Kustantaja
B Yhtiöt Oy Yhteystiedot Hallituksen puheenjohtaja
Klaus Bremer Julkaisujohtaja
Heikki Laurell Päätoimittaja
Ilpo Ceder Yhteystiedot Ilmoitusmyynti
Juha Salaja
Matti Pöntynen
Riitta Tynkkynen
Sami Korpinen Yhteystiedot Tilaajapalvelu Yhteystiedot Osoite
Nuijamiestentie 5 A
00400 Helsinki Avaa kartta Puhelin (vaihde)
09-547 621
Fax 09-547 622 46 Vakituiset avustajat
Hannu Niskanen
Erkki Kanerva
Vesa Rohila
Pentti Mustonen Ulkoasu
Ismo Kivelä, AD Painopaikka
Auranen, Forssa
ISSN 0357-4466
Avant 500-sarjaan kaasuversio
Kone työ ja ympäristö/23.06.2010
Ylöjärveläinen Avant Tecno on esitellyt runko-ohjatun nestekaasumoottorilla varustetun Avant 525LPG:n. Purku-, saneeraus- ym. sisätiloissa tapahtuviin töihin soveltuva kaasuversio vastaa voimansiirroltaan, ulkomitoiltaan ja nostoteholtaan nykyistä Avant 520-mallia.
Hydraulijärjestelmä on samanlainen kuin muissakin Avanteissa. Ajopiirissä on hydraulisesti esiohjattu säätötilavuuspumppu, ja työhydrauliikkaa varten on kaksi pumppua, joten sopiva öljyntuotto saadaan valittua kaikille työlaitteille.
Ruotsalaisen Ålön-etukuormainvalmistajan ja Konekeskon yhteistyö alkoi Quicke-etukuormainten myynnillä Suomessa vuonna 1968. Nyt Konekeskon Quicke-edustus laajenee Viroon, Latviaan ja Liettuaan.
Perinteisen Quicke-malliston lisäksi Konekeskolla on Massey Ferguson -traktoreiden väreihin sovitettuja ja näihin suunniteltuja etukuormaimia.
Ålö kehittää, tuottaa ja markkinoi etukuormaimia ja varusteita maailmanlaajuisesti sekä valmistaa tuotteita OEM sopimusten mukaan johtaville traktorimerkeille. Ålölla on viisi tehdasta kolmessa maassa ja myyntiyhtiöt kahdeksassa maassa. Vuosituotanto on 34.000 etukuormaajaa ja 55.000 työlaitetta.
70-80 prosentin teho metaanilla:
Biokaasutraktori Valtralta
Kone työ ja ympäristö/22.06.2010
Valtra ja AGCO Sisu Power ovat päättäneet saada biokaasun myös työkoneiden polttoaineeksi, ensimmäiseksi yritykset kehittivät biokaasutraktorin ja -aggregaatin.
Tekemättä muutoksia alkuperäiseen dieselmoottoriin tehosta 70-80 prosenttia saadaan biokaasusta. Kyseessä on dual-fuel -moottori, joka toimii dieselmoottorin tapaan. Kaasu syötetään imuilman mukaan ja sytytys tapahtuu, kun sylinteriin ruiskutetaan pieni määrä dieselpolttoainetta. Jos kaasua ei ole käytettävissä, moottori toimii dieselpolttoaineella.
Valtra esittelee biokaasulla toimivan konseptitraktorin 30.6.-1.7. pidettävässä Borgeby Fältdagar -tapahtumassa Ruotsissa.
Joensuussa sijaitseva John Deereen metsäkonetehdas on saanut vahvan kummisedän, kun Deere & Companyn hallituksen puheenjohtaja ja pääjohtaja Samuel R. Allen kävi muuraamassa uuden toimistorakennuksen peruskiven. 2.000 neliön toimistoon tulee myös vierailukeskus ja ruokala.
-Joensuun tehdas on tuonut teknistä osaamista metsäkoneliiketoimintaamme ja myös kansainvälistänyt sitä. Tekemämme investoinnit puolestaan ovat nostaneet tehtaan tuotelaadun, työturvallisuuden ja tehokkuuden uudelle tasolle, Allen sanoi Joensuussa.
Samuel R. Allen hehkutti, että John Deere on pitkäaikaisella yhteistyöllä kehittynyt maailman suurimmaksi ja parhaaksi metsäkonevalmistajaksi. Uusi rakennus on tuorein esimerkki sitoutumisestamme metsäkoneisiin ja Joensuun tehtaaseen. -Yrityksemme kestävälle menestykselle tärkeintä on ylläpitää työntekijöiden innostus ja sitoutuminen. Turvalliset, valoisat, modernit ja inspiroivat työtilat ovat vain osa kokonaisuutta. John Deeren sitoutuminen on kokonaisvaltaisempaa. Se ei pääty siihen kun työntekijät sulkevat toimiston oven lähtiessään tai tehtaan portilla. Se ulottuu Joensuun kaupunkiin, Pohjois-Karjalaan ja koko Suomeen.
John Deeren metsäkoneiden myynti laski merkittävästi maailmanlaajuisen talouskriisin myllerryksessä. Allenin mukaan Joensuussa ja muualla valmistettavien metsäkoneiden kysyntä on noussut voimakkaasti ja yritys on vakaasti toipumassa kriisin vaikutuksista tilivuoden 2010 aikana. Kuvassa Samuel R. Allen ja johtaja Jussi malmi aloittelevat uuden toimistorakennuksen peruskiven muuraushommia.
Infra-alan koulutusta selvitetty
Kone työ ja ympäristö/15.06.2010
TTS (Työtehoseura) selvitti alan liittojen ja yritysten kanssa, miten infra-alan koulutus ja työelämän vaatimukset vastaavat toisiaan sekä miten koulutusta pitäisi kehittää vastaamaan työelämän tarpeita.
Tällä hetkellä koulutus vastaa varsin hyvin työelämän tarpeita. Ammattitaitovaatimukset ja työelämän tarpeet asettavat kuitenkin haasteita koulutuksen toteuttamiseen, jotta lisääntyvä koulutus koetaan tarpeelliseksi ja mielekkääksi.
Yleisimmissä infra-alan työtehtäviin sisältyvissä tutkinnon osa-alueissa työntekijöiden antamat koulutuksen ja työelämävaatimusten vastaavuusarviot ovat tyydyttävää-hyvää tasoa. Asfaltin valmistuksessa ja levityksessä koulutuksen epäillään jääneen jälkeen ja vieraantuneen käytännön työelämästä.
Infran ylläpidon ja hoidon korkeakoulu- ja amk-tason erikoiskoulutukset puuttuvat kokonaan ja työnjohtajatason koulutuskin lähes kokonaan. Kasvavissa kunnissa työvoimatarvetta on kuitenkin kaikentasoisissa infra-alan työtehtävissä ja osaamistarve kasvaa.
Alalla on lisäkoulutuksen tarvetta; muodollisen pätevyyden täyttäminen (at, eat, direktiivikoulutukset) ja ammatillisten osaamisalueiden vahvistaminen edellyttävät koulutusta. Lisäksi sitä vaativat tehtävänmukaiset taidot, kuten esimiestaidot tai maarakennusprojektin kokonaisuuden hallinta. Infra-alan työntekijöistä 88 prosentilla on ammatillisia opintoja. Yksi koulutuksen haaste on tietojen pitäminen päivittäminen.
Selvityksen rahoitti Opetushallitus.
Kuljetus-näyttely Jyväskylässä
Kone työ ja ympäristö/14.06.2010
Kuljetus 2011 -näyttely järjestetään Jyväskylän Paviljongissa toukokuun 19.-21. päivinä. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Autotuojat ry (AT) ja Jyväskylän Messut Oy. Näyttelyyn on tulossa sekä kevyttä että raskasta kuljetuskalustoa. Mukana ovat myös päällirakentajat sekä kuljetusyritysten tarvitsemat palvelut.
Idea Autotuojien toimimisesta järjestäjänä ja koordinaattorina lähti AT:n raskaan kaluston toimitusjohtajaryhmästä, jonka puheenjohtajana toimii Scan-Auton toimitusjohtaja Raimo Lehtiö.
Hänen mukaansa Automaahantuojat haluavat tuoda näyttelyn hyvien liikenneyhteyksien varrelle maantieliikenteen solmukohtaan. Jyväskylän Paviljonki tarjoaa puitteet raskaan kaluston esittelyyn sekä messujen yhteydessä järjestettävälle seminaarille.
110 Holderia Pietariin
Kone työ ja ympäristö/11.06.2010
Monitoimikoneita valmistava Holder on menestynyt Pietarin kaupungin hankintakilpailussa. Kaupungille toimitetaan yhteensä 110 Holderia, joista 70 konetta on M480-mallia ja 40 konetta C245-mallia.
Pietarin monitoimitraktoreiden tilaus on Holderin historian suurin yksittäinen kauppa. Holderille kaupalla on merkitystä siksikin, että tehtaan aikaisemmista vaikeuksista mahdollisesti johtuvat epäilyt Holderin heikkoudesta kunnallissektorin toimituksissa hälventyisivät.
Koneet tulee toimittaa hyvin tiukalla aikataululla, sillä toimituksen tulee olla luovutettuna Pietarin kaupungille viimeistään lokakuun loppuun mennessä.
Lännen Center Tukholmaan
Kone työ ja ympäristö/11.06.2010
Tukholmaan on avattu Lännen Center, joka markkinoi suur-Tukholman alueella Lännen-pyöräkuormain-kaivureita ja Lundberg-monitoimikoneita. Lännen Center toimii HVL Maskin AB -huoltoliikkeen tiloissa. Lännen Tractors AB tulee HVL Maskinin vähemmistö-osakkaaksi.
Lännen Centerin palveluksessa aloittaa kesän aikana aluemyyntipäällikkönä Anders Jonsson. Hän on pitkän linjan konekaupan ammattilainen.
J&M metsäkonetekniikan Niskanen:
Asentajapula haittaa laajennusta
Kone työ ja ympäristö/11.06.2010
Nurmeslainen, Valmet-metsäkonehuoltoon erikoistunut J&M metsäkonetekniikka on laajentanut toimintansa Kiteen toimipisteessä maanrakennus- ja maatalouskoneisiin. Metsäkoneiden tuntemus antaa yritykselle valmiuksia monenlaisiin koneisiin.
Konekeskon kanssa solmittu huolto- ja varaosasopimus kattaa Massey Ferguson -traktorit, Claas-puimurit ja Claas-ajosilppurit, New Holland -maanrakennuskoneet ja Case -pyöräkuormaimet.
-Myös Nurmeksen toimipisteeseen on suunnitteilla leveämpi palvelujen rintama. Lisää yhteistyösopimuksia on tekeillä. Eräs rajoittava tekijä on ammattitaitoisten asentajien puute. Parille ammattilaiselle olisi tälläkin hetkellä työpaikka tarjolla, sanoo toimitusjohtaja Mika Niskanen.
Herleveillä vaisu kisa
Kone työ ja ympäristö/10.06.2010
Next Sensation (Valtra), John Deere ja Blue Bambino (Ford) olivat päivän nimet, kun ratkottiin Euro cupin toisen osakilpailun sijoituksia Ranskan Bernayssa. Suomalaisista olivat mukana Pekka Herlevi Sigma Powerilla (5.) ja Matti Herlevi Ceaserilla (7.) sekä Doriksella (10.).
Pekka harmitteli kisan jälkeen, että traktorit toimivat, mutta tehoa puuttui. Kisatraktoreihin on tulossa uusia osia, toivotaan että niillä saadaan apua teho-ongelmaan.
Euro cupin kokonaispisteissä Caesar on neljäntenä, Doris kuudentena ja Sigma Power seitsemäntenä. Piste-erot eivät ole kärkikymmenikössä venähtäneet vielä isoiksi, joten viiden osakilpailun aikana voi vielä tapahtua muutoksia.
Kuvassa voittajan, Jurian Duijn työnäyte.
Vilakone työllistetty:
115 Willeä Pietariin!
Kone työ ja ympäristö/10.06.2010
Loimaalainen Vilakone Oy on saanut Pietarin kaupungilta 115 Wille-monitoimikoneen tilauksen. Willet toimitetaan kokonaispaketteina sisältäen valikoiman Vilakoneen kesä- ja talvikunnossapidon työlaitteita.
-Kaikki koneet toimitetaan asiakkaalle ennen vuodenvaihdetta ja ensimmäiset koneet lähtevät tehtaalta jo kesä-heinäkuussa, sanoo Wihurin teknisen kaupan toimialajohtaja Pertti Rekonen.
Hänen mukaansa tilauksen arvoa korostaa se, että kilpailu oli ns. julkinen hankinta ja vastassamme olivat kaikki alan parhaat merkit. Pietarista saatu Wille-tilaus auttaa koneiden markkinointia myös muualle Venäjälle. Delegaatioita eri puolelta Venäjää on ollut usein vierainamme ja uskomme, että Willen menestystarina on vasta alkumetreillä, sen verran kiinnostuneita asiakkaat ovat olleet koneistamme.
Caterpillar osti veturitehtaan:
Cat nousee kiskoille!
Kone työ ja ympäristö/04.06.2010
Maansiirtokoneiden valmistaja Caterpillar on ostanut kesäkuun alussa alabamalaisen dieselveturitehtaan EMD:n 820 miljoonalla dollarilla. CAT haluaa vahvistaa asemaansa rautatieliikenteessä, sillä yhtiö voi nyt toimittaa moottorien lisäksi vetureita alalle, jonka merkitys kasvaa tulevaisuudessa. EMD:n llikevaihto oli viime vuonna 1,8 miljardia dollaria.
EMD on ollut mukana kiskokaluston valmistuksessa jo 80 vuotta. Vetureita on käytössä noin sadassa maassa. Yrityksellä on meneillään laaja testiohjelma biopolttoaineiden käytöstä vetureiden polttoaineena.
Ilmastomuutoksen tutkija Kirkinen:
Biopolttoaineena metsätähde vahvoilla
Kone työ ja ympäristö/04.06.2010
Ilmastonmuutoksen asiantuntija Johanna Kirkinen on tutkinut väitöstyössään VTT:llä erilaisten Suomessa käytettävien biomassa- ja turvepohjaisten polttoaineiden vaikutuksia ilmastonmuutokseen.
-Biopolttoaineet eivät ole hiilineutraaleja tai päästöttömiä kuten usein luullaan. Ne aiheuttavat ilmakehää lämmittävän vaikutuksen, kun otetaan huomioon koko polttoaineen tuotannon ja käytön elinkaari. Polttoaineiden kasvihuonevaikutukset ja mahdolliset päästövähennykset onkin osoitettava selvästi ja kattavasti, Kirkinen sanoo.
-Metsätähteet aiheuttavat sadan vuoden aikajänteellä pienimmän ilmastovaikutuksen, mutta lämmittävät kuitenkin ilmakehää 20-40-kertaisesti verrattuna niistä saatuun energiamäärään. Ruokohelven vaikutus on hieman suurempi kuin metsätähteillä (ilmastovaikutus välillä 20-50).
Kirkisen mukaan maakaasu lämmittää ilmakehää 100-110 -kertaisesti ja kivihiili 170-190 -kertaisesti verrattuna niistä saatuun energiamäärään. Turpeen käyttö aiheuttaa kivihiiltä hiukan suuremman tai pienemmän kasvihuonevaikutuksen riippuen siitä, minkä tyyppiseltä turvemaalta se on peräisin.
Konekaupalle päätös hovissa!
Kone työ ja ympäristö/31.05.2010
Sievin biohake Oy ja Komatsu Forest Oy ovat käyneet oikeutta tehdystä metsäkonekaupasta. Oikeusprosessissa kohteena on ollut ns. yhdistelmäkone, joka oli varusteltu mm. hakkurilla bioenergian korjuuta varten.
Turun hovioikeus on 25.5. antamallaan päätöksellä muuttanut Tampereen käräjäoikeuden päätöstä vahingonkorvausasiassa, missä Sievin Biohake Oy vaati Komatsu Forest Oy:ltä korvauksia virheellisen tuotteen kaupan purkutilanteessa vedoten Komatsu Forest Oy:n törkeään huolimattomuuteen.
Vastoin käräjäoikeuden päätöstä hovioikeus mm. katsoi, ettei Komatsu Forest Oy ole toiminut törkeän huolimattomasti, joten tällaisessa kaupassa yleisesti sovellettavien sopimusehtojen perusteella Sievin Biohake Oy:llä ei ole oikeutta saada korvausta saamatta jääneestä voitosta.
Pullingkausi käynnistyy Piikkiössä
Kone työ ja ympäristö/28.05.2010
Suomalaisia traktorivedon harrastajia kiinnostavat kotimaan SM-sarjan lisäksi Euro cup sekä tietysti EM-kisat. SM-sarja pärähtää käyntiin Piikkiössä kesäkuun 12. päivänä, samassa kuussa ajetaan pisteistä myös Haapajärvellä 27. päivänä. Muut kisat ovat Alahärmässä 3.7., Tyrnävällä 31.7., Kalajoella 31.7. ja Nurmeksen päätöskisa elokuun 8. päivä.
Euro cup on seitsemällä osakilpailulla varsin raskas rumba. Ensimmäinen kisa on jo ajettu Ruotsissa, seuraavaksi kisataan Ranskan Bernayssa 5.-6. kesäkuuta ja Hollannin Madessa 20. päivä. Heinäkuussa on kisat 10. päivä Hollannin Puttenissa ja Tanskan Herningissä 24.-25. päivinä. Elokuussa on kisat Ranskan Bouconvillessä 21.-22. päivinä. Syyskuun 4.-5. kisataan EM-mestaruuksista Ruotsissa, Ekerödissä ja Euro cupin päätöskisa on 19.-20. syyskuuta Bettbornissa Luxenburgissa.
Nastolassa konemiesten Kevätpäivä
Kone työ ja ympäristö/27.05.2010
Lauantaina 29.5. on eteläsuomalaisilla koneurakoitsijoilla mielenkiintoista ohjelmaa Nastolassa, silloin Forest Huolto ja Etelä-Suomen Koneyrittäjät järjestävät yhteisen Kevätpäivä-tapahtuman.
Tapahtuma on Nastolassa, Asetie 1:ssä kello 9.30 alkaen, jolloin Liikkuvan poliisin edustaja kertoo polttoainekuljetuksista. Aamupäivän aikana kerrotaan myös voiteluaineista ja energiapuun korjuusta.
Konepuolelta tapahtumassa esitellään muun muassa John Deeren metsäkoneita ja traktoreita, Komatsun maansiirtokoneita, Polaris-mönkijöitä, Mecanilin energiapuukoneita ja Loadmaster-vaakoja.
Pullingkausi alkoi Ruotsissa
Kone työ ja ympäristö/27.05.2010
Vuoden 2010 pulling-kausi avattiin Ruotsin Lidköpingissä tihkusateessa. Suomalaisia kiinnostavan Pro Stock -luokan ensimmäisen Euro cupin osakilpailun voitti hollantilainen Barend Huijbregts Rockyllaan ja toiseksi veti Jakob Jensen Bukke Brusellaan. Heidän jälkeensä olivat reilun metrin sisällä Matti Herlevi Ceasarillaan ja Johanna Herlevi Doriksellaan. Suomalaistiimissä Matin ajama Countdown sijoittui seitsemänneksi ja Pekka Herlevi Sigma Powerilla kahdeksanneksi.
Tiimi on ilmoittanut kesän Euro cupiin kaikki neljä traktoriaan. Johanna ei kuitenkaan työ- ja perhekiireiltään ehdi mukaan jokaiseen kilpailuun, joten osassa kilpailuja tiimi on mukana vain kolmella traktorilla. Esimerkiksi Ranskan Bernayssa ajavat vain Matti ja Pekka. Tiimin mekaanikkona ja ajajanakin toiminut Antti Hyyppä puolestaan ahertaa talonrakennustyömaallaan eikä ole ratin takana tällä kaudella.
Konevuokraamolle palkinto
Kone työ ja ympäristö/27.05.2010
Ramirent-konserni on saanut "Vuoden konevuokraamo" -palkinnon Euroopan kone- ja laitevuokrausjärjestöltä. Palkinto on yksi neljästä Euroopassa toimiville konevuokrausalan yrityksille annetuista palkinnoista. Palkintoja tavoitteli yhteensä yli 4.000 konevuokraamoa.
Ramirent palkittiin "erinomaisesta johtamisesta" pystyessään kääntämään haasteellisen toimintaympäristön voitokkaaksi tuottamalla terveen kassavirran, vahvistamalla taloudellista asemaansa, vähentämällä kiinteitä kuluja 75 milj. eurolla, esittelemällä uudet, eettiset ohjeet ja saavuttamalla ISO 9001:2000 laatusertifikaatin toiminnoistaan Pietarissa Venäjällä kuin myös lanseeraamalla uuden brändistrategian.
Soraset osti Niska&Nyyssösen
Kone työ ja ympäristö/24.05.2010
Toukokuun 12. päivä tehdyllä kaupalla syntyi Suomen suurin yksityinen maanrakennusyritys, kun Soraset Yhtiöt Oy osti Niska & Nyyssönen Oy:n koko osakekannan. Molemmat yhtiöt jatkavat yhdessä toimintaansa nykyhenkilöstönsä voimin. Tarkoituksena on fuusioida yhtiöt vuoden 2010 loppuun mennessä.
Kaupalla Soraset NN:stä tulee Suomen suurin yksityinen, listautumaton maanrakentaja. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 126 M€ ja ne työllistävät yhteensä 300 henkilöä. Soraset Yhtiöiden liikevaihto on 52 miljoonan luokkaa ja N&N:n 75 miljoonaa. N&N:n pääomistajana oli Janne Niska, joka keskittyy jatkossa omiin nosturiyrityksiinsä.
Soraset urakoivat parhaillaan muun muassa Vt 4:llä, Vt 5:llä Kallansillat, useita kohteita Tampereella ja ympäristössä sekä pääkaupunkiseudulla.
Niska&Nyyssönen urakoi sekä Kehä I:llä että Kehä III:lla, työyhteenliittymissä Soraset Oy:n kanssa Kallansillat ja Vt 4:llä sekä useita eri kohteita muun muassa pääkaupunkiseudulla.
Uudet päästömääräykset 1.1.2011:
Jontikalta puhtaammat dieselit
Kone työ ja ympäristö/24.05.2010
John Deeren (JD Power Systems/JDPS) PowerTech PVX 9,0L ja PSX 9,0L -moottorimallit ovat valmistajan ensimmäiset työkonemoottorit 56 kW:n (75 hv) ja sitä tehokkaampien moottorien luokassa, joille on myönnetty Yhdysvaltojen ympäristösuojeluviraston EPA:n Interim 4 ja EU:n Stage III B -säädösten mukaiset sertifikaatit.
130 kW:n (174 hv) ja sitä tehokkaampia moottoreiden uudet päästömääräykset astuvat voimaan 1.1.2011 ja vaativat 90 prosentin vähennyksen dieselmoottorin hiukkaspäästöihin ja 50 prosentin vähennyksen NOx-päästöihin verrattuna edellisiin Interim Tier 3/Stage III A -määräyksiin.
Tiukentuvien päästösäännösten mukaisen PVX 9,0L:n suurin teho on 224 kW (300 hv) ja PSX 9,0L:n 317 kW (425 hv). PowerTech 9,0L -moottorien tuotanto aloitetaan toukokuussa 2010.
Sennebogen Konekeskon myyntiin
Kone työ ja ympäristö/21.05.2010
Saksalaisen Sennebogenin materiaalinkäsittelykoneiden tuonti alkaa Konekeskon organisaatiossa. Valmistajan Green Line -materiaalinkäsittelykoneissa on yli 40 eri mallia 11-270 tonnin kokoluokissa.
Koneet soveltuvat muun muassa teollisuuden, bioenergian, purkutöiden, satamien ja kierrätyksen sekä sahojen ja metsäteollisuuden nosto- ja kuormaustöihin. Koneet modifioidaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.
Sennebogenin vuosituotanto on keskimäärin yli 1.000 materiaalinkäsittelykonetta ja 300 nosturia. Kaikki koneet valmistetaan Saksassa.
-Sennebogen täydentää Konekeskon konevalikoimaa ja tuo meille kaivatun edustuksen tärkeään kohderyhmään, sanoo nostolaitteiden myyntipäällikkö Seppo Turunen Konekeskosta.
-Olemme todella tyytyväisiä saadessamme Sennebogenin edustuksen Konekeskolle. Yrityksellä on todella vahva osaaminen materiaalinkäsittelykoneista, joiden uskomme olevan tulevaisuudessa vahvasti kehittyvä ala konemyynnin kokonaismarkkinoilla, toteaa Konekeskon rakennus- ja materiaalinkäsittelykoneista vastaava johtaja Riku Rahikka.
Kuusakoski ostaa Englannista
Kone työ ja ympäristö/21.05.2010
Kierrätykseen erikoistunut Kuusakoski Oy ostaa 50 prosenttia englantilaisesta Sweep Ltd-kierrätysyritysyrityksestä. Uusi yhteistyöyritys toimii jatkossa nimellä Sweep Kuusakoski Ltd.
Sweep Ltd on vuonna 2006 perustettu yritys, joka on erikoistunut sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräämiseen ja prosessointiin. Yritys on Englannin toiseksi suurin sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrättäjä ja sillä on Etelä-Englannin suurin WEEE-prosessointikapasiteetti. Sweep Kuusakoski Ltd sijaitsee Sittingbournessa, noin 100 kilometriä Lontoosta kaakkoon.
Yrityksen toimitusjohtajaksi on nimitetty Patrick Watts, joka on yksi Sweep Ltd:n perustajista ja sen toimitusjohtaja.
Huutokaupassa metsäkoneita!
Kone työ ja ympäristö/18.05.2010
Komatsu Forest Oy järjestää viimevuotiseen tapaan tapahtuman palvelukeskuksessaan Pirkkalassa perjantaina 21. toukokuuta. Suurten Mahdollisuuksien Päivänä (SMP) tarjotaan kaikenlaista metsärompetta yllättävän halvoilla hinnoilla ja siinä sivussa kerrotaan Valmetin viimeaikojen virtaukset.
Palvelukeskuksen pihassa myydään uusia ja käytettyjä koneita sekä muuta käypää tavaraa. Puolelta päivin pidettävässä huutokaupassa on tarjolla kaksi harvesteria: Ponsse ja Valmet.
Talven ja kevään aikana testeissä ollut Valmet-kuormainvaaka tulee tapahtumassa virallisesti markkinoille. Valmet 840.4 -koneeseen asennettua vaakaa voi myös itse kokeilla. Koeajossa on käytössä tarkistuspainot.
Tapahtumassa on mukana myös laaja joukko alan toimijoita, jotka esittelevät metsäkonevarusteitä, rahoitusta, urakoitsija-luokan maastoajoneuvoja, moottorivalmistusta jne.
Metsätietoa UPM:n kiertueella
Kone työ ja ympäristö/17.05.2010
UPM Metsä järjestää tänä kevään ja alkukesän aikana metsänuudistamiseen keskittyvän tapahtumakierroksen. Tapahtumakierros käynnistyy toukokuussa ja pitää sisällään noin 30 metsänuudistamisen työnäytöstä eri puolilla Suomea. Tapahtumissa on istutusta sekä perinteisenä metsurityönä että istutuskoneella tehtynä. Osalla paikkakunnista esitellään lisäksi kannonnostoa ja hakkuutähteen keräystä. Tapahtumien sisältö vaihtelee paikkakunnittain. Näytösten lomassa keskustellaan metsäasioista ja nautitaan maastokahvit.
Ensimmäiset tapahtumat ovat toukokuussa Kauhavalla 18., Petäjävedellä 19., Raumalla 19., Porissa 20, Uusikaarlepyyssä 20., Fiskarsissa 20, Heinolassa 21., Joroisissa 21, Soinissa 21., Muuramessa 21. seköä Kuhmoisissa 21. päivänä. Viimeinen tapahtuma järjestetään kesäkuun 10. päivä Suomussalmella. Lisätietoja tapahtumista ja aikataulusta on osoitteessa www.puukauppa.com
YIT:ltä kaivoslaitteita Ruotsiin
Kone työ ja ympäristö/12.05.2010
Kaivosyhtiö LKAB investoi Kiirunassa sijaitseville kaivoksilleen yhteensä noin 1,2 miljardia euroa (12 miljardia kruunua). Hanke toteutetaan toukokuun 2010 ja heinäkuun 2011 välisenä aikana ja uuden kaivoksen tuotanto on tavoitteena aloittaa syksyllä 2011.
