Kilpailemalla motivaatiota ja osaamista

Sähköposti Tulosta PDF

Taitaja2020-semifinaalit pidettiin Tampereella 29. - 30.1.2020.

Ammattitaidon SM-kilpailu Taitajassa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat oman alansa suomenmestaruuksista. Yksi aloista on auto- ja kuljetustekniikka. Kilpailu tukee opiskelij oiden oman ammattitaidon kehittymistä, mutta nostaa myös kuljetusalan arvostusta.


Kilpailun vastaava Jorma Eskola sekä tuomareina toimivat Tredun opettajat Juha Mäkelä, Antti Ala-Pispa ja Esa Kökkö keskustelutauolla kilpailun aikana.

Kuljettajan ammattiin opiskelevat nuoret kilpailivat Taitaja2020-semifinaalessa 29.–30.1.2020 Tampereella. Jyväskylässä toukokuussa järjestettävä finaali peruttiin koronaviruksen takia.


Ulkona tuomarit Jesse Torra ja Hannu Sihvo olivat varustautuneet sään vaatimalla tavalla.

- Kilpaileminen on kasvattanut opiskelijoiden motivaatiota ja osaamista, Tampereen kisoista vastannut Tredun opettaja Jorma Eskola toteaa.


Opiskelija lastaamassa kuormaa terminaalissa.

Lisäksi Taitajakisat ovat opiskelijoille ponnahduslauta eteenpäin sekä työelämään että kansainvälisiin Euro- ja WorldSkills -kilpailuihin.


Kuljetusyrittäjä Jyrki Tamminen ja opettaja Manu Valkeejärvi toimivat tuomareina kuormanlastaamis tehtävän kilpailussa.

Semifinaalit
Semifinaaliin pystyi ilmoittautumaan kaksi kilpailijaa jokaisesta Suomen oppilaitoksen toimipisteestä. Kuljetuslogistiikan Taitaja2020 -semifinaaleihin Tampereella osallistui 25 kilpailijaa 11 koulutuksen järjestäjältä.


Jorma Eskola keskustelemassa suorituksen tehneen opiskelij an kanssa.

Tampereen lisäksi semifinaalit järjestettiin Iisalmessa ja Oulussa, joissa kilpaili 27 opiskelijaa 14 koulutuksen järjestäjältä.
 

Opiskelija tutkii rekisteriotteesta, alkaako kokonaismassa täyttyä vai pystyykö kuormaa vielä lastaamaan lisää.

Alan osaaminen testissä
Kilpailu on yksilökilpailu ja tehtävät liittyivät alan osaamisvaatimuksiin. Tehtävinä olivat kuorman lastaaminen, kuormajärjestyksen muuttaminen kuormatilassa, vaihtolavan käsittely koukkuvetolaitteella ja kuorma-auton ajoonlähtötarkastus.


Vaihtolavan käsittely koukkuvetolaitteella varustetulla kuorma-autolla oli tarkkaa työtä.

Logistiikan perustutkinnon kuljetuspalveluiden osaamisalan ammattinimikkeet ovat autonkuljettaja, linja-autonkuljettaja ja yhdistelmäajoneuvonkuljettaja. Kuljettajan työ on itsenäistä, ja hänen vastuullaan ovat rahti, matkustajat, ajoneuvo ja liikenneturvallisuus.


Terminaalihallissa oli kattava valikoima erilaisia trukkeja (käytettäväksi kuormankäsittelyyn).

Kuljettajalta vaaditaan ajokorttiasetuksen edellyttämä ajokortti ja kuljetusalan perustason ammattipätevyyskoulutusta, joka on edellytys ammatissa toimimiseen. Kilpailun yhteistyökumppaneina toimivat Scania Suomi Oy ja Kuljetusturva Oy.

OSAAJIA TARVITAAN
Kuljetusalaa vaivaa Suomessa yleiseurooppalainen ongelma: kuljettajapula. Ammattitaitoisella kuskilla onkin kysyntää.

Kuljettajan työ on itsenäistä ja vastuullista. Työn menestyksekäs suorittaminen vaatii monipuolisia taitoja, vastuulla on kuitenkin rahti, kallis ajoneuvo ja liikenneturvallisuus.
 
Hyvä esimerkki kuljettajantaidoista on Taitaja2020-kilpailun määrittelemät osaamisvaatimukset, joiden mukaan kuljetusalan ammattilainen osaa:
 
- Toimia asiakaspalvelun ja kuljetusten tehtävissä.
- Kuljettaa asiakkaan tuotteita kannattavasti ja turvallisesti sekä palvella asiakkaita.
- Lastata ajoneuvo säädösten ja olosuhteiden sallimaan maksimikuormaan ja kuljettaa ajoneuvoa turvallisesti, taloudellisesti ja vastuullisesti.
Kommunikoida ajoneuvojen ja kuljetusalan viestintävälineillä.
Toimia kansallisissa sekä kansainvälisissä ympäristöissä.
Tehdä yhteistyötä yksi- ja monikulttuurisessa työympäristössä.
Todeta ajoneuvonsa liikennekelpoisuuden.
Varmistaa ajoneuvon ja sen lisälaitteiden tekninen ja turvallinen toimivuus kuljetustehtävän aikana.
- Kuljetuksiin liittyvät vakuutukset ja työhönsä liittyvät säädökset.
Toimia yrittäjänä tai yrittäjähenkisesti.
Arvostaa omaa ammattiaan.
- On valmis jatkuvasti kehittämään itseään, työtään ja omaa työkykyään.

Teksti, kuvat | Jouni Koskiniemi

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!

 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 28.03.2024 17:54 ]

Mainospalkki