Mikkeliläisen Kuljetuspalvelu S. Liikanen Ky:n eli Hinaus Liikasen EKL-auto, kokokeltainen Ford Transit Custom Sport.
Miksei erikoiskuljetusten varoitusautoa määritellä kokonaan keltaiseksi, onhan poliisiautolla ja pelastusautollakin omat värit. Tätä ihmettelee kokenut EKL-ohjaaja.
Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajan auton (EKL-auto) väritysmääräystä esitetään täsmennettäväksi niin, että keltaista pääväriä pitää olla auton korin pinta- alasta vähintään puolet. Pinta-alaan lasketaan maalatut tai teipatut osat, ei siis ikkunoita tai renkaita.
Värivaatimuksen ei tarvitse täyttyä erikseen etu- ja takaosien tai sivujen osalta. Tätä perustellaan niin, että värivaatimuksen edellyttäminen erikseen esimerkiksi auton etuosassa voi olla haastavaa, koska tuulilasi ja maski vievät usein ison osan keulan pinta- alasta. Lisäksi konepelti voi olla niin kalteva, ettei siitä näy suoraan eteen kuin pieni osa.
EKL-auton etu- ja takaosan vinoraidat tulee olla vuorottain punaisia ja valkoisia. Merkintöjen on ulotuttava etusivuikkunoiden alareunan alapuolelle, jotta nuolikuvion näkyisi muiden ajoneuvojen lähivaloissa.
Uuden määräyksen mukaan varoitustaulun alareunan tulee olla EKL-autossa vähintään 1,70 metrin korkeudella, jotta varoitustaulu näkyy riittävän hyvin muulle liikenteelle. Tämä ei ole ongelma, koska EKL-autot ovat tyypillisesti pakettiautoja ja katolle asennettavat varoitustaulut täyttävät vähimmäiskorkeusvaatimuksen. Tätä määräystä on ajateltu sovellettavan muuhun varoitusautoon kuin EKL-autoon siirtymäajan jälkeen.
RAHTARIEN LAUSUMA
Porvoolainen Timo Kima on tehnyt vuosikymmeniä erikoiskuljetusten liikenteenohjaajan tehtäviä. Lausunnossaan Rahtarit ry:n asiantuntijana hän puuttuu erityisesti EKL-auton väritykseen.
- Tuntuu varsin käsittämättömältä, ettei voida selvästi sanoa, että EKL-auton tulee olla keltainen ja sillä siisti. Nyt esitetty muoto mahdollistaa edelleen mitä moninaisemmat värikirjot, Kima toteaa.
Jos esimerkiksi EKL-auton katto on keltainen, niin muussa osassa autoa voi olla pinta-alaltaan paljonkin muuta väriä, mikä ei Kiman mukaan voi olla perusajatuksen mukainen. Varsinkin EKL-autot rekisteriin hyväksyvät katsastushenkilöt joutuvat hankaliin mittaustilanteisiin laskiessaan neliösenttimetrejä autojen pinnoista.
- EKL-auton ensisijainen tehtävä on herättää muun liikenteen huomio itseensä ja kertoa heille lähestyvästä poikkeavasta liikennetilanteesta. Siihen tarvitaan yhteneviä samankaltaisia EKL-autoja, eikä mitään tivoliautoja erinäisine kuvioineen, Timo Kima lausuu.
Kiman arvion mukaan noin puolet EKL-autoista on kokokeltaisia. Hän muistuttaa, että esimerkiksi poliisiautot ja pelastustoimen ajoneuvot pyritään tekemään helposti erottuviksi liikennevirrasta. Näin muut liikenteessä liikkuvat osaavat varautua niiden mahdollisesti poikkeavaan liikkumiseen.
- Siksi EKL-autojenkin tulisi olla mahdollisimman samankaltaisia ja sitä varten tiukka linjaus EKL-auton ulkoisesta olemuksesta on tarpeen, EKL-expertti sanoo.
EKL-määräysten perustelumuistiossa mainitaan, että EKL-auton etu- tai takaosan ei tarvitse olla keltainen.
- Tämä on aivan käsittämätön ajatus, sillä juuri etu- ja takaosa ajoneuvosta on ne osat, jotka muu liikenne näkee suurimman osan ajasta. Sivusuuntainen näkymä tulee esiin vain pääsääntöisesti risteystilanteissa, Kima kertoo.
