Toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen, Veho Oy: Automarkkinoiden erot suuria nykytilanteessa

Sähköposti Tulosta PDF

"Tulevaisuus on nähtävä positiivisena ja täynnä mahdollisuuksia", Juha Ruotsalainen painottaa!

Juha Ruotsalainen puhuu mielellään tulevaisuudesta.
 
- Pitkään jatkuneen matalasuhdanteen, huipputasoilla käyneen inflaation, korkeiden korkojen sekä Corona-pandemian ja Ukrainan sodan takia eri uutiskanavien uutisointi on ollut viime aikoina varsin mollivoittoista. Monesta ihmisestä ja monella toimialalla on saattanut tuntua kuin maailma olisi pysähtynyt, Ruotsalainen toteaa, ja jatkaa:
 
- Tärkeintä on kuitenkin, että tulevaisuus nähdään positiivisena! Juuri nyt on oikea aika panna kaupalliset lähtökohdat kuntoon ja varmistettava, että ollaan iskukykyisiä, kun suhdanteet ja yhteiskunnallinen tilanne jälleen muuttuu paremmaksi!
 
Ruotsissa autokaupalla näyttäisi menevän paljon paremmin kuin Suomessa. Veho on Ruotsissakin Mercedes-Benzin näkyvin edustaja jälleenmyyjänä henkilö- ja pakettiautoille ja maahantuoja sekä jälleenmyyjä kuormaja erikoisautoille.
 
Miten Ruotsin markkinat eroavat Suomesta, Juha Ruotsalainen?
 
- Ruotsissa toimialamme mittakaava sekä näkymät ovat varsin erilaiset. Siellä yhteiskunnan toimeliaisuus on tälläkin hetkellä eri luokkaa kuin Suomessa, perustuen osaltaan esimerkiksi kansainvälisen liiketoiminnan merkittävään kokoeroon verrattuna Suomen tilanteeseen. Maan perusvarallisuus on vankemmalla pohjalla. Markkinat ovat kuitenkin hyvin haastavat, johtuen mm. lukuisten kilpailijoiden läsnäolosta ja heidän vahvasta toiminnastaan, Juha Ruotsalainen toteaa.
 
- Suomessa pääomat ovat heikompia. Korot ja ennätyskorkealla käynyt inflaatio syövät tuloksia asiakkaiden töistä. Kustannusten nopea nousu on verottanut matalakatteisten toimialojen tuloksentekokykyä entisestään, joka on aiheuttanut haasteita esimerkiksi kalustohankintojen rahoitusten järjestelyissä, Ruotsalainen jatkaa ja näkee nyt Ruotsissa mielenkiintoisen ongelman henkilöautokaupassa:
 
- Yksityisleasing kuluttajien autohankintamallina on ollut Ruotsissa jo jonkin aikaa paljon suositumpi rahoitusmalli kuin Suomessa. Henkilöautoliikenteen sähköistyminen vaikuttaa yksityisleasingilla siten, että kun autot ovat tällä hetkellä vuokrakauden jälkeen palautumassa myyjille myyntihetkellä määritetyillä jäännösarvoilla, ne saattavat aiheuttaa joillekin toimijoille suuria haasteita ja jopa tappioita. Tilanne johtuu markkinamuutoksesta, joka on vaikuttanut käytettyjen sähköautojen markkinahintatasojen merkittävään laskuun ennalta odottamattomalla tavalla ja aiheuttaa nyt melkoisia haasteita. Ruotsissa on jo nähty tilanteesta johtuvia haasteita ja Suomessa on odotettavissa samanlaisia, vaikkakin selkeästi pienemmässä mittakaavassa, Ruotsalainen ennustaa.
 
Veho tekee vahvaa jälkeä Mercedes-Benz maahantuojana ja jälleenmyyjänä kolmessa Baltian maassa: Virossa, Latviassa ja Liettuassa.


- Liettuassa myimme viime vuonna 3200 uutta raskasta kuorma-autoa, Juha Ruotsalainen todistaa.
 
Miten autokauppa Baltiassa eroaa Suomesta, Juha Ruotsalainen?
 
- Baltia nähdään usein Suomesta ns. yhtenä markkina-alueena. Todellisuudessa Baltiassa on kolme itsenäistä, vahvan identiteetin omaavaa ja markkinoiden kannalta osin hyvin erilaista valtiota, Juha Ruotsalainen painottaa ja jatkaa:
 
- Virossa on eletty autokaupassa kohtuu hyvää aikaa. Viro seuraa, mitä Skandinaviassa tapahtuu. Tällä hetkellä Viron hallitus lisää painetta veronkorotuksiin, jossa todennäköisesti tullaan näkemään lähitulevaisuudessa mm. korkeampi tuloveroaste, korkeampi arvonlisävero sekä uusille autoille asetettava autovero. Mahdollisen autoveron vuoksi on odotettavissa ensin mahdollisesti jopa voimakas kysyntäpiikki ja sen jälkeinen kaupan hiljentyminen. Kuorma-autokaupan osalta Virossa markkina on tällä hetkellä melko alhainen, johtuen mm. rahoituksen kasvaneista kustannuksista sekä pankkien osin tiukentuneista rahoituslinjauksista kuljetusalalle.
 
