Ajokorttimenettelyihin ja ajokortin suorittamista koskeviin säädöksiin täsmennyksiä

Sähköposti Tulosta PDF
uusittu ajokorttiuusittu ajokorttiHallitus esittää tarkennuksia ajokorttilakiin ennen sen lopullista voimaan tuloa, joka on 19. tammikuuta 2013.

Tarkennukset liittyvät muun muassa siirtymäkauden järjestelyihin ajokortin suorittamisen yhteydessä.

Hallitus esittää täsmennystä kuljettajantutkinnon suorittamiseen. Jos kuljettajantutkinto suoritetaan 19.1.2013 jälkeen, on tutkintoon tulevan täytettävä uudet vähimmäisikävaatimukset ja hyväksytyn tutkinnon suorittanut saa ajo-oikeuden uusien määräaikojen mukaisesti.

Täsmennykset koskevat myös lyhytaikaista ajokorttia.
Jos lyhytaikainen ajo-oikeus on saatu ennen 19.1.2013, on kuljettajan suoritettava pysyvän ajokortin saamiseksi uusien säännösten mukainen syventävän vaiheen opetus (vastaa nykyistä toisen vaiheen opetusta).

Jos kuljettaja saa lyhytaikaisen ajo-oikeuden uuden lain voimaan tulon jälkeen, on hänen osallistuttava sekä harjoitteluvaiheen että syventävän vaiheen opetukseen.

Hallitus esittää, että kuljettajaopetus, joka on aloitettu ennen 19.1.2013, annetaan nykyisten säännösten mukaisesti.

Hallitus hyväksyi ajokorttilain muutoksia koskevan esityksen sisällön 25. lokakuuta 2012. Ajokorttilaki tulee kokonaisuudessaan voimaan 19. tammikuuta 2013.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

FUSO CANTER
JA eCANTER

Canter on kieltämättä ketterä kokoisekseen. Sillä onnistuu kaupungin keskustassakin pyörittely, peruutuskameran puuttumisesta huolimatta.

CAETANON VETYBUSSIT
Tulevan kesän aikana on tarkoitus aloittaa Jyväs- kylässä kaupunkiliikenne Caetanon vetybusseilla.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Eivät nämä kuuliaiset "ei-koskaan-ylinopeutta" ajavat edes ymmärrä, mitä heidän takanaan tapahtuu. Tuskin koskaan edes vilkaisevat taustapeiliin..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 

[ 16.06.2025 22:45 ]

Mainospalkki