YIT toimittaa hankkeeseen yli seitsemän milj. euron arvosta mm. pumppu-, putkisto- ja venttiiliasennuksia pumppaamoihin, syvänteisiin ja porausreikiin. Haasteena projektissa on, että työ suoritetaan kilometrin syvyydessä. Monimutkaiset asennustyöt edellyttävät hyvää suunnittelua ja oikeiden tuotteiden valikoimista.
Metsäntutkimus joutuu vähentämään väkeä
Kone työ ja ympäristö/10.05.2010
Metsäntutkimuslaitoksessa (Metla) on meneillään yt-neuvottelu. Metlassa vähennystarve on 115 henkilöä. Neuvottelu koskee noin 350 työntekijää, eli käytännössä lähes kaikkia toimintoja sekä miltei koko muuta henkilökuntaa paitsi tutkijoita.
Vähennystarpeen aiheuttaa vuoden 2011 erittäin tiukka budjettikehys, toisaalta valtion tuottavuusohjelman henkilöstövähennysvelvoitteet, valtion toimitilastrategia, siirtyminen valtion palvelukeskusten asiakkaaksi ja muut laitoksen resurssointiin vaikuttavat muutokset.
Metlassa joitakin palveluja ulkoistetaan ja toimintoja uudelleenorganisoidaan. Lisäksi selvitetään mahdollisuuksia lomautuksiin ja lomarahojen vaihtoon vapaaksi vuonna 2011. Myös vapaaehtoisen eläköitymisen mahdollisuuksia selvitetään.
Metlassa työskentelee vakituisessa työsuhteessa noin 650 henkeä, joista noin 300 on tutkijoita. Määräaikaisissa työsuhteissa on mm. vuodenajasta riippuen noin 150-200 henkeä.
PRO G2515:
Rälläkkä ammattilaisille
Kone työ ja ympäristö/06.05.2010
Paljon sähkötyökaluja käyttäville on PRO-työkalusarjaan tullut PRO G2515 -kulmahiomakone, jonka teho on 1300 W. Laite sopii monenlaiseen metallityöhön, korjaamoihin ja konepajoihin.
G2515:ssä käytetään halkaisijaltaan 7 tuuman (180 mm) laikkaa. Hiomakoneessa on ylikierrossuoja, liipasimen turvalukko koneen tahattoman käynnistymisen estämiseksi, säädettävä laikansuoja sekä sisäänrakennettu nopeudensäädin, jolla kierrosluvun saa pidettyä optimaalisena hiottaessa.
Koneen ergonomisuutta lisäävät puolestaan tärinää vaimentava, pitävän otteen varmistava kumipäällysteinen kahva sekä puhallussuunnaltaan säädettävä ilmanulostuloaukko.
PRO G2515:n tärinätaso on 7 m/s², äänitaso 82 dB(A), kierrosluku on 8.400 r/min, karan kierre M14 ja paino 3,2 kg.
Junttan ostaa ExcaDrillin
Kone työ ja ympäristö/05.05.2010
Paalutuskoneita valmistava Junttan Oy ostaa Pilomac Oy:ltä sen kallioporia tekevän ExcaDrillin. Kauppa on jatkoa maaliskuun lopussa tehdylle yrityskaupalle, jossa Brotherusten perheyritys Sinituote Oy osti Junttanin Pilomacilta.
ExcaDrill on tuotteiltaan innovatiivinen ja kilpailukykyinen kallioporalaitteiden pieni valmistaja. Yrityksen myynnistä noin puolet tulee kansainvälisiltä markkinoilta.
ExcaDrillin tuotantotilat sijaitsevat jo nyt Junttanin uusien tuotantolaitosten yhteydessä Kuopiossa.
-ExcaDrillillä on suuri kehityspotentiaali markkinoilla. Molemmat yritykset ovat teknologialtaan ja tuotekehitykseltään innovatiivisia Suomessa tuotteensa valmistavia yrityksiä. Kaupan avulla saavutetaan synergiaetuja muun muassa teknologiassa, ohjausjärjestelmissä, tuotetestauksissa ja jakelukanavissa, sanoo Tommi Lindbom, Junttan Oy:n toimitusjohtaja.
Cargotecin markkinatilanne kohentui:
Tilaukset ja tulos kasvussa
Kone työ ja ympäristö/30.04.2010
Muun muassa Loglift- ja Jonsered -tuotteita valmistavan Cargotecin markkinatilanne parani ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Yrityksestä kerrotaan, että paluu taantumaa edeltävälle tasolle kestää vielä.
Ensimmäisen vuosineljänneksen tilaukset kasvoivat 31 prosentilla viime vuoden ensineljännekseen verrattuna. Myös tulos kohentui ollen nyt 9,8 (1,5) miljoonaa euroa. Liikevaihto laski kuitenkin 18 prosenttia ja se oli nyt 555 (675) miljoonaa euroa.
-Mittavat uudelleenjärjestelyt on nyt saatu päätökseen. Investointi uuteen kokoonpanotehtaaseen Puolassa on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja vuokratiloissa aloitettu tuotanto on lähtenyt hyvin käyntiin, sanoo toimitusjohtaja Mikael Mäkinen.
UPM:n ensineljännes:
Liikevaihto ja voitto kasvoivat
Kone työ ja ympäristö/28.04.2010
UPM:n tammi-maaliskuun osavuosikatsauksessa kerrotaan, että kysyntä on elpynyt ja toimitusmäärät kehittyneet myönteisesti kaikissa liiketoiminnoissa. UPM:n liikevaihto kasvoi 10 prosenttia. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli plussalla 116 (edellisvuonna -78) miljoonaa euroa. Osaltaan positiiviseen kehitykseen on vaikuttanut hyvä kustannusten hallinta, UPM:stä kerrotaan.
Stora Enso organisoi:
Tähtiyrittäjille enemmän vastuuta
Kone työ ja ympäristö/27.04.2010
Stora Enso aikoo tehostaa toimintaansa puunkorjuussa ja -kuljetuksessa siirtymällä laajavastuiseen yrittäjyyteen. Korjuu- ja kuljetusoperaatioita hoitavat jatkossa paikalliset yrittäjät, jotka vastaavat kaikesta korjuuseen liittyvästä urakoinnista ja työnsuunnittelusta metsässä.
Stora Ensoon sopimussuhteessa olevat nk. Tähtiyrittäjät vastaavat jatkossa varsinaisen korjuutyön ja sen suunnittelun lisäksi muun muassa vastaanottomäärien suunnittelusta. Muutos tehdään vuoden 2010 aikana.
Laajavastuisen yrittäjyyden myötä yrityskoot kasvavat nykyisestä, tulevaisuudessa kaikki työvaiheet puunkorjuusta metsänhoitotöihin hoituvat metsässä yhden yrittäjän kautta.
Kuljetuksessa Tähtiyrittäjät vastaavat aikaisempaa itsenäisemmin kuljetusohjelmien toteuttamisesta. Stora Enso haluaa näin hyödyntää yrittäjien osaamisen ja paikallistuntemuksen ja tehostaa metsässä tapahtuvaa toimintaa karsimalla päällekkäisiä työvaiheita.
Konekauppa piristynyt:
Metsäkoneet työllistetty
Kone työ ja ympäristö/27.04.2010
Ponssen toimitusjohtaja Juha Nummela sanoo osavuosikatsauksessa, että ensimmäisellä neljänneksellä metsäkoneiden kysyntä jatkoi virkistymistään. Koneurakoitsijat ovat olleet kaikilla markkina-alueilla hyvin työllistettyjä. Uusien kahdeksanpyöräisten harvestereiden sarjavalmistuksen käynnistyttyä niiden myynti on ollut vilkasta.
Ponssen liikevaihto kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoteen verrattuna 37 prosenttia ollen 51,3 (37,5) miljoonaa euroa. Myös huoltopalveluliiketoiminnan liikevaihto oli vahvassa kasvussa ollen edellisvuotta 38 prosenttia suurempi.
Liiketulos nousi plussalle, 2,8 (-8,7) miljoonaan euroon. Liiketoiminnan rahavirta oli katsauskaudella 8,2 (-1,8) miljoonaa euroa positiivinen.
Otettaessa kapasiteettia lisää käyttöön lomautukset jäivät katsauskaudella odotettua pienemmiksi. Liiketoiminnan kulut olivat edelleen laskussa vertailukauteen verrattuna.
Koneyrittäjät:
Yrittäjäverotusta ei tule kiristää
Kone työ ja ympäristö/26.04.2010
Verotuksen tulee kannustaa yrittäjiä terveeseen taloudenpitoon sekä yrityksen pääomarakenteen vahvistamiseen. Sen sijaan, että yritystoimintaa osinkoveroja kiristämällä vietäisiin velkavetoisempaan suuntaan, vaati Koneyrittäjien liittovaltuusto kokouksessaan Helsingissä.
Koneyrittäjien kaipaamilla tulostasausvarauksilla voidaan tasata suhdannevaihteluita ja helpottaa yritysten selviämistä suhdanteiden heilahteluista. Varaukset myös tasaisivat investointien kumuloitumista. Lisäksi vähintäänkin nykyisten poisto-oikeuksien säilyttäminen on keskeistä koneyrittäjille ja heiltä palveluita ostaville toimialoille.
Vuoden vaihteessa toteutettavaksi kaavailtu kevyen polttoöljyn, mukaan lukien moottoripolttoöljyn valmisteverokorotus tulee kompensoida työkonealoille. Koneyrittäjät käyttävät paljon moottoripolttoöljyä uusiutuvien raaka-aineiden korjuussa ja kuljetuksessa, missä tuotantopanoksia ei tulisi niinkään verottaa, vaan verotuksen tulisi kohdistua lopputuotteen käyttöön. Näin edistettäisiin uusiutuvien materiaalien käyttöä niin rakentamisessa, teollisuudessa kuin energiatuotannossakin, toteavat Koneyrittäjät.
Destia kahmi valtaosan hoitourakoista
Kone työ ja ympäristö/23.04.2010
Maanteiden hoitourakoista kilpailutettiin 13 alueen urakat, joista Destia Oy Infrahoito voitti yhdeksän, YIT Rakennus Oy kaksi sekä NCC Roads Oy ja TSE-Tienvieri Oy kumpikin yhden.
Alueurakat ovat haluttuja ja kilpailu niistä on ollut tiukkaa. Hintaero voittaneen ja toiseksi jääneen urakoitsijan välillä jäi useimmissa urakoissa alle viiden prosentin. Tiukimmillaan ero oli vain 0,42 prosenttia. Tarjoushinnat jäivät kahta urakkaa lukuun ottamatta tilaajan kustannusarvion alle.
Ensi lokakuun alusta alkavalla urakkakaudella mukaan tulee uutena yrittäjänä TSE-Tienvieri Oy, joka voitti Myrskylän alueurakan viideksi vuodeksi.
Koneyrittäjät vaativat ratkaisuja:
Energiapuuta korjataan tappiolla!
Kone työ ja ympäristö/23.04.2010
Koneyrittäjien liiton puheenjohtaja Asko Piirainen vaatii energiapuun korjuun kannattavuusongelmien ratkaisua. Jos energiapuun käytölle asetetut tavoitteet halutaan saavuttaa, on energiapuun korjuun kannattavuusongelmat ratkaistava kestävällä tavalla. Nykyisellä mallilla energiapuun korjuu on koneyrityksille keskimäärin tappiollista, kuten Koneyrittäjien liiton tuore tuloskysely osoittaa.
Koneyrittäjien mielestä metsävaratieto on saatava tasapuolisesti eri toimijoiden käyttöön ja puukaupan toimintatapoja on kehitettävä. Energiapuun mittaukseen liittyvät epäkohdat on myös ratkaistava kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Energiapuun käytölle asetettuja tavoitteita on muuten vaikea saavuttaa.
Piiraisen mukaan on esitetty oikeansuuntaisia tukimalleja energiapuun korjuulle, mutta ne eivät vielä varmista tuen kanavoitumista energiapuun korjuuseen eli siihen, että puu saadaan metsästä laitoksille.
Honka Trading ja KoneVel yhteistyöhön
Kone työ ja ympäristö/22.04.2010
Iisalmelainen KoneVel Oy on aloittanut mm. Takeuchin, Atlaksen, Mustangin sekä Stark-työlaitteiden myynnin. Myyntialueena on koko Suomi painottuen kuitenkin Kokkola-Helsinki linjan itä- ja pohjoispuolelle.
KoneVel Oy:n yrittäjät Kimmo Kärki ja Marko Laakkonen ovat toimineet aikaisemmin mm. Lametal Oy:n Stark - tuotteiden parissa, lisäksi heillä on kokemusta metsäkonevalmistaja Ponsselta ja kaivoskonevalmistaja Normetilta
Yritys toimii vuokratuissa tiloissa Iisalmen Pitkälahdenkatu 4:ssä. Tilojen remontin jälkeen avajaiset pidetään touko-kesäkuun vaihteessa. Honka Trading Oy:n edustusten lisäksi KoneVel Oy on aloittanut D and A -iskuvasaroiden, maantiivistyslevyjen ja purkutyökalujen maahantuonnin. D and A valmistetaan Etelä-Koreassa ja ne soveltuvat käytettäväksi 0,8 tonnin kaivukoneista 100 tonnin koneisiin. D and A tuotteita myy myös Honka Trading Oy.
Ruukin ohjaamovalmistus alkaa Slovakiassa
Kone työ ja ympäristö/22.04.2010
Työkoneiden ohjaamoja valmistava Ruukki vahvistaa globaalia ohjaamovalmistusverkostoaan itäisessä Keski-Euroopassa ja Kiinassa. Uudessa ohjaamotehtaassa Slovakian Holicissa aloitetaan ohjaamovalmistus vuoden 2010 toisella neljänneksellä. Slovakiassa valmistettavat ohjaamot toimitetaan erityisesti Keski- ja Itä-Euroopan markkinoille.
Valmistusverkoston laajennuksen ansiosta Ruukki voi palvella paremmin globaalisti toimivia liikkuvien työkoneiden valmistajia näillä markkina-alueilla. Yhtiö vahvistaa myös ohjaamojen tuotekehitystään Kurikan T&K -osaamiskeskuksessaan.
Jatkossa Kurikan yksikkö keskittyy ohjaamoiden tuotekehitykseen, joka sisältää T&K:n ja työkalusuunnittelun, sekä jatkaa asennusvalmiiden työkoneiden ohjaamoiden valmistusta erityisesti Pohjoismaiden markkinoille.
Sirpa Pietikäinen Viherympäristöliiton puheenjohtajaksi
Kone työ ja ympäristö/13.04.2010
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on valittu Viherympäristöliiton puheenjohtajaksi. Liitto ry on viheralan valtakunnallisena keskusjärjestönä ympäristösuunnittelun, -rakentamisen, -hoidon sekä alan kaupan ja taimituotannon palvelu- ja asiantuntijaorganisaatio.
Sirpa Pietikäinen oli ympäristöministerinä vuosina 1991-1995, jolloin ministeriön toimialaan kuuluvan viheralan asiat tulivat hänelle tutuiksi. Lisäksi hän on monipuolisesti mukana suomalaisissa ja kansainvälisissä ympäristöalan järjestöissä.
Keslalle maahantuoja Saksaan
Kone työ ja ympäristö/12.04.2010
Kesla Oyj ja Reichert Hydraulik & Baumaschinen Service-yhtiö ovat sopineet nostureiden ja kuormainten maahantuonnin uudelleenjärjestelystä Saksassa. Yhteistyön myötä Reichert ottaa myyntiinsä Keslan kaikki nosturit sekä ottaa vastuulleen Keslan nostureiden huoltotoimintojen kehittämisen. Varaosavarasto tullaan perustamaan Sinzheimiin, joka sijaitsee Karlsruhen ja Freiburgin välisen A5-moottoritien varrella.
-Saksa on yhdessä muun Keski-Euroopan kanssa Keslan keskeisiä vientialueita. Uskomme uuden yhteistyökuvion kasvattavan Keslan tuotteiden markkinaosuutta Saksassa, sanoo Keslan toimitusjohtaja Jari Nevalainen.
Muuttopuuhia
Kone työ ja ympäristö/09.04.2010
Dunlop Hiflex Oy tehostaa toimintojaan siirtämällä keskusvarastonsa Vantaalta Tampereelle. 3.500 m² tiloihin tulee koko maan asiakaspalvelua hoitava DH -varastointi- ja tuotantokeskus, jossa ovat keskusvarasto, keskitetty letkuasennelmatuotanto sekä paikallisesti palvelevan noutomyymälä. Keskus aloittaa toimintansa toukokuussa 2010.
Osana uudelleenjärjestelyä Helsingin toimipiste muuttaa toukokuussa 2010 pääkonttorin yhteyteen Vantaan Vapaalantielle.
Junttanille uusi omistaja
Kone työ ja ympäristö/09.04.2010
Brotherusten perhe ostaa osake-enemmistön kuopiolaisesta paalutuskonevalmistaja Junttan Oy:stä. Myyjinä ovat Pilomac Oy sekä Pentti Heinonen ja osasta osakkeitaan luopuva Juha Heinonen. Kaupassa Brotherusten omistus Junttanista nousee 23 prosentista 90,1 prosenttiin. Junttan jatkaa toimintaansa itsenäisenä yrityksenä osana Sinituotekonsernia.
Deeren ja Kallion sopimus jatkuu
Kone työ ja ympäristö/07.04.2010
Mika Kallion ja John Deere Forestyn yhteistyö alkoi jo vuonna 2005. Yhteistyön alkaessa Kallio ajoi 125-kuutioisten ratamoottoripyörien luokassa kaksi kertaa MM-hopealle. Vuonna 2007 hän siirtyi 250-kuutioisiin, saavuttaen luokassa seuraavalla kaudella MM-pronssia.
Kallion tähtäimenä on alusta lähtien ollut 800-kuutioisten MotoGP -pyörien kuninkuusluokka. Määrätietoinen Mika Kallio lunasti lupauksensa kauden 2008 päätteeksi ajettuaan menestyksekkäästi kaksi kautta 250-kuutioisissa. Vuonna 2009 lopputulos oli vuoden tulokkaan titteli.
Tälle kaudella Mika Kallio lähtee tavoittelemaan palkintopaikkaa ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan MotoGP:n osakilpailuissa. Ensimmäinen näytön paikka on Qatarin osakilpailu 11. huhtikuuta.
Volvon Tony Helsham Doosanin johtoon
Kone työ ja ympäristö/06.04.2010
Doosanin maansiirtokonebisneksen johtoon tuli yllätysnimi, Tony Helsham, joka teki Volvolla 30 vuoden mittaisen työuran. Helsham johti Volvon Constructionin operaatioita Koreassa, kun Samsungin maansiirtokoneet sulautettiin Volvoon vuosien 1998-2000 aikana. Vuodesta 2000 vuoteen 2008 Helsham toimi Volvo Constructionin johtajana ja kasvatti firman liikevaihdon 2,0 miljardista dollarista 7,7 miljardiin dollariin. Volvo kohosi samalla maailman kolmanneksi suurimmaksi maansiiirtokoneiden valmistajaksi.
Doosan on päättänyt tulla globaaliksi pelaajaksi maansiirtokonemarkkinoilla. Yhtiön tämänhetkinen liikevaihto on 3,3 miljardia dollaria. Helshamin avulla Doosanin hallituksen puheenjohtaja Youngmaan Park kasvattaa yhtiön maailman kolmostilalle.
Jätelaki puhuttaa
Kone työ ja ympäristö/25.03.2010
Ympäristöyritysten Liitto on huolissaan siitä, että jätehuollon kehitys uhkaa jähmettyä. Liitto ihmettelee sitä, että kilpailua aiotaan rajoittaa jätealalla samaan aikaan kuin kaikilla muilla yhteiskunnan osa-alueilla kilpailulle raivataan lisää tilaa.
-Valmisteilla olevalla jätelailla on merkittävä kansantaloudellinen vaikutus, ja siksi haluamme, että laista käydään laaja keskustelu nyt, kun laki on vielä valmisteluvaiheessa. Pahimmillaan laajat kuntien yksinoikeudet kaatavat kymmeniä yrityksiä ja vievät satoja työpaikkoja, Ympäristöyritysten Liiton toimitusjohtaja Katri Penttinen toteaa.
Ehdotus uudeksi jätelaiksi vaikuttaa jokaiseen kansalaiseen ja yrityksiin. Se muuttaa sekä ympäristöyrittäjien arkea että jätettä tuottavien mahdollisuuksia päättää itse jätteidensä kierrätyksestä ja hyötykäytöstä.
Liiton mielestä lakiehdotus uhkaa vakavasti jätehuollon uusien ja innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä. Suomessa on kuitenkin asetettu tavoitteeksi rakentaa ympäristöliiketoiminnasta eli cleantech-toiminnasta uusi talouden tukijalka. Liitto on huolissaan siitä, että jos laki tulee voimaan ehdotuksen mukaisena, EU:n jätedirektiivin kierrätysvaatimuksia ei saavuteta.
Kysely kertoo:
Viherrakentamisella menee mukavasti
Kone työ ja ympäristö/24.03.2010
Viheraluerakentajat ry:n jäsenkyselyn perusteella viherrakentamisen sesonki näyttää myönteiseltä. Yhdistyksen jäsenkyselyyn vastanneista yrityksistä peräti 93 prosenttia ilmoitti suhtautuvansa tulevaisuudennäkymiin positiivisesti. Kysely tehtiin tämän vuoden helmikuussa.
Vastanneista yrityksistä 61 prosentilla työtilanne oli vastaushetkellä hyvä ja tulevaisuus positiivinen, 32 prosentilla vastaajayrityksistä työtilanne ei kovin hyvä, mutta tulevaisuus positiivinen.
Yhdistyksen jäsenyritysten asiakasryhmissä yksityisten ihmisten merkitys on kasvanut viime vuosina. Tällä hetkellä tärkeimmät asiakasryhmät ovat yksityishenkilöt ja rakennusliikkeet (38 %), seuraavaksi tärkein on julkinen sektori.
UPM:n Jussi Pesonen:
Kysyntä elpymässä
Kone työ ja ympäristö/23.03.2010
UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen arvioi UPM:n yhtiökokouksessa, että kysyntä on elpymässä yhtiön päämarkkinoilla ja merkkejä lisääntyneestä investointiaktiviteetista on nähtävillä.
-Sellumarkkina ja sellun hinnat ovat olleet arvioitua vahvempia. Sellun kysyntä Kiinassa on ollut hyvällä tasolla jo pidempään. Myös Chilen luonnonkatastrofin seuraukset vaikuttavat edelleen markkinoihin.
-Hieno- ja erikoispaperien hinnat ovat nousseet hyvän kysynnän ja kohonneiden sellukustannusten johdosta. Sen sijaan sanoma- ja aikakausilehtipaperien hinnat ovat laskeneet merkittävästi.
Pesonen sanoi UPM:n siirtyvän uuteen kehitysvaiheeseen. Tuottavuutemme on noussut ratkaisevasti viimeisen viiden vuoden aikana. Tuotantolaitoksemme ja toimintaprosessimme ovat nyt tehokkaita ja nykyaikaisia, näin ollen suuria rakenteellisia muutoksia ei ole näköpiirissä.
Volvolta uusi maansiirtoauto
Kone työ ja ympäristö/22.03.2010
Huhtikuun Bauma-messuilla Volvo Trucks esittelee, menestyneestä FM-mallisarjasta edelleen kehitetyn FMX-maansiirtoauton. Volvo on valmistanut maansiirtoautoja jo vuodesta 1928. FMX on kuitenkin uusi askel entistä pidemmälle vietyyn erikoistumiseen.
Volvosta kerrotaan, että merkki on pärjännyt FM-mallilla etenkin Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Entistä erikoistuneemman FMX:n myötä Volvo uskoo, että sillä on potentiaalia kasvattaa markkinaosuuksia kaikilla markkina-alueilla.
Metla koordinoi EU:n metsäenergian tutkimusta
Kone työ ja ympäristö/18.03.2010
EU:n COST (European Cooperation in Science and Technology) Action -yhteistyöverkosto on päättänyt tukea ja kehittää metsäbiomassatutkimusta Euroopassa. Kansainvälistä tutkimusta koordinoi Metsäntutkimuslaitos.
Tutkimuksen tavoitteena on vahvistaa Euroopan johtavaa roolia metsäbiomassan energiakäyttäjänä muun muassa yhtenäistämällä alan tutkimuksen terminologiaa, standardeja ja menetelmiä.
Metsäbiomassatutkimuksen yhtenäistäminen kehittää koko bioenergiasektoria ja parantaa sen kilpailukykyä energiamarkkinoilla. Lisäksi se antaa päätöksentekijöille ja EU-tason toimijoille luotettavaa pohjatietoa maailmanlaajuisten linjojen luomiseen. Yhtenäisten käytäntöjen ansiosta myös eri puolilla maailmaa toimivien tutkijoiden työ saadaan keskenään vertailukelpoiseksi.
Cargotec myi kaksi 150 tonnin nosturia
Kone työ ja ympäristö/17.03.2010
Cargotec toimittaa kaksi suurta offshore-nosturia singaporelaiselle Ezra Marine Service Ptd Ltd -yhtiölle. Nostureista ensimmäinen toimitetaan tänä vuonna ja toinen ensi vuonna. Ensimmäinen nosturi tulee syvänmeren toimintoihin tarkoitettuun ankkurin käsittely-, hinaus- ja huoltoalukseen ja toinen omalla käyttövoimalla liikkuvaan asuntoproomuun. Tilauksen arvo on noin 12 miljoonaa euroa.
150-tonnisissa nivelpuominostureissa on merenkäynnin liikkeiden kompensointijärjestelmä. Syvänmeren toimintoihin tarkoitettuun alukseen tulevassa nosturissa on 3.000 metrin vaijerilla varustettu vintturi, joka tulee kannen alle.
Cargotec valmistaa näiden nostureiden pääkomponentit nykyaikaisessa yksikössään Norjan Kristiansandissa sekä äskettäin uudistetussa offshore-kuormankäsittelyjärjestelmiä valmistavassa, kokoonpanevassa ja testaavassa yksikössään Singaporessa.
Sjömanilta varastettiin kaksi nosturia
Kone työ ja ympäristö/16.03.2010
Viime viikonloppuna vietiin Helsingin Suutarilassa sijaitsevalta Sjöman Helsingin Nosturit Oy:n varikon pihalta kaksi autoalustaista Liebherr-nosturia, joiden mallit ovat LTM 1090 ja LTM 1060.
Silminnäkijöiden mukaan anastus tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Nosturit ovat Sjömanin väreissä, tai olivat ainakin niiden ollessa vielä varikolla. Nostureiden rekisteritunnukset ovat KMG-961 ja SYH-601.
3.000. kone valmistui:
Konecranes saavutti virstanpylvään
Kone työ ja ympäristö/12.03.2010
Maaliskuussa Konecranes juhlisti trukkeja, haarukkatrukkeja ja konttikurottajia valmistavan Ruotsin Markarydin tehtaan 3 000. nostolaitteen valmistumista. Juhlalaite on konttikurottaja, joka toimitetaan Alankomaihin hollantilaiselle Van der Most -konttikuljetusyritykselle.
Konecranes-konttikurottaja on varustettu Konecranes Eco-Drive -järjestelmällä, joka mittaa laitteen polttoainekulutuksen, käyttöajan ja koneen tehokkuuden.
Laitteessa on myös Load Sensing Hydraulic -järjestelmä, joka tunnistaa kuorman painon ja tarvittavan nostonopeuden ja optimoi nostoon tarvittavan voiman. Kuormantunnistustoiminto vähentää hydrauliikan kuormittumista ja tarvittavaa energiaa, ja näin nopeuttaa käsittelyaikoja.
Konttikurottaja pystyy pinoamaan ensimmäiseen riviin päällekkäin viisi enintään 45 tonnin konttia ja toiseen riviin viisi enintään 31 tonnin konttia.
Vieremällä juhlitaan
Kone työ ja ympäristö/08.03.2010
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta, kun metsäkonevalmistaja Ponsse Oy:n toiminta alkoi. Vuosikymmenten aikana tehtaasta on valmistunut vajaat 7.000 metsäkonetta. Einari Vidgren oli aloittanut koneurakoinnin Ponsse Dinolla ja saanut työstään Tehdaspuulta rohkaisevaa palautetta. Sen perusteella hän päätti perustaa metsäkonetehtaan Vieremälle. Tuleva tehtailija tarvitsi kuitenkin apua Vieremän kunnalta, ja hallin rakentaminen alkoi. Koneiden tuotanto alkoi vielä vuoden 1970 aikana.
