Torino valvoo tarkasti

Sähköposti Tulosta PDF

Kajaanilaisen Kuljetus T. Saukkosen Iveco S-Way on ollut liikenteessä syksystä 2020.

Iveco on luonut kattavat ennakoivat kunnossapitopalvelut, jotka toimivat myös harvojen Iveco-autojen Pohjolassa. Yhteistyökumppanina Suomessa on Hinausautokeskus.
 
Iveco on Suomen markkinoilla myyntimäärissä marginaalimerkki, mutta uptime-palveluiden osalta moni isompikin merkki saa katsella Ivecon loittonevia perävaloja. Tähän tietenkin voisi ilkikurisesti Ivecojen historiaa tunteva todeta, että sähkövioistaan tunnetuissa italialaisissa tarvitaan autojen tiellä pitämiseksi tällä osa-alueella markkinajohtajia paremmat palvelut.
 
Totuus on kuitenkin toinen. Iveco on onnistunut tuomaan koko Euroopan kattavan palvelukonseptin myös tänne Pohjolan perukoille. Tosin Suomessa Uptime-palvelujen piirissä oleva automäärä lasketaan vielä kymmenissä. Ja ilman lisämaksua mennään ensimmäiset viisi vuotta.
 
AUTOISSA ETÄYHTEYS
Ivecot on varustettu etäyhteydellä mallivuodesta 2019 alkaen, raskaat kaasukäyttöiset autot ja sähkö-Dailyt jo mallivuodesta 2016 alkaen.
 
Etäyhteys toteutetaan liitettävyysboksilla, joka käytti aikaisemmin 3G-mobiiliverkkoa ja mallivuodesta 2022 alkaen 4G-mobiiliverkkoa. Vanhempiin malleihin yhteyttä ei ole mahdollista jälkiasentaa.
 
Etäyhteyden kautta auto lähettää itsestään reaaliaikaista tietoa ja sitä kautta autoon on myös mahdollista olla yhteydessä Ivecon merkkitesterillä. Etäyhteyspalvelut ovat ilmaisia ensimmäiset viisi vuotta, mutta niiden aktivoimiseksi asiakkaan on tehtävä sopimus, jolloin Ivecolla on mm. lupa paikallistaa auton sijainti ja status.
 
PALVELUKESKUS TORINOSSA
Auto on yhteydessä Italiaan Torinossa sijaitsevaan palvelukeskukseen (control room). Torino ei tarjoa palveluitaan suomen kielellä, vaan se välittää Suomen Ivecojen osalta toimenpiteitä vaativat tapaukset Hinausautokeskukselle sähköpostilla tai puhelimella.
 
Hinausautokeskus on yhteydessä asiakkaaseen ja avustaa asiakasta autolle tarvittavan toimenpiteen osalta. Hinausautokeskuksella on käytössä myös Ivecon merkkitesteri, jolla he pystyvät tekemään alustavaa vikadiagnostiikkaa ja tarvittaessa myös kuittaamaan tiettyjä vikakoodeja.
 
Hinausautokeskus tarjoaa myös tarvittaessa tiepalvelut. Se tarkoittaa auton hinausta korjaamolle tai paikan päällä suoritettavia pieniä korjauksia. Asiakas/kuljettaja voi olla myös yhteydessä suoraan puhelimella Hinausautokeskukseen tai sitten Torinon palvelukeskukseen.
 
Torinon palvelukeskukseen yhteyden voi myös ottaa välittämällä telematiikkajärjestelmällä auton sijainnin tai käyttää Non Stop -sovellusta.
 
HÄLYTYKSET LUOKITELTU
Torinon palvelukeskuksesta tulevat hälytykset käsitellään Hinausautokeskuksen ja autolle merkityn kotikorjaamon yhteistyönä. Hälytyksissä ei ole varsinaisia toiminta tai korjausohjeita, vaan auto on diagnosoitava ja korjaus suunniteltava kotikorjaamon sekä Hinausautokeskuksen toimesta.
 
Hälytykset on luokiteltu värimerkinnöin kiireellisyyden mukaan.
 
1. Keltainen: Pienet viat, voidaan korjata esimerkiksi seuraavan huollon yhteydessä, tieto menee auton kotikorjaamolle.
 
2. Oranssi: Vika aktiivinen, muttei aiheuta ajon keskeytystä, korjaamokäyntiin varauduttava.
 
3. Punainen: Vakava vika, auto vietävä viipymättä korjaamolle.
 
PÄIVITYKSET ETÄNÄ
Tuotepäällikkö Henri Immosen mukaan Ivecoon on mahdollista tehdä kaikki ohjelmistopäivitykset etänä ja niitä myös paljon tehdään. Turvallisuuden kannalta riskiksi luokiteltuja päivityksiä ei kuitenkaan suorita etänä.
 
Ohjelmistoja päivitetään joko auton etäyhteyden kautta Iveco-testerillä tai sitten Torinon palvelukeskuksen pilvipalvelun kautta. Myös auton diagnosointia ja määrättyjen vikakoodien kuittauksia tehdään etänä.
 
KOMPONENTTISEURANTAA
Immosen mukaan autosta seurataan proaktiivisesti kaikkia auton komponentteja, joista saadaan anturidataa. Näitä ovat esimerkiksi jarrut, nestemäärät, kytkin ja pakokaasujen puhdistuslaitteisto. Seuranta sisältää siis akuutit viat ja myös vikojen ennakointia, jolloin varsinaisen vian syntyminen voidaan ehkäistä ennalta.
 
Korjaamo näkee auton teknisen tilan korjaamoportaalin kautta. Asiakas näkee akuutit toimenpiteitä vaativat tapaukset Iveco on asiakasportaalin kautta. Asiakkaalla on myös Alexa-järjestelmän kautta mahdollisuus selvittää auton tekninen tila.
 
Huolto-ohjelmatyyppi on valittavissa. On perinteinen kiinteä aika/kilometri määräaikaishuolto- ohjelma. Sitten on mukautuva, jossa huolto-osien vaihtohetket lasketaan autosta saatavan käyttödatan mukaan.
 
IVECO TOP CARE
Ilmaispalvelujen lisäksi Ivecolla on UpTime-palveluita täydentävänä premium-asiakkaille suunnattu lisämaksullinen Top Care. Se liitetään huolto- ja korjauspaketteihin ja on tulossa myös Suomeen.
 
Top Care tarjoaa lisäpalveluita: Auto vähintään kuudessa tunnissa takaisin tielle, sijaisauton nopeampi aktivointi sekä tehostettu vikojen korjausprosessi.

Teksti: Ari Jääskeläinen, kuva: Riitta Airaksinen

TILAA AJOLINJA!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

VUODEN ÄRJYIN 2023
Ajolinjan Ärjykisan voittaja on Kuljetusliike K. Salosen Scania R 660. Voittajan kanssa perattiin Scania-maailmaa.

POHJANMAAN POTTER
Topi Niinimaan maltillisella budjetilla rakennellut autot ovat rohmunneet näyttelyissä pokaaleja. Vakava loukkaantuminen ei vienyt intoa yrittäjyyteen.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 29.03.2024 10:53 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki