Renault Kangoo Z.E. - Sähköä kaupunkijakeluun

Sähköposti Tulosta PDF
 Renault on tuonut täyssähköisen henkilöauto Zoe Z.E:n perässä markkinoille myös täysin töpselistä ladattavalla energialla toimivan version pakettiauto Kangoosta. Renaultin mukaan Kangoo Z.E:n Suomen markkinoille tuomisessa ajoneuvon toimintamatkan ja ominaisuuksien odotettiin ensin kehittyvän Pohjolan oloihin sopiviksi.
Akkuteknologiassa on tapahtunut kehitystä ja Kangoo Z.E:lle lupaillaankin nyt 270 kilometrin NEDC-normin mukaista toimintamatkaa. Todellisissa olosuhteissa ajoneuvon toimintamatka on hyvissä olosuhteissa noin 200 kilometriä ja huonoissa olosuhteissa noin 120 kilometriä.


Sähköauto vaatii polttomoottoriin nähden totuttelua, mutta odotettua vähemmän. Kuljettajan paikalta ajoneuvo eroaa hyvin vähän dieselkäyttöisestä Kangoosta. Kaupunkiajossa sähköauton hyvät puolet nousevat korostetusti esiin. Meno on moottorin puolesta äänetöntä - ja totta kai päästötöntä.
 Renault Kangoo Z.E:n koeajo osoittaa, että sähköpakettiautojen kehitys alkaa olla jo tietynlaisen ammattikäytön vaativalla tasolla. Lue koeajo kokonaisuudessaan 28.6. ilmestyvässä Auto, tekniikka ja kuljetus 5/2018:ssa.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 29.03.2024 13:48 ]

Mainospalkki