia edessä. Kantokykyä vaaditaan etupäässä, jossa kookas 110-tonnimetrinen nosturikin on. Kokonaisuudessaan tukirakenteineen ja tukijalkoineen nosturin lisäpaino on noin 10 000 kg.
 
Moottoriksi valittiin 520-heppainen V8-versio, joka juuri riittää 76-tonnisen yhdistelmän tehotarpeeseen. Vaihteisto valittiin äänestämällä - enemmistö autoa ajavista henkilöistä oli manuaalin kannalla.
 
Viisiakseliset nosturiautot ovat tyypillisesti ketteryyttä tuovalla takaohjaavalla yksikköpyörätelillä, joka toimii sähköhydraulisesti. Sen kanssa on ollut ongelmia ja auto on siksi ollut useita kertoja korjaamolla.
 
Scanian ohjaamo on normaali R-päivähytti lepovarustuksella.


Scania edustaa Jauhiaisen kalustossa uutta väritystä, entisen mustan sijaan. Väritys ja teippaus on Tuomon äidin suunnittelema. Etutukijalat on integroitu tyylikkäästi auton keulasäleikön muotoihin.

”PALFINGER ON HYVÄ”
Nosturiksi uuden Scanian päälle valittiin Palfinger PK110 002 SH. Tuomo Jauhiaisen mukaan markkinoilla on tarjolla muitakin hyviä nostureita, joista heillä on kokemusta lähes kaikista merkeistä. Isoimpana nosturina Nostokuljetus Jauhiaisella on Fassi XP1500, jossa alustana on Volvo-tekniikkainen Terberg FM2850.
 
- Palfinger on kuitenkin todettu parhaaksi valinnaksi, kun huomioidaan kokonaisuus eli käyttöominaisuudet, hinta, laatu ja huoltopalvelut. Nimenomaan kaikkein oleellisin asia on huolto ja sen oheen kuuluva varaosien saatavuus, painottaa Jauhiainen.
 
Perusasiat toimivat Palfingerin kohdalla, vaikka on niissäkin Jauhiaisen mielestä kehittämistä. Lähin valtuutettu huoltopiste on Pirkkalassa. Kun sinne VTA Tekniikalle joutuu lähtemään, se on vähintään päivän reissu - riippuen tietysti remontin laajuudesta. Tämä on kerran koettu uudella autolla, kun nosturin venttiililohkossa oli vuoto.
 
Inhimillisiä ihmisiä ne ovat, jotka tekevät autoja ja päällirakenteita. Vikoja ilmenee, mutta niistä ei tule merkittävää ongelmaa, jos huolto toimii ja on helposti saatavilla.
 
Nosturiauton rakentaneen VTA Tekniikan toimintaan Tuomo Jauhiainen on kohtuullisen tyytyväinen. Työn jälki kestää katseen. Tosin aluksi tulijalkoja ei meinannut aina saada epätasaisella alustalla levitettyä - puhumattakaan, että jalkojen alle olisi saanut tukilevyt. Ongelma saatiin ratkaistua yksinkertaisesti eli vaihtamalla tukijalkoihin lyhemmät sylinterit.

PIAN 70 VUOTTA JAUHIAISTEN KULJETUKSIA
Äänekoskella toimiva Nosto ja Kuljetus Ky Jauhiainen on perustettu vuonna 1991. Yhtiön historia alkaa kuitenkin jo vuodesta 1952, jolloin Allan Jauhiainen hankki kuorma-auton ja alkoi ajaa maa-aineksia. Kun markkinoille saapui kasettiyhdistelmiä, sellaisen Allan hankki ensimmäisten joukossa Keski-Suomessa.

Allanin jälkeen ajoja jatkoi hänen poikansa Paavo Jauhiainen ja Tapani Jauhiainen. Ensimmäinen kappaletavaran kuljetuksiin soveltuva nosturiauto hankittiin 80-luvulla, kun maansiirtoajot vähenivät. Nykyisin nostopalvelut ovat yrityksen pääbusiness.
 
Paavo Jauhiainen on vielä yrityksen toiminnassa mukana organisoiden nosturiautotoimintoja. Tapani Jauhiainen jäi eläkkeelle vuonna 2011. Hänen osuuden yrityksestä osti Paavon poika Tuomo Jauhiainen, joka tuli mukaan toimintaan vuonna 2007.
 
Jauhiaiset toimivat pääasiassa Keski-Suomen alueella. Nostoja tarvitsevat mm. yksityishenkilöiden veneet, kerrostalojen betonielementit, julkisten hankkeiden siltaelementit.
 
Nosturiautoista kolme on Scanioita, yksi Sisu ja yksi Terberg-Volvo. Kaikissa on jibeillä täydennetyt järeät nosturit. Nosturit ovat katsastettu asennusnostureiksi ja niihin on myös henkilökorit ja kahmarit. Lisäksi on 3 - 5 akselisia lavettiperävaunuja. Kuljetuskapasiteettia on 76-tonniseen yhdistelmäpainoon asti.
 
Kuljetuspalveluihin on kaksi koukkulavalaitteista Scaniaa, R500 ja 114G. Vuoden 1999-mallinen 114G on Jauhiaisten ensimmäinen uutena hankittu auto. Koukkulava- autoilla ajetaan kierrätys- ja metsäenergiatuotteita sekä hoidetaan perinteistä vaihtolavapalvelua mm. rakennustyömaille.
 
Haketta ja turvetta ajetaan useille toimijoille kahdella 68-tonnisella ketjupurkavalla täysperävaunuyhdistelmällä. Näissä vetureina ovat R560- ja R620-Scaniat.
 
Jauhiaisen suvun kuljetusliiketoiminta on kohdannut pitkän historiansa aikana monia vaikeitakin aikoja, mutta niistä on selvitty.
 
- Töitä ei ole lähdetty valitsemaan, vaan on tehty sitä, mitä on tarjolla. Kalustoa on sopeutettu tilanteen mukaan, kertoo Tuomo Jauhiainen.
 
Jauhiainen peräänkuuluttaa asiakaspalvelussa yhteisöllisyyttä, verkostoitumista. Jos jotain hommaa ei pystytä tai ei ehditä tekemään itse, paikalle ohjataan toinen yrittäjä. Silloin asiakas ei jää palvelematta ja kaveriakin tulee autettua, vaikka olisikin kilpailija.
 
- Jossakin kohti koittaa yleensä se päivä, kun siitäkin saa palkan, Tuomo Jauhiainen toteaa.

Teksti ja kuvat: Ari Jääskeläinen

TILAA AJOLINJA!

 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

VUODEN ÄRJYIN 2023
Ajolinjan Ärjykisan voittaja on Kuljetusliike K. Salosen Scania R 660. Voittajan kanssa perattiin Scania-maailmaa.

POHJANMAAN POTTER
Topi Niinimaan maltillisella budjetilla rakennellut autot ovat rohmunneet näyttelyissä pokaaleja. Vakava loukkaantuminen ei vienyt intoa yrittäjyyteen.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 29.03.2024 08:28 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki