Sähköposti Tulosta PDF
Pääkirjoitus:
Auto, tekniikka ja kuljetus 8/2016



Puhukaa Pukille

Hallitus antoi eduskunnalle liikennekaarta koskevan lakiesityksen 22. syyskuuta.
 
Se tulisi voimaan 1.7.2018. Sillä uudistetaan henkilö- ja tavaraliikennettä koskevat säännökset. Sillä muutetaan nykytilaa, jossa liikenteen markkinat ovat vahvasti säännellyt ja julkisin toimin ohjatut. Sillä haetaan julkisesti tuettujen kuljetusten kymmenen prosentin säästöä vuodesta 2017.
 
Se koskee kaikkea henkilö- ja tavaraliikennettä teillä ja kaduilla – busseja, kuorma-, paketti-, linja-autoja, takseja. Seuraavaksi se koskee myös junia, laivoja, lentokoneita.
 
Valtavassa kokonaisuudessa taksit ovat näytelleet pääroolia. Ja se että niitäkin koskevat määräykset ovat yhä aukkoja täynnä ja toteutukset vielä sitäkin enemmän auki. Järjestelmä vaatii toimiakseen valtavan digitalisen tietopankin toimiakseen. Ja pikkutarkkoja määräyksiä, säädöksiä. Sitä ei vielä ei ole edes näköpiirissä.
 
Yhdellä matkalipulla pitäisi voida matkustaa ”Kärsämäeltä Korkeasaareen” (Kalle Jokinen, Kok.). Toistaiseksi pienen Itä-Suomen kolkan julkisen sektorin eräiden kuntien alueelle suunniteltu Waltti-bussikortti on tuottanut ylivoimaisia vaikeuksia toteuttaa toimivaksi (HBL).
 
Miten sitten kuorma-, paketti-, linja-autoelinkeinojen ja ammattiliikenteen sääntely ja vapautus toteutetaan kun se pelkästään taksien kohdalla on eduskunnalle annettuna vielä auki kuin Jokisen evät, jää nähtäväksi. Sekasorto näyttäisi ainakin tällä menolla vaarmistuvan aina 2020-luvulle saakka.
 
Entä vielä juna-, laiva- ja lentoliikenteen sääntelyjen poistaminen ja täysin uuden pohjan luominen?
 
No digitalisaatiolla tietenkin, tuosta noin, kansalle vakuutetaan.
 
LVM, Suomen huonoin ministeriö, ja sen johtaja, ”Digitali”-Pursiainen ja sen liikenneministeri ”Digitali”-Berner sen tekevät. Vaikkeivät vielä ole saaneet nykyaikaa ajokorttimääräyksiin, ammattipätevyysmääräyksiin, virhepistejärjestelmään, raskaiden talvirengasmääräyksiin, kabotaasivalvontaan, jne., jne. Ei hyvältä näytä.

Suru, suru Suomea!

 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

UUSI AIKAKAUSI
Futuristisesti suunniteltu ProCabin-ohjaamo merkitsee Mercedes-Benz Actros-malliston päivitystä uudelle aikakaudelle.

VILLILÄNSI JATKUU
Suuresta taksiuudistuksesta on jo useita vuosia. Lähes heti todettiin että pieleen meni ja korjattavaa riittää. Aikaa kuluu ja edelleenkään mitään ei tapahdu.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Virastojen ja virkamiesten määrä on Suomessa kasvanut yli äyräidensä. Apulaisiksi tarkoitetut ovat kasvaneet herrakansaksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 10.05.2024 00:42 ]

Mainospalkki