Virkkuna turvallisemmin

Sähköposti Tulosta PDF

- Väsyneenä ajamisen vähentämisen poistamisessa toimenpiteiden kohderyhmiä täytyy laajentaa käsittämään muitakin kuin ammattikuljettajia. Liikaa vastuuta on vieritetty kuljettajan harteille, sanoo Mia Nyholm.

Kun tiedotusvälineet kertovat liikenneonnettomuudesta, siinä mahdollisesti mukana ollut raskas ajoneuvo lähes takuuvarmasti nostetaan otsikkoon.
 
- Onnettomuuksissa, joissa ovat osallisina henkilöauto ja raskaan kaluston ajoneuvo, jälkimmäinen harvoin on pääaiheuttaja, kertoo Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo.
 
Pääaiheuttaja on Onnettomuustietoinstituutin käyttämä termi. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa osallista, jonka toiminnalla tutkijalautakunta on arvioinut olleen merkittävämpi vaikutus onnettomuuden syntymiseen kuin toisella osapuolella eli vastapuolella.
 
Vastapuoli taas on yhteenajo-onnettomuuden osallinen, jonka merkityksen onnettomuuden syntymiseen tutkijalautakunta on arvioinut olleen vähäisempi kuin pääaiheuttajan.
 
Vuoriston työtehtäviin Liikenneturvassa kuuluu kuljettajien jatkokoulutusten suunnittelu. Hänellä on työkokemusta raskaista yhdistelmistä sekä liikenneopettajana ja kuljettajakoulutuksessa toimimisesta. Nykyisin hän kuitenkin asettuu enää satunnaisesti kuorma-auton ratin taakse.
 
Liikenneturva kouluttaa kouluttamaan
Liikenneturva on kehittänyt ennakoivan ajon kurssin 1960-luvulta. Se kouluttaa kouluttajia, jotka työskentelevät ympäri Suomea toimivissa yrityksissä ja oppilaitoksissa sekä puolustusvoimissa. Liikenneturvan viikon mittaisella kurssilla kouluttajat hankkivat tarvittavan tietotaidon, ideologian ja osaamisen, ja hyväksyttämällä kurssinsa Traficomilla ne saavat pätevyyden ryhtyä kouluttamaan vaikkapa ennakoivaa ajamista.
 
Kouluttajayritykset saavat käyttöoikeuden varsinaiseen kultakaivokseen eli Liikenneturvan tuottaman materiaalin, jota käyttää vuositasolla n. 500-600 kouluttajaa.


- Ajamisessa ennakointi sisältää enemmän kuin taitoa lukea liikennettä, tunnistaa riskejä ja pitää riittävää pelivaraa. REAK-kurssikokonaisuutta voi käyttää raskaan ajoneuvon kuljettajan työtehtävien hallintaan, kertoo Toni Vuoristo.

Älä mene huonolle kurssille
Vuoristo tietää, että ammattipätevyyden jatkokurssien arvostus on nykyään varsin hyvällä tasolla, mutta edelleenkään kaikkien asiakkaiden mielestä ne eivät nauti järin korkeasta arvostuksesta. Lääke pulmaan on looginen: 
 
- Älä osallistu sellaiselle ammattipätevyyskurssille, jonka tiedät jo ennalta huonoksi, lausahtaa Vuoristo.
 
Liikenneturvan ykköstuote nimenomaisesti raskasta liikennettä ajatellen on sen kehittämä Raskaan liikenteen ennakoivan ajon koulutus REAK. Koulutus on suunnattu alan kuljettajille. Koulutus on Traficomin hyväksymä virallinen ammattipätevyyskoulutus.
 
Vuoristo ei allekirjoita sitäkään “Esson baarin puhetta”, että jatkokurssit toistaisivat yhtä samaa:
 
- REAK-kurssit räätälöidään aina kuhunkin tarpeeseen sopivaksi. Omia tarpeita ja toiveita kannattaa nostaa esiin.
 