Metsäteollisuuden huoli satamalakosta:
Elpyminen katkesi!
Kone työ ja ympäristö/04.03.2010
Satamien ahtaajien lakko pysäytti metsäteollisuuden vienti- ja tuontikuljetukset ja sen myötä kaikki toimitukset asiakkaille. Tuotantoa siirtyy kilpailijamaihin, minkä vuoksi Suomessa menetetään metsäteollisuuden ja sen koko verkoston työpaikkoja.
Mahtavat Ahosen paperiliittolaiset kiitellä Rädyn aktlaisia, kun teollisuus ilmoittaa muun muassa satamalakon aiheuttamista tehtaiden sulkemisista.
Metsäteollisuus menettää vientituloja 30 miljoonaa euroa jokaisena lakkopäivänä.
-Viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla metsäteollisuuden vienti alkoi jo elpyä, mutta nyt alkanut lakko romuttaa orastavan elpymisen. Yritysten ponnistelut suomalaisen tuotannon kilpailukyvyn parantamiseksi ovat myös valumassa hiekkaan, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen
.
Selkeimmin vientiteollisuus pystyy osoittamaan satamalakon aiheuttamat kustannukset, mutta maksumiehiksi joutuvat myös alan ja koko arvoketjun työntekijät sekä alueet, joilla yritykset toimivat. Metsäteollisuudessa se kosketta jokaista ketjun osaa metsäkoneurakoitsijoista alkaen.
Pakkastalvi paljasti:
Suomi riippuvainen tuontipolttoaineista
Kone työ ja ympäristö/02.03.2010
Energiateollisuuden mukaan kaukolämmön kulutus oli tammikuussa yli neljänneksen normaalia suurempi. Tuotantopiikit on jouduttu kattamaan tuontipolttoaineilla.
Maamme on tällä hetkellä 70-prosenttisesti riippuvainen tuontipolttoaineista, joka on eurooppalaisittainkin poikkeuksellisen paljon, vaikka maassamme on mittavat bioenergiaresurssit.
Kotimaisten polttoaineiden osuuden kasvattaminen parantaisi maamme huoltovarmuutta ja pienentäisi energialaskuamme. Meillä on jo pelkästään energiaturvetta Pohjanmeren öljyvarojen verran.
Vapo Paikalliset polttoaineet -liiketoiminnan johtaja Esa Koivula sanoo, että maamme lukuisille paikallisille lämpövoimaloille energiaturpeen ja muun biomassan käyttö on selvästi tuontipolttoaineita tehokkaampi ja toimitusturvallisempi vaihtoehto.
Suomi voi halutessaan nostaa kotimaisen energian käyttöä merkittävästi. Taloustutkimuksen mukaan 90 prosenttia suomalaisista kannattaa kotimaisten polttoaineiden käytön lisäämistä. Tällä olisi myönteiset vaikutukset niin maamme talouteen, työllisyyteen kuin huoltovarmuuteemme.
Metsätalouden ennakkotieto 2009:
Tulos lamavuosien tasolla
Kone työ ja ympäristö/02.03.2010
Vuonna 2009 markkinahakkuut olivat Metlan ennakkotietojen mukaan noin 41 miljoonaa kuutiometriä eli 24 prosenttia vähemmän kuin keskimäärin vuosina 1999-2008. Yksityismetsissä puuta kaadettiin 32 miljoonaa kuutiometriä eli 13 miljoonaa kuutiometriä vähemmän kuin edeltäneellä kymmenvuotiskaudella.
Metsäteollisuuden ja Metsähallituksen metsissä hakkuut vähenivät edelliseen vuoteen verrattuna yli 10 prosenttia, mutta olivat kuitenkin hieman suuremmat kuin kymmenvuotiskaudella keskimäärin.
Viime vuoden metsäteollisuustuotteiden vaikea markkinatilanne ja suuret puuvarastot pitivät puun kysynnän vähäisenä ja puun kantohinnat matalina pitkään.
Vuonna 2009 hakkuumäärien vähyys ja kantohintojen aleneminen pudottivat bruttokantorahatulot 1,25 miljardiin euroon. Yhtä matalat tulot olivat viimeksi 1990-luvun alun lamassa.
CO2:n talteenotolle laitoshanke Poriin
Kone työ ja ympäristö/23.02.2010
Fortum Power and Heat Oy ja Teollisuuden Voima Oyj suunnittelevat Meri-Porin voimalaitoksen varustamista savukaasujen hiilidioksidin talteenottolaitoksella. Laitos sijoittuu Porin Tahkoluotoon Meri-Porin voimalaitoksen alueelle. Noin 1,5 hehtaarin alueelle kohoaa jopa 70-80 metrisiä rakenteita.
Yhtiöiden tiedotteessa kerrotaan, että hankkeen tarkoituksena on demonstroida hiilidioksidin talteenottoteknologiaa, jonka avulla voidaan tulevaisuudessa merkittävästi vähentää globaaleja CO2-päästöjä ja ehkäistä ilmastonmuutosta. Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi tulevat olemaan yksi tärkeimmistä teknologioista hiilidioksidipäästöjen alentamiseksi.
Talteenottomenetelmiä on useita ja kaikki ovat vielä kehitysvaiheessa. ELY-keskus suhtautuu hankkeeseen myönteisesti ja pitää tärkeänä uusien teknologiahankkeiden eteenpäin viemistä ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamisessa.
EU:n tavoitteena on saada aikaan 8-12 voimalaitoskokoluokan demonstraatioprojektia vuoteen 2015 mennessä, ja Meri-Porin CCS-projektin tavoitteena on päästä osaksi EU:n demonstraatio-ohjelmaa.
Kuvassa Vattenfallin hiilidioksidia keräävä 30 MW:n pilottivoimalaitos Saksan Schwartze Pumpessa.
Metsäteollisuuden huoli lakkouhkissa:
Uskottavuus kärsii
Kone työ ja ympäristö/22.02.2010
Suomen metsäteollisuus on syystäkin huolissaan AKT:n lakkopuuhailujen vaikutuksesta alan tulevaisuuteen Suomessa. Kovassa kilpailutilanteessa paperin tarjoajia löytyy epävarmoista toimituksista kärsivän suomalaisen metsäteollisuuden tilalle.
Tilauksia siirretään jo pois Suomesta, ja uudet tilaukset menevät metsäteollisuuden muissa toimintamaissa sijaitseville tehtaille. Samalla suomalaisten yksiköiden tuottavuus heikkenee.
-AKT:n lakonuhka murentaa asiakkaiden luottamusta suomalaisen metsäteollisuuden toimituskykyyn. Nyt kaikkiin vientialoihin rajusti iskevillä toimilla syödään suomalaisia työpaikkoja ja suomalaisten tehtaiden mahdollisuudet toimia kansainvälisessä kilpailussa. Suomella on jatkossa entistä huonompi maine toimitusmaana, sanoo Metsäteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan.
AKT:n lakkoilu kolahtaa ay-tovereiden nilkkaan, sillä paperiväki vähenee. Metsäteollisuuden rakennemuutoksessa kaikki alaa häiritsevät tekijät kallistavat vaakakuppia Suomessa olevien tuotantolaitosten sulkemisen puolesta.
Uhkana on myös, että tehokas puunkorjuukalusto ei tulevaisuudessa työllisty täysimääräisenä ja urakoitsijoiden on etsittävä kalustolleen korvaavia töitä.
Stora Enson, Metson ja Domtarin hanke:
Sellulle uusi tuotantotekniikka
Kone työ ja ympäristö/18.02.2010
Stora Enso aloittaa yhteistyön Metson ja Domtarin kanssa yhteisestä sellutehdasbiojalostamon tutkimus- ja kehittämishankkeesta.
Uusimpaan selluteknologiaan perustuvan projektin tavoitteena on kehittää kestävän kehityksen mukainen, entistäkin kustannustehokkaampi ja investointikuluiltaan alhaisempi tuotantoprosessi sellulle.
-Projekti tarjoaa lupaavia mahdollisuuksia kestävän kehityksen mukaisen kemiallisen selluteknologian läpimurrolle. Uudet innovaatiot merkitsevät nykyistä lujempaa sellukuitua ja korkeampaa saantoa sekä parantavat prosessin kokonaistehokkuutta. Samalla myös hajuhaitat vähenevät ja sellun tuotantoprosessin energiatehokkuus paranee selvästi, sanoo Stora Enson tutkimus- ja kehitysjohtaja Jukka Kilpeläinen.
Konekesko organisoi huoltoverkostoaan
Kone työ ja ympäristö/18.02.2010
Konekeskon maarakennus- ja ympäristökoneiden varaosaverkosto laajenee kahdeksalle paikkakunnalle. Myös huolto- ja korjaamopalvelut muodostavat yhteisen kokonaisuuden ja Konekeskon omat huoltokorjaamot palvelevat jatkossa myös maatalouskoneasiakkaita. Varaosapisteet sijaitsevat Vantaalla, Kouvolassa, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Seinäjoella, Jyväskylässä ja Oulussa.
Aikaisemmin varaosien myynti on hoidettu keskitetysti Vantaalta ja Tampereelta. Konekeskon omat huoltokorjaamot palvelevat jatkossa myös maatalouskoneasiakkaita.
Sopimushuollot mukaan lukien Konekeskon huoltoverkostossa on kaikkiaan 140 toimipistettä asiakkaiden käytössä.
Tulevaisuudessa myös Baltian maatalous-, maarakennus- ja ympäristökoneiden varaosatoimintojen hallinta hoidetaan keskitetysti Vantaalta. Kaikkien neljän maan varaosien keskusvarasto sijaitsee Vantaalla.
Ponssen Nummela:
Valoa tunnelin päässä
Kone, työ ja ympäristö/16.02.2010
Metsäkonevalmistaja Ponssen viime vuoden liikevaihto oli 146,7 milojoonaa euroa, joka on noin puolet edellisen vuoden vastaavasta. Tulos ennen veroja oli 15,6 miljoonaa euroa pakkasen puolella, kun yhtiö pääsi edellisvuonna reilut kuusi miljoonaa plussalle.
Toimitusjohtaja Juha Nummela uskoo kuitenkin, että metsäkonemarkkinat tulevat paranemaan vuoden 2010 aikana edelliseen vuoteen verrattuna. Kysynnän odotetaan kasvavan ensimmäisen vuosipuoliskon aikana maltillisesti ja toisen vuosipuoliskon aikana ripeämmin.
- Markkinoiden piristymisestä huolimatta ennustettavuus on edelleen haasteellista taloudellisen tilanteen epävarmuudesta johtuen. Positiiviset signaalit puunkäytön ja asiakkaiden työtilanteen paranemisesta vahvistavat liiketoiminnan kehitystä. Huoltopalveluliiketoiminnan liikevaihdon odotetaan kasvavan edelleen.
Ponssen tiedotteessa todetaan, että tehtaan kapasiteettia tullaan lisäämään tilausvirran niin salliessa. Määräaikaiset lomautukset tulevat jatkumaan organisaatiossa kapasiteettia sopeutettaessa vallitsevaan kysyntään ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.
Sitan jätekaluston huolto Raskoneelle
Kone, työ ja ympäristö/08.02.2010
Sita Finland Oy:n noin 250 ympäristöajoneuvon kunnossapito siirtyy Raskone Oy:lle. Sitan oma korjaamotoiminta pääkaupunkiseudulla siirtyy Raskoneelle. Sopimuksen mukaisesti Raskoneen palvelukseen siirtyy seitsemän henkilöä helmikuun alussa.
Raskoneen korjaamopalveluiden johtajan Tapani Riihijärven mukaan sopimusta edelsi Sitan järjestämä kilpailutus, jonka Raskone voitti.
Sitan toimitusjohtajan Jorma Kankaan mukaan on luonnollista yritykselle keskittyä ydintoimintaan, eli jätehuoltoon ja jäteperäisten materiaalien kierrätykseen.
Kone, työ ja ympäristö palaa Auto, tekniikka ja kuljetuksen sivuille
Kone, työ ja ympäristö/08.02.2010
Konealan ammattilaiset tuntevat nahoissaan meneillään olevan talouslaman. Se heijastuu myös Kty-lehteen.
Kty:n juuret ovat kustantajansa Auto, tekniikka ja kuljetus -lehdessä, jonka sivuilta Kty 20 vuotta sitten erotettiin omaksi lehdeksi. Nyt Kty joutuu palaamaan talouslamaa pakoon Atk:n sivuille. Tarkoitus on, että talouden elpyessä Kty palaa itsenäiseksi julkaisuksi.
Pelkkää Kty:tä ei siten enää voi tilata eikä ostaa irtonumerona. Kty:n tilaajat saavat kuitenkin tilausjaksonsa päättymiseen saakka entisen kuuden ilmestymiskerran sijaan Atk-Kty tuplalehden 10 kertaa vuodessa Atk:n mukana. Näiden ammattilehtien lukijoilla on paljon yhteistä kosketuspintaa muun muassa puun hakkuussa ja kuljetuksissa, maansiirrossa ja maa-aineskuljetuksissa, kuormausratkaisuissa sekä taajamien ja teiden rakentamisessa ja kunnossapidossa.
Haluamme kiittää Kty:n uskollisia lukijoita kuluneista 20 vuodesta. Uskomme Atk-Kty:n vahvistavan yhteisiä siteitä ja valavan lujaa uskoa tulevaisuuteen.
Volvo ja JCB yhteistyöhön pienkuormaimissa
Kone, työ ja ympäristö/02.02.2010
Volvo Construction Equipment ja JCB ovat sopineet yhteistyöstä
liukuohjatuissa kuormaimissa. Tarkoituksena on hyödyntää Volvon
jakeluorganisaatiota ja antaa lisää työtä JCB:n Savannahin (USA) tehtaalle, joka valmistaa yhdellä puomilla varustettuja liukuohjattuja kuormaimia. Ensimmäiset Volvolle tehdyt kuormaimet valmistuvat tänä vuonna.
Joensuun kehätien urakka
TYL Joensuu Kehätielle
Kone, työ ja ympäristö/02.02.2010
Valtatie 6:lla aloitetaan 34 miljoonan euron urakka, joka valmistuu vuoden 1012 aikana. Kuuden kilometrin pituisen Repokallio-Käpykangas -tiehankkeen pääurakoitsijaksi on valittu työyhteenliittymä "TYL Joensuu Kehätie". Osakkaina työyhteenliittymässä ovat Kesälahden Maansiirto Oy ja Destia Oy. Tarjouksia urakkakilpailuun tuli neljä.
Tamtronilta vaakauutuus:
Käynnistyksenesto pin-koodilla
Kone, työ ja ympäristö/28.01.2010
Tamtron on kehittänyt ja patentoinut koneen käynnistykseneston. Järjestely perustuu kuljettajakohtaiseen PIN-koodiin, jonka avulla koneen saa käyntiin. Ominaisuus on ollut suosittu jo monissa Tamtron-vaakojen vientimaissa ja yleistymässä nyt myös Suomeen.
PIN-koodin avulla päästään hallitsemaan koneen käyttöä ja seuraamaan kuormattuja materiaaleja. Ominaisuus on saatavissa Tamtron Pro- ja YES-malleihin. Ominaisuuden saa päivitettyä edullisesti jo käytössä oleviin vaakoihin. Tarpeiden kasvaessa Tamtronin päivitettävyys luo turvaa ja kustannustehokkuutta.
Uusinta uutta Tamtron-pyöräkuormaajavaaoissa on internetin kautta automaattisesti tapahtuva punnituskuitin luku. Tamtron Pro 300 i vaa'assa on valmiina internet yhteys. Tamtron-vaaka lähettää ilman kuljettajan erikoistoimia punnituskuitit tamtron.net-palveluun. Asiakkaalle toimitetaan vaa%u2019an asennuksen yhteydessä pankkiyhteyksistä tutut käyttäjätunnus ja salasana.
Koneen omistaja, materiaalin myyjä tai tavaran ostaja pääsevät katsomaan mistä tahansa tietokoneelta tehtyjä kuormia heti kun punnitus on tehty. Kullakin on oma käyttäjätunnus ja salasana. Uudella nykyaikaisella tiedonsiirtotavalla saavutetaan kustannusten säästöjä hyvinkin lyhyessä ajassa. Tiedot voidaan luonnollisesti siirtää laskutukseen, Excel taulukkoon tai sähköpostiin. Tarvittaessa punnituskuitit voi tulostaa kuormaajassa, toimistolla tai vaikka molemmissa.
Kevään uutuus Renaultilta
Kone, työ ja ympäristö/26.01.2010
Uudessa Renault Masterissa on voimanlähteenä 2,3-litrainen dCi moottori, sisältäen kolme teholuokkaa (dCi 100, dCi 125 ja dCi 150). Uudet moottorit ovat samat sekä etu- (poikittain) että takavetoisissa (pitkittäin) malleissa. Vaihteistona on 6-portainen manuaali, joihinkin versioihin saa lisäksi 6-vaihteinen robottivaihteisto.
Nykyiseen Masteriin verrattuna uutuuden keskikulutus pienenee litralla/100 km. Renault Suomen tiedotteessa kerrotaan, että huoltokustannukset alenevat nykymallistoon verrattuna peräti 40 prosenttia.
Takavetoisen malliston itsekantava kori mahdollistaa parannetun suorituskyvyn ja kantavuuden. Suomeen tulevista malleista ei ole vielä tarkkaa tietoa. Takavetoinen mallisto tulee sisältämään pidennetyn koriversion-L4, jossa on kuljetustilaa 17 kuutioon saakka sekä myös 3,5- ja 4,5-tonniset paripyöräiset mallit. Mallisto esitellään Suomessa kesällä.
Ivecon omistajat voivat huokaista:
Tehtaan yhtiö Ivecon maahantuojaksi
Kone, työ ja ympäristö/19.01.2010
-Ivecon maahantoja Delta Trucks on ollut myllerryksessä jo pitemmän aikaa. Nyt Suomen Iveco-tilanteeseen pitäisi tulla selkeyttä, kun uudeksi maahantuojaksi on tulossa tehtaan yhtiö, kertoi Ajolinja-lehti nettisivuillaan 14. tammikuuta.
-Kyllä tässä nopealla aikataululla edetään. Homma on hyvällä mallilla, kertoi yhtiön vetäjä Tom Niemistö uutisessa.
Ajolinjan mukaan uudesta yhtiöstä ja sen organisaatiosta on tarkoitus kertoa enemmän helmikuun alussa. Tom Niemistö veti Delta Trucksia vielä vuosi sitten.
Lumenaurauksesta kotitalouksille vähennystä
Kone, työ ja ympäristö/19.01.2010
Kotitalousvähennys koskee myös piha-alueen koneellisia töitä kuten lumenaurausta, liukkauden torjuntaa ja muuta pihanhoitoa.
-Koneyrittäjät tarjoavat talvikunnossapitoa kuten lumen aurausta ja liukkauden torjuntaa myös kotitalouksille. Kotitaloudet saavat vähennyksen piha-alueen töistä, mutta esimerkiksi pihan ulkopuolelle ulottuvan yksityistien aurauskustannukset eivät kuitenkaan oikeuta vähennykseen, sanoo Kari Happonen Koneyrittäjien liitosta.
Konetöiden tilaajan tulee selvittää palvelua ostaessaan, että työn tekevä yrittäjä tai yritys on merkitty ennakkoperintärekisteriin. Tällöin työn teettäjä voi vähentää 60 % ostetun työn kustannuksesta.
Talvitiepäivät 27.-28.1.:
Tienhoidon ammattilaiset Lahteen
Kone, työ ja ympäristö/15.01.2010
Teiden, katujen ja kiinteistöalueiden talvikunnossapidon kansainvälinen ammattitapahtuma Talvitiepäivät järjestetään Lahden Messukeskuksessa tammikuun 27.-28. päivinä.
Suomi on edelläkävijä liikenneväylien talvihoidossa. Joka toinen vuosi pidettävästä Talvitiepäivät-tapahtuma tarjoaa tien- ja kadunpidon koneiden ja laitteiden erikoisnäyttelyn, työnäytöksiä, kansainvälisen seminaarin, opiskelijatilaisuuden sekä erityistilaisuuden yksityisteiden tiekuntien vastuunkantajille.
Tapahtuman avaa liikenneministeri Anu Vehviläinen. Valtion hallinnon uudistuksista esitelmöi uuden Liikenneviraston ensimmäinen pääjohtaja Juhani Tervala.
Perinteinen Keski-Suomen Energiapäivä järjestetään tänä vuonna torstaina, 28. tammikuuta, Agorassa Jyväskylän Mattilanniemessä. Puhujina ovat esimerkiksi hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen ja Keski-Suomen maakuntajohtaja Anita Mikkonen.
Energiapäivän ohjelmassa on aihealueina muun muassa: Kestävät energiaratkaisut kunnissa ja asumisessa;
Uusiutuvan energian markkinat ja vientimahdollisuudet Euroopassa; Keski-Suomi ilmastonmuutoksessa sekä
Kuinka saavuttaa ilmastotavoitteet ja hyödyntää uusiutuvan energian mahdollisuudet maakunnassa?
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton ja sen järjestää Keski-Suomen Energiatoimisto yhteistyössä maakunnan muiden energia-alan toimijoiden kanssa. Tarkempi ohjelma ja ilmoittautuminen löytyy Keski-Suomen Energiatoimiston sivuilla www.kesto.fi
UPM lopettaa laitoksia
Kone, työ ja ympäristö/12.01.2010
Marraskuussa ilmoittamiensa suunnitelmien mukaan UPM on päättänyt lopettaa vielä alkuvuoden aikana toiminnan Kaukaan ja Heinolan vaneritehtailla, Heinolan sahalla sekä Parkanon jalostetehtaalla.
Osana Vaneri- ja Sahaliiketoiminnan kilpailukyvyn vahvistamista UPM investoi noin 25 miljoonaa euroa Savonlinnan vaneritehtaan laajennukseen sekä Kaukaan sahan ja Parkanossa sijaitsevan Aureskosken jalostetehtaan tuotannon kehittämiseen. Tiedotteessa sanotaan, että investoinnin myötä Savonlinnan tehtaasta tulee maailman tehokkain koivuvaneriyksikkö.
Päätettyjen toimenpiteiden vaikutuksesta UPM:n henkilöstö Suomessa vähenee noin 830 henkilöllä, joista suljettavissa yksiköissä työskentelee noin 650 henkilöä.
Hakkapeliitan uusi maasturirengas
Kone, työ ja ympäristö/12.01.2010
Nokian Renkaat tarjoilee kaupunkimaastureihin uutuutena Hakkapeliitta 7 SUV -talvirengasta. Vielä kevään aikana myyntiin tulevalle renkaalle luvataan varmaa pitoa sekä jämäkkää kestävyyttä. SUV-renkaiden luonnonkumin ja silican sekoituksessa on käytetty myös rypsiöljyä, joka lisää jääpitoa ja repimislujuutta; rengas sietää myös teräväsärmäisiä kiviä.
Renkaan talvipidon ja pehmeän tiekosketuksen takana on Air Claw Technology, joka perustuu nastaratkaisun ja kuviopalojen etureunojen pisaranmuotoisten ilmavaimentimien yhteistoimintaan.
Valmistaja kertoo, että ratkaisu muistuttaa juoksutossujen kantavaimennusta: renkaan ilmareiät pehmentävät ja vaimentavat nastan iskua tiehen ja samalla vähentävät nastan värähtelyä tiekosketuksessa. Tekniikka vähentää myös tienkulumaa, hiljentää renkaan ääntä ja parantaa nastojen kestoa.
Kulumisvaroitin kuuluu SUV-renkaiden vakiovarusteisiin. Renkaan keskipinnassa olevat numerot ilmaisevat kulutuspinnan pääurien syvyyden millimetreinä. Numerot kuluvat pois sitä mukaa, kun rengas kuluu.
Liikenne virasto aloitti:
Kolmen viraston kopla
Kone, työ ja ympäristö/08.01.2010
Tiehallinnon keskushallinto, Ratahallintokeskus sekä Merenkulkulaitoksen väylätoiminnot on yhdistetty Liikennevirastoksi, joka aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa. Viraston pääjohtajana aloitti Juhani Tervala.
Liikennevirasto on liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla toimiva keskushallinnon virasto, joka vastaa liikenteen palvelutason ylläpidosta ja kehittämisestä valtion hallinnoimilla liikenneväylillä. Virasto edistää toiminnallaan liikennejärjestelmän toimivuutta, liikenteen turvallisuutta, alueiden tasapainoista kehitystä ja kestävää kehitystä.
Virastossa työskentelee noin 700 henkilöä. Virasto aloittaa nykyisten virastojen toimitiloissa, kunnes pääsee yhteisiin tiloihin aikaisintaan vuonna 2011.
Veho ja Jyki huoltoyhteistyöhön
Kone työ ja ympäristö/05.01.2010
Veho Hyötyajoneuvot ja Jyki Group ovat vuoden alusta alkaen sopineet yhteistyön laajentamisesta perävaunujen ja päällirakenteiden huoltoihin ja korjauksiin. Vehon Hyötyajoneuvojen korjaamot ovat ykkösvaihtoehto Jyki Groupin tuotteiden takuuhuolloissa sekä huolto- ja korjaustoimenpiteissä.
Jyki teki aikaisemmin yhteistyötä Sisu-Auton huoltoverkoston kanssa ja yhteistyö Vehon kanssa on luonnollinen jatke sille. Veho Hyötyajoneuvojen huoltoverkosto on Jyki Groupille ykkösvaihtoehto, mutta muitakaan ammattitaitoisia korjaamoita ei suljeta pois.
Metla organisoi
Kone työ ja ympäristö/05.01.2010
Vuodenvaihteessa Metsäntutkimuslaitos siirtyi prosessiorganisaatioon tavoitteenaan tutkimuksen alueellisen vaikuttavuuden vahvistaminen. Samalla osa Metlan valtakunnallista johtoa alueellistettiin. Uudistuksen yhteydessä Metlaan nimitettiin neljä aluejohtajaa.
Uudessa asetuksessa Metlan ydintehtäväksi määritellään Tutkimus- ja kehittämispalvelut sekä tiedon ja teknologian siirto.
Toiminta on organisoitu neljään alueyksikköön: Etelä-(Vantaa), Pohjois- (Rovaniemi), Itä- (Joensuu) ja Länsi-Suomi (Parkano).
Dynasetilta valmistui 30.000. laite
Kone työ ja ympäristö/30.12.2009
Ylöjärveläinen hydraulilaitteita valmistava Dynaset Oy saavutti 30.000 toimitetun lilaitteen merkkipaalun marraskuussa. 6,0 kW:n hydraulinen HMG-magneettigeneraattori luovutettiin Dynasetin singaporelaiselle jälleenmyyjälle Ricon Private Limitedille.
Laite luovutettiin perinteisen, kansainvälisille jälleenmyyjille tarkoitetun koulutustapahtuman yhteydessä Riconin edustajalle, johtaja K.W. Koh'lle. Laite toimitetaan edelleen käyttäjälle, joka magneettigeneraattorin avulla tehostaa romunkäsittelyä ja metallin kierrätystä. HMG:n avulla raskas urakointi sujuu kustannuksia säästäen.
Dynaset vie noin 70 prosenttia tuotteistaan suoraan ulkomaille. Välillinen vienti, mukaanlukien ulkomaille viedyn tavaran osuus on 90 prosenttia. Yrityksellä on kasvava, maailmanlaajuinen jälleenmyyjäverkosto ja oma myyntitoimisto Kiinassa.
Valmet 840TX -kuormatraktori:
Hoikempi ja kantavampi
Kone työ ja ympäristö/21.12.2009
Komatsu Forestin kuormatraktoreiden mallisto on täydentynyt kevyen ja keskiraskaan kuormatraktorin välimaastoon sijoittuvalla Valmet 840TX:llä. Se eroaa profiililtaan pienemmästä Valmet 830.3:sta ja isommasta Valmet 840.4:stä. Käyttöalueeltaan 840TX soveltuu sekä harvennuksille että päätehakkuille.
Koneessa on Agco Sisu Power 49 CWA -moottori, jossa on tehoa 129 kW/2.000 rpm ja vääntöä 750 Nm/1.500 rpm. Lyhyemmän moottorin ansiosta myös eturunko on lyhyempi, joka parantaa ketteryyttä ja samalla myös painoa on saatu pois etuakselilta.