- Latvia Baltian keskellä katsoo länteen. Autokaupassa ollaan tällä hetkellä varovaisempia ja asiakkaat harkitsevat pitempään mahdollisia päätöksiään. Kuorma-autokaupassakin markkina on tällä hetkellä melko alhainen, johtuen mm. rahoituksen kasvaneista kustannuksista sekä sielläkin pankkien osin tiukentuneista rahoituslinjauksista kuljetusalalle.
 
- Liikenteen sähköistyminen on ollut toistaiseksi puheenaiheena lähinnä toimeksiantajien vaatimuksesta, jonka vuoksi sähköautojen myynti on vasta lähtemässä käyntiin, Juha Ruotsalainen luonnehtii.
 
- Liettua katsoo Eurooppaan. Autokauppa siellä kokonaisuutena on käynyt melko hyvin. Se elää selvästi eri tempolla kuin Viro ja Latvia. Markkinassa on kuitenkin tällä hetkellä enemmän seesteisyyttä, ja asiakkaat vertailevat tuotteita ja hankintamalleja entistäkin aktiivisemmin ennen lopullisia päätöksiään.
 
- Vehon ja Mercedes-Benzin rooli Liettuan kuorma-autokaupassa on erittäin keskeinen. Viime vuonna myimme noin 3200 uutta raskasta kuorma-autoa. Liettuassa on useita suuria kuljetusliikkeitä, joiden vuosittainen hankintamäärä on 150-300 autoa ja muutamien asiakkaiden vuosihankinnat voivat lähennellä jopa 1000 autoa vuodessa. Kyseiset asiakkaat toimivat hyvin laajalla alueella ja näin ollen autoilla liikutaan koko Euroopassa, Juha Ruotsalainen kuvailee ja jatkaa:
 
- Vehon vahvuus Suomessa sekä kaikissa kolmessa Baltian maassa on kokonais- palvelupaketissa, eli myynnin ja huollon saumattomassa palvelutarjoamassa, joka toteutetaan Vehon oman myynti- ja huoltoverkoston toimesta. Ruotsissa resepti on muilta osin sama, mutta jälleenmyynnin ja huollon osalta palvelua tarjotaan Vehon oman verkoston sekä vahvojen itsenäisten jälleenmyyjien toimesta, Juha Ruotsalainen kiteyttää.
 
- Vehon menestyksen reseptiksi Juha Ruotsalainen määrittelee Mercedes-Benz tuotteiden korkean laadun, olipa kysymys sitten henkilö-, paketti tai kuorma-autoista.

Veho pähkinänkuoressa

> Veho toimii Mercedes-Benzin virallisena henkilöja pakettiautojen maahantuojana Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa
> Veho toimii Mercedes- Benz-, Fuso Canter- ja Unimog- autojen virallisena maahantuojana Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa
> Veho toimii Setra-bussien virallisena maahantuojana Suomessa ja Virossa
> Lokakuussa 2022 Veho on toiminut Ruotsissa Mercedes-Benz- kuormaautojen virallisena maahantuojana ja jälleenmyyjänä Ruotsissa ostettuaan ko. liiketoiminnan Daimler Trucks AG:lta
> Vuoden 2023 lukujen perusteella Vehon liikevaihto jakautuu seuraavasti: henkilöautot 44 %, pakettiautot 37 %, kuorma- ja linja-autot 18 %, muu toiminta 1 %
> Vuoden 2023 liikevaihto oli 1,954 miljardia €

Teksti | Klaus Bremer

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS   |   LUE DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

TULEVAISUUDEN AIRUT
Renault Trucks pyrkii olemaan maantiekuljetusten sähköistämisen edelläkävijä. Testasimme mitkä ovat E-Techin vahvuudet ja missä löytyy vielä parannettavaa.

HYUNDAIN VETYHANKKEET
Monista päinvastaisista spekulaatioista huolimatta Hyundain vetyhankkeita ei olla lopettamassa.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Mitä alempi nopeusrajoitus, sitä enemmän ylinopeuksia ja liikenneonnettomuuksia... Sitä enemmän sakottamalla parannettavaa liikenneturvaa, poliisimme ajattelutavan mukaan..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 09.10.2024 07:38 ]

Mainospalkki