REAK-koulutuksia voivat järjestää vain Liikenneturvan kouluttajakoulutuksen läpäisseet henkilöt. Kaikki ennakoivan ja taloudellisen ajon koulutukset eivät kuitenkaan ole tällaisia. Niiden joukosta voi löytyä hyviä tai vähemmän tasokkaita koulutuksia.
 
Vuoristo ehdottaa ammattikuljettajia pyytämään, että heille järjestettävä ammattipätevyyden jatkokurssi sisältää keskustelun muodossa keskinäistä vertaistukea oman työn harmeista, kuten kiireestä, hyvinvoinnista tai muusta sydäntä lähellä olevasta teemasta.
 
Hyvä vai paha automaatio
Ajoneuvon varuste voi huomauttaa kuljettajaa väsymyksestä. Adaptiivinen vakionopeudensäädin ajaa taloudellisemmin kuin ihminen, koska se tuntee maaston ja pitää sopivan etäisyyden edellä ajavaan. Nämä ovat esimerkkejä ajamista avustavan tekniikan positiivisista vaikutuksista. 
 
- Jos tekniikka poistaa eteen sattuvia vaaratekijöitä ja ajamisesta tulee automaattista, tämä voi muuttua puuduttavaksi. Tällöin kuljettajan tarkkaavaisuus tehdä havaintoja ympäristöstään herpaantuu. Turvaominaisuuksia ei myöskään pitäisi syyttä kytkeä pois päältä, varoittelee Vuoristo.
 
Uniapnea ammattikuljettajien kiusana
Toisen Liikenneturvan suunnittelijan, Mia Nyholmin, tehtäväkenttään kuuluu ikääntyneiden liikenneturvallisuuskysymykset samoin kuin kaikenikäisten kuljettajien ajokunto. Eräs kaikkien raskaan kaluston kuljettajien liikenneturvallisuutta kampittava asia on väsymys, josta erityisseikkana voidaan poimia uniapnea.
 
Uniapnea tarkoittaa nukkuessa sattuvia, vähintään 10 sekunnin mittaisia hengityskatkoksia tai hengityksen vaimentumia, jotka heikentävät unen laatua. Uniapnealle tyypillisin oire on päiväväsymys, joka ilmenee erityisesti uneliaisuutena tai pakonomaisena taipumuksena nukahtaa päivällä, kertoo Käypä hoito -verkkosivusto.
 
- Ammattikuljettajilla esiintyy huomattavasti enemmän uniapneaa kuin muulla väestöllä, kertoo Nyholm.
 
Taannoisen Unikuorma-tutkimuksen mukaan suomalaisista kuorma-autonkuljettajista joka neljäs ja linja-autonkuljettajista joka viides mahdollisesti kärsii uniapneasta. Peräti 2,4 prosentilla ammattikuljettajista on selvää väsymystä aiheuttava vaikea uniapnea.
 
Kuljettajan epäillessä kohdallaan uniapneaa hän mitä todennäköisimmin pelkää ajo-oikeutensa menettämistä, mikäli tauti varmistuu todeksi. Nyholm rauhoittelee:
 
- Uniapnea on hoidettavissa. Kun tauti pysyy tasapainossa, useimmissa tapauksissa se ei ole ongelma.
 
Uniapnean hoitoon käytettävä ns. CPAP-laite, lyhentää unen aikaisia hengityskatkoja. Kun uni on parempaa, valveilla ollessa vireystila säilyy hyvänä kauemmin. Laitetta kuitenkin on käytettävä riittävän usein.
 
- Hoidolla taltutettu uniapnea todennäköisesti parantaa elämänlaatua merkittävästi, lupaa Nyholm.


- Liikenneturvallisuutta edistää se, että ajamista avustava tekniikka tekee havaintoja liikennetilanteista. Samanaikaisesti kuljettaja ei saa passivoitua, vaan hänen tulee pääsääntöisesti huomata samat asiat, linjaa Toni Vuoristo.

Laajempaa rintamaa tarvitaan
Nyholm tuntee ajokuntoa laskevia riskitekijöitä:
 
- Ajokuntoa laskevat muun muassa alkoholin käyttö, voimakkaat tunnetilat, lääkitys ja väsymys. Päätimme katsoa asiaa tarkemmin ammattikuljettajan kannalta erityisesti väsymyksen näkökulmasta.
 
Nyholm ymmärtää kuljettajien paineet jatkaa ajamista väsyneenäkin:
 
- Työtehtävät pitää hoitaa, vaikka väsymys kuinka hankaloittaisi työtä. Ammattikuljettajien väsymyksen hallinnassa korostuukin myös työnantajan rooli.
 
Väsyneenä ei saa, eikä tarvitse ajaa, koska lakikin sen kieltää. Työnantajan velvollisuus on huolehtia siitä, että työn tekeminen on turvallista. Turvallisuutta lisääviä ja onnettomuuden seurauksia lieventäviä tekijöitä ovat kuljettajan hyvä vireystilalla ja ajokunto. 
 
Väsymisestä johtuvat onnettomuudet on vaikea aihe selvittää. Kansainvälisesti on kovin laajasti erilaisia arvioita siitä, kuinka suuressa osuudessa onnettomuuksia väsymys on vaikuttanut taustalla.
 
Paikoin hyvää kehitystä
Eräitä autonkuljettajan hyvinvointiin vaikuttavia seikkoja on muuttunut parempaan suuntaan.
 
- Yhä useampi autonkuljettaja valitsee terveyssuositusten mukaisen aterian, sanoo Vuoristo.
 
Autonkuljettajien ja taukopaikkojen tulisi vetää yhtä köyttä. Salaatteja ei pitkään laiteta tarjolle, jos niitä ei lautaselle valita.
 
Taukojen pitämisessä on menty parempaan suuntaan. Pitempään kehittyviä terveysongelmia tönitään etäämmälle harrastamalla liikuntaa, joka koetaan sallituksi jopa autonkuljettajalle. Erinäisiä liikuntaa edistäviä kokeiluja on viety läpi eikä Vuoriston mielestä turhaan:
 
- En allekirjoita väitettä, että rekkakuski ei suostuisi treenaamaan.
 
Ehkäpä kuljetusalan työvoimapulaa voitaisiin osaltaan helpottaa edistämällä kuljettajien fyysistä terveyttä ylläpitäviä asioita.
 
Kuljetuspalveluiden tilaajilla on myös roolinsa tässä kokonaisuudessa. Jos kuljetuksen tilaaja on asettanut kovat sanktiot kuljetuksen toteutumiselle, tämä vaikuttaa kuljetusyritykselle ja tätä kautta kuljettajalle. Nyholmin mukaan Liikenneturva hakee tällä hetkellä oikeaa tapaa tuoda esiin asiaa:
 
- Emme ole vielä löytäneet tällaiselle viestinnälle oikeaa sanomaa.
 
Tuttuja konsteja ajokunnon säilyttämiseksi on Nyholmin mukaan syytä toistaa jatkossakin. Paras keino väsyneisyyden välttämiseen on riittävä nukkuminen. Työpäivän aikana tauot jaloitteluineen ovat hyvästä. Tilanteen salliessa lyhyt, jopa 10 minuutin mittainen, torkahdus tekee eetvarttia. Riittävä unen määrä tukee liikunnan harrastamista ja päinvastoin.

Teksti | Seppo Alaruikka, kuvat | Mia Nyholm ja Toni Vuoristo

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS   |   LUE DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLKSWAGEN TRANSPORTER T7
Täyssähköinen e-Transporter Intensive Red-värisenä ja 3 100 mm akselivälisenä eli L1-pitkänä on näyttävä työkalu.

DSFK EC75
Saimme koeajoon Suomen ensimmäisen DSFK EC75-pakettiauton. Kyseessä on Suomen halvin täyssähköpakettiauto.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Liikennevalojen tahdistus Helsingin suurilla sisääntulo/ulosmenoväylillä ja kehäteillä pysäyttää järjestään raskaan kuorma-autoliikenteen jokaisiin liikennevaloihin..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 

[ 21.03.2025 01:58 ]

Mainospalkki