Scania R770 on Henri Leinosen kuittipeli

Sähköposti Tulosta PDF

Henri Leinonen ja Samuli Suorsa 770-Scanian edessä. Auto on juuri pessyt Suomen Raskaspesut, jonka Vantaan pesupiste on Vehkalan Veholla.

Leinonen pesee ja rasvaa työkalunsa, ajaa sukkasillaan. Pitää kuin omaansa, vaikka ajokki onkin Samuli Suorsan.
 
Kun Ajolinjan toimittaja oli S. Suorsa Ky:n uuden R770-Scanian kyydissä, ajo tapahtui muutaman hehtaarin alueella Ruduksen sora-asemalla Vantaan Voutilassa. Nupilla tehtiin siirtoajoa, taisi siinä reilu 300 tonnia soralajikkeita vaihtaa paikkaansa.
 
Kuljettaja Henri Leinonen on ajanut Suorsalla reilu pari vuotta. Oppi-isänä kasettiautoiluun ja tienhoitoon toimi kuljetusyrittäjä Toni Viljakainen, jonka FH16- 750 Volvolla Leinonen ajoi kolme vuotta.
 
- Näissä hommissa pääsee aamulla lähtemään kotoa. Kasettiautonkuljettajista on pulaa, Henri Leinonen kertoo ja samalla mainostaa työtään.
 
Pertunmaalta lähtöisin oleva Leinonen ajoi ensimmäiset kilometrit kuorma-autolla ennen ajokortti-ikää Kurpan sahan Rolls Royce Sisulla. Työurasta 33 vuotta on oltu ison auton ratissa. Ulkomaanliikennettäkin on tullut ajettua, Ruotsiin Schenkerillä ja Scandic Transilla.
 
FIKSATTU
- Enää näitä ei tarvitse viritellä. Scanian uusi hytti on miellyttävä, mukava on täällä päivä viettää Leinonen tuumaa maailman vahvimmasta sarjavalmisteisesta kuorma- autosta.
 
Isäntä oli kysynyt kuljettajaltaan, mitä varusteita hän haluaa uuteen autoonsa. Leinosen ajokissa on mm. Scania-kahvinkeitin, jääkaappi ja V8-varustepaketti.
 
Näyttävyyttä on haettu autoon Mika Jefremoffin motiivimaalauksilla. Hytin hahmot ovat elokuvasta Incredible Hulk.
 
Keulassa on RST-Steelin karjarauta, jossa on SS-kuutiot yläpäässä. SS tarkoittaa tietysti kuljetusyrittäjä Samuli Suorsaa.
 
Leinonen pitää hyvää huolta ajokistaan. Siitä on yhtenä esimerkkinä, että hän ajaa sukkasillaan. Kun toimittaja tulee kyytiin, apumiehen jalkatilaan laitetaan kumimatto.


Kuljettaja Henri Leinonen. SLP:n joystickistä ohjataan kaikkia kasettiauton päällirakennetoimintoja. (Kuva: Jouni Hievanen).

KASETOINTILAITTEISTA
Suorsan Scaniassa on täysilmajousitus. Lisäilmasäiliöillä varmistetaan, ettei takapää tipahda täyttää kasettilavaa kyytiin ajettaessa. Jotkut automiehet, jotka varustelevat itse autojaan, laittavat paksummat ilmaletkut ilmasäiliöltä takapään ilmajousitukselle.
 
- Sekajousitus ei sovi kasettiautoon, Leinonen toteaa.
 
Jos kasettilavaa kyytiin vedettäessä ilmajousitteinen perä nyykähtää alas ja paraabelijousitteinen etupää ei, lava voi jäädä jumiin puolitiehen.
 
Leinosella on kokemusta SLP:n, Komen ja Elgin lavoista ja kasetointijärjestelmistä. Hän kertoo näiden hyvistä puolista, ei halua sanoa julkisesti kipukohdista.
 
- SLP tekee huolitelluinta työtä, Kome on kevein ja Elgin huolto on lähimpänä, Leinonen kertoo pääkaupunkiseudun vinkkelistä.
 
Leinosen ajokin SLP-päällirakenne on KHT:n kasetointisysteemillä. Siinä kasettilava tulee vetäjän kyytiin ketjuineen.
 
- On toimintavarma. Siinä on vähemmän rasvattavaa, kasettiketjua ei tarvitse kiristellä, Leinonen kertoo.
 
Kuljettaja tietää, mistä puhuu. Huoltotoimenpiteet ovat tulleet tutuiksi. Perävaunun kasettipyörät rasvataan kerran viikossa, kipit ja kaatoakselit joka toinen viikko ja alustan rasvaus on kerran kuussa.
 
- Teen ne kotona pihalla.
 
Perushuoltoväli on 30 000 kilometriä ja se tapahtuu Scanialla. Täyden palvelun huoltokorjaussopimus Vabis on Suorsan vanhemmassa R770-Scaniassa. Koska auto on mennyt vähin remontein, Vabis-sopimus on tuntunut kalliilta.
 
Mikä on paras kasetointisysteemi, riippuu tietysti siitä, keneltä kysyy. Se on ikuisuuskysymys kuten akselisijoittelu: tridem, trippeli vai 2+2. Leinosen ajokissa on ketterä tridem.
 
Leinosen ajokissa ja Suorsan muissakin kasettiautoissa on akseliperät.
 
- Moni asia riippuu siitä, mitkä 60 senttiä ovat ratin ja penkin välissä.
 
Kuljettajan merkitys on siis suuri.
 
- On osattava rullata, hyödynnettävä massaa, ammattikuljettaja Henri Leinonen sanoo.
 
Talon vanhempaa R770-yhdistelmää ajaa Leevi Härkönen, joka tuli kesäharjoitteluun. Härkönen oli niin hyvä nuori mies, ettei häntä raaskittu päästää pois. Siksi isäntä Samuli Suorsa oli vähän aikaa ilman vakioajokkia.


0-malliin ei saa Scanian uutta vaihdelaatikkoa. Kun perävälitys on oikein harva, varjopuolena on turhan pitkät pikkuvaihteet, ykkönen ja pakki.

KAKKUKYSYMYS
No paljonko sitten mahtikoneinen V8 haukkaa kakkua? Tästä on Leinosella pidempää kokemusta vanhemmasta R770:sestä, jolla ajettiin Lappeenrannan ja Paraisen välillä. Itä-Suomen suuntaan oli kokonaispainoa noin 64 tonnia, paluuna täydet 76 tonnia. Sata kilsaa ajettiin matkasta tyhjänä.
 
- 43-44 litraa sadalla, Leinonen kertoo 900 kilometrin keikan keskikulutuksen.
 
Vanhemmalla 770:sellä on kesäkauden kulutus ollut 47 litraa, talvella 50 litraa. Uusi ole vielä täysin herkistynyt, mutta jotain pystytään jo sanomaan: Vie vanhaa enemmän.
 
Suorsan 770:set ovat muuten samanlaiset, mutta uuden perävälitys on yhden pykälän harvempi. Liian pitkä välitys aiheuttaa yllättävän paljon harmia kuljettajan arkeen pääkaupunkiseudun liikenteessä.
 
- Rahtiauton perävälitys ei sovellut kasettiautoon, Leinonen sanoo.

Teksti: Jouni Hievanen, kuvat: Anton Jylkkäs / Nuottamedia

TILAA AJOLINJA!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

VUODEN ÄRJYIN 2023
Ajolinjan Ärjykisan voittaja on Kuljetusliike K. Salosen Scania R 660. Voittajan kanssa perattiin Scania-maailmaa.

POHJANMAAN POTTER
Topi Niinimaan maltillisella budjetilla rakennellut autot ovat rohmunneet näyttelyissä pokaaleja. Vakava loukkaantuminen ei vienyt intoa yrittäjyyteen.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 29.03.2024 08:43 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki