Sisu lomauttaa koko henkilökuntansa

Sähköposti Tulosta PDF


Puu- ja maansiirtoautojen kauppa on hiipunut vuodesta 2018. Ainoa kuorma-autotehtaamme, Sisu, on sen myötä menettänyt liiketoimintaa vahvimmalla alueellaan, jolla se on menestynyt Scaniaa ja Volvoa vastaan. Samalla maan julkishallinto ja Puolustusvoimat ovat jatkuvasti ohittaneet oman kuorma-autotehtaansa ja vieneet rahansa ruotsalaisille ja saksalaisille tehtaille.
 
Sisu joutuu lomauttamaan koko henkilökuntaansa kesälomien alkamiseen saakka. 

Onko sillä merkitystä?


Huoltovarmuuskeskuksen logistiikkaosaston varautumispäällikkö Sauli Savisalo.

Huoltovarmuuskeskuksen logistiikkaosasto: 
Onko Suomella sotilaallisessa poikkeustilassa riittävästi maastokelpoisia kuorma- ja säiliöautoja?
 
- Sotilaallisessa poikkeustilassa nojataan yksityiseen yhteiskuntaan, keskitetään tarvetta ottamalla haltuun maassa olevaa tarkoituksenmukaista kalustoa. Kaluston huollossa käytetään koordinoidusti myös yhteiskunnan olemassa olevaan huoltokapasiteettia. Tämä kytkeytyy myös varaosatarpeen riittävään puskurointiin.
 
Toimiiko näin?
- Tätä ei ole kokeiltu, mutta poikkeustilan kalustotarpeen toimivuutta on suunniteltu yhdessä yksityisen sektorin ja puolustusvoimien asiantuntijoiden kanssa jatkuvasti. Kun huomataan puutteita, tehdään korjauksia niin, että saadaan toimiva kokonaisuus, Huoltovarmuuskeskuksen logistiikkaosaston varautumispäällikkö Sauli Savisalo sanoo.


Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen johtaja insinöörikenraalimajuri Kari Renko.

Puolustusvoimien logistiikkalaitos:
Onko Sisulla väliä sotilaallisessa poikkeustilassa?
 
“Puolustusvoimat varmistaa kaiken materiaalin hankintavaiheessa, että materiaalia pystytään käyttämään myös häiriötilanteissaja poikkeusoloissa, joissa varaosien saatavuus heikkenee tai estyy. Koronavirusepidemia ei siten vaikuta ajoneuvokaluston käytettävyyteen. Puolustusvoimat käy ajoneuvojen huoltovarmuuden takaamisesta jatkuvaa keskustelua kumppanien kanssa sekä toteuttaa yhteistä suunnittelua jolla pyritään turvaamaan huoltovarmuuskriittisten toimintojen jatkuvuus. Puolustusvoimat ei kuitenkaan voi ottaa vastuuta yrityksen tai sen yksittäisen liiketoiminnan menestymisestä vaan suunnittelua ohjaa ennen kaikkea normaali- ja poikkeusolojen toimintojen turvaaminen erilaisten järjestelyjen kautta.“
 
Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen viestintä
 
(Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen vastauksesta on vastuussa ylimpänä sen johtaja, insinöörikenraalimajuri Kari Renko, joka ei ole halunnut nimellään vastata kysymykseemme. Toim.huom.)
 

Raaseporin kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist.

Raaseporin kaupunki:
Raaseporin kaupungin suuriin työnantajiin kuuluva 100 työntekijän kuorma-autotehdas Sisu joutuu lomauttamaan koko henkilökuntansa kesälomien alkuun saakka. Kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist, mitä kaupunki tekee suuren työllistäjänsä puolesta?
 
- Olen käynyt Sisun tehtaalla ja tutustunut sen tuotantoon. Sillähän on joitakin hyvin edistyksellisiä kutena autonominen kaivosauto ja Scanian sekä Volvon kanssa tasaväkisesti kilpailevia kuorma-autoja raskaisiin kuljetuksiin.
 
Miksi Raaseporin kaupungilla ei ole yhtään Sisua?
- Kaupungin kuorma-autot ovat pääasiassa kevyempää ja keskiraskasta kalustoa. Meillä ei ole katsottu tarpeelliseksi ostaa kaupungin töihin raskaita kuorma-autoja.
 
Pieni naapurikaupunkinne, Hanko, on kuitenkin katsonut tarpeelliseksi hankkia Sisua.
 
- Olemme ulkoistaneet kaupungin töitä toisenlaisen kalustotarpeen mukaan. Se on ollut meille sopivin ratkaisu. Nyt on toivottavaa - Sisun valtakunnallinen merkitys huomioiden - että maan hallitus tarttuu toimiin Sisun aseman vahvistamiseksi maan ainoana kuorma-autotehtaana.
Entä sotilaallisessa poikkeustilassa!
Suomi maistaa nyt rauhanomaista poikkeustilaa. Rajat ovat kiinni. Välttämättömät tavarakuljetukset vielä kulkevat. Sotilaallisessa poikkeustilanteessa eivät kulkisi. Autojen varaosat ja komponentit loppuisivat yön yli. Säiliö- ja elintarvikekuljetukset pysähtisivät nopeasti. Ilman niitä koko maa pysähtyisi. Syntyisi mellakoita.
 
Jos tieverkko vahingoittuisi, puolustusvoimat ja yhteiskunta tarvitsisi äkkiä lisää maastokulkukelpoisia kuorma-autoja. Huoltovarmuuden kannalta niitä on jo nyt liian vähän – samoin säiliöautoja ja ADR-kuljettajia.
 
Vain kuorma-autotehdas voi vakavammassa poikkeustilassa kasata jopa rikkoontuneista erimerkkisistäkin kuorma-autoista toimivia, pitää säiliöautot liikkeellä, asentaa lisäakseleita ja tehdä kaksipyörävetoisista maastokulkukelpoisia 4x4, 6x6, 8x8.

Teksti | Klaus Bremer

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!


 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 29.03.2024 14:30 ]

Mainospalkki