Vuoden alussa Asko otti käyttöönsä ensimmäisen aluejakeluun tarkoitetun Scania 45R -keskiakseliyhdistelmän, jota käytetään noin 300 kilometrin jakelureitillä.
Päivittäistavaroiden tukkukaupan parissa toimiva norjalainen Asko aikoo sähköistää 700 ajoneuvon laivaston vuoteen 2030 mennessä.
Kaupunkijakeluautoista 16 saa käyttövoimansa sähkökaapelia pitkin. Kaasuautoja on neljä ja nämäkin on määrä vaihtaa piakkoin sähköisiin.
Ensimmäinen bioetanoliauto tuli Askolle vuonna 2009, neljä vuotta myöhemmin ensimmäinen biokaasuauto. Sähköautoihin hypättiin vuonna 2016 ja kymmenen vuotta myöhemmin tavoitteena on olla kuljetuksissa hiilineutraali. Tavoitteeseen astellaan lähinnä sähköistymisen kautta, joskin biokaasuakin tarvitaan.
Askon koko maanlaajuisesta 700 auton jakelukalustosta 400 on omia. Sähköllä kulkevia on noin 150 kappaletta. Ensi vuonna sähköautojen määrä kasvaa 300 kappaleeseen ja seuraavana vuonna kaikkien omien ajoneuvojen on määrä kulkea sähköllä. Vuonna 2030 myös alihankkijoiden jakelukalusto on kokonaan sähköistä.
ABB:n toimittamat laturit syöttävät sähköä ajoneuvoihin 180 kW:n teholla. Latausteho puolittuu ladattaessa samanaikaisesti kahta autoa.
- Vuodesta 2025 alkaen myös alihankkijat siirtyvät käyttämään sähköisiä voimanlähteitä, kertoo Aleksander Jörgenrud Askolta.
VÄLILATAUSTA JA VAIHTOKOREJA
Askon Oslon jakelukeskuksessa on vajaat 20 suurteholatauspaikkaa. Autot liikkuvat kahdessa tai kolmessa vuorossa ja niitä ladataan aina kuin mahdollista.
Pohjoisemmassa Norjassa on toimintamatkojen suhteen vielä haasteita. Jörgenrudin mukaan ne ovat selätettävissä tekniikan kehittyessä pitkin harppauksin. Päästöttömyys ja finanssiasiat ovat olleet toimintaa ohjaavana tekijänä siirryttäessä sähköisiin voimanlähteisiin.
- Dieselautot maksavat tietullia 62 tai 91 kruunua ylittäessään tietullipisteen. Sähköiset autot ajavat keskustaan veloituksetta, jatkaa Jörgenrud.
Sähköistymisen myötä Asko vaihtoi kiinteät korirakenteet vaihtokoreihin. Muutosta perustellaan ajoneuvojen tehokkaammalla käytöllä, kun terminaalihenkilökunta huolehtii kuormien lastauksesta. Koreissa on kolme eri lämpötila-aluetta ja lämmönsäätö hoidetaan sähköisesti. Yhdessä kuormassa on tyypillisesti kaksi purkupaikkaa.
Sähköiset kuorma-autot toivat mukanaan vaihtokorit ja jakelukeskuksen seinään kiinnitetyt aurinkopaneelit.
SÄHKÖÄ AURINKOPANEELEILLA
Jakelukeskuksen pihassa olevan latausjärjestelmän on toimittanut ABB. Se tulee luomaan latausinfrastruktuurin Askon 13:sta omaan jakelukeskukseen.
- Pakko myöntää, että latausjärjestelmien kanssa on ollut myös vaikeuksia, joskin nyt tilanne näyttää jo valoisammalta, Jörgenrud valottaa ja osoittaa aurinkopaneeleihin.
Seinään ja kattoon asennetuilla 8 800 aurinkopaneeleilla tuotetaan vuositasolla noin 2 miljoonaa kWh sähköenergiaa, jota hyödynnetään jakelukeskuksen lämmönsäätelyssä ja sähköautojen lataamisessa. Jörgenrudin mukaan kyseessä on Oslon laajin aurinkopaneelijärjestelmä.
Kokemusten perusteella jakeluajossa kuluu sähköä noin 200 kWh / 100 kilometriä. Omat autot ajavat vuodessa noin miljoona kilometriä. Jakeluautojen sähköenergia voidaan tuottaa aurinkopaneeleilla, mutta ei kokonaan pimeänä talviaikana.
Askon ensimmäiset kolmiakseliset sähköautot ovat vuonna 2020 käyttöönotetut Scaniat, joilla on nyt ajettu noin 150 000 varsin huoletonta kilometriä. Jörgenrudin mukaan sähköauton elinkaareksi on suunniteltu 7-10 vuotta, mitä hän pitää täysin realistisena. Mahdollisesti eteen tuleva akkupakettien vaihto on hänen mukaansa hyvin helposti tehtävä.
- Sähköllä ajaminen on puhdasta ja edullista. Myös kuljettajamme ovat tyytyväisiä äänettömiin sähköautoihin, Askon Alexander Jörgenrud toteaa.
Teksti ja kuvat: Ari Perttilä
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä