Suomalainen muotoilu pärjää maailmalla

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit
Suomalaiset muotoilun opiskelijat Antti Laukkanen, Sami Laiho ja Viljami Räisänen ovat voittaneet kolmannen palkinnon Toyotan Material Handling Europen järjestämässä kansainvälisessä muotoilukilpailussa, jonka palkinnot jaettiin Hannoverissa, Saksassa. Tänä vuonna teemana oli ”Trukit sellaisina kuin et ole koskaan nähnyt”. Kilpailuun osallistui 565 teollisen muotoilun opiskelijaa ympäri Eurooppaa.

Kolme parasta palkittiin keskiviikkona 24.2 Hannoverissa Toyotan kansainvälisessä lehdistötapahtumassa, johon osallistui noin 200 Logistiikka-alan journalistia 25 maasta. Kilpailun voitti tänä vuonna työ nimeltä Flock, jonka suunnitteli Fabian Breës Antwerpen yliopistosta Belgiasta.

Suomalaiskolmikon ratkaisu oli modulaarinen hybriditrukki ”KAMU”, joka yhdistää älykkäästi kahden perinteisen trukin ja niiden toiminnot. Tällöin käyttäjä tarvitsee vain yhden trukin kahden erillisen sijaan. KAMU:lla voidaan hakea esimerkiksi tuotteita rekan sisältä ajamatta itse trukkia rekan sisään ja sen jälkeen KAMU hoitaa tuotteen hyllytyksen varastossa. KAMU:n konseptissa on huomioitu esimerkillisesti myös käytettävyys ja ergonomia.
 

Lisää kommentti


Varmistuskoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

MONITOIMIALUS
Suomen jäänmurtaja- laivaston tuorein tulokas Polaris edustaa laivan- rakennuksen kirkkainta kärkeä maailmassa.

KOHTI NOLLAPÄÄSTÖJÄ
Avaamme uusimmassa lehdessä eri polttoaineiden välisiä eroavaisuuksia, eri käsitteiden selkiyttämiseksi.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen

[ 29.03.2024 16:37 ]
feed-image Syote



Mainospalkki

Mainospalkki