- Nyt tuntuu siltä, että määräysluonnoksen laatijoilta puuttuu kuljetuksen kohtaamisen kokonaiskäsitys tyystin. Nyt esitetty määräysmuoto on epämääräinen ja aiheuttaa ainoastaan liikaa tulkinnanvaraisuutta, Rahtarit ry:n asiantuntija sanoo.
Kima myös lausuu, että hämärän tai pimeään aikaan liikenteenohjaajan tulisi pukeutua huomiotakin lisäksi huomiohousuihin.
- Samankaltainen vaatimus on Väyläviraston tiellä työskentelevien henkilöiden ohjeistuksessa. Housujen vaatimus on perusteltua samasta syystä kuin EKL-autojen sivuraidoitusten kanssa eli aikaisempi havaittavuus ajovaloilla.
KORKEISSA KULJETUKSISSA RIITTÄISI VAROITUSAUTO
Tähän asti on muutakin varoitusautoa kuin EKL-autoa on saanut käyttää korkeissa kuljetuksissa 5,5 metriin saakka. Korkeusrajoitus on tarkoitus poistaa eli EKL-auton sijaan muukin varoitusauto käy erikoiskuljetuksissa silloin, jos kuljetuksessa ylitetään pelkkä korkeus.
Pelkän korkeuden ylittävissä kuljetuksissa varoitusauto nähdään tarpeelliseksi lähinnä tien yläpuolisten esteiden mittaamiseen, ei muun liikenteen varoittamiseen. Siksi perusteluna on, että korkeissa kuljetuksissa tavallinen varoitusauto riittää.
Uutta on sekin määräysesitys, että varoitusautoa ei vaadittaisi lainkaan, jos alikulkujen ja yläportaalien mittaus on tarpeetonta. Tämä mahdollistuu, kun erikoiskuljetusluvassa on määritelty ajoreitti ja kuljetuksen suorittaja on etukäteen varmistanut, ettei liian matalia paikkoja ole. Tällaisia vakioreittejä ovat esimerkiksi matkat tehtaalta satamaan.
- Selvästi suurin osa erikoiskuljetuksissa tapahtuvista onnettomuuksista on yläpuoliseen esteeseen osumisia. Siksi ei ole perusteltua vapauttaa korkeat kuljetukset varoitusauton käyttövelvoitteesta, Timo Kima sanoo.
Kiman mukaan poikkeuksellisissa tilanteissa voisi olla kuitenkin perusteltua kulkea jokapäiväisiä tuttuja reittejä ilman varoitusauton apua.
- Mielestämme näissä tapauksissa kuljetusluvan myöntäjä voisi yksilöidysti antaa luvan kulkea ilman varoitusautoa luvanhakijan selvityksen mukaan, asiantuntija toteaa.
Poliisiautoa ei saisi enää käyttää varoitusauton korvikkeena. Tämän on todettu olevan ei-kannatettavaa viranomaisresurssin käyttöä.
"KAKSI VAROITUSAUTOA YLI 35 METRIN KULJETUKSIIN"
Alle 40-merin pituisissa erikoiskuljetuksissa tarvitaan yksi EKL-varoitusauto. Määräykset vaihtelevat maittain.
Ruotsissa yli 35-metrinen kuljetus tarvitsee kaksi EKL-autoa (vägtransportlädare) ja yhden varoitusauton (varningbil) eli yhteensä kolme autoa. Virossa vaatimus on kaksi varoitusautoa.
Yli 35-metrinen puoliperävaunuyhdistelmä vaatii liikkuessaan reippaasti tilaa käännöksissä, tiukoissa mutkissa ja risteyksissä. Toisaalta saman mittainen täysperäyhdistelmä mahtuu kulkemaan likimain omaa kaistaa.
- Vaikka meillä onkin vaatimuksia kääntyvyydestä tai perän sivuttaissiirtymästä, on niiden valvonta lähes mahdotonta kenttäolosuhteissa. Siksi olisi järkevintä muuttaa yli 35-metrisissä kuljetuksissa yhden varoitusauton vaatimus kahdeksi, jolloin ulkomaalaisetkin ymmärtäisivät asian helpommin, esittää Rahtarit ry:n asiantuntija, erikoiskuljetusten ammattilainen Timo Kima.
TILAA AJOLINJA |
OSTA DIGILEHTI
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä