Volvo-talo

Sähköposti Tulosta PDF

Jarmo Seppälä huoltopuuhissa. Volvon kyydissä CLT seinäelementtejä.

Seppälässä on autoiltu pian 60 vuotta. Matka jatkuu, vielä ulkomaillekin.
 
Kuljetusliike Heikki Seppälä Oy on perustettu vuonna 1964. Heikki Seppälä aloitti kuljettaa raakapuuta ja isänsä Lauri Seppälän perustaman Huvila Seppälän hirsitaloja ympäri Suomea. Tuo ajo on jatkunut aina näihin päiviin asti. Ensimmäisenä autona oli Vanaja ”piikkinokka” vuodelta 1961.
 
Osakeyhtiöksi vuonna 2017 muuntautuneen perheyrityksen ostivat isältään vuosituhannen vaihteessa veljekset Jarmo Seppälä ja Sami Seppälä. Sittemmin toiminta on laajentunut ja aktiivisessa liikenteessä autoja on kuusi.
 
- Volvoja nuo on kaikki. Onkos niitä muitakin autoja? Jarmo Seppälä virnuilee.
 
Merkkiin on oltu siis ilmeisen tyytyväisiä, tuorein on vuodelta 2016. Kalustoon kuuluu rekkavetureiden lisäksi nosturi- sekä koukkuauto. CLT Hoiskon sopimusajo työllistää yhden, yksi ajaa vakituisesti Ruotsiin. Hoiskon sopimukseen kuuluu myös auton lastaukset. Työntekijöitä kuljetusliikkeessä on kuusi.
 
- Meinaa olla vaikea löytää osaavaa työvoimaa silloin, kun sitä tarvitaan, Jarmo Seppälä tuumaa.
 
- Huollot hoidetaan milloin missäkin. Itse teen mitä pystyn ja mihin vehkeet riittävät. Lujakumilta tulee pyörät ja rengastyöt teen tässä omilla koneilla, kuljetusyrittäjä sanoo.


Volvo FH540 viikkolevolla.
 
ULKOMAILLE
Ensimmäinen ulkomaanliikennelupa Seppälään tuli vuonna 1991 ja keulat suunnattiin Eurooppaan sekä Venäjälle. Paljonko ovat asiat muuttuneet noista ajoista?
 
- Ei sinne nykyään oikein suomipojalla asiaa ole, kilpailu on kovaa, Jarmo Seppälä ja autoilijakollega Vesa Penttilä toteavat kuin yhdestä suusta.
 
- Kuoleva ala on suomalaisille ulkomaanliikenne. Pitkäkilpisille luistaa pikkuhiljaa, ei siinä auta. Ainoat kuljetukset mitä jää ovat sellaisia, missä on aikataulu tai tarvitaan joku vähän erikoisempi kalusto. Tai sitten tavara on tyyriimmän puoleinen eli sitä ei saa hukata. Taide- ja elektroniikkakuljetukset jollainlailla vielä taitaa olla suomalaisilla hanskassa, Jarmo Seppälä lisää.
 
- Meillä esimerkiksi tuo alumiinin ajo perustuu juuri siihen, että sillä on purkuaikataulu. Ja toki tietysti kun on vähän tuota historiaa ja tietotaitoa, niin vielä on saatu ajaa, Vesa Penttilä naurahtaa.
 
Seppälän veljekset pyörittävät myös Transport Seppälä Oy:tä, joka keskittyy lähinnä huolintaan. Kärryjä tällä yrityksellä on pitkästi toistakymmentä ja kuljetuspuolen autot toimivat alihankkijoina.

Teksti ja kuvat: Risto Penttilä

TILAA AJOLINJA!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

ISTUVA HÄRKÄ
Kuljetus Ristimaan uudessa näyttävässä Scaniassa on huomioitu monikäyttöisyys ja kuljetustehokkuus. Poltto- ainesäästöä saadaan Super-rivikoneella.

HENNA RAHKONEN
Elämässä on hyvä olla varasuunnitelmia, sanoo ylivieskalainen maito- autonkuljettaja Henna Rahkonen.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 19.04.2024 05:24 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki