Huittinen edelläkävijänä

Sähköposti Tulosta PDF

50-vuotisjuhlat ja kuljetusmessut pidettiin Huittisissa Teollisuustien toimipisteessä, jossa kuljettajakoulutusta on pidetty vuosikymmenet.

Isoja kuljetusliikkeitä, liikenteen solmukohta, innokkaat opettajat. Huittisista tuli tunnettu kuljetuskoulutuspaikka, jossa on käytännön liikenneturvallisuutta pidetty tärkeässä roolissa.
 
Suomessa oli 60-luvulla ja vielä pitkälti 70-luvullakin matala koulutustaso. Suomi oli myös varsin keskusjohtoinen maa ja ammattikasvatushallitus opetti varsin yksityiskohtaisesti, miten koulutusta tulisi antaa. Näin totesi Satakunnan koulutuskuntayhtymän johtaja Matti Isokallio kuljettajakoulutuksen 50-vuotisjuhlassa Huittisissa.
 
Ennen vuotta 1972 kuorma-autokortin ajaneet saivat automaattisesti kärrykortin, mutta saivat ajaa ammattiliikennettä täytettyään 21 vuotta. Tuolloin valtaosa harjoitti peruuttamista ja perävaunun kanssa toimimista itsekseen. Näin toimi isänikin, joka hankki vuonna 1973 kaksiakselisen 80-Scanian perään kaksiakselisen La- Mi perävaunun. Ensimmäiset laituriin peruutukset kestivät puoli tuntia.
 
Suomi oli täynnä E-kortillisia kuljettajia, jotka eivät olleet koskaan ajaneet tai peruuttaneet yhdistelmää. Koulutuksen tarve oli siis suuri, niin myös Satakunnassa, jossa oli paljon merkittäviä kuljetusliikkeitä. Huittinen on ja on edelleen raskaan liikenteen solmukohta.


 
VUONNA 1973 ALKOI
Kuljetusalan ammattikursseja oli järjestetty Huittisissa vuodesta 1962, mutta varsinainen kurssikeskustoiminta alkoi vuonna 1973. Järjestäjänä oli aluksi Huittisten kauppala. Omia tiloja ei ollut, vaan oltiin vuokralla kuljetusliikkeiden tiloissa, Vaanollakin. Liikenneopettaja Unto Pentinmäki muistelee, että vuonna 1976 toimittiin kuudessa paikassa.
 
Alkuvuosien pöytäkirjasta näkee, millaisen liikenneopettajan tuli olla, mitä arvostettiin. Vahva työkokemus, sopiva koulutus sekä miehekäs ja varma olemus.
 
Täysperävaunukuljettajan kursseille tuli oppilaita kuuden viikon välein. Muita raskaan liikenteen kouluttavia kurssikeskuksia perustettiin Jalasjärvelle, Rovaniemelle, Iisalmeen, Kouvolaan ja Rajamäelle.
 
Vuonna 1986 Huittisten ammattikurssikeskuksen järjestäjäpohja laajentui, tuli Kokemäenjokilaakson koulutuskuntayhtymä. Nuoretkin tulivat kuljettajakoulutukseen Kokemäen Peipohjasta Huittisiin.


Kalustonäyttelyssä oli myös Vetkun ex-puheenjohtajan Juha Helinin Scania 142. Hänen veljensä Pasi Helin on Sataedussa liikenneopettaja. Kuvassa on Pasin tyttärenpoika Nooa Sarjomaa, jolle kaikki pörisevä on henki ja elämä. (Kuvalähde: Pasi Helin).

TURVALLISUUSTEMPAUKSIA
Kuljettajakoulutuksen lisäksi Huittisissa keskityttiin liikenneturvallisuuteen pitkälti opettajien aktiivisuuden ansiosta. Oppilaitoksen kalustoa saatiin käyttää turvallisuustapahtumissa.
 
Pentinmäki muistelee, että vuonna 1981 telkkariin tehtiin raflaava tietoisku linkkuun menevästä täysperävaunuyhdistelmästä ja sen vaaroista. Muualla kuin Huittisissa ei kokeeseen oltu suostuttu.
 
Raskaan liikenteen jarrut ja niiden toimivuus oli Huittisten kouluttajien keskuudessa tärkeässä roolissa. Pentinmäki oli tehnyt koulutuksensa lopputyönä tutkielman jarrupainesäätimistä. Toinen opettaja Matti Hietanen huomasi jarrudynamometrillä, että raskaan kaluston jarrujen yhteensovittamisessa vetäjän ja kärryn kesken oli paljon puutteita.
 
Valtakunnan tietoisuuteen nousivat Virttaan jarrutukset, joita on tehty vuodesta 1983 lähtien. Täydestä vauhdista tehdyissä hätäjarrutuksissa huomattiin käytännössä, miten paljon eroa jarrutusmatkoissa on eri ajoneuvotyypeillä.
 
Unto Pentinmäen johdolla kehitettiin monistettava heijastintapahtuma, jossa näytettiin käytännön tilanteessa, mikä on heijastimen merkitys. Vuoden 1985 syksyllä Huittisten Sammun koululla järjestetystä tapahtumasta (Ajolinjassa oli iso juttu) tuli sitten Sammun malli, jota Rahtarit levittivät ympäri Suomea.
 
UUDET TILAT TULOSSA
Liikenneopettaja Kalevi Suominen muistelee, että vuonna 2003 täysperävaunukuljettajaksi opiskeleva sai ajoharjoittelua 100 tuntia, bussinkuljettajaksi aikova 70 tuntia.
 
- Nykyiset ajo-opetusmäärä on noin kolmasosan pienempi, Suominen arvioi.
 
Varusmiesten kuljettajakoulutus alkoi siirtyä siviilikouluttajien vastuulle. Huittisiin tuli vuonna 2005 ensimmäiset varusmiesoppilaat.
 
Nykyisin koko Satakunnan alueen kuljettajakoulutus on keskitetty Huittisiin. Maanlaajuisessa koulutusuudistuksessa nuorisoaste ja aikuiskoulutus on yhdistetty. Satakunnassa ja se tuntee nimen Sataedu.
 
Huittisiin on tulossa Sataedun kuljettajakoulutukseen uudet toimitilat 2-tien varrelle. Ensi vuonna alkaa rakentaminen, valmista tulisi olla vuonna 2025. Huittisissa ollaan siis edelleen kehityksen harjalla, näin on oltu jo 50 vuotta.

Teksti: Jouni Hievanen, kuvat: Sataedu

TILAA AJOLINJA   |   LUE DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

MUHOKSEN MACHO
Teippaus mahdollistaa yksityiskohtaiset kuvat motiivimaalausta edullisemmin. Tämä harvaittiin myös Transport Jurvan uutta autoa rakentaessa.

LEHDON TGL-MAN
Lehto & Jylhän näppärän ketterä TGL-MAN automaattikasetilla poikkesi MAN-päivässä Espoossa.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 09.10.2024 07:24 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki