Harvestereita tulee päivittää tänä vuonna

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit
Valtaosaan suomalaisia hakkuukoneita joudutaan tekemään päivityksiä männyn tyviosan kuutioinnissa käytettävän tyvifunktion muutoksen takia. Tyvifunktiota korjataan siten, että se tuottaa jatkossa nykyistä pienempiä läpimittoja. Muutos vaikuttaa suoraan puukaupan ja urakoinnin perusteena olevaan puun määrään ja pienentää männyn hakkuukoneilla mitattua tilavuutta noin yhdellä prosentilla vuodessa.

Luonnonvarakeskuksen antama määräys tyvifunktion muutoksesta astui voimaan 1.1.2016. Männyn tyvifunktion päivitykset hakkuukoneisiin ja mittasaksiin on tehtävä vuoden 2016 loppuun mennessä, mutta määräystä voidaan soveltaa jo vuoden 2016 alusta lähtien. Kuusen ja lehtipuiden mittaukseen ei tule muutoksia.
 

Lisää kommentti


Varmistuskoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

MONITOIMIALUS
Suomen jäänmurtaja- laivaston tuorein tulokas Polaris edustaa laivan- rakennuksen kirkkainta kärkeä maailmassa.

KOHTI NOLLAPÄÄSTÖJÄ
Avaamme uusimmassa lehdessä eri polttoaineiden välisiä eroavaisuuksia, eri käsitteiden selkiyttämiseksi.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen

[ 19.04.2024 11:15 ]



Mainospalkki

Mainospalkki