Mietin monesti, mikä hyötyarvo on pickup kokoisen auton lavalla nykyaikana. Sehän on hölmön pieni. Kysyn, auttaisiko tarpeissa tuollainen, tyypillisesti 1950-60-luvuilla nähty, ”ei minkään kokoinen”? Vaikkapa Nalle-Sisun mittoihin tehty, mutta nykyaikaan modernisoitu turhia tekniikan ansoja tarjoamaton ”kevytkuormuri”. Entä jos sellaisen lavalle tulisi pituutta jotkut reilut kolme metriä, löytyisikö sille aitoa käyttöä?

Tiedän peräkärryjen sadat vaihtoehdot. Mutta eikö peräkärryn (rajoitus 80km/h) ja nykyisen kalliin ja aivan suotta sataaviittäkymmentä kulkevaksi rakennetun (ajopiirturilla rajoitetun) herkkuvarustetun pakun väliin jää yhden kokoluokan aukko? Onko hinnaltaan ja huolloltaan halvemman ja vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävän peruspakun aika todella ohi? Pakutyypin, joka kulkee kylläkin kulkee kattonopeudet kattavasti, mutta josta ei ole pizzataksin ”kiireisiin”.

Ehkä se jonkun mielestä merkitsisi paluuta ajassa taaksepäin, mutta olisiko se haitaksi? Se kun ei edes ole ainoa aihealue, jolla vaatimustasoa toivotaan nykyisin rukattavaksi taaksepäin. Ihan terveydenkin nimissä.

1960-luvulla uutta olivat umpikaappiin rakennetut säleovet. Yhdet riesat nekin. Talvioloissa aina jumissa eivätkä hellivän ergonomisia edes nosteltaviksi. Auto on Elannon 1964 Hanomag Kurier Diesel, oikein ”kuljettajaa hellivästi” rattivaihteella - jossa vaihdekepin liikuteltavuus jähmeni pakkas ja sohjokeleillä usein arpapeliksi. Auton huippunopeus oli tuskin 90km/h mutta hyvin selvittiin! Ehkä saman autoyksilön osti muuten aikoinaan vaihtoautona Klaus Bremer ja minä myöhemmin häneltä. Lienee yhä tallessa Markku Pönkäsellä Hausjärvellä. Etten veikkaisi sitä yksilöä ainoaksi selviytyjäksi Suomessa?