Takarungosta ostaja voi halutessaan karsia pois tarpeetonta pituutta ja samalla painoa.
Kuormatila voidaan valita pituudeltaan neljästä eri vaihtoehdosta. Lyhyt runkoversio parantaa huomattavasti ketteryyttä varsinkin tiheissä harvennuksissa. Koneessa on uusi 24,5 tuuman pyöräkoko, mikä on edellyttänyt myös uusia telejä.
Kuormaimena on CRF 8.1, jonka nostomomentti (brutto) on 106,1 kNm. Combi-version ulottuma on 9,6/10,0 metriä. Koneen paino vakiovarustuksella on 14,8 tonnia ja kuormakapasiteetti 12,0 tonnia.
Konekesko takaisin varastobusinekseen
Kone työ ja ympäristö/16.12.2009
Neljä vuotta sitten varastotekniikasta ja trukeista luopunut Konekesko Oy palaa takaisin liiketoimintaan ja aloittaa vuoden 2010 alussa Still-trukkien ja Bito-varastokalusteiden maahantuojana ja edustajana Suomessa. Konekeskossa liiketoiminnan käynnistäjänä ja kehittäjänä toimii Pekka Mankinen.
Still GmbH on osa KION-konsernia, joka on maailman toiseksi suurin trukkien valmistaja. Konekeskolla on Still-trukeissa laaja valikoima sisä- ja ulkotrukkeja kaikkiin kokoluokkiin. Trukit valmistetaan Saksan tehtailla Hampurissa ja Reutlingenissä sekä Ranskan tehtaalla Montatairessa. Varaosien keskusvarasto sijaitsee Hampurissa.
Bito-Lagertechnik Bittmann GmbH on saksalainen varastokalusteiden, -laatikoiden ja hyllyjärjestelmien valmistaja. Yritys toimii myös yhteistyökumppanina suunnittelu- ja toteutusvaiheessa monista osajärjestelmistä koostuvista varastosisustuksista täysautomaattisiin laatikoita ja kaukaloita hyödyntäviin varastointijärjestelmiin. Euroopan markkinoille tarkoitetut tuotteet valmistetaan Saksassa Meisenheimin ja Lautereckenin tehtailla.
Koneyrittäjät vaativat Lehtomäeltä:
Vauhtia päätöksiin!
Kone työ ja ympäristö/15.12.2009
Selvitysmies Lauri Tarastin tekemät esitykset haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen toimeenpanosta tulee toteuttaa ripeästi, jotta hajajätevesiasetuksen vaatimat rakennustyöt eivät ruuhkaudu vuosina 2012 ja 2013, toteaa Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola.
-Hajajätevesiasetuksen täytäntöönpanoa on merkittävästi haitannut toteutuksen koordinoinnin puute, sekä kuntien ja viranomaisten kirjavat käytännöt. Näihin kysymyksiin selvitysmies Tarasti on työssään ansiokkaasti puuttunut sekä linjannut selvästi, että vaatimukset eivät vitkuttelemalla muutu. Samalla säännösten poikkeusmahdollisuudet on esitetty selkeytettäväksi ja selkeästi ennakoitaviksi.
Tärkeää on se, että kunnat velvoitetaan viimeistään vuoden 2010 aikana merkitsemään vesihuollon kehittämissuunnitelmaansa ne viemäriverkoston rakentamista koskevat toteuttamiskelpoiset suunnitelmat, joiden toteuttaminen alkaisi ennen 1.1.2018. Näin yksittäiset kiinteistönomistajat voivat suunnitelmissaan ottaa huomioon koko kuntaa koskettavat vesihuoltosuunnitelmat ja toimia rationaalisesti ja kustannustehokkaasti. Esitetyt vesihuoltoavustusten määrärahakorotukset ovat hyvin perusteltuja, sanoo Peltola.
Kymmenvuotisesta siirtymäajasta on jäljellä vajaat puolet ja näiden jäljellä olevien neljän vuoden aikana tarvitaan ripeitä otteita, mihin Tarastin esitykset antavat hyvän pohjan. Ympäristöministeri Lehtomäellä on nyt näytön paikka, toteaa Peltola.
Ponsse varovasti markkinoiden nousuun
Kone työ ja ympäristö/15.12.2009
Marraskuun lopulla, Ponsse Oyj:ssä käynnistetyssä yhteistoimintamenettelyssä todettiin, että markkinoiden virkistymisestä huolimatta tilauskanta ja tilausvirta eivät vielä mahdollista kapasiteetin täyttä käyttöä.
Ponssesta todetaan, että markkinat ovat kehittymässä myönteiseen suuntaan, mutta kysynnän kehittymisen ennakointi on edelleen haastavaa. Varmistaakseen reagointikykynsä ja joustavuutensa yhtiö varautuu sopeuttamaan toimintaansa myös tulevana vuonna.
Neuvotteluissa päädyttiin ratkaisuun, jonka mukaan määräaikaisia lomautuksia voidaan toteuttaa neuvottelun piirissä olleissa toiminnoissa tarpeen mukaan.
Kotimainen bioöljy tuloillaan
Kone työ ja ympäristö/03.12.2009
Metso, UPM ja VTT ovat kehittäneet biomassapohjaisen bioöljyn valmistusta vaihtoehdoksi fossiilisille polttoaineille. Tämän vuoden kesäkuusta lähtien on Metson Tampereen koelaitoksella tuotettu korkealaatuista kotimaista bioöljyä sahanpurusta ja metsähakkeesta. Fortum liittyi myös mukaan kehityshankkeeseen.
Hankkeen tavoitteena on käyttää kaikki puun osat hyötykäyttöön. Tässä prosessissa voidaan hyödyntää kuorta, kantoja ja pienpuuta, joista nyt kehitetty prosessi voi kustannustehokkaasti tuottaa nestemäisiä polttoaineita.
Ponsse jatkaa sopeutuksia
Kone työ ja ympäristö/03.12.2009
Virkistyneestä markkinatilanteesta huolimatta Ponsse Oyj varautuu jatkamaan toimintansa sopeuttamista markkinatilanteeseen ja on aloittanut yt-neuvottelut. Ponssen tiedotteen mukaan tilauskanta ja tilausvirta eivät vielä mahdollista kapasiteetin täyttä käyttöä. Neuvotteluissa käsitellään mahdollista toiminnan sopeuttamista määräaikaisilla lomautuksilla kevään ja kesän 2010 aikana. Neuvottelut koskevat kaikkia toimintoja ja kaikkia henkilöstöryhmiä lukuun ottamatta kotimaan myyntiä ja huoltoa, yhteensä n. 400 henkilöä.
Myönteisiä merkkejä taloudessa:
Sunila käynnistää sellun tuotannon
Kone työ ja ympäristö/30.11.2009
Stora Ensosta kerrotaan, että sellun markkinatilanne on kehittynyt suotuisasti kesän alusta lähtien. Markkinatilanteen kehittymiseen ja Sunilan tehtaan toiminnan kannattavuuteen pitkällä aikavälillä liittyy kuitenkin huomattavia epävarmuuksia. Samanlaista epävarmuutta liittyy myös kohtuuhintaisen puun saatavuuteen Suomessa. Stora Enso arvioi Sunilan sellutehtaan mahdollista sulkemista uudelleen ensi keväänä.
Kotkassa sijaitseva Sunilan sellutehdas on seisonut huhtikuusta 2009 lähtien. Elokuussa 2009 julkistettujen alkuperäisten suunnitelmien mukaan käydyt yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet, ja Stora Enso arvioi käynnistävänsä tehtaan uudelleen vuoden loppuun mennessä.
-Toivomme, että metsäteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi Suomessa löydetään lähiaikoina pitkäjänteisiä korjaavia toimenpiteitä, ja että Venäjän puutulleihin löydetään myös pysyvä myönteinen ratkaisu. Näillä asioilla saatetaan pidentää myös Sunilan tehtaan elinkaarta, toteaa Stora Enson Suomen maajohtaja Juha Vanhainen.
Timo Jaatisesta metsäpomo
Kone työ ja ympäristö/30.11.2009
Metsäteollisuus ry:n hallitus on valinnut VTM Timo Jaatisen (41) järjestön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän siirtyy metsäteollisuuteen Suomen Satamaliiton toimitusjohtajan tehtävistä alkuvuonna 2010.
-Metsäteollisuuden kilpailukyvyn vahvistaminen on erittäin tärkeää koko Suomen taloudelle. Taantumasta nouseminen edellyttää, että vientialojen toimintaympäristöstä huolehditaan ja rakennetaan samalla Suomelle tulevia menestymisen mahdollisuuksia. Suurin osa metsäteollisuuden tuotteista menee vientiin, mikä korostaa myös kustannustehokkaan kuljetus- ja logistiikkasektorin merkitystä, sanoo Timo Jaatinen.
-Toimitusjohtajan keskeisenä tehtäväkenttänä tulee olemaan metsäteollisuuden toimintaympäristöön vaikuttaminen siten, että Suomeen saadaan kilpailijamaihin verrattuna tasavertaiset toimintaolosuhteet.
-Samalla on tärkeää vahvistaa alan menestymisen edellytyksiä, jotta maahamme voi syntyä nykyisten biotuotteiden rinnalle uutta uusiutuvaan raaka-aineeseen perustuvaa liiketoimintaa. Suomi tulee olemaan merkittävä metsäteollisuusmaa myös tulevaisuudessa, sanoo järjestön hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan.
Giant iskuvasarat CE Rentalille
Kone työ ja ympäristö/26.11.2009
Giant-iskuvasarasarjan kokoluokat soveltuvat työpainoltaan 0,8-55 tonnin koneisiin. Kiinalaisten Giantin hydraulisten iskuvasaroiden myynti Suomeen on jo aloitettu. Norjassa vasaroita on toimitettu käyttäjille yli parisataa. Vasaroita viedään yli 20 maahan Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa.
CE Rental Oy:stä kerrotaan, että Giantin kilpailuvalttina on hinnan ja laadun suhde. Suomessa CE Rentalin parinkymmenen paikkakunnan myynti- ja huoltoverkostossa Giantin käyttäjillä on aina tarvittavat palvelut saatavilla. Vasaran monipuolinen sovitusosavalikoima helpottaa vasaran käyttöönottoa.
Giant Hydraulic Breakers on erikoistunut hydraulisten iskuvarasoiden lisäksi myös muiden hydraulisten lisälaitteiden kehittämiseen ja valmistukseen Kiinassa.
Metrotunnelissa pamahti!
Kone työ ja ympäristö/24.11.2009
Ruoholahden työt käynnistivät Länsimetron rakentamisen. Virallisia Länsimetron aloitusjuhlia vietettiin tiistaina 24. marraskuuta Ruoholahden metroraiteen vieressä, kauppakeskuksen kellarissa lähtöräjäytyksellä.
Ensimmäisen louhintaurakan aloitti Lemminkäinen-konserniin kuuluva Lemminkäinen Infra Oy. Urakka koskee Ruoholahden metroaseman ja Salmisaaren rannan väliin louhittavaa 800 metrin pituista kahta ratatunnelia ja ajotunnelia, joiden yhteispituus on 1.900 metriä. Urakka valmistuu huhtikuussa 2011.
Urakan arvo on noin 10 miljoonaa euroa. Koko länsimetron kustannusarvio on 713,6 miljoonaa euroa. Kustannusarvio on laadittu vuoden 2007 lokakuun hintatasossa. Länsimetron pituus on 13,9 kilometriä. Rakentaminen työllistää 400 suunnittelijaa ja sen työllistävä vaikutus on 6.000 henkilötyövuotta.
Rengas- ja traktorivalmistaja yhteistyöhön
Kone työ ja ympäristö/18.11.2009
Rengasvalmistaja Michelin ja muun muassa traktoreihin erikoistunut AGCO-yhtymä ovat tehneet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen tutkimus- ja kehitystyön sekä markkinoinnin ja jakeluverkoston kehittämiseksi.
Traktoreiden ja työkoneiden käyttäjät odottavat koneiltaan entistä parempaa tehokkuutta, ympäristöä vähemmän kuluttavaa tekniikkaa sekä turvallisuutta, jotka ovat molempien valmistajien päämääriä.
Sopimuksen myötä AGCO-yhtymä varustaa osan tuotevalikoimaansa kuuluvista traktoreistaan Michelinin AxioBib -renkailla. Nämä renkaat ovat muun muassa Challenger 975-, Fendt 900- ja Massey Ferguson LRT-traktorien ensiasennusrenkaina.
AGCO-yhtymän traktorimallistoon kuuluvat myös Valtra sekä AGCO:n Allis- ja -Tractors -mallisto. Myös useissa Valtran traktoreissa ensiasennusrenkaina ovat Michelinit.
Sähkökäyttöinen ATV
Kone työ ja ympäristö/12.11.2009
Polariksella on ollut kova tahti uutuuksien esitteyssä ja vuodelle 2010 kehitys jatkuu edelleen. Polaris on julkaissut maailman ensimmäisen sähkökäyttöisen 4-vetoisen mönkijän.
Ranger EV 4x4 -sähkömönkijä toimii 30 hv / 48 voltin vaihtovirtamoottorilla, jonka käyttömatka latauskerralla on n. 80 km. Huippunopeus on n. 40 km/t. Voimansiirrossa on valittavana 1x4, 2x4 ja automaattinen 4x4 vetotapa.
Ranger EV 4x4 on rinnakkainistuttava, sen vetokyky peräkärrylle on 567 kiloa, takalavan kantavuus on 228 kiloa ja maavaraa on 25,4 senttiä. Polaris uskoo moottoriajoneuvojen sähköistymiseen tulevaisuudessa. Asiakaspotentiaalina ovat muun muassa isot teollisuusalueet, teollisuushallit, lentokentät, satamat, kaivokset, asutuskeskukset, urheilukenttien huolto, golf-kentät, viheralueiden huolto.
Lännen Tractors uusiin käsiin
Kone työ ja ympäristö/09.11.2009
Lännen Tractors Oy:n omistus on siirtynyt suomalaiselle ostajakonsortiolle, johon kuuluu yhtiön lähitahoja ja operatiivista johtoa. Pääosan eli yli 90 % ostajista muodostavat Lähde Invest Oy Ab ja Yhteisviejät Tamex Oy. Näiden yhtiöiden taustalla ovat Lännen Tractorsia lähellä olevat tahot eli yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja Timo Huttunen ja Vesimestari-liiketoiminnan omistajat Antti ja Lauri Kalliola. Lisäksi vajaa 10 % omistuksesta jakautuu yksityishenkilöille.
Lännen Tractors Oy syntyi vuonna 2004, kun suomalainen hydrauliikkaan, teollisuusventtiileihin ja -komponentteihin erikoistunut AVS-ryhmä ja Timo Huttunen ostivat Lännen Tehtaat Oyj:n tytäryhtiöltä Lännen-pyöräkuormainkaivureiden liiketoiminnan, johon sisältyi myös Vesimestari-vesirakennuskoneiden sopimusvalmistus.
Hiab-tuotteet VAKin verkostoon
Kone työ ja ympäristö/09.11.2009
Cargotec ja VAK aloittavat jälleenmyynnin ja huollon yhteistyön. Cargotec on solminut Suomen markkinoilla jälleenmyynti- ja huoltosopimuksen VAK Oy:n kanssa liittyen Hiab-lastinkäsittelylaitteisiin.
VAK toimii Cargotecin sopimushuoltopisteinä Hiab-tuotteille (Hiab, Multilift, Focolift, Moffett, Loglift ja Jonsered) ja jälleenmyy Hiab Multilift -vaihtolavalaitteita.
Huoltosopimusyhteistyö aloitetaan VAK:n Jyväskylän ja Seinäjoen huoltokorjaamoissa vuoden 2010 alussa ja muilla paikkakunnilla myöhemmin, erikseen sovittavalla aikataululla.
UPM järjestelee vanerituotantoaan
Kone työ ja ympäristö/04.11.2009
UPM harkitsee Heinolan vaneritehtaan ja sahan, Lappeenrannassa sijaitsevan Kaukaan vaneritehtaan sekä Parkanon jalostetehtaan pysyvää sulkemista vuoden 2010 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Vanerin osalta suunnitelmaan kuuluu lisäksi viikonloppuvuoroista luopuminen useimmilla Suomen tehtailla sekä toimihenkilöorganisaation tehostaminen.
Myös Kaukaan jalostetehtaan tuotantoa järjestellään uudelleen. Suunniteltujen toimenpiteiden toteutuessa UPM:n henkilöstö vähenisi noin 870 henkilöllä, joista pysyvästi suljettaviksi suunnitelluissa yksiköissä työskentelee noin 650 henkilöä.
Suunnitelman mukaan UPM aikoo investoida noin 25 miljoonaa euroa Savonlinnan vaneritehtaan laajennukseen sekä Kaukaan sahan ja Aureskosken jalostetehtaan tuotannon kehittämiseen. Suunnitelman toteutuessa Savonlinnan tehtaasta tulee maailman tehokkain koivuvaneriyksikkö, jonka kapasiteetti on 120.000 kuutiometriä koivuvaneria.
Kaakkois-Suomen Koneyrittäjät:
Nelikymppinen juhlii näyttelyllä
Kone työ ja ympäristö/29.10.2009
Kaakkois-Suomen Koneyrittäjät ry. täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Yhdistys juhlii merkkivuottaan näyttelytapahtumalla perjantaina 30.10. Valkealassa. Näyttelypaikkana on Hyötypaperin terminaali.
Konetapahtumassa on työnäytöksiä, koneita ja laitteita sekä jälkimarkkinointipalveluiden esittelyjä. Paikalle ovat lupautuneet myös yhdistyksen toimihenkilöt sekä Koneyrittäjien liiton puheenjohtaja Asko Piirainen.
K-S Koneyrittäjien yhdistys toivottaa tervetulleeksi tutustumaan yhdistyksen ja liiton toimintaan sekä uusiin työkaluihin, joilla voi helpottaa yrityksen kannattavuuden hallintaa.
Toimitusjohtaja Juho Nummela:
Ponsse piristyi hiukan
Kone työ ja ympäristö/27.10.2009
Metsäkonevalmistaja Ponssen tiedotteessa kerrotaan, että kolmannella neljänneksellä metsäkoneiden kysyntä jatkui heikkona, vaikka piristymistä tapahtui kaikilla markkina-alueilla. Asiakasrahoituksen saatavuuden ongelmat haittasivat uusien ja käytettyjen koneiden kauppaa maailmanlaajuisesti.
-Yhtiön liikevaihto pieneni kuluneella neljänneksellä vertailukauteen verrattuna 47 % ja kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana 54 %
Huoltopalveluliiketoiminnan liikevaihdon positiivinen kehittyminen jatkui katsauskauden aikana, sanoo Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela.
Konsernin liikevaihdoksi muodostui 98,9 (216,2) ja liiketulos oli -15,0 (17,8) miljoonaa euroa. Yhtiön kannattavuus on kehittynyt edelleen liikevaihdon heikkenemisestä huolimatta. Liiketulos jäi kolmannella neljänneksellä tappiolliseksi, ollen kuitenkin parempi toiseen vuosineljännekseen nähden. Liiketoiminnan kulut olivat kolmannella neljänneksellä 38 % pienemmät vertailukauteen verrattuna.
-Määräaikaiset lomautukset jatkuivat edelleen koko organisaatiossa. Tilausvirta on kehittynyt maltillisesti ja kapasiteetin käyttö on ollut katsauskaudella matalalla tasolla. Keväällä lanseeratut uudet kahdeksanpyöräiset harvesterit ovat merkittävä osa tilauskantaa, tiedotteessa sanotaan.
Koneyrittäjien liittokokous vaatii:
Irti sanelupolitiikasta!
Kone työ ja ympäristö/26.10.2009
Koneyrittäjät vaativat koneurakointipalveluiden hankintamenettelyjen kehittämistä. Neuvotteluasetelman epäsymmetrisyys -pieni tai keskisuuri koneyritys vastaan suuri asiakas- asettaa erityisiä haasteita menettelylle, jonka liian moni koneyritys nykyisellään kokee silkaksi saneluksi asiakkaan suunnalta.
Tavoitteena pitää olla koko toimitusketjun toimintaedellytysten ja kilpailukyvyn kehittäminen. Suurten asiakkaiden tulee muistaa, että sanelupolitiikka heikentää heidän alihankkijoidensa kilpailu- ja uusiutumiskykyä sekä yrittäjyyttä. Samalla vaarannetaan myös asiakkaan oma kilpailukyky.
Tuoreen kyselyn mukaan joka neljäs koneyrittäjä näkee puutteita urakointipalveluiden hankintamenettelyissä konetyöaloilla. Yleisin ongelma on etenkin isojen asiakkaiden harjoittama sanelupolitiikka. Tämä korostuu erityisesti metsäkone- ja turvetuotantoaloilla.
Asko Piirainen johtaa Koneyrittäjiä seuraavan kauden
Kone työ ja ympäristö/26.10.2009
Koneyrittäjien liiton 40. liittokokous valitsi liiton luottamushenkilöt kaudelle 2010-2011. Puheenjohtajaksi valittiin koneyrittäjä Asko Piirainen Sotkamosta ja varapuheenjohtajaksi koneyrittäjä Markku Suominen Eurajoelta. Suominen valittiin samalla liiton maarakennusvaliokunnan puheenjohtajaksi vuodelle 2010.
Liiton hallitukseen valittiin koneyrittäjät Hannu Hiekkala Äänekoskelta ja Jari Vento Ruokolahdelta.
Liiton hallituksessa jatkavat varapuheenjohtajana ja metsävaliokunnan puheenjohtajaksi vuodella 2010 valittu Simo Kuittinen Nurmeksesta ja energiavaliokunnan puheenjohtajaksi vuodelle 2010 valittu Marko Nummijärvi Kauhajoelta sekä Harry Luokkamäki Ylistarosta ja Kari Kangaspeska Ruovedeltä.
Esa Härmälä selvittää:
Ylijäämävilja polttoaineiksi
Kone työ ja ympäristö/22.10.2009
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on kutsunut toimitusjohtaja Esa Härmälän pikakomennuksella selvittämään kotimaisen, viljapohjaisen etanolituotannon edellytyksiä. Selvityksen määräaika on tämän vuoden loppuun.
Pekkarisen mukaan viljatuotannossa sato on ylittänyt selvästi tasapainoisen markkinakysynnän jo useana vuotena. Rehuviljasta on syntynyt pysyvää ylijäämää. Samaan aikaan suomalaisessa maataloudessa rehuvalkuaisen omavaraisuus on laskenut huolestuttavan alhaiseksi.
Härmälän tehtävä on arvioida voitaisiinko viljaylijäämäisyys ja rehuvalkuaisen omavaraisuuden lisääminen yhdistää etanolituotannon kautta kannattavaksi liiketoiminnaksi. Oman kotimaisen etanolituotannon käynnistäminen vastaisi Pekkarisen mukaan mielekkäällä tavalla liikenteen uusiutuvan polttoaineen kasvavaan kysyntään.
-Uskon, että Härmälä osaa yhdistää oman maatalousalan ja talouden asiantuntemuksensa tavalla, joka tuo selvyyden tähän monien asioiden summaan. Selvitettäväksi jää muun muassa se, täyttääkö suomalaisesta ohrasta tai vehnästä valmistettu etanoli EU:n nestemäisille uusiutuville polttoaineille asettamat kestävyyskriteerit, Pekkarinen sanoi.
Avant 400-sarja täydentyi:
Dieselvoimaa
Kone työ ja ympäristö/21.10.2009
Avant Tecnon pienkuormainten mallistoa on täydennetty 400-sarjalla, josta esiteltiin Vihertekniikka-näyttelyssä dieselversio.
Uusi mallisarja on runko-ohjattu ja sijoittuu 200-sarjan ja 500-sarjan väliin. Kooltaan ja suorituskyvyltään se on likimaini sama kuin vanha peltikuorinen 520F.
420 on työpainoltaan 990-1.030 kiloa. Sen Kubota-dieselissä on tehoa 20 hevosvoimaa. Kuormaimen nostovoima on tuhat kiloa ja kaatokuorma 700 kiloa. Vakiopuomi nostaa 2,3 metriin ja teleskooppipuomi 2,8 metriin. Hydrauliikan tuotto on 31 litraa minuutissa ja ajonopeus 12 km/h.
Avant 420-mallin hinta on reilut parituhatta euroa edullisempi kuin 520 -perusmalli. Kone esitellään seuraavan kerran KoneAgriassa Jyväskylässä 21.-24.10.
Ilmastopoliittinen tulevaisuusselonteko:
Hallitus saa kiitosta
Kone työ ja ympäristö/16.10.2009
Metsäteollisuus on suitsuttanut hallituksen pitkän aikavälin ilmastopoliittista tulevaisuusselontekoa, sen skenaariot heijastavat vahvaa tulevaisuuden uskoa ja korostaa pitkäjänteisyyttä.
Metsäteollisuus vastaa kestävällä tavalla maailman ilmasto-, energia- ja ympäristöhaasteisiin. Puu-, paperi-, kartonkituotteiden markkinaosuutta lisäämällä voidaan vähentää uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöä ja säästää luonnonvaroja seuraaville sukupolville. Nämä tuotteet voidaan kierrättää ja käyttää moneen kertaan, mikä tehostaa raaka-aineen käyttöä merkittävästi.
Elinkaarensa päätteeksi tuotteet ja jalostukseen soveltumaton biomassa voidaan hyödyntää uusiutuvaksi energiaksi, Metsäteollisuudesta sanotaan.
Simo Jaakkola Euroopan metsäkoneyrittäjien puheenjohtajaksi
Kone työ ja ympäristö/14.10.2009
Koneyrittäjien liiton varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola on valittu Euroopan metsäkoneyrittäjien yhteistyöverkoston ENFEn uudeksi puheenjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Barrie Hudsonia, joka on johtanut European Network of Forest Entrepreneurs -järjestöä eli ENFEä järjestön perustamisesta lähtien. Simo Jaakkola on toiminut viime vuosina ENFEn hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana.
Jaakkola kiitteli entistä puheenjohtajaa ansiokkaasta työstä eurooppalaisten metsäkoneyritysten eteen. Metsäkoneyrittäjät ovat tärkeä lenkki tuotantoketjussa, jolla puu siirretään metsästä teollisuuteen. Tämä on tullut yhä tunnetummaksi Euroopassa Hudsonin tekemän työn ansiosta.
ENFEn perusti kolmentoista maan koneyrittäjäjärjestöt vuonna 2001. Barrie Hudson nimitettiin järjestön kunniapuheenjohtajaksi.
Valmet 901TX -harvesteri:
Esittelykierroksella
Kone työ ja ympäristö/06.10.2009
Valmet 901TX lähtee esittelykierrokselle viikolla 41. Pääsääntöisesti tapahtumissa ovat mukana Valmet 901TX -harvesteri ja Valmet 830.3 -kuormatraktori. Komatsu Forestin nettisivulla www.komatsuforest.fi seurataan koneiden matkaa ja kerrotaan ajantasaisesti, missä koneet ovat nähtävillä ja koeajettavissa.
Ensimmäinen yleisölle tarkoitettu työnäytös järjestetään Virroilla, Pitkäjärventien varrella, perjantaina 9.10.
Kainuussa ja Karjalassa yleisöpäiviä vietetään viikolla 42. Keskiviikkona 14.10. työnäytös on Sotkamon Laakajärven Lasinsuolla. TX-harvesteria esitellään lisäksi lauantaina 17.10. Joensuun Valmet-huoltopisteen pihassa.
Eteläisessä Savossa TX esiintyy muun muassa Kaakkois-Suomen Koneyrittäjät ry:n 40-vuotisnäyttelyssä Valkealassa perjantaina 30.10.
Maakuntakierros päättyy Hämeeseen, siellä työnäytöspäivä on tiistaina 3.11.
Tellus STX:
Hydrauliöljy vaativiin oloihin
Kone työ ja ympäristö/06.10.2009
Vaihtelevissa ulkolämpötiloissa käytettäviin koneisiin ja laitteisiin on tärkeä valita oikea hydrauliöljy, joka toimii tarpeeksi laajalla käyttölämpötila-alueella. Shell tuo markkinoille uuden erityisesti ulkokäyttöön kehitetyn Tellus STX -hydrauliöljyn, joka kestää kovaa kuormitusta ja vaihtelevia lämpötiloja niin kiinteässä kuin liikkuvassakin kalustossa.
Shell Tellus STX:n kehittämisessä on hyödynnetty uusinta polymeeritekniikkaa, joka sopeutuu lämpötilavaihteluihin ja minimoi siten viskositeetin muutokset. Öljy perustuu uusimpaan sinkittömään lisäainetekniikkaan, mikä perinteisiä hydrauliöljyjä paremmin varmistaa pitkän käyttöiän ja soveltuvuuden laajalle lämpötila-alueelle.
Laaja käyttölämpötila-alue nopeuttaa kaluston käynnistystä myös alhaisissa lämpötiloissa, ja öljy säilyttää ominaisuutensa niin kylmyydessä kuin kuumuudessakin. Öljyn pitkä käyttöikä lisää joustavuutta ja helpottaa vaihtovälien optimointia. Samaa öljyä voidaan käyttää pitkään monenlaisissa ympäristöissä ja kovassa paineessa. Kalusto on siten tehokkaasti suojattu kulumista vastaan, mikä vähentää tuotantoseisokkeja ja laskee käyttökustannuksia.
SRV aloittaa Kehäradan louhinnat
Kone työ ja ympäristö/05.10.2009
SRV ja Ratahallintokeskus ovat solmineet sopimuksen, joka koskee osaa Kehärata-projektin ratatunneleiden louhintaa. Sopimukseen mukaan SRV toimii urakoitsijana Vantaan Ruskeasannan aseman, kehäratatunneleiden sekä kolmen kuilun louhinta-, lujitus- ja tiivistystöissä.
Urakka sisältää tunnelilouhintaa yhteensä noin 300.000 kuutiota, johon sisältyy ratatunneleiden louhintaa noin 3,6 kilometriä. Kokonaisvastuullisena rakennuttajana kohteessa toimii Ratahallintokeskus.
Louhinnat alkavat lokakuussa ja päättyvät helmikuussa 2011. Urakka on osa Kehärata-projektia, joka yhdistää Vantaankosken radan Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta päärataan.
Kädet suojaan öljyiltä ja rasvoilta
Kone työ ja ympäristö/02.10.2009
Käsienhoitotuotteilla voi suojata kätensä ihoa ärsyttäviltä kemikaaleilta, öljyiltä ja rasvoilta tai vaikeasti puhdistuvilta aineilta kuten maalit, lakat ja terva.
Metsä Tissue on kehittänyt kolmivaiheisen pesu-, suojaus- ja hoitojärjestelmän. Työn alkaessa kädet suojataan Katrin Hand Cream Protect -voiteella. Se muodostaa ihon pinnalle suojakalvon, joka estää haitallisten yhdisteiden imeytymisen ihoon ja helpottaa käsien puhdistusta työnteon jälkeen. Suojavoiteeseen on lisätty otteen pitävyyttä parantavaa ainetta.
Kädet pestään joko Handwash Prolla tai Handwash Pro Extralla. Handwash Pro on liuotteeton käsienpuhdistustahna, joka pesee keskivaikean ja vaikean lian. Handwash Pro Extra -puhdistusgeeli tehoaa hyvin vaikeisiin likoihin. Molemmissa pesuaineissa on likaa irrottavia mikrorakeita hankaavana ainesosana.
Pesun jälkeen käsiin levitetään hoitavaa Hand Cream -voidetta, joka edistää ihon luonnollista palautumista ja jättää ihon pehmeäksi. Säännöllisesti käytettynä se suojaa sää- ja työolosuhteiden vahingollisilta vaikutuksilta.
Vapo turvetuotannosta:
Keskimääräinen!
Kone työ ja ympäristö/30.09.2009
Tämän vuoden tuotantokausi käynnistyi huhti-toukokuussa hyvin. Palaturvetuotannon aloitusta häiritsi paikoin vahva routakerros. Kesä-heinäkuun vaihteeseen osui kauden paras tuotantojakso, jatkossa olisi kaivattu pitempiä puotajaksoja. Säiden osalta parhaat tuotantokelit kesän aikana ovat olleet länsirannikolla Keski- ja Eteläpohjanmaalla sekä Lounais-Suomessa. Selkeästi eniten sateista kärsi tänä kesänä Pohjois-Karjala jossa pahimmillaan muutaman päivän aikana vettä satoi 100 milliä.
Suomen osalta turvetuotannossa ollaan päätymässä n. 21 miljoonaan kuutiometriin kokonaismäärään edellyttäen, että kentällä olevat karheet saadaan kerättyä pois. Kokonaisuudessaan kesän 2009 tuotantomäärät vastaavat pitkän aikavälin keskimääräistä tuotannon tasoa.
Vaposta kerrotaan, että Ruotsin osalta päästään n. 1,9 miljoonan kuutiometrin kokonaismäärään. Keski-Ruotsissa oli huonot tuotantokelit kun taas Pohjois-Ruotsissa ja eteläisessä Ruotsissa säät olivat lähellä normaalia.
Virossa tuotantokelit olivat Vapon alueella sateisimmat ja tuotannon määrä on jäämässä n. 1,5 miljoonaan kuutiometriin. Latviassa tuotantomäärä tulee olemaan n. 0,4 miljoonaa kuutiometriä.
Metsäteollisuus hallituksen paketista:
Oikea suunta, muttei riittävä
Kone työ ja ympäristö/30.09.2009
Hallituksen julkistamat toimet metsäteollisuuden kotimaisen toimintaympäristön parantamiseksi ovat myönteisiä signaaleja, mutta konkreettiset ja nopeavaikutteiset toimet varsinkin energiakysymyksissä jäävät vähäisiksi.
Hallituksen esityksessä on myönteistä, että puutuotealan ja metsäteollisuuden uusien tuotteiden kehittämiseen panostetaan.
-Ala ei tarvitse tukia, vaan nopeita toimia, joilla Suomeen saadaan tasavertaiset kilpailuolosuhteet, sanoo Metsäteollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Jari Forss.
Teollisuuden sähköveroon ja suunniteltuihin energiaverojen korotuksiin on löydettävä pikainen ratkaisu, jolla alennetaan metsäteollisuuden korkeita energiakustannuksia.
-Raaka-ainekustannusten alentaminen edellyttää myös konkreettisia toimia, joilla kasvatetaan metsätilojen kokoa, kehitetään metsätaloudesta aitoa elinkeinotoimintaa sekä parannetaan puumarkkinoiden toimintaa, Forss sanoo.
Maatalouden puolella tilakoko kasvaa, mutta metsätaloudessa metsät on pirstottu. Osa metsistä on jo osaamattomissa käsissä ja niistä kasvaa hoitamattomia ryteikköjä.
Sellun kysyntä kasvussa:
Enocell polkaistaan käyntiin
Kone työ ja ympäristö/28.09.2009
Uimaharjussa sijaitseva Enocellin sellutehdas on seisonut maaliskuun 2009 lopusta lähtien. Stora Enso arvioi käynnistävänsä tehtaan uudelleen marraskuun alussa.
Stora Enso kertoi, että sellun markkinatilanne on kehittynyt suotuisasti kesän alusta lähtien. Yrityksen tiedotteen mukaan markkinatilanne on kuitenkin edelleen haasteellinen. Sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä on tärkeää edelleen parantaa Enocellin tehtaan kilpailukykyä taloudellisten toimintaedellytysten varmistamiseksi.
Ponsset ketunlenkillä
Kone työ ja ympäristö/24.09.2009
Metsäkonevalmistaja Ponsse esitelee uusia ratkaisujaan ympäsi maata järjestettävillä työnäytöksillä kahdeksalla eri paikkakunnalla.
Ketunlenkki Ponsse Road Show 2009 esittelee muun muassa pehmeiden maiden Ponsse Fox -harvesterin ja H6 -harvesteripään. Osalla kiertuepaikkakunnista on myös muita tuoteuutuuksia, kuten Buffalo ADS -kuormatraktori ja Ergo 8w -harvesteri. Luvassa on myös tarjouksia, vaihtokoneita ja savottaruokailu.
Seuraavat tapahtumat ovat Rovaniemellä (29.9.), Joensuussa (6.10.), Kouvolassa (8.10.), Humppilassa (14.10.), Jyväskylässä (20.10) ja Seinäjoella (22.10.).
Komatsu Forestin Ylänen alhaisista hakkuista:
Käytettyjen varastoja syöty
Kone työ ja ympäristö/23.09.2009
Metsäkonemarkkinoilla on tapahtunut jotain hyvääkin, sillä alhaisella tasolla viipyneet hakkuut ovat syöneet käytettyjen metsäkoneiden varastoa, sanoo Komatsu Forestin toimitusjohtaja Timo Ylänen.
Uusien metsäkoneiden kaupan lukemat sukeltavat rajusti edeltäneisiin vuosiin verrattuna. Valmet-metsäkoneita markkinoivassa Komatsu Forest Oy:ssä uusien koneiden markkinatilanne on yhtä haastava kuin muillakin konemerkeillä tässä maassa. Positiivisena ilmiönä on kuitenkin keväästä alkaen ollut käytettyjen hakkuukoneiden kysynnän vilkastuminen. Nyt myös tuoreet käytetyt kuormatraktorit käyvät kaupaksi.
Timo Ylänen sanoo, että vaihtokoneiden varastoja on pidetty tällä alalla perinteisesti ongelmana ja uusien koneiden myynnin tulppana. Nyt tilanne on kääntymässä päinvastaiseksi. Jos uusien koneiden kauppa ei pian käynnisty, niin meiltä loppuvat vaihtokoneet. Joissain tapauksissa on ollut pakko etsiä ulkomaita myöten, jotta asiakkaille on löydetty sopivan mallinen käytetty kone.
BRP:n kelkat ja ATV:t R.M. Heinolle
Kone työ ja ympäristö/23.09.2009
BRP vahvisti Can-Am-tuotteiden asemaa Pirkanmaalla
ja pääkaupunkiseudulla, kun R.M. Heino Oy liittyi Can-Am-jälleenmyyjäverkostoon. Vuonna 1989 perustetun moottoripyörien merkkiliikkeen valikoimasta löytyvät nyt myös Can-Am ATV:n sekä Spyder® roadsterin myynti-, varaosa-, lisävaruste- ja huoltopalvelut Tampereella ja Espoossa.
Toimitusjohtaja Raine Heino sanoo, että Can-Am-edustuksen avajaisia vietetään Tampereella 25.-26. ja Espoossa 28.-29. syyskuuta.
Sisut huoltaa Veho Trucks Service
Kone työ ja ympäristö/23.09.2009
Veho Groupin korjaamoverkosto laajeni vuonna 2007, kun se osti Sisu Auto Huoltopalvelut Oy:n. Viimeisen kahden vuoden aikana yhtiön toiminta on integroitu yhä kiinteämmäksi osaksi Veho Groupia ja Veho Hyötyajoneuvojen toimintaa.
Johtaja Raimo Hatakka Vehon Hyötyajoneuvoista sanoo, että monimerkkiympäristössä on haluttu entisestään vahvistaa ja yhdenmukaistaa näkyvyyttä ja siksi Sisu Auto Huoltopalvelut Oy:n toiminimi on 15. syyskuuta muutettu Veho Trucks Service Oy Ab:ksi. Toiminnallisesti mikään ei muutu.
Vehon maanlaajuinen myynti- ja korjaamoketju palvelee Mercedes-Benz-, Mitsubishi Fuso Canter-, Sisu- ja Renault -asiakkaita.
Aktian talousennuste:
Taantuma ohitettu!
Kone työ ja ympäristö/22.09.2009
Aktian julkaiseman talouskatsauksen mukaan maailmantalouden taantuma on ohitettu. Syksyn aikana maailmankaupan elpyminen alkaa vähitellen tukea vientiämme. Kun myös rahoituksen saatavuus paranee ja kotimaan elvytys tukee aktiviteettia, taantuma päättyy syksyn aikana ja ensi vuonna talous kasvaa 1,3 prosenttia.
Suomen taantuma alkoi vuoden 2008 keväällä ja päättyy 2009 syksyllä. Vaikka työttömyys lisääntyy vielä kuukausia ja työttömyysaste kohoaa 10,2 prosenttiin vuonna 2010, työttömyyden nousu alkaa hidastua ensi vuoden puolella. Työttömyyden pahin vaihe jää silloin taakse eivätkä vauriot vertaudu 90-luvun alun laman menetyksiin.
Taantuma on siis päättymässä nopeammin kuin monet uskoivat vielä vähän aikaa sitten. Suomessa kokonaistuotanto saavuttaa 2008 keväällä koetun huipun kuitenkin uudestaan ehkä vasta 2012, todetaan Aktian tiedotteessa.
Iso Valtrakauppa Kiinaan
Kone työ ja ympäristö/21.09.2009
Valtra toimittaa 306 traktoria Kiinaan, koilliseen Heilongjiangin maakuntaan, jossa on jo ennestään käytössä Valtran traktoreita. Traktorit ovat 208-hevosvoimaisia T191 HiTech-malleja ja ne valmistetaan Suolahden tehtaalla loppuvuoden aikana. Lisäksi kauppaan kuuluu varaosia ja koulutusta.
Tilaus vaikuttaa myönteisesti Valtran työtilanteeseen. Suolahden tehtaan tuotanto siirtyy kahteen vuoroon lokakuun alusta alkaen osaksi tämän tilauksen vuoksi.
Valtra perusti myyntiyhtiön Kiinaan vuonna 2000-luvun alussa ja on sen jälkeen ollut suosituin yli 100-hevosvoimainen tuontitraktori Kiinassa.
Forss Metsäteollisuuden varatoimitusjohtajaksi
Kone työ ja ympäristö/21.09.2009
Metsäteollisuus ry:n varatoimitusjohtajaksi on nimitetty työmarkkinajohtaja, varatuomari Jari Forss. Forss on toiminut Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtajana vuodesta 2006 lähtien ja jatkaa myös tässä tehtävässä edelleen.
EM tractor pullingin valtikka Hollannissa:
Johanna Herleville Bakelista hopeaa!
Kone työ ja ympäristö/15.09.2009
Syyskuun 12.-13. vedettiin traktor pullingin Euroopan mestaruuksista Hollannin Bakelissa. Suomalaisista onnistui parhaiten Johanna Herlevi, joka voitti 3,5-tonnisessa prostock-luokassa hopeaa. Eroa mestariin, Tanskan Jacob Jenseniin jäi vain 16 senttiä. Johanna teki komean paluun vetokisoihin oltuaan toista vuotta poissa kilpakentiltä viettämässä äitiyslomaa.
Prostock-luokassa oli neljä suomalaista. Matti Herlevi oli viides, isä-Pekka kärsi konerikosta ja jäi 12. sijalle. Samoin tekniikkaongelmia oli Johannes Örnillä, joka jäi kisan viimeiseksi.
950 kilon Modified-luokassa oli Tommi Kotilainen Stormy Lightningillaan. Ensimmäisen kierroksen hyvä full pull -veto ei riittänyt. Hänen toinen vetonsa diskattiin jarruogelmien vuoksi.
Hollanti pitää vahvasti pullingin valtikkaa. Kotikisoissaan puukenkäkansa rohmusi kuusi mestaruutta seitsemästä mahdollisesta. Mitaleja he kahmivat yhteensä 13.
Maxpossa yli 11.000 kävijää
Kone työ ja ympäristö10.09.2009
Tämän vuoden Maxpo-näyttelyssä oli mukana ennätysmäärä yrityksiä. Näytteilleasettajia oli yhteensä 138. Muutaman ison konemyyjän puuttuminen noteerattiin varsinkin työlaitevalmistajien taholta tyytyväisenä, jäihän katsojille enmmän aikaa tutustua myös pienempiin osastoihin.
Paljon parjatusta taloustilanteesta huolimatta näyttelyyn kävi kolmen tapahtumapäivän aikana tutustumassa yli 11.000 katsojaa. Järjestäjät toteavat onnistuneen tapahtuman osoittavan, että maanrakennus- ja infra-ala uskoo alan pysyvän elinvoimaisena myös lähivuosina.
Seuraava Maxpo-tapahtuma on parin vuoden päästä syyskuussa 2011. Ja näillä näkymillä myös Hyvinkäällä, joka osoittautui tähänastisista paikoista parhaaksi suurelle konenäyttelylle.
Hannu Leinonen siirtyy Destiaan
Kone työ ja ympäristö/10.09.2009
Destia Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Hannu Leinonen 1.10.2009 alkaen. Hän on toiminut viimeksi SRV Yhtiöiden hallituksen jäsenenä ja YIT:n toimitusjohtajana. Aikaisempaa kokemusta hän on kerännyt Soneran, Skanskan ja Hakan palveluksessa.
-Tarvitsimme kokeneen ammattilaisen rakennusalalta ja kokeneen liikkeenjohtajan. Hannu Leinosella oli tässä mielessä juuri oikea tausta nykyiseen ja tulevaankin Destiaan. Hänellä on erinomainen maine positiivisena ja kannustavana johtajana, sanoo Destian hallituksen puheenjohtaja Eeva-Liisa Virkkunen.
Destian tiedotteessa Leinonen sanoo, että yrityksellä on osaava henkilöstö, ja yhtiö on juuri nyt kiinnostavassa vaiheessa. Itse en ole työskennellyt aikaisemmin infra-yhtiössä. Todella mielenkiintoinen haaste, johon tartuin innolla ja ilolla, kun sitä tarjottiin.
Haastetta Leinosella onkin, sillä Destia teki vuoden alkupuoliskolla 244,8 miljoonan euron liikevaihdolla 8,8 miljoonaa euroa tappiota.
Liebherr R 926:
Uutuus Keski-Euroopasta
Kone työ ja ympäristö/08.09.2009
Liebherr Finlandin Maxpo-osastolla esiteltiin Suomen uutuutena R 926 Litronic -kaivukone. Työpainoltaan 24,8-28,3 tonnin painoinen kone on varustettu Liebherrin omalla D 934 S -moottorilla. 4-sylinterisen moottorin suurin teho on 130 kW (177 hv)/1.800 kierroksella.
Liebherrin muuttuvatilavuuksisten pumppujen tuotto on 2x238 litraa minuutissa. Kahdella ajonopeudella nopeudet ovat 0-3,7 ja 0-6,1 km/h. Telaleveydet ovat 500, 600 ja 750 milliä.
Ylävaunu pyörähtää 0-11 kierrosta minuutissa. Käännön voima on 79 kNm. Uutuuden suurin näkyvä muutos on ohjaamossa. Ohjaamon ominaisuuksia on kehitetty kuljettajan mukavuuden lisäämiseksi, muun muassa sisämelu on 72 dB(A).
Koneen kaivusyvyys on 6,5 metristä 7,1 metriin riippuen kauhapuomista. Kauhan tyhjennyskorkeudet ovat 6,5-6,6 metriä sekä kaivuvoimat 15,4-13,1 tonnia ja murtovoima 19,7 tonnia. Valmistaja suosittelee 0,75-1,35 kuution kauhaa.
Kymppitonninen Volvo-kuormain
Kone työ ja ympäristö08.09.2009
Volvo CE Finland esitteli syyskuun alussa konepäivillään Vantaalla uuden L50F-pyöräkuormainmallin.
10-tonnisten kuormainten kokoluokkaan kuuluva uutuus on varustettu Volvo D5D-moottorilla, jonka suurin teho on 87 kW (117 hv)/2.200 rpm. Moottorin suurin, 478 Nm:n vääntömomentti saadaan 1.600 kierroksella. Nopeus eteen ja taakse on 20 km/h.
Koneen ominaisuuksista kerrotaan, että sen suurin kaatokuorma runko suorassa on 6,6 tonnia ja täysin linkkuun käännettynä 5,8 tonnia. Murtovoimaksi ilmoitetaan 72 kN. Suositeltava kauhakoko on 1,4-2,3 kuutiota.
Konenäyttelyitä Maxpon varjossa
Kone työ ja ympäristö/01.09.2009
Maxposta pois jääneet koneliikkeet järjestävät omia konenäyttelyitään ruoka- ja kahvitarjoiluineen. Tapahtumissa koneet on pantu rivistöihin liikkeiden pihoille. Uusien rinnalla on nähtävänä myös laajat valikoimat käytettyjä koneita.
Pääkaupunkiseudulla ainakin Witraktor, Volvo CE ja Konekesko pitävät ovet avoimena sekä torstaina että perjantaina kello 9:stä iltakuuteen.
Maxpoon muutama päivä
Kone työ ja ympäristö/31.08.2009
Maanrakennuskoneiden Maxpo-näyttely avautuu torstaina syyskuun 4. päivänä. Tapahtuma järjestetään Hyvinkään lentokentällä. Näyttelyyn on ilmoittautunut reilut 130 yritystä. Isoista maahantuojista mukana ovat muun muassa Rotator, Dae-Tek, KH-Koneet, Honka Trading, Atlas Copco, Metso, Fintractor, Liebherr Finland ja Lännen Konekeskus.
Maansiirto- ja muita hyötyautoja ovat tuoneet paikalle Scania, Isuzu ja Veho. Lopuilla osastoilla esitellään laajasti työkonerenkaita, tarvikkeita, laser- ja koneohjausjärjestelmiä sekä työlaitteita.
Maxpo-näyttely on avoinna torstaina sekä perjantaina 3.-4. päivinä klo 9-18 ja lauantaina 5.9. klo 16-18.
Maxpo esittelee 3.-5.9. Hyvinkäällä:
Weteraanit wedossa!
Kone työ ja ympäristö/28.08.2009
Suomen Maanrakennuskonehistoriallinen Seura ja Tiekonehistoriallisen Seuran tuovat Maxpoon tuulahduksen wanhoilta hyviltä ajoilta. Seurat tuovat näyttelyyn kymmenen vanhaa maanrakennuskonetta. Esillä ovat Lokomo-vaijerikaivukoneet pienestä suureen, Jussi-vaijerikaivukone, Euclid-maansiirtoauto, Lokomo-tiehöylä ja erilaisia vanhoja Pillareita, joista vanhin on sotavuosilta peräisin oleva D4-telatraktori.
Maansiirtotyönäytökset ovat koneiden kokeilualueella aina tasatunteina ja työnäytösten välillä yleisö voi käydä tarkastelemassa lähemmin esillä olevia koneita. Työnäytöksissä esitellään kerrallaan kahdesta kolmeen konetta ja erityyppiset näytökset vuorottelevat. Kaikki paikalla olevat koneet ovat työkuntoisia. Osa koneista on juuri entisöityjä, osa taas on tuotu "suoraan työmaalta".
Valtra uusiin tiloihin Iisalmessa
Kone työ ja ympäristö/28.08.2009
Valtra toimii syyskuun alusta alkaen Iisalmessa uusissa toimitiloissa Kivirannantie 16:ssa, Kivirannan teollisuusalueella. Uudessa pisteessä ovat traktorimyynti, varaosamyynti ja huolto. Palvelut löytyvät uudesta osoitteesta syyskuun alusta alkaen ja avajaiset pidetään 24.-25. syykuuta.
Huollolla on 600 neliön tilat. Myymälällä on pinta-alaa 437 neliötä ja varastolla sekä muilla toiminnoille 145 neliömetriä. Tilat on rakennettu varta vasten Valtralle. Valtra asettuu tiloihin pitkällä vuokrasopimuksella. Kiinteistön omistaa Huolto-Kolmoset Oy, joka on myös Valtran sopimushuoltaja Iisalmen alueella.
-Yli tuhannen neliön uudet tilat parantavat asiakaspalveluamme Iisalmen alueella. Esimerkiksi huollon tilat yli kaksinkertaistuvat. Yksi tai kaksi esittelytraktoria saadaan uudessa kiinteistössä sisätiloihin ja vaihtokoneille valmistuu katos. Varaosille saadaan hyvä varasto, mikä parantaa varaosien saatavuutta, sanoo Valtran Pohjois-Suomen myyntipäällikkö Ilkka Ervasti.
Sisu keskeyttää lomautukset
Kone työ ja ympäristö/27.08.2009
Suomalainen kuorma-autovalmistaja Sisu Auto Trucks Oy keskeyttää yli kesän jatkuneet tuotannon lomautukset ja käynnistää Suomen Puolustusvoimien tilaamien 60:n järeän SISU 8x8 maastokuorma-auton tuotannon.
-Autot toimitetaan tilaajalle nopealla aikataululla loppusyksyn ja alkuvuoden aikana. Puolustusvoimien kotimaisilla hankinnoilla on tärkeä merkitys Sisu Auton Raaseporin tehtaan ja sen alihankintaverkoston lähivuosien toiminnalle, sanoo Sisu Auton toimitusjohtaja Olof Elenius.
Puolustusvoimien tilaaminen 234:n keskiraskaan SISU A2045 4x4 maastokuorma-auton (kuvassa) tuotanto käynnistyy vuodenvaihteessa. Nämä autot toimitetaan vuoden 2010 aikana. Tilaukseen liittyy myös optio samansuuruisesta lisätoimituksesta. Lisäksi Sisu Defence toimittaa vuosina 2010-2014 kaikkiaan 82 järeää maastokuorma-autoa Puolustusvoimien uusien ilmapuolustus- ja tutkavalvontajärjestelmien käyttöön.
Korkein hallinto-oikeus antoi 12.8.2009 ratkaisun (1897/2009) kotitalousvähennyksen laskemisesta tilanteessa, jossa työkorvaus koostui sekä henkilökohtaiseen työhön että koneen tekemään työhön perustuvasta suorituksesta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että myönnettävän kotitalousvähennyksen perusteena tuli pitää määrää, mihin sisältyi sekä henkilötyön että työssä käytetyn konetyön osuus.
Päätös on vastoin Verohallinnon aikaisempaa ohjausta, jonka mukaan kotitalousvähennykseen on oikeus vain sellaisista suorituksista, jotka perustuvat henkilötyöhön. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevää kantaa noudatetaan jatkossa verotusta toimitettaessa ja haettaessa muutosta jo toimitettuihin verotuksiin.
Kannattaa käydä kyselemässä lisätietoja Koneyrittäjien messuosastolla Maxpo 2009 -tapahtumassa Hyvinkäällä.
Stora Enso supistaa
Kone työ ja ympäristö/19.08.2009
Stora Enso ilmoitti, että yhtiö vähentää edelleen tuotantoaan. Ensimmäisenä lopettamislistalla on Tolkkisten saha, jonka vuotuinen tuotantokapasiteetti on 260.000 kuutiometriä. Sulkeminen on suunniteltu tapahtuvan jo tämän vuoden loppuun mennessä, jolloin työttömäksi jää noin 55 työntekijää.
Imatran tehtaiden hienopaperikone, PK 8:n vuotuinen tuotantokapasiteetti on 210.000 tonnia. Se suljetaan suunnitelmien mukaan vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen aikana. Sulkeminen koskee noin 140 työntekijää.
Suljettavien tehtaiden listalla on myös Sunilan sellutehdas, jonka vuotuinen tuotantokapasiteetti on 375.000 tonnia havusellua. Suunniteltu sulkeminen tapahtuu vuoden 2010 puoliväliin mennessä ja irtisanottavia on noin 250 työntekijää.
Liipasimella on myös Varkauden tehtaat. Siellä tehdään 290.000 tonnia sanomalehti- ja luettelopaperia, 310.000 tonnia hienopaperia sekä 270.000 kuutiometriä sahatavaraa. Varkaudessa työskentelee noin 630 työntekijää.
Myyntilistalla on Kotkan, noin 530 työntekijän tehtaat, jonka yhtiö myy vuoden 2010 alkuun mennessä. Kotkassa tehdään 185.000 tonnia päällystettyä aikakauslehtipaperia (MFC), 175.000 tonnia laminaattipaperia ja Imprex-tuotteita sekä 250.000 kuutiometriä sahatavaraa.
Anne Brunila jättää Metsäteollisuuden
Kone työ ja ympäristö/12.08.2009
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila siirtyy energiayhtiö Fortumin johtajaksi. Hän aloittaa Fortumin yhteiskuntasuhteiden ja kestävän kehityksen johtajana syyskuun puolivälissä. Hän on toiminut Metsäteollisuus ry:n johdossa vuoden 2006 alusta.
-Anne Brunilan johdolla Metsäteollisuus ry:stä on kehitetty entistäkin tehokkaampi ja vaikuttavampi toimialajärjestö, jonka työ on erittäin tärkeää alan murroksessa. Työ metsäteollisuuden puolesta jatkuu täysipainoisesti järjestön vahvan asiantuntemuksen voimin samalla kun haemme Anne Brunilan työlle jatkajaa, sanoo järjestön hallituksen puheenjohtaja, pääjohtaja Kari Jordan.
Valoa puukauppaan veroedusta:
Positiivinen heinäkuu
Kone työ ja ympäristö/11.08.2009
Metsäteollisuuden julkaisemassa puukaupan katsauksessa on nähtävissä heinäkuussa positiivisia merkkejä. Heinäkuun puunostomäärä nousi 11 prosentilla kesäkuusta ja oli liki 400.000 kuutiometriä.
Alkuvuosi on ollut kuitenkin aika masentava, sillä metsäteollisuuden tammi-heinäkuun puukaupat yksityismetsistä jäivät noin 3,7 miljoonaan kuutioon. Ostot olivat hieman yli kolmannes viime vuoden vastaavana aikana ostetusta määrästä.
Mänty- ja kuusitukin kantohinnat laskivat kaksi prosenttia kesäkuusta heinäkuuhun ja olivat keskimäärin 43 euroa kuutiolta. Koivutukki laski kolme prosenttia kesäkuusta 36 euroon kuutiolta.
Mäntykuidun kantohinta laski yhdellä prosentilla, kuusikuidun kahdeksan ja koivukuidun kuusi prosenttia. Mäntykuidusta maksettiin 13, kuusikuidusta 18 ja koivukuidusta 12 euroa kuutiolta.
Hakkuuista jää vuosittain viidennes käyttämättä, koska puuta ei saada metsistä markkinoille. Yksityiset metsänomistajat ovat avainasemassa metsäteollisuuden puuhuollon turvaajina. Puunmyyjien kannattaa hyödyntää puun myyntitulon 50 prosentin veroetu vielä loppuvuonna.
Maxpossa nähtävänä:
Pyörittäjä pihdeillä
Kone työ ja ympäristö/11.08.2009
Seinäjokelainen Eurosteel Oy on esitellyt Rotoset 23 -pyörittäjän, joka voidaan varustaa pihdeillä. Pihdit ovat ns. kasettipihdit jolloin ne on mahdollista ottaa pois rototiltistä ja asentaa tarvittaessa takaisin paikalle. Pihdeillä voi käsitellä 65-816 millin läpimittaisia esineitä.
Rotosetilla on ensimmäisenä maailmassa 250 l/min korkeavirtauskanava. Vakiona Rotoset 23:ssa on 80 l/min läpivienti, mutta suurimmillaan pyörivän liittimen läpivirtaus on 250 l/min + 80 l/min! Korkeavirtauskanava on tarpeen käytettäessä esimerkiksi pontiniskijää, tärylevyä, vesakkoleikkuria, harjakonetta tai muuta hydraulisesti toimivaa laitetta rototiltin päässä.
Muun muassa tämä laite on nähtävän Maxpo-näyttelyssä 3.-5.9.
Zetros Suomeen
Kone työ ja ympäristö/07.08.2009
Viime vuonna esitelty Mersun Zetros -maastokuorma-auto on nähtävänä Suomessa ensi kertaa Härmän Power Truckissa (7.-8.8.). Zetros on tarkoitettu erikoistehtäviin ja vaikeisiin maasto-olosuhteisiin. Tyypillisiä käyttäjäryhmiä ovat puolustusvoimien lisäksi esimmerkiksi energiateollisuus, linjanrakennus, pelastustoimi, kaivostoiminta ja maaperätutkimuslaitokset.
Zetrosia tehdään kahtena malliversiona, 4x4 tai 6x6. Rengastus on aina yksikköpyörin. Zetroksen maastokelpoisuus ja maavara sallii jopa reilun metrin kahluusyvyyden. Myös renkaiden paineensäätöjärjestelmä on saatavissa valinnaisvarusteena. Auton sotilasajoneuvotaustasta muistuttaa erikoismallinen kattoluukku, joka sallii "tähystämisen".
Suomen ensimmäinen Zetros toimitetaan linjanrakennustehtäviin.
Dae-Tek oikoi toimitusketjuaan
Kone työ ja ympäristö/05.08.2009
Maanrakennuskonekaupan hiljentyessä on Doosan-maanrakennuskoneiden maahantuoja Dae-Tek Oy suoristanut toimitusketjuaan. Loppukeväästä yritys yhdisti tytäryhtiönsä Konemyynti Niemelä Oy:n toiminnot emoyhtiöön. Toiminnoilla on saatu selvää kustannussäästöä yhdistämällä hallinnolliset työt pääkonttoriin Keravalle.
Kesäkuun viimeisenä päivänä päättyi Dae-Tekin yhteistyö pisimpään jälleenmyyjänä toimineen Hannun-Kone Oy:n kanssa.
-Joensuu, Kuopio ja Jyväskylä lähialueineen ovat meille kaupallisesti tärkeä alue, joten olemme päättäneet panostaa alueen myyntiin ja huoltoon perustamalla Kuopioon Dae-Tekin oman aluemyyntitoimiston ja palkkaamalla sinne ammattitaitoisen piiripäällikön.
-Alueen Doosan-myynti tulee olemaan suoraan maahantuojan hallinnassa, mikä tulee varmasti näkymään positiivisena asiana alueen asiakkaillemme. Myynnin tueksi olemme kouluttamassa alueelle uutta huoltoa, joka tulee Kuopiosta käsin huolehtimaan yhdessä muiden Itä-Suomen alueen yksityisten sopimushuoltajien kanssa konekannan huolloista ja korjauksista, sanoo Dae-Tekin toimitusjohtaja Markku Lappalainen (kuvassa).
Dae-Tekilla on omat aluemyyntitoimistot Keravalla, Turussa, Tampereella ja Kuopiossa.
Renaultin kuorma-autot valmistajan organisaatioon
Kone työ ja ympäristö/03.08.2009
Renault Trucks Nordic on perustanut oman markkinointiyhtiön Suomeen nimeltään RT Finland Oy, joka on kolmas pohjoismainen Renault Trucksin markkinointiyhtiö. Toimenpide on osa ranskalaisen kuorma-autovalmistajan eurooppalaista strategiaa, jossa maakohtaisesti perustetaan omat maahantuontiyhtiöt ja kehitetään yhteistyötä yksityisten, paikallisten verkostojen kanssa. Suomessa uuden yhtiön palvelukseen siirtyy suurin osa aikaisemmin maahantuontia hoitaneen, Suomen Autoteollisuus Oy:n tytäryhtiön LT Finland Oy:n henkilöstöstä.
Renault Trucks Nordicin pääkonttori sijaitsee Vallensbaekissa, Kööpenhaminan eteläosassa. Kaikki Tanskan, Norjan ja Suomen tukitoiminnot hoidetaan sieltä. Päivittäinen toiminta kuten automyynti ja jälkimarkkinointi pysyy paikallisissa käsissä.
Suomen Autoteollisuus keskittyy Sisu Auton kautta SISU kuorma-autojen valmistukseen ja myyntiin. Renaultin kuorma-autojen myynnistä luopuminen ei vaikuta Sisu Auton ja Renault Trucksin väliseen komponenttiyhteistyöhön. SISU kuorma-autoissa käytetään edelleen soveltuvin osin Renault Trucksin valmistamia ohjaamoita, moottoreita, akselistoja ja muita komponentteja.
Sisu Auto keskittyy nykyisessä siviiliautojen markkinatilanteessa sotilasajoneuvojen valmistukseen, joiden osalta yhtiön tilauskanta on kaikkiaan yli 100 Meur. Kaikkiaan kolmen erillisen autotoimituksen valmistus jakautuu vuosille 2009-2014 ja tuo merkittävää peruskuormaa Raaseporin tehtaan toiminnalle.
"Tyynnä saa metsäimme hongat jo humista -renkaat on Nokian kumista"
Kone työ ja ympäristö/07.07.2009
Nokian Renkaat etsii kesän aikana vanhinta käytössä olevaa Nokia(n)-merkkistä työkonerengasta, joka on uurastanut vailla väsymystä pelloilla, metsissä, työmailla ja tehtaiden takapihoilla.
Kilpailuun osallistuminen edellyttää valokuvaa ja tarinaa työkonerenkaan historiasta sekä mahdollisimman tarkkoja tietoja renkaan iän määrittämiseksi. Työkoneen ja renkaan tulee edelleen olla käytössä vaihtelevissa töissä kuten kaupunkilaisserkun perunannostossa, anopin metsäpalstalla tai muissa vaativissa edustustehtävissä.
Kilpailun arvovaltainen tuomaristo varaa itselleen oikeuden arvioida renkaan ikää, käytön määrää ja laatua sekä tarpeen vaatiessa erikseen osoitettua sitkeyttä, kulutuksen kestävyyttä ja suurta arjen sankaruutta oman vakaan harkintansa mukaan.
Vanhimman edelleen käytössä olevan työkonerenkaan löytäjä saa omakseen henkilöautojen Nokian Hakkapeliitta -talvirengassarjan Vianorista. Lisäksi Nokian Renkaat palkitsee lahjakortein ja lisäksi annetaan viisi erityistä kunniamainintaa parhaille tarinoille ja mielenkiintoisimmille renkaille.
Kilpailuun voi osallistua 31.8.2009 saakka. Voittajat julkaistaan ja palkitaan lokakuussa KoneAgria-näyttelyssä.
Kilpailuun liittyvä materiaali tulee toimittaa 31.8. mennessä joko postitse Nokian Raskaat Renkaat/ Seija Holstila, PL 20, 37101 Nokia tai sähköpostilla info@nokiantyres.com Kuoreen ja sähköpostiin merkintä Kesäkisa 2009.
Sahoilla pulaa raaka-aineesta
Koent yö ja ympäristö/07.07.2009
Sahatavaran kysyntä on edelleen heikkoa keskeisillä vientimarkkinoilla. Metsäteollisuus ry.:stä kuitenkin kerrotaan, että sahoilla on pulaa tukeista, kun puu liikkuu metsistä huonosti. Puuta on tärkeää saada nyt markkinoille kilpailukykyiseen hintaan, jotta sahojen toiminta ei vaarannu.
Metsäteollisuuden tammi-kesäkuun puukaupat yksityismetsistä jäivät noin 3,3 miljoonaan kuutioon. Ostomäärä laski alle kolmannekseen eli 31 prosenttiin viime vuoden vastaavana aikana ostetusta määrästä.
Puun kysyntä on nyt viriämässä ja myyjien kannattaa aktivoitua kiireesti ja käyttää tämän vuoden 50 prosentin puun myyntitulon veroetu hyväkseen.
Naiskuskeille oma yhdistys
Kone työ ja ympäristö/17.06.2009
Kuljetus- ja logistiikka-alalla työskentelee jo tuhansia naisia ja runsaan koulutustarjonnan ansiosta naisten tulo alalle on entistä helpompaa.
Onko kumipyöräaloilla työskenteleville naisille tarkoitettu yhdistys tarpeellinen? Seitsemän kuljetus- ja logistiikka-alalla työskentelevän aktiivisen naisen mielestä vastaus oli "kyllä" - ja heidän toimestaan syntyi NaisPark ry.
Järjestö on tarkoitettu kaikille kumipyöräaloista kiinnostuneille ja aloilla jo työskenteleville naisille. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa entistä useampia naisia valitsemaan ammattinsa kuljetus- ja logistiikka-, maansiirto- tai metsäkonealalta. NaisPark auttaa jo alalla olevia naisia verkostoitumaan sekä järjestää alan tapahtumia.
Uusi yhtistys on omalla osastollaan Power Truck Show-tapahtumassa. Yhdistyksestä luvataan, että nettisivut avautuvat myöhemmin tänä vuonna. Lisätietoja antavat mielellään Riitta Airaksinen 050-5323574 ja Titta Malmila 0400-784840.
Puusta polttonestettä
Kone työ ja ympäristö/11.06.2009
Stora Enso ja Neste Oil ottivat Varkaudessa käyttöön koelaitoksen, jolla kehitetään liikenteen biopolttoaineiden tuotantoa hakkuutähteistä. Yhtiöiden puoliksi omistama yhteisyritys, NSE Biofuels Oy on perustettu ensiksi kehittämään teknologiaa ja sen jälkeen tuottamaan uusiutuvan dieselin raaka-ainetta.
Turpeen tuotanto on käynnistynyt ripeästi.
Viidennen tavoitteesta nostettu
Kone työ ja ympäristö/11.06.2009
Vapon mukaan koossa on viidennes runsaan 20 terawattitunnin tavoitteesta. Kesä-heinäkuun tuotannon onnistumisella on suuri vaikutus tavoitteen saavuttamiseen.
Koko Vapossa, mukaan lukien Ruotsi ja Viro, ollaan suunnilleen samassa vauhdissa. Lounais- ja keskisessä Suomessa sademäärät ovat olleet hieman vähäisempiä kuin muualla.
Vapon tuotantojohtaja Jorma Honkasen mukaan tavoite on haasteellinen. Kiitoksia urakoitsijoille, jotka aloittivat työt nopeasti.
-Vapo investoi tänäkin vuonna kolme miljoonaa euroa ympäristöratkaisuihin ja vaikka tuotantopinta-alat hieman kasvavat, kuormitus putoaa, Honkanen sanoo.
Vapolla on tänä vuonna tuotannossa 44.000 hehtaaria suota, mikä on alle 0,5 prosenttia Suomen suoalasta. (Kuva:Vapo)
Bernerin trukit ja lakaisukoneet muuttivat:
Herttoniemen ahtaudesta Viinikkalan avaruuteen
Kone työ ja ympäristö/08.06.2009
Muun muassa Mitsubishin ja Combiliftin trukkeja sekä Comacin ja Dulevon lakaisukoneita maahantuovat ja markkinoivat Bernerin osastot ovat muuttaneet Viinikkalan teollisuusalueelle Vantaalle.
Osastojen myyntitilat sijaitsevat omissa tiloissaan vierekkäin. Muutto samaan kiinteistöön tuo synergiaetua lähinnä koneiden huolloissa. Joissain tapauksissa trukeilla ja varastojen siivouskoneilla on myös samaa asiakaskuntaa. Koneille on avarat näyttelytilat ja niitä pääsee näkemään myös käytännön työssä varaston puolella.
Kiinteistössä sijaitsee myös Bernerin logistiikkakeskus, joka valmistui tämän vuoden alussa. 20.000 neliön varastossa on 28.000 lavapaikkaa, pientavaralle on kuusi isoa Paternosteria.
Bernerin logistiikkakeskus sijaitsee Katriinantie 20:ssa, Vantaalla.
Moneen urakointiin sopiva TRI2-työkonerengas
Kone työ ja ympäristö/04.06.2009
Nokian TRI 2 on kehitetty maanviljelijän ja koneurakoitsijan työkonerenkaaksi, jolle on käyttöä ympäri vuoden. Nokian Raskaat Renkaat Oy:stä kerrotaan, että monipuoliseen koneurakointiin soveltuvan palakuvioisen erikoisrenkaan kulumiskestävyyttä on parannettu entisestään.
Urakointikäyttöön suunniteltu uusi kumisekoitus tuo lisää luotettavuutta ja pitkää käyttöikää niin tie- ja ympäristönhuollon vaihteleviin tehtäviin kuin myös maataloustraktoreilla kiidätettäviin raskaisiin kuljetuksiin. Uuden sekoituksen talvipito on myös aikaisempaa jämäkämpi, tiedotteessa luvataan.
Nokian TRI 2:n nuolimainen pintamalli ja vahva rakenne takaavat oivallisen pidon yhtä lailla liukkaalla maantiellä kuin pehmeällä pellolla. Pitokykyä lisää myös se, että rengas puhdistuu helposti. Erikoisrengas on suunniteltu siten, että se kuluu tasaisesti ja kestää kovaa kulutusta. Renkaan palakuvio ja tasainen pintapaine mahdollistavat tuotteen käyttämisen myös herkkien viheralueiden hoitamisessa.
Fox uusin tulokas Ponssen eläinsarjaan
Kone työ ja ympäristö04.06.2009
Ponsse esitteli Elmia-näyttelyssä, Ruotsissa uudenlaisen Fox-harvesterin. 18,2-tonninen Fox on kehitetty vastaamaan tämän päivän puunkorjuun haasteisiin. Uudessa harvesterissa yhdistyvät Ponssen viimeisin ohjelmistoteknologia sekä tuottavaan punkorjuuseen tähtäävät ratkaisut.
Myös nosturi on uusi. Ponsse C22 -nosturissa on 11 metrin ulottuman. Se on valmistajan tiedotteen mukaan myös voimakas ja hydraulisesti toteutetun liikeratatoiminnon ansiosta helppokäyttöinen. Nosturi on tuotu näkyvyyden parantamiseksi lähelle ohjaamoa.
Kahdeksan pyörää antaa Foxille vakautta, mikä mahdollistaa työskentelyn myös rinneolosuhteissa. Myös pintapaine on alhainen, joten uusi harvesteri soveltuu pehmeille savotoille. Foxissa on Mersun 145 kW:n moottori. Hakkuupäänä on Ponsse H53e.
SITAn jätekuljetuksia ekologisesti
Kone työ ja ympäristö/02.06.2009
Muun muassa pääkaupunkiseudulla toimiva SITA ottaa käyttöönsä 16 Mercedes-Benz Econic -kuorma-autoa jätteiden kuljetuksiin. Autoissa on uusinta ja puhtainta Euro5 -moottoriteknologiaa. Pk-seudun lisäksi niitä tullaan käyttämään muuallakin Suomessa.
Autoista kahdeksan on 2-akselista 1829LL 4x2 -mallia ja kahdeksan 3-akselista 2633LL 6x2/4 -mallia. SITA on hankkinut autot osana suurempaa kokonaisuutta ja vuosien 2009 ja 2010 aikana yritykselle toimitetaan myös Mercedes-Benz Axor ja Actros kuorma-autoja eri käyttötehtäviin. 1829LL-malleissa on Mercedes-Benzin 6-sylinterinen, 6,4l OM 906 LA -moottori, jossa on tehoa 205 kW (279 hv) ja 2633LL-malleissa 7,2l OM 926 LA -moottori 240 kW (326 hv) -versiona.
Kuljettajan työtä helpottaa Allisonin 6-vaihteinen automaattivaihteisto. Alustarakenteeltaan Econic on matala ja näin myös painopiste on saatu alas. Ilmajousitus edessä ja takana on Econic -malleissa vakiovarusteena ja sillä voidaan myös nostaa tai laskea alustakorkeutta tilanteen niin vaatiessa.
Laaksovirta lähti Destiasta
Kone työ ja ympäristö/01.06.2009
Destia Oy:n toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta jätti 29. toukokuuta eroilmoituksensa Destian hallitukselle, joka käsittelyn jälkeen hyväksyi sen. Päätös astui voimaan välittömästi. Valtio-omistaja epäilee Laaksovirtaa lähipiirin suosimisesta ja korruptiosta.
Varatoimitusjohtaja Hannu Kulju hoitaa toistaiseksi Destian toimitusjohtajan tehtäviä. Destian hallitus on nimittänyt ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään tilannetta. Hallitus tiedottaa selvityksen tuloksesta heti, kun se on valmis, kerrotaan Destian lyhyessä tiedotteessa.
Fortumin turvesoita Vapolle
Kone työ ja ympäristö/29.05.2009
Fortum ja Vapo Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Fortum myy Keski-Suomessa sijaitsevan turvetuotantonsa Vapolle. Samassa yhteydessä Fortum ja Vapo solmivat pitkäaikaisen turpeen toimitussopimuksen Fortumin Joensuun voimalaitokselle.
Kaupan kohteena olevat Fortumin 600 hehtaarin turvesuot sijaitsevat pääosin vuokra-alueilla Soinin, Karstulan, Saarijärven ja Petäjäveden kunnissa. Fortumilla ei ole turvetuotannossa vakituista henkilökuntaa.
-Luovumme turvetuotannosta alueella, jossa meillä ei ole sille tarvetta. Uuden toimitussopimuksen avulla vahvistamme puolestaan Joensuun voimalaitoksemme polttoainehuoltoa ja tuotannon kilpailukykyä, toteaa Miikka Veikkola Fortumista.
-Ostetut tuotantoalueet ovat hyvässä tuotantokunnosssa ja lisäävät välittömästi Vapon tuotanto- ja toimitusmahdollisuuksia Keski-Suomessa, sanoo resurssijohtaja Risto Jormalainen Vaposta.
Metsäliiton ja Vapon yhteistyöllä:
Biopolttonestettä metsästä
Kone työ ja ympäristö/29.05.2009
Metsäliitto ja Vapo valmistevat biopolttonestetehtaan perustamista joko Kemiin, Äänekoskelle, Etelä-Ruotsin Jönköpingiin tai Viron Kundaan.
Käynnistettävien ympäristövaikutusten arvioinnin tulosten pohjalta osapuolet valmistelevat investointipäätöstä, johon on valmiudet aikaisintaan vuoden 2010 aikana.
Tehdas käyttää raaka-aineena erilaisia metsäenergiajakeita, turvetta metsäojitetuilta soilta sekä ruokohelpeä. Lopputuotteina ovat synteettiset biopolttonesteet ja -kaasut valmistettuina esimerkiksi kaasutukseen ja Fischer Troppsch -teknologioihin perustuvilla osaprosesseilla.
-Synteettiset polttonesteet ovat turpeen käytölle uusi mahdollisuus, jolla voidaan kestävän kehityksen mukaisesti parantaa energiaomavaraisuuttamme, sanoo Vapo Oy:n toimitusjohtaja Matti Hilli.
Yt Tampereella 27.-29.5.
Kone työ ja ympäristö/25.05.2009
Yhdyskuntatekniikka-näyttely järjestetään joka toinen vuosi. Tänä vuonna se järjestetään 14. kerran ja paikkana on Tampereella Messukeskus.
Näyttelyssä on mukana 12 tuoteryhmää: energiahuolto, jätehuolto, katu-, tie- ja liikennetekniikka, konekalusto, mittaustekniikka ja laboratoriopalvelut, satamat ja väylät, informaatiotekniikka, työmaavarusteet, urheilu- ja virkistysalueet, vesihuoltotekniikka, yhdyskuntasuunnittelu ja ympäristönsuojelu.
Näyttelyn yhteydessä järjestetään myös luentoja ja tietoiskuja muun muassa yhdyskuntateknisistä hankkeista Pirkanmaalla, ilmastonmuutoksesta yhdyskuntatekniikassa ja yhdyskuntateknisten palveluiden turvaamisesta.
Satamat eivät vedä koneita
Kone työ ja ympäristö/18.05.2009
Satamanostureiden ja raskaan teollisuuden nostureiden kysynnän jatkuessa heikkona Konecranes jatkaa kapasiteettinsa sopeuttamista. Konecranes Heavy Lifting Oy aloittaa yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista lomautuksista ja pysyvistä henkilöstövähennyksistä. Henkilöstövähennyksien arvioidaan koskevan enintään 80 henkilöä Suomessa. Konecranes Heavy Lifting Oy työllistää Suomessa noin 620 henkeä.
Konecranes on jo sopeuttanut kapasiteettiaan muun muassa vähentämällä vuokratyövoiman käyttöä ja määräaikaisia työsuhteita. Lisäksi yritys on siirtänyt alihankintoja takaisin omaan tuotantoonsa. Yhteistoimintaneuvottelut jatkuvat myös Konecranes-konsernin muissa yhtiöissä.
Stora Enso metsäkaupoilla
Kone työ ja ympäristö/18.05.2009
Stora Enso ja chileläinen Arauco ovat allekirjoittaneet sopimuksen noin 130.000 hehtaarin maa-alueiden ja puuviljelmien sekä 6.000 hehtaarin vuokramaiden ja muiden toimintojen ostamisesta Keski- ja Länsi-Uruguayssa. Yhtiöiden puoleksi hankkimat metsät ovat espanjalaisen selluntuottaja Grupo ENCE:n. Kaupan markkina-arvo on 344 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (253 milj. euroa) mukaan lukien 33 milj. Yhdysvaltain dollarin velkaosuus. Stora Enson osuus kaupan markkina-arvosta on 50 prosenttia.
Stora Enson ja Araucon tarkoitus on yhdistää olemassa olevat omistuksensa Uruguayssa kaupan kohteena oleviin toimintoihin. Arauco on yksi Latinalaisen Amerikan suurimmista metsäteollisuusyrityksistä.
Stora Ensolla ja Araucolla on jo Brasilian Arapotissa yhteiset puuviljelmät ja päällystettyä aikakauslehtipaperia valmistava tehdas. Yhteistyöyrityksistä tulee Uruguayn suurin yksityinen maanomistaja ja yksi suurimmista puuviljelmien omistajista.
Scanian V8 40-vuotias:
Legenda murisee edelleen
Kone työ ja ympäristö/15.05.2009
Neljänkympin ikään ehtinyt Scanian V8-moottori jatkaa historiaansa. Aluksi 14-litraiseksi kehitetty moottori jakaa tällä vuosituhannella voimaa 16-litraisena.
Pitkän taipaleen aikana moottori on kehittynyt niin kestävyydessä ja luotettavuudessa kuin polttoainetaloudellisuudessakin. Moottorin pisintä käyttöikää ei tarkasti tunneta. Scaniasta kerrotaan, että joidenkin Scanian V8-kuorma-autojen tiedetään olevan käytössä vielä yli viiden miljoonan kilometrin jälkeenkin.
Onkohan niin, että auto pettää alta aikaisemmin kuin moottori?
Scanian V8 -moottoria käytetään myös muun muassa työkoneissa, veneissä ja aggregaattien voimanlähteinä. Työkonesovellutuksissa moottorista otetaan 400-588 hevosvoiman teho.
Puuenergian tekijät pulpetteihin
Kone työ ja ympäristö/11.05.2009
TTS koulutus järjestää metsähakkeen tuotannon suunnittelun ja toteutuksen, pienpuunkorjuun, päätehakkuualojen energiapuun korjuun sekä energiapuun haketuksen täydennyskoulutusta.
Viikon pituiset koulutukset on suunniteltu metsäkoneenkuljettajille, metsäkoneyrittäjille ja metsähakkeen tuotannossa toimiville henkilöille. Koulutus toteutetaan alalla toimivien yritysten, kone- ja laitevalmistajien sekä asiantuntijoiden kanssa.
Toimenpiteitä tarvitaankin, sillä nykyinen neljän miljoonan kuution metsähakemäärä on kolminkertaistettava kymmenessä vuodessa. Ala tarvitsee koulutuksen lisäksi myös paljon uusia tekijöitä.
Hautala Service uusiin tiloihin
Kone työ ja ympäristö/11.05.2009
Ilmajoen Siltalan alueella toimiva ruohonleikkuukoneiden myyntiin ja maahantuontiin erikoistunut Hautala Service on ottanut käyttöön 675 neliön uudet toimitilat. Uuden myymälän rakennustyöt maksoivat noin 500.000 euroa.
-Yrityksen kasvu on ollut voimakasta, joten tarvitsimme lisäpanostusta ja lisää tilaa. Aikaisemmat tilat jäävät huolto- ja korjaustiloiksi ja uudet tilat mahdollistavat sen, että voimme pitää esillä enemmän ruohonleikkureita, kertoo toimitusjohtaja Jarkko Hautala.
Yrityksen erikoisalaa ovat suurtehoruohonleikkureiden ja varusteiden maahantuonti, myynti sekä huolto. Lisätilat mahdollistavat sen, että asiakkaat voivat paikan päällä koeajaa erilaisia malleja ja varastossa voidaan pitää enemmän varaosia.
ACGOn huomioi valtralaisia:
Niskanen ja Laaksonen palkittiin
Kone työ ja ympäristö/30.04.2009
Valtran omistajan, AGCOn Pääjohtajan palkinto on ojennettu Hannu Niskaselle ja Pertti Laaksoselle Valtralta. 2009-palkinto myönnettiin 30:lle AGCOlaiselle ympäri maailmaa. Pääjohtaja Martin Richenhagenin jakoi palkinnot Duluthissa huhtikuun 24. päivänä.
Hannu Niskanen työskentelee brand managerina Valtran tuotehallinnassa Suolahdessa. DI Niskanen teki diplomityönsä kuusipyöräisistä traktoreista ja tuli Valtran palvelukseen 1972. Hän on ollut tuotekehityksessä, markkinoinnissa, viestinnässä ja liiketoiminnan kehittämisessä, tehtailla Brasiliassa ja Tansaniassa. Kirjoittajana hän on kunnostautunut traktoriaiheisten kirjojen parissa, viimeksi AGCO-yhtiön historian tekijänä. Niskanen on Kone työ ja ympäristö -lehden vakituinen avustaja.
Pertti Laaksonen johtaa Valtran myyntitoimintoja Suomessa. Viime syksynä alkaneesta taantumasta huolimatta hän on johtanut myyntiorganisaatiotaan siten, että Valtran markkinaosuus on nostettu 50 prosenttiin. Laaksonen tuntee hyvin maatalouden ja traktoriurakoinnin tarpeet.
Stigalta Estate Tornado puutarhatraktori
Kone työ ja ympäristö/20.04.2009
Tänä keväänä Stiga esittelee vahvemmalla moottorilla (14 hv), useammalla leikkuukorkeuden vaihtoehdolla ja vahvistetulla rungolla varustetun Estate Tornado -puutarhatraktorin.
Tiedotteessa kerrotaan, että kuljettajalla on selkeä näkyvyys istuimeltaan, istuin on kallistettava ja leikkurissa on myös säilytystiloja tarvikkeille.
Estate Tornadossa on silpun sivullepurkava erikoisleveä puhallustorvi. Leikkuulaite voidaan muuttaa silppuavaksi Multiclip-leikkuriksi asentamalla siihen Multiclip-tulppa.
Leikkuuleveys on 98 senttiä ja leikkuukorkeus on säädettävissä 7-portaisesti 25-80 millin rajoissa. Takavetoisessa ja etupyöräohjautuvassa (15" etupyörät) puutarhatraktorissa on vetokoukku vakiona.
75-vuotias Stiga
Kone työ ja ympäristö/20.04.2009
Stiga sai alkunsa keväällä 1934 kun 23-vuotias tranåsilainen Stig Hjelmquist haki pankista lainaa yrityksen perustamiseksi. Retkeilyastioista aloittanut yritys on tullut matkan varrella tutuksi pöytätennis- ja pöytäjääkiekkotuotteilla.
Stiga aloitti ensimmäisen polttomoottorikäyttöisten ruohonleikkureiden myynnin Ruotsissa 1950-luvun alussa. Vuonna 1974 Stiga aloitti oman ajoleikkurituotannon. Kymmenen vuotta myöhemmin Stiga kehitti silppuavan Multiclip-leikkuumenetelmän. 90-luvulla yritys lanseerasi useita uusia tuotteita. 2004 Stiga oli Euroopan ensimmäinen valmistaja, joka esitteli nelivetoisen ajoleikkurin.
Puutarhakoneiden valmistaminen on osoittautunut Stigalle onnistuneeksi valinnaksi. Stigan puutarhakoneiden liikevaihto on 250 miljoonaa euroa vuodessa ja yritys myy noin 500.000 perässäkäveltävää ruohonleikkuria ja 40.000 ajoleikkuri vuosittain.
Lännen Center avasi Vantaalla
Kone työ ja ympäristö/17.04.2009
Lännen-, Multione- ja Lundberg-koneita markkinoiva Lännen Center avasi toimitilansa Vantaalla. Samassa kiinteistössä toimivat myös työkaluihin, traktorivaraosiin ja varusteisiin erikoistunut IKH sekä mönkijöihin ja muihin keveisiin ajoneuvoihin keskittynyt Motor Power.
Neljän koneammattilaisen miehittämä toimipiste sijaitsee Kärkikuja 6:ssa. 200 neliön tiloista johdetaan valtakunnallisesti koneiden markkinointia.
Valtran myyntiin Multione-pikkukoneet
Kone työ ja ympäristö/16.04.2009
Koko maan kattavassa Valtra-verkostossa on otettu edustukseen Lännen Konekeskus Oy:n maahantuomat Multione-pienkuormaimet. Yritykset ovat sopineet koneiden markkinoinnista Suomessa. Valtran myyntipisteet aloittivat myynnin huhtikuun alussa.
Yritykset kertovat tiedotteessaan, että sopimus tiivistää yhteistyötä kahden suomalaisen koneenvalmistajan välillä ja tuo merkittäviä etuja molemmille osapuolille ja etenkin asiakkaille.
Valtralla on tarjota yhteistyöhön kattava myyntiverkosto ja Lännen-konsernilla koneiden rakennustaito. Pienkuormaimista kehitettiin Valtralle punainen mallisto. Kuormainten käyttäjät ovat maataloudessa, ympäristörakentamisessa ja kiinteistöhoidossa.
John Deerellä yt-neuvottelukierros
Kone työ ja ympäristö/16.04.2009
Metsäkoneteollisuus rämpii maailmantalouden taantuman vuoksi ongelmissa. Suomessa toimiva John Deere Forestry Oy on kutsunut Suomen henkilöstön edustajat toistamiseen yt-neuvotteluihin, joissa käsitellään henkilöstövähennyksiä ja lisälomautuksia Suomessa.
John Deerellä arvioitu henkilöstön vähennysmäärä on 60-80 henkilöä. Lomautukset toteutetaan eripituisina jaksoina toiminnoista riippuen. Neuvottelujen piirissä ovat kaikki Suomessa työskentelevät 630 henkilöä.
Nostovoimaa rakennuksille
Kone työ ja ympäristö/08.04.2009
Tuusulalainen Tikkanen Racing Oy on ottanut käyttöön uuden, nosturilla varustetun auton. Rakennusteollisuuden tarpeisiin ja raskaisiin nostoihin tarkoitetun PM85SP-nosturin suurin ulottuvuus vakiopuomilla on 16 metriä ja jibillä 26,3 metriä.
Nosturissa on kuusi hydraulista jatketta ja jibissä neljä. Nosturin käyttö on radio-ohjauksella, jolla hallitaan myös yhteensä kuutta tukijalkaa. Nosturin omien tulijalkojen lisäksi autoon on asennettu Maxistab-takatukijalat sekä etutukijalat.
Nosturi on asennettu Iveco Trakkerin 8x4-alustalle, jonka lavarakenteessa runko on vahvistettu koko pituudeltaan. Alustan kokonaispaino on 31,6 tonnia ja sallittu tekninen kokonaismassa 40 tonnia.
Valtran tehdas automatisoituu:
Raskaat rutiinityöt vähenevät
Kone työ ja ympäristö/06.04.2009
Valtra ottaa käyttöön kokonaisvaltaisen automaatioratkaisun traktoreiden kokoonpanossa. Se sisältää Roclan automaattitrukin, varastonhallintajärjestelmän ja varastointiratkaisut.
Loppukesästä Suolahden tehtaalle asennettava automaattitrukkijärjestelmä tulee traktorikokoonpanon pää- ja sivulinjoille. Kokoonpanopisteille tarvittavat komponentit tulevat automaattisesti. Uuden järjestelmän ansiosta henkilökunta pääsee tuottavaan ja jalostavaan työhön.
-Päädyimme kiinteiden kuljettimien sijaan automaattitrukkiin sen joustavuuden takia, kertoo kehitysinsinööri Sami Savolainen Valtrasta.
-Automaattitrukki ohjelmoidaan syöttämään päätehtävänsä lisäksi painavia komponentteja kokoonpanon alkupäähän. Tulevaisuudessa on lisäksi mahdollista laajentaa järjestelmää vastaamaan tuotannonmuutoksia.
Savolainen sanoo automaattitrukin lisäävän myös työturvallisuutta.
Valtran Suolahden tehtaassa valmistuu vuodessa noin 11.000 traktoria, joista suurin osa menee vientiin. Sisälogistiikan tehokas hallinta varmistaa tuotannon sujuvuuden.
Turvakengälle EU-Kukka!
Kone työ ja ympäristö/06.04.2009
Jalas on saanut ensimmäisenä pohjoismaisena työ- ja turvajalkineena -Euroopan ympäristömerkin. EU-Kukkamerkki myönnettiin Jalas Green Line turvajalkineelle, joka on täysin metalliton ja allergisoivista kemikaaleista vapaa S1P tai S3 suojaluokan turvajalkine. Naulanpisto- ja kärkisuojien materiaalit ovat komposiittirakenteita.
Vuonna 1992 perustetun Euroopan ympäristömerkin tarkoituksena on auttaa kuluttajia tunnistamaan ympäristöä vähemmän kuluttavat tuotteet ja palvelut.
EU-Kukkamerkki on tähän mennessä myönnetty kahdeksalle suomalaiselle yritykselle. Jalas -työjalkineita valmistetaan kokoina 36-47, jalkineet valmistaa Urho Viljanmaa Oy.
Firestonen uusi traktorirengas:
Pitoa vähemmällä kulumisella
Kone työ ja ympäristö/02.04.2009
Firestone on esitellyt uuden standardisarjan Performer 85 -traktorirenkaan. Valmistajan mukaan rengas korvaa R6000 ja R8000 85-sarjan renkaat paremmalla pidolla, pidemmällä ja tasaisemmalla kulumisiällä ja ajomukavuudella tiellä.
Performer 85 -renkaassa on useita muutoksia verrattuna edeltäjiinsä. Firestonen "Dual Angle"-teknologia on ensimmäistä kertaa standardisarjan radiaalimaatalousrenkaissa. Pitoa parantava rivan kontaktialue on kasvanut reilut neljä prosenttia. Teknologia tuo myös mukanaan vähäisemmän maaperän tiivistymisen ja hyvän itsepuhdistuvuuden.
Rungon uudistetussa rakenteessa on optimoitu renkaan poikkileikkauksen säde, jotta rengas jättää tasaisemman ja leveämmän "jalanjäljen", joka vähentää maaperän tiivistymistä ja johtaa tasaisempaan kulumismuotoon, mikä edesauttaa pitkää käyttöikää. Käyttöikää on pidennetty myös optimoimalla kuluvan kumin volyymi ja käyttämällä uusia kumiseoksia. Lisäksi aikaisempaa parempi renkaan jousto parantaa ajomukavuutta tiellä.
Performer 85-sarjan kokovalikoimaan tulee 23 eri kokoa. Renkaat tulevat myyntiin Suomessa huhtikuussa.
Finbion kevät alkaa seminaarista
Kone työ ja ympäristö/01.04.2009
Lumen sulamisen ja muuttolintujen tulon lisäksi yhtä varma kevään merkki on Finbion järjestämä Kevätpäivä-seminaari Helsingissä. Tänä vuonna tilaisuus järjestetään Helsinki Congress Paasitornissa 22.4.2009.
Ennen tilaisuutta on Suomen Bioenergiayhdistys ry:n kevätjäsenkokous. Kevätpäivän teemoina ovat: tuoreen UE 2020 -selvityksen tuloksia, biopolttoaineiden toimitukset 2009-2020 sekä kiinteistösektorin etsikkoaika.
Hehtaarin ala sammalta lämmittää talon:
Sammaleesta bioenergiaa
Kone työ ja ympäristö/01.04.2009
Rahkasammaleestako tulee lopetettujen turpeen tuotantoalueiden uusi bioenergiakasvi? Ensimmäiset kokeet ovat lupaavia, tuotannoksi on mitattu rahkasammaleelle jopa neljän tonnin vuotuisia kasvuja.
Vuonna 2006 perustetulla Kihniön Aitonevan koealueella tutkitaan rahkasammaleen viljelytekniikan soveltuvuutta käytäntöön. Kokeessa seurataan rahkasammallajien kasvua, hiilensidonnan tehokkuutta ja kasvihuonekaasutaseita. Kokeita tehdään sekä suonpohjalla biomassan tuottoalueella että alueella, jolta rahkasammalet on siirrostettu.
Siirrostustekniikkaa käyttämällä alueelle saadaan nopeasti haluttu rahkasammallajisto, jolloin muiden suokasvilajien leviäminen hidastuu.
Kolmen tonnin vuotuisella biomassan hehtaarituotoksella tarvitaan 67.000 hehtaaria yhden terawattituntia vastaavan energiamäärän tuotantoon. Se on noin viisi prosenttia kaikesta turpeella tuotetusta energiasta. Energiamäärä lämmittäisi 70.000 omakotitaloa.
Rahkasammal ei ole pelkästään poltettava tuote, sen sokerikoostumus tekee siitä myös bioetanolin raaka-aineen. Rahkabiomassan todennäköisin käyttötarkoitus olisikin lähinnä bioetanolin tuotto laitoksissa, joiden sivutuotteina olisivat rahkauutoksesta eroteltavat kemikaalit.
Ponsselta tulossa joukkovelkakirjalaina:
Omavaraisuuden vahvistusta
Kone työ ja ympäristö/25.03.2009
Ponsse valmistelee oman pääoman -ehtoisen joukkovelkakirjalainan (nk.hybridilaina) liikkeeseenlaskua. Lainan liikkeeseenlaskun uskotaan tapahtuvan lähiaikoina markkinaolosuhteista riippuen. Lainan koko on 15-30 miljoonaa euroa.
Hybridilaina rinnastetaan yhtiön omaan pääomaan ja se vahvistaa yhtiön omavaraisuutta. Hybridilaina on muita velkasitoumuksia heikommassa asemassa. Hybridilainan velkakirjanhaltijalla ei ole osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksia, eikä se laimenna nykyisten osakkeenomistajien omistusosuuksia.
Hydrauliikalle laaja myyntiverkosto
Kone työ ja ympäristö/23.03.2009
Kaksi merkittävää hydrauliikan palvelujen tarjoajaa ovat aloittaneet yhteistyön Suomessa. Bosch Rexroth Oy ja Dunlop Hiflex Oy ovat solmineet liikkuvan kaluston hydrauliikkan jälleenmyyntisopimuksen. Sopimuksen myötä Rexroth -tuotemerkin alla olevia hydrauliikkakomponentteja on saatavana myös Dunlop Hiflex Oy:n myyntiverkoston kautta. Molempien yritysten nykyiset jälleenmyyjät jatkavat edelleen.
-Tällä sopimuksella lisäämme palvelukykyämme ja parannamme tuotteiden saatavuutta liikkuvan kaluston asiakkaille ympäri Suomea, sanoo toimitusjohtaja Kalle Tuohimaa Bosch Rexroth Oy:stä.
Bosch Rexrothin tuoteohjelmaan kuuluvat hydrauliikan, pneumatiikan, lineaari- ja kokoonpanotekniikan ratkaisut sekä sähkökäytöt ja ohjausjärjestelmät.
-Sopimuksen myötä saamme käyttöömme laajan hydraulikomponenttien tuotevalikoiman täydentämään tarjontaamme. Tavoitteenamme on olla luotettava komponentti- ja järjestelmätoimittaja suomalaiselle koneenrakennusteollisuudelle ja loppukäyttäjille, sanoo toimitusjohtaja Lauri Ranki Dunlop Hiflex Oy:stä.
Dunlop Hiflex Oy täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa hydrauli- ja teollisuusletkut liittimineen, putkistotarvikkeet, paineilmatuotteet sekä laaja valikoima alaan liittyviä oheistuotteita.
70 yritystä ilmoittautunut Maxpoon
Kone työ ja ympäristö/13.03.2009
Tulevan syksyn alussa järjestetään kolmannentoista kerran kansainvälinen maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden erikoisnäyttely Maxpo 09. Tapahtuma on 3.-9. syyskuuta.
Erikoista tämän vuoden tapahtumassa on uusi näyttelypaikka, Hyvinkään lentokenttä. Alue on mitä parhain raskaiden koneiden näyttelylle.
Tähän mennessä Maxpoon on ilmoittautunut 70 yritystä ja näyttelyalaa on varattu liki 20.000 neliömetriä. Näyttelyn järjestää Suomen Messut toimeksiantajanaan Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry. Suomen Messuista kerrotaan, että ilmoittautumisaika näyttelyyn päättyy maaliskuun loppuun mennessä.
Faresin kurottajat Agrimarketille
Kone työ ja ympäristö/02.03.2009
Italialaiset Faresin Handlers kurottajavalikoimat tulevat Agrimarket-ketjun myyntiin. Mallistossa on vaihtoehtoja kompaktikokoisista kurottajista kuuden metrin nostokorkeudella aina 18 metrisiin ympäripyöriviin malleihin saakka. Faresin Handlers -kurottajien maahantuojana jatkaa Tapio Pirttinen Oy.
Kurottajia käytetään kiinteistöhuollossa, viherrakentamisessa, maataloudessa ja rakentamisessa. Agrimarket on valtakunnallisena toimijana vahvasti mukana näillä sektoreilla, joten Faresin Handlers -kurottaja täydentää myös näiden toimialojen valikoimaa.
Kurottajat valmistaa Faresin Industries, jonka pääartikkeleita ovat seosrehuvaunut sekä kurottajat. Yritys kuuluu italialaiseen Faresin Holding -konserniin. Viennin osuus yrityksen tuotannosta on noin 70 prosenttia.
Koneyrittäjien jäsenkysely:
Puunkorjuuväki lomautetaan
Kone työ ja ympäristö/02.03.2009
Koneyrittäjien liitto teki helmikuun viimeisellä viikolla jäsenkyselyn, jonka mukaan puunkorjuuyritykset lomauttavat kevään aikana lähes kaikki neljätuhatta työntekijäänsä useammaksi viikoksi tai jopa kuukausiksi.
Neljännes puunkorjuuyrityksistä on jo lomauttanut henkilökuntaansa tai käynnistänyt lomautuksia koskevat yt-neuvottelut. Määrä vastaa lähes 20 sellutehtaan henkilöstön lomautusta. Tämän lisäksi työttömiksi jäävät myös yrittäjät itse.
Kevään puunkorjuuseisokit aiheuttavat suuria taloudellisia vaikeuksia koneyrittäjille, koska pääasiassa lainarahalla hankittu kallis korjuukalusto seisoo tuottamattomana kassavirran ehtyessä. Koneyrittäjät odottavat rahoittajilta malttia ja myönteistä suhtautumista elinkelpoisten yritysten osalta maksuaikojen pidennyksiin ja lyhennysvapaisiin, sillä akuutin suhdannetilanteen yli katsottuna puunkorjuuyritysten näkymät ovat hyvät.
Nousun alkaessa odotettavissa on kotimaisen puunkorjuun merkittävä piristyminen. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että metsäteollisuus pysyy vakuutuksissaan rakentaa Suomen laitostensa puuhuolto kotimaisen puun varaan.
Nokian Forest Rider:
Metsärenkailla tienrakennukseen
kone työ ja ympäristö/02.03.2009
Nokian Raskaat Renkaat on esitellyt Forest Rider -rengasmallistoon uusia kokoja, jotka on tarkoitettu suurikokoisiin ja järeisiin traktoreihin. Nokian Forest Rider on erikoisrengas, joka on kehitetty vaativiin ja haastaviin käyttötilanteisiin.
Konevalmistajat ja urakoitsijat ovat odottaneet konerengasta, joka sopii energiapuun korjaamiseen, metsäteiden rakentamiseen ja kunnossapitoon. Vastaavaa ei markkinoilla ole aikaisemmin ollut tarjolla.
Nokian Forest Rider -rengaskoot sopivat isoihin traktoreihin, joiden teho vaihtelee 200 hevosvoimasta aina 500 hevosvoimaan asti. Nokian Forest Riderin kantavuus ylittää traktorien tavanomaiset normipaineet.
Nokian Forest Rideria valmistetaan 600/65 R 34 ja 600/70 R 30 etu- sekä 650/85 R 38 takarenkaina.
GBL Baulaserilta tasolaser
Kone työ ja ympäristö/25.02.2009
Saksalaisen GBL Baulaserin QL425 on kahteen suuntaan kallistettava tasolaser. Maanrakentajille tarkoitettuun laitteeseen syötetään kallistusprosentit, jonka jälkeen laite tasaa itsensä oikeisiin kallistusprosentteihin.
Laitetta voi käyttää yhdellä tai kahdella akkupaketilla, tai tavallisilla paristoilla. Tavallisilla paristoilla laite toimii 130 tuntia, ja ladattavilla akuilla 100 tuntia.
Vesitiiviin laserin pakkaskestävyys on -20C astetta. Säteen kantomatka on 375 metriä, eli kentän halkaisija voi olla 750 metriä. Sädettä voidaan maksimissaan kallistaa 25% yhteen suuntaan, tai 15% kahteen suuntaan. Lisävarusteena laitteeseen saa kaukosäätimen, jolla voidaan muuttaa kallistusarvoja kaummillaan 60 metrin päästä.
Baulasereita tuo maahan Helsingin Laatulaite Oy.
Rutkasti näkyvyyttä
Kone työ ja ympäristö/23.02.2009
Valtra esitteli Pariisin SIMA-näyttelyssä uuden SVC- eli Side Visibility Cab -ohjaamon. Ohjaamossa on oikealla puolella yhtenäinen sivulasi ja tarvittaessa erikoiskapeat lokasuojat, mikä entisestään parantaa näkyvyyttä. Sivuikkunaan sijoitettu lasinpyyhin pitää näkyvyyden hyvänä myös sateella.
SVC-ohjaamo on kehitetty kunnallisteknisen urakoinnin tarpeisiin. Sen edut tulevatkin esille esimerkiksi piennarten hoitotöissä.
5-pilarista ohjaamoa on käytetty Ranskassa, mutta jatkossa sen saa myös muissa maissa. SVC-ohjaamo tulee saataville kaikkiin N-sarjan HiTech-malleihin N82:sta N141:een. SVC-ohjaamon tuotanto alkaa Suolahden tehtaalla kesällä 2009.
Summan tehdasalueelle tuulipuisto
Kone työ ja ympäristö/18.02.2009
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Haminan Energia Oy:lle Summan tehdasalueen tuulipuiston toteutusta varten noin 5,1 miljoonaa euroa energiatukiin käytössä olevalta momentilta.
Haminan Energia Oy:n tarkoituksena on rakentaa Summan tehdasalueelle neljä 3 MW:n tuulivoimalaitosta. Valmistuva tuulipuisto lisäisi tuulivoiman tuotantoa Suomessa noin 32.000 MWh/a ja vähentäisi sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä noin 26.000 tonnia vuodessa. Hankkeen kokonaisinvestointi on 16,9 milj. euroa.
- Hankkeella on elinkeinoelämää piristävä vaikutus. Hamina on ollut vaikeuksissa Stora Enson Summan tehtaan lopetettua viime vuoden tammikuussa. Nyt alueelle on lyhyen ajan sisään nousemassa Haminan Energia Oy:n tuulipuisto, Winwind Oy:n tuulivoimalatehdas sekä Googlen tietokonekeskus, sanoo ministeri Mauri Pekkarinen.
.
Joka viides liikaa:
Caterpillarin suursaneeraus
Kone työ ja ympäristö/11.02.2009
Suurissa firmoissa kaikki on suurta. Maansiirto- ja kaivoskoneiden kysynnän laskun takia Caterpillar vähensi 20.000 henkilöä palkkalistoiltaan. Kaikkiaan yhtiöllä oli 100.000 työntekijää, joten viidennes sai lähteä.
Rankimmin karsinta koetteli toimihenkilöitä, joista 7.500 sai lähtöpassit. Samaten yli 8.000 määräaikaisessa työsuhteessa ollutta henkilöä irtisanottiin. Tehdastyöntekijöiden määrä väheni 4.000:lla. Yhtiön liikevaihto tuplaantui kasvun vuosina 2002-2008, mutta tämän vuoden liikevaihto jää selvästi viimevuotisen alle.
Komatsu järjestelee
Kone työ ja ympäristö/11.02.2009
Komatsu Forest LLC:n 9. helmikuuta jakaman tiedotteen mukaan Shawanossa, Wisconsinin osavaltiossa sijaitseva tehdas suljetaan ja tuotanto siirretään Komatsu American tehtaille Tenneseen ja Illinoisin osavaltioissa. Valmet -metsäkoneiden tuotantolinja valuu siis pala palalta etelämmäksi.
Paras kautta aikain
CNH:n tulos
Auto, tekniika ja kuljetus/27.02.2009
Case New Hollandin kokonaisliikevaihto oli 17,4 miljardia dollaria ja liikevoitto 825 miljoonaa dollaria. Noin 2/3 liikevaihdosta tulee maatalouskoneista ja loput maansiirtokoneista ja rahoituksesta. Tulos oli yhtiön paras sitten sen perustamisen vuonna 1999.
Tämä vuosi näyttää synkältä ja etenkin maansiirtokonetehtaita pidetään kiinni alkuvuodesta kuukausimäärin. Maansiirtokoneiden myynnin arvioidaan laskevan tänä vuonna ainakin jopa viidenneksen.
Deere kaasuttaa ja jarruttaa
Kone työ ja ympäristö/10.02.2009
John Deere vähentää henkilöstöään 700:lla. Näistä 500 on työskennellyt Horizontinan leikkuupuimurituotannossa Brasiliassa. Huonot ajat ovat iskeneet erityisen kovasti Etelä-Amerikkaan. Maansiirtokoneiden laskenut kysyntä on heijastunut Deeren Davenportin maansiirtokonetehtaaseen Iowassa, sieltä vähennetään 200 henkilöä.
Yhtiö sen sijaan jatkaa investointejaan Waterloon traktoritehtaalle Iowassa. Se valmistaa suuritehoisia traktoreita, joiden kysynnän lasketaan lamasta huolimatta kasvavan. Investoinnin arvo on noin 70 miljoonaa euroa ja se käytetään mm. valimon ja voimansiirtovalmistuksen modernisointiin. Kun investoinnit on viety läpi vuonna 2011, tehtaan kapasiteetti on noussut 40 %.
Vuoden hyötyauto Suomessa:
Kerax -puutavara-auto
Kone työ ja ympäristö/23.01.2009
Ajolinja-lehden lukijat ja toimitus ovat valinneet Vuoden Hyötyautoksi 2008 Renault Kerax Optidriver+ puutavara-auton.
Renault Kerax 500.26 6x4 -puutavara-autossa on maastokäyttöön suunniteltu automaattinen Optidriver+ vaihtamisjärjestelmä. Moottori on 500 hevosvoimainen, 13 litran DXi, Alucar-puuvarustus ja Loglift 96S -puutavaranosturi. Auton omamassa ilman nosturia ja nosturitelinettä on 11,5 tonnia.
-Valinnan yhtenä tärkeänä yleisperusteena on, että autouutuus on jo Suomessa ja mallilla on merkitystä suomalaisessa kuljetusmaailmassa. Keraxin polttoaineen kulutuskaan ei tule tuottamaan ikäviä yllätyksiä, sanoo Ajolinja lehden päätoimittaja Jouni Hievanen.
Valinnan perusteluissa todetaan, että Optidriver+ vaihderobotti on oivallinen apu kuljettajan työn helpottamiseksi. Vaihderobotilla pärjää metsäoloissakin. Puskuri ja keula ovat ylhäällä, joten penkkoja ja kantoja ei tarvitse turhia pelätä. Kerax on kevyt, joten hyötykuormaa saa kyytiin mukavasti.
Kuvassa voittajat tuulettavat: Kerax, toimitusjohtaja Erkki Evilä (oik.) ja tuotepäällikkö Kari Halmela LT Finland Oy:stä.
Lemminkäisen tietä Moldovaan
Kone työ ja ympäristö/22.01.2009
Lemminkäinen Infra Oy on allekirjoittanut Moldovan tiehallinnon kanssa sopimuksen 13,5 miljoonan euron maantieurakasta. Maan pääkaupungin Chisinaun ja lounaisen Hîncestin kaupungin välistä maantietä perusparannetaan 14 kilometrin matkalta.
Parannettava osuus on asfaltilla ja osittain betonilla päällystettyä, nelikaistaista tietä. Urakkaan kuuluu tien rakenne- ja kulutuskerrosten uusiminen, päällystäminen asfaltilla, neljän sillan päällysrakenteen korjaus sekä maalaus-, merkintä- ja kaidetöitä. Asfalttimassoja kohteeseen menee runsaat 50.000 tonnia. Työt alkavat tänä keväänä ja valmistuvat vuoden 2010 lopulla.
Urakan rahoittaa Euroopan investointipankki. Lemminkäinen Infra Oy:n toimitusjohtaja Henrik Eklundin mukaan saatu urakka on jatkoa Maailmanpankin ja EU:n rahoittamille väylähankkeille, joita olemme tehneet viimeisen kymmenen vuoden aikana Baltian maissa ja Ukrainassa.
New Holland mitalisateessa
Kone työ ja ympäristö/15.01.2009
CNH on saanut sekä kulta- että hopeamitalin Pariisissa helmikuussa järjestettävän SIMA-näyttelyn tuomaristolta.
Kultamitali tuli vetykäyttöisestä traktorin prototyypistä. CNH:n mukaan vetykäyttöisten polttokennojen avulla maatila voisi kehittää oman energiansa sekä koneisiinsa että myös muuhun energiantarpeeseensa käyttäen elektrolyysiä, biomassaa ja tuulivoimaa vedyn eristämiseen maanalaisiin tankkeihin.
Hopeamitali tuli EasyDrive-voimansiirrosta alle 80 kW:n traktoreihin. CVT-voimansiirto perustuu tuttuun kiilahihnavariaattoriin, mutta sen kumihihna on korvattu teräspannan ympärille kootuista metallipaloista. Kumihihnavariaattoriin erona on se, että voima siirtyy kiekoilta toisille työntäen, ei vetäen. Tätä rakennetta on käytetty vuosia pienten autojen automaattivaihteistoissa.
Raskone ilmailualalle:
732 kenttäkoneen kunnossapitoon
Kone työ ja ympäristö/15.01.2009
Raskone Oy ja Finnair Oyj Oy ovat tehneet 5-vuotisen sopimuksen Finnairin maakaluston kunnossapidosta. Ylläpitosopimus kattaa Helsinki-Vantaan lentokentän maakaluston eli 732 motorisoidun ajoneuvon kunnossapidon. Samalla on tehty sopimus ABB Oyj:n kanssa 38 maakaluston huoltoon liittyvää henkilön siirtymisestä ns. vanhoina työntekijöinä Raskoneelle.
Maakalustoyksikkö toimii Hki-Vantaan lentokentän teknisellä alueella.
Maakaluston kunnossapitopalveluiden siirtyminen Raskoneelle; ajoneuvo- ja työkonekaluston kunnossapitoon erikoistuneelle yritykselle, mahdollistaa yksikön toiminnan pitkäjänteisen kehittämisen. Omalta osaltaan Raskone Oy vastaa teknisen kehityksen mukanaan tuomiin haasteisiin jatkuvalla palvelujen parantamisella, niin että ne vastaavat asiakkaiden tarpeisiin toiminnallisesti ja taloudellisesti.
Puu ohjataan muille tehtaille:
UPM sulkee Kaskisen tehtaan
Kone työ ja ympäristö/14.01.2009
UPM:n 47-prosenttisesti omistama Oy Metsä-Botnia Ab on ilmoittanut lopettavansa Kaskisten sellutehtaan vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen aikana.
Vuonna 1977 käynnistyneen Kaskisten tehtaan vuosikapasiteetti on 450.000 tonnia pääosin lehtipuusellua, josta UPM:n omistusta vastaava osuus on noin 212.000 tonnia.
Kaskisten tehtaalta vapautuva kotimainen puuraaka-aine ohjataan Botnian ja Metsäliitto-konsernin muille Suomen tuotantolaitoksille.
Sulkemisesta aiheutuvat kertaluonteiset kustannukset pienentävät UPM:n osakkuusyhtiötulosta noin 27 miljoonaa euroa vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä.
Yt-neuvottelujen piiriin kuului Kaskisissa 223 henkilöä. Noin 70 henkilöä voidaan sijoittaa uudelleen joko Botnian muille toimipaikoille tai tehdasintegraatin yhteisiin toimintoihin. Lisäksi määräaikaisia työtehtäviä integraatissa ja tehtaan sulkemisprojektissa on noin 50 henkilölle.
Ympäristörikoksesta epäilty
Petokaivin hakeutui konkurssiin
Kone työ ja ympäristö/13.01.2009
Porvoolainen Petokaivin Oy on jättänyt konkurssihakemuksen. Yhtiön toimitusjohtajan Pekka Malisen mukaan yhtiöön kohdistuvien rikosepäilyjen johdosta yrityksellä ei ole enää toimintaedellytyksiä.
Poliisin mukaan Petokaivin Oy:n epäillään ajaneen vuosien 1999-2006 aikana Kulloon motocrossradan alle rakennusjätettä maapohjaksi.
Yritys on perustettu 1992 ja se on työllistänyt 58 henkilöä. Erilaisia työkoneita ja autokalustoa yrityksellä on noin viitisenkymmentä. Liikevaihtoa yhtiö on tehnyt vajaat kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.
58 tonnin Lokotrack
Kevyen sarjan murskaaja
Kone työ ja ympäristö/12.01.2009
Murskainvalmistaja Metso on esitellyt Lokotrack-sarjaan kevyemmän LT110C-mallin. Esimurskaukseen suunniteltu laite on helppo siirtää työmaalta toiselle ja siihen saa nopeasti irrotettavan TK-seulayksikön. C110-leukamurskaimen kita-aukko on 1.100x850 milliä, johon voi syöttää lähes 70 sentin kokoista louhetta.
LT110C on varustettavissa kuuden tai yhdeksän kuution syöttösuppilolla. Kun tarvitaan hienoaineksen tarkkaa poistoa ennen murskausta, voidaan valita kaksiosainen, kahdella eri täry-yksiköllä varustettu syötin.
Standardimallin 11 metrin pituisen ohella on vaihtoehtona 14 metrin pituinen, taittuva kuljetin, jonka purkukorkeus on 3,7 metriä.
LT110C:n vakiovarusteena on IC500-murskainautomaatio, jolloin järjestelmä valvoo ja säätää koko murskausprosessin varmistaen parhaan kapasiteetin ja kertoo myös mahdollisista vioista.
Lokotrackissa on vähäpäästöinen Cat C13-dieselmoottori, jonka teho on 319 kW. Koneen kuljetuspituus on 15,6 metriä, leveys 3,0 metriä, korkeus 3,6 metriä ja paino 58 tonnia.
Metsäkonemies Volvo CE:n johtoon
Kone työ ja ympäristö/07.01.2009
Pitkän uran metsäkoneiden kanssa tehnyt autoinsinööri Hannu Hietikko aloittaa Volvo Construction Equipment Finland Oy:n toimitusjohtajana helmikuun alusta. Hietikko on toiminut Timberjackissa ja John Deere Forestryssä muun muassa Venäjällä metsäkonemyynnissä aluejohtajana. Viimeksi hän on vastannut John Deere Forestry Oy:ssä Suomen jälleenmyynnistä aluejohtajana.
Volvo CE Finlandin edellinen toimitusjohtaja Carl Slotte siirtyi syksyllä Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän Volvo CE RUB -toimintojen aluejohtajaksi Moskovaan.
Rauhallista Joulua
ja menestystä vuodelle 2009!
Toivottaa Kone työ ja ympäristö -lehti lukijoilleen ja nettivierailleen.
Kultaa vuollaan Pahtavaarassa
Kone työ ja ympäristö/19.12.2008
Lappland Goldminers AB on aloittanut maanalaisen louhinnan omistamassaan Pahtavaaran kultakaivoksessa. Kultakaivoksen arvioidaan tuottavan noin 900 kiloa kultaa vuodessa kun tuotanto on jatkuvasti käynnissä.
Lappland Goldminers AB osti Pahtavaaran esiintymän ja sen ympäristössä olevat valtaukset huhtikuussa 2008. Esiintymä sijaitsee Pohjois-Suomessa Sodankylän kunnan luoteisosassa. Pahtavaaran rikastamon läheisyydessä on alue, jonka yhtiö katsoo olevan hyvin kiinnostava, koska sieltä voi löytyä uusia kultaesiintymiä. Näistä olisi mahdollista saada uusia kaivoksia joiden malmi voitaisiin kuljettaa rikastamolle käsiteltäväksi.
-Näin lomautusten aikana Pahtavaaran kaivoksen työntekijänä ei voi saada parempaa joululahjaa kuin että työpaikat varmistuvat ja tuotanto alkaa maanalaisesta kaivoksesta, sanoo Pahtavaaran pääluottamusmies Juha Karppinen.
Ponsse jatkaa urheilusponsorointia
Kone työ ja ympäristö/11.12.2008
Ponsse Oyj on solminut kaksivuotiset pääyhteistyösopimukset keihäänheittäjä Tero Pitkämäen ja ralliautoilija Mikko Hirvosen kanssa. Lisäksi Ponsse on jo tämän vuoden lopulla tehnyt sopimuksen KalPan kanssa tulevalle 2009-2010 -kaudelle.
Ponsse Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja Juha Vidgrén totesi, että haastavassa markkinatilanteessa näimme tarpeelliseksi keskittää sponsorointiamme pitäen kuitenkin yllä korkeata profiilia nyt ja jatkossakin.
-Tero, Mikko ja KalPa ovat olleet mainioita yrityksemme ja toimialamme lähettiläitä kotimaan ja maailman urheilukentillä. Tästä pitkäjänteisestä yhteistyöstä oli hyötyä myös uusia sopimuksia laadittaessa.
Sopimuksen kunniaksi urheilijat ottivat tuntumaa tositoimiin savottanuotiolla. Kuvassa vasemmalla Hirvosen kartturi Jarmo Lehtinen, Mikko Hirvonen, Tero Pitkämäki ja KalPa Hockey Oy:n puheenjohtaja ja pelaaja Sami Kapanen.
Kuhnille teräspysti
Kone työ ja ympärsitö/11.12.2008
Työlaitteita valmistavan ranskalaisen Kuhnin Pro-Longer -puomimurskain sai 2008 Swedish Steel Prize -palkinnon. Työlaite on valmistettu erikoislujasta teräksestä, jonka käytöllä on saatu aikaan monia parannuksia.
Suunnittelussa on pystytty keventämään niittolaitetta, keveytyneestä rakenteesta huolimatta sen lujuutta on voitu lisätä ja myös osien määrää on vähennetty.
Aloittaessaan uuden laitteen kehitystyön Kuhnin tarkoitus oli tavoittaa uusia kohderyhmiä. Tähän mennessä yhtiö on valmistanut koneita pääasiassa maatalouteen. Mutta jatkossa yrityksen tavoitteena on laajentaa toimintaa ja ryhtyä myös ympäristönhoitoyritysten, julkisten viranomaisten ja vastaavien ryhmien tavarantoimittajaksi.
Cargotec sulkee Salon konepajan
Kone työ ja ympäristö/10.12.2008
Cargotec vähentää Suomen 1.700 työntekijän henkilöstöstään 271 henkilöä. Irtisanomisten lisäksi henkilöstövähennykset toteutetaan muun muassa eläkejärjestelyillä ja uusien työntekijöiden palkkausrajoituksilla.
Hiabin Salossa sijaitsevan nosturitehtaan tuotanto on päätetty lopettaa osana suunnitelmaa, jonka mukaan tuotanto Euroopassa keskitetään kolmeen tehtaaseen. Tuotanto tullaan lopettamaan hallitusti portaittain vuoden 2009 aikana. Saloon jää tuotekehitys, myynti ja markkinointi, taloushallinto, jälkimarkkinointi- ja varaosatoiminnot.
Cargotecin tiedotteessa ei kerrota mitkä tehtaat jäävät toimimaan, mutta Euroopassa on vain kolme muuta nosturitehdasta; Ruotsissa, Hollannissa ja Espanjassa. Vuodesta 1891 lähtien toiminut, perinteikäs Salon konepaja tippuu listalta.
Tehostamistoimia on käynnissä useissa muissa maissa. Säästötoimilla pyritään kapasiteetin sopeuttamisen lisäksi globaalisti noin 25 miljoonan euron vuotuiseen tulosparannukseen. Säästötoimista arvioidaan aiheutuvan kustannuksia ja käyttöomaisuuden alaskirjauksia yhteensä noin 35 miljoonaa euroa.
Ponsse vähentää väkeään liki kolmanneksen
Kone työ ja ympäristö/08.12.2008
Metsäkonekaupan hiipuessa joutuu Ponsse Oyj sopeuttamaan tuotantoaan ja muita toimintojaan vastaamaan kysyntää. Kilpailukykynsä ja kannattavuutensa turvaamiseksi yhtiö aloittaa yh-neuvottelut irtisanomisista ja lomautuksista.
Ponssen tiedotteessa kerrotaan, että henkilöstövähennystarpeeksi arvioidaan Suomessa enintään 200 ja koko konsernissa enintään 320. Lisäksi määräaikaisten lomautusten tarpeen arvioidaan jatkuvan koko vuoden 2009.
Neuvottelut koskevat yhtiön kaikkia toimintoja sekä henkilöstöryhmiä. Niiden piirissä on Suomessa koko henkilöstö eli 260 toimihenkilöä ja 400 työntekijää. Koko Ponsse konsernin henkilömäärä on noin 1050.
Tehostamis- ja sopeuttamistoimien henkilöstövaikutukset täsmentyvät yksiköittäin, maittain ja toiminnoittain, kun yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön kanssa on käyty. Neuvottelut etenevät kunkin maan paikallisen lainsäädännön mukaisesti.
Tiehallinnolla skarppaamisen paikka:
AS Teho onkin löytöeläintarhaaja!
Kone työ ja ympäristö/03.12.2008
Suomen tiestöstä vastaavalle Tiehallinnolle tuli ilmeisenä shokkina tieto AS Tehon todellisesta taustasta, yritys harrastaa Tallinnassa löytöeläinten tarhausta. Rahansa toimintaa tarhaaja saa Tallinnan kaupungilta, avustuksista ilmeisesti valtaosa on törsätty Suomen tienhoitourakoihin. Asiasta kertoi Tekniikka & Talous -lehti.
AS Teho aloitti hoitourakat Suomessa vuonna 2006 Kankaanpäässä ja Vetelissä. Vetäytyessään syksyllä urakoista yrityksellä oli viisi hoitoaluetta. Ongelmia alkoi kasaantua muun muassa maksamattomien urakoitsijalaskujen muodossa eikä yhtiö saanut enää palkattua väkeä töihin.
Tiehallinto yrittää saada AS Teholta vahingonkorvauksia. Hoitourakoita jatkavat tarjouskilpailuissa toiseksi jääneiden tarjousten tekijät.
Rahaa metsäenergian kehittämiseen
Kone työ ja ympäristö/03.12.2008
Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) johtama bioenergia-alan tutkimuskonsortio on saanut noin 4,5 miljoonan euron määrärahan kolmivuotiseen yhteispohjoismaiseen tutkimushankkeeseen, jossa edistetään metsäbiomassojen käyttöä ja sekä tuotteiden että palvelujen arvonnousua metsäenergian tuotantoketjussa.
Hankkeessa etsitään uusia yritysmalleja energiaosuuskunnille ja metsäkoneurakoitsijoille. Tavoitteena on myös parantaa lämpölaitosten polttoaineiden laatua ja tehokkuuta, vähentää päästöjä, ja ohjeistaa polttoon liittyviä käytäntöjä.
Kohderyhminä ovat metsänomistajat, lämpölaitosten hoitajat, koneyrittäjät ja muut metsien hoidon ammattilaiset. Tavoitteena on myös lisätä alueiden välistä verkostoitumista ja tiedonvaihtoa.
John Deere Forestry yt-neuvotteluihin
Kone työ ja ympäristö/28.11.2008
Maailmantalouden taantuman odotetaan heikentävän metsäkoneiden myyntiä sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Sen vuoksi John Deere Forestry Oy on kutsunut Suomen henkilöstön edustajat yhteistoimintaneuvotteluihin koskien henkilöstön lomautuksia Suomessa. Neuvottelujen piirissä ovat koko henkilöstö.
Toiminnoista riippuen määräaikaiset lomautukset kestävät 14 - 90 päivää. Lomautustarpeet eri toiminnoissa tarkentuvat neuvottelujen aikana.
Massikasta vuoden traktori
Kone työ ja ympäristö/28.11.2008
Massey Ferguson 8690 on valittu vuoden traktoriksi Italiassa pidettyjen EIMA-messujen yhteydessä. 370 hevosvoimallaan MF 8690 on maailman voimakkain traktori sekä ensimmäinen traktori varustettuna SCR (Selective Catalytic Reduction) -järjestelmällä, joka tekee traktorista päästöiltään puhtaan ja polttoainetaloudeltaan tehokkaan. Kaikkiaan viisi MF 8600 -sarjan traktorimallia on saatavilla SCR- tekniikalla varustettuina.
AGCO Sisu Powerin SCR tekniikalla varustettu 8,4- litrainen voimanlähde vaikutti osaltaan vuoden traktorin valintaan.
Kuvassa Massikan Richard Markwell (vas.) ja AGCO Sisu Powerin Eero Tomi esittelevät "Vuoden Traktori 2009" -palkintoa.
Listayllättäjä Foton
Kone työ ja ympäristö/28.11.2008
Ruotsin traktorimarkkinoiden tammi-syyskuun kaudelta kuudennelta sijalta ennen Claasia ja Zetoria, Deutz-Fahria, Samea tai Mc Cormickia löytyy kiinalainen traktori Foton. Sitä oli myyty 103 kappaletta.
Suosikkimalli on 70 hv.n tehoinen Foton Europard FT704. Kone oli näytillä myös Koneagriassa Jyväskylässä. Eräänä menestyksen syynä lienee hinta, joka on 22.000 euron paikkeilla.
Richenhagenin osti Jontikkaa
Kone työ ja ympäristö/27.11.2008
AGCOn pääjohtaja Martin Richenhagen on tunnettu räväköistä lausunnoistaan. Hänet valittiin juuri yhdysvaltalaisen Association of Equipment Manufacturers -yhdistyksen puheenjohtajaksi.
Washingtonissa pidetyn G20-kokouksen tuloksista hän totesi Deutsche Wellen haastattelussa, että huonosti hoidetut firmat menkööt konkurssiin. Eritoten hän tarkoitti General Motorsia. Hyvinä aikoina johtajat eivät korvaa lotkauta valtion suuntaan, mutta nyt ne ovat anelemassa valtion apuja. Tällaisia firmoja ei hänen mukaansa tarvita.
Maatalouskoneteollisuudella sen sijaan on mennyt hyvin ja Richenhagen neuvoo sijoittamaan maatalouskonealan osakkeisiin. Julkistaessaan AGCOn kolmannen neljänneksen tuloksia hän pahoitteli, ettei hän yhtiölain takia voi ostaa lisää AGCOn osakkeita ja niinpä hän oli ostanut tukun Deere & Companyn osakkeita.
Same Deutz-Fahr Venäjälle
Kone työ ja ympäristö/26.11.2008
Same Deutz-Fahr aikoo avata oman traktoritehtaan Venäjällä vuonna 2011, mutta traktoreiden kokoonpano alkaa vuokratiloissa jo vuoden 2009 aikana, sanoi SDF:n ulkomaan operaatioista vastaava johtaja Francesco Carozza Moskovassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa 18. marraskuuta.
SDF investoi 20 miljoonaa euroa Moskovan ulkopuolelle rakennettavaan traktoritehtaaseen, jonka kapasiteetiksi mitoitetaan 3.000 kappaletta vuodessa.
Puhtaasti maakaasulla
Kone työ ja ympäristö/19.11.2008
Gasum Oy on maakaasun markkinointiyhtiö Suomessa. Yritys hankki käyttöönsä maakaasua polttoaineena käyttävän trukin. Linde-trukissa on maakaasuvalmius, johon kuuluu 75 litran kaasusäiliö. 20 Mpa paineessa säiliössä on 15 kuutiota kaasua, joka antaa trukille kuuden tunnin ajoajan.
Trukin tankkausliitin on samanlainen kuin autoissakin on käytössä, joten tankkaus voidaan tehdä samasta pisteestä. Gasumilla on käytössä useita maakaasulla toimivia autoja, joten pärjätään samalla tankkauspisteellä.
Maakaasun polttoainekulutus on 10 prosenttia pienempi kuin bensiinimoottorissa ja 10-30 prosenttia korkeampi kuin dieselmoottorilla riippuen siitä onko dieselmoottorissa CRT-suodatin vai ei.
Bioenergiamaratooni Jyväskylässä
Kone työ ja ympäristö14.11.2008
Finbio ry.:n tämän vuoden bioenergiatapahtuma on kaksipäiväisenä 25.-26.11.2008 Jyväskylä Paviljongissa.
Päivien pääteemana on "Bioenergia energiastrategiassa". Tapahtuma on varsinainen bioenergiamaratooni, sillä esityksiä on yhteensä liki puolensataa. Mukana äänessä ovat vaikuttajat kansanedustaja Juha Miedosta Greenpeacen ilmastovastaava Kaisa Kososeen. Joten kantaaottavia esityksiä on luvassa.
Puutulleja siirrettiin
Kone työ ja ympäristö/13.11.2008
Venäjä ilmoitti siirtävänsä puutullien käyttöönottoa. Päätös antaa Suomen metsäteollisuudelle lisäaikaa sopeutua myöhemmin tuleviin tullien korotuksiin. Vuonna 2007 tuotiin kuorellista raakapuuta 18,2 miljoonaa kuutiota, joka oli Suomen metsäteollisuuden puunkäytöstä noin 23 %.
Puusta tuotiin Venäjältä 66 %, Baltian maista 17 %, EU-maista noin 12 % ja muista maista (mm. Etelä-Amerikka) noin 5 %.
11.Cat-mestari Saksasta:
Suomalaisilla vahva panos
Kone työ ja ympäristö/10.11.2008
Caterpillar järjesti yhdennentoista kerran maarakennuskoneiden kuljettajakilpailun Malagassa. Ensimmäisen kerran mestaruus meni Saksaan, voittajana Sebastian Behr. Tasaisesti, kahdeksan koneen osatehtävissä kilpailleen Behrin voittoa ei kukaan uhannut. Tomi Honkaniemi otti kovassa kisassa komeasti kakkossijan. Kolmanneksi jätettiin kolme edellistä kisaa voittanut hollantilainen Peter van Schaik.
Suomalaisten hyvää panosta vahvisti Hannu Jantunen neljäntenä ja joukkuekisassa suomalaiskolmikko vei voiton. Suomen joukkueen kolmas kilpailija oli Toni Arvila.
Caterpillarin kisaan osallistui kilpailijat kahdestakymmenestä maasta. Kuvassa Timo Honkaniemi (oik.), Toni Arvila ja Hannu Jantunen.
Stora Enso rakentaa Puolaan:
Voimalaitos Ostrolekaan
Kone työ ja ympäristö/03.11.2008
Stora Enso investoi 137 miljoonaa euroa uuden voimalaitoksen rakentamiseen Ostrolekan tehtaalleen Puolassa. Hanke käynnistyy välittömästi, ja sen oletetaaan valmistuvan vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä.
Voimalaitos pystyy käyttämään useita eri polttoaineita. Se parantaa Ostrolekan tehtaan energiaomavaraisuutta ja -tehokkuutta sekä vähentää näin hiilidioksidipäästöjä. Biopolttoaineen käyttöä on tarkoitus lisätä sen saatavuuden mukaan.
Uuden voimalaitoksen myötä sähkön omavaraisuus kasvaa noin 65 prosenttiin ja höyryn tuotannon 100 prosenttiin. Voimalaitoshanke parantaa edelleen Stora Enson Puolan toimintojen kustannustehokkuutta. Ostrolekan tehtaalla ei vielä ole ollut omaa voimalaitosta.
Kalmarin konttikurottajia USAn armeijalle
Kone työ ja ympäristö/03.11.2008
Yhdysvalloissa, Teksasin San Antoniossa toimiva Kalmarin RT-keskus on saanut 5-vuotisen sopimuksen maastoajoon tarkoitettujen konttikurottajien (RTCH) valmistamisesta Yhdysvaltojen puolustusministeriön alaiselle TACOMille (Tank Automotive Armament Command). Sopimus on jaettu osiin, joista ensimmäisen osan laitteiden arvo on noin 100 miljoonaa euroa (125 miljoonaa dollaria). Sopimuksen jatko-osien arvioidaan toteutuvan vuosittain, ja 5-vuotisen tilauksen kokonaisarvo on arviolta yli 300 miljoonaa euroa (385 miljoonaa dollaria).
Kalmarin patentoitu konttikurottaja RTCH on tarkoitettu 20 ja 40 jalan konttien lastaukseen ja kuljetukseen vaikeakulkuisessa maastossa. Vuonna 2000 markkinoille tuotua laitteita on myyty tähän mennessä yli 700 kappaletta. Kalmarin RTCH-konttikurottajia on käytössä Yhdysvaltain armeijassa, laivastossa ja merivoimissa sekä muissa puolustusvoimissa.
UPM:llä supistuksia
Kone työ ja ympäristö/31.10.2008
UPM suunnittelee rajoituksia sahatavara- ja vanerituotantoonsa ensi vuonna. UPM aloittaa yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista sahaus- ja jalostustuotannon rajoituksista yhtiön kaikilla tuotantolaitoksilla Suomessa. Pääsyynä neuvotteluesityksen antamiseen on yhä heikompana jatkuva markkinatilanne.
Tuotannonrajoitukset toteutetaan kullakin tuotantolaitoksella erikseen sovittavalla tavalla. Tuotannonrajoituksia ja mahdollista henkilöstön lomauttamista koskevat yt-neuvottelut käynnistetään välittömästi. Neuvottelut koskevat noin 800 henkilöä.
Lisäksi UPM suunnittelee Heinolan vaneritehtaan henkilöstön lomauttamista ja aloittaa asiaa koskevat yt-neuvottelut. Syynä neuvotteluesityksen antamiseen on koivuvanerin nopeasti heikentynyt markkinatilanne. Yhteistoimintaneuvottelut koskevat koko tehdasta ja kaikkia henkilöstöryhmiä. Mahdollisten lomautusten arvioidaan kestävän Heinolassa yli 90 päivää.
Koneyrittäjien liittokokous vaatii:
Vakauttavia toimia koneyritysten toiminnalle
Kone työ ja ympäristö/27.10.2008
Koneyritykset ovat pääomavaltaisia pienyrityksiä, joihin suhdannevaihtelut vaikuttavat nopeasti ja rajusti. Valtion tulee luoda vero-ohjauksella keinoja, joilla suhdannevaihteluiden aiheuttamia ongelmia voidaan helpottaa pääomavaltaisissa pienyrityksissä, sanotaan Koneyrittäjien liittokokouksen julkilausumassa.
Koneyrityksissä investointien suhde liikevaihtoon on suuri. Yritysten käyttöön tulee luoda investointivarausjärjestelmä, jotta yritykset voivat suunnitella ja toteuttaa investointejaan järkevästi. Toimiva investointivarausjärjestelmä luo mahdollisuuden yritysten omavaraisuusasteen kohentamiseen.
Koneyrittäjät näkevät, että nykyisessä suhdannetilanteessa valtion tulee panostaa teollisuuden kilpailukykyyn lisäämällä investointejaan infrastruktuuriin. Tilanne on otollinen nyt, kun useat isot väylähankkeet ovat päättymässä.
Valtraan portaaton vaihteisto
Kone työ ja ympäristö/27.10.2008
Valtra ei ole hötkyillyt portaattoman vaihteiston kehittämisessä. Kun yritys lopulta julkisti oman ratkaisunsa ei siinä tyydytty olemassa oleviin komponentteihin vaan Valtra teki aivan oman vaihteistonsa.
Lokakuussa Valtra esitteli laajennetut N- ja T-sarjansa, joissa on portaaton Direct-mallisto ja rinnalle esiteltiin moniportaisella vaihteistolla varustettu Versu-mallisto.
Valtran suunnittelemat ja valmistamat voimansiirrot ovat rakenteeltaan modulaarisia: esimerkiksi taka-akseli ja suunnanvaihto ovat jo käytössä olevaa Valtra-tekniikkaa.
Portaattomassa voimansiirrossa yhdellä vivulla valitaan haluttu nopeusalue ja ajopolkimella nopeus.
Versu-mallien T- ja N-sarjan traktoreiden valmistus alkaa vaiheittain vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla. T- ja N-sarjan Direct-mallien valmistus alkaa ensi vuoden puolivälissä. Kolmella pikavaihteella varustetut N- ja T-sarjan HiTech-mallit säilyvät valikoimassa.
AGCO Sisu Power uutuus
7-sylinterinen moottori
Kone, työ ja ympäristö/09.10.2008
Sisu Diesel Oy:stä AGCO Sisu Poweriksi muuttunut moottorivalmistaja on esitellyt 7-sylinterisen 9,8-litraisen moottorin 400-500 hevosvoiman luokkaan. Uuden moottorin useimmat osat ja toiminnot ovat samoja kuin kuusisylinterisissä moottoreissa. Nämä yhteiset osat merkitsevät huomattavia etuja kustannusten, logistiikan ja moottorin suorituskyvyn suhteen. Lisäsylinteri lisää iskun tilavuutta 20 prosenttia ja parantaa näin tehoa ja vääntömomenttia.
TTS koulutus aloitti elokuun alussa nuorille suunnatun kolmevuotisen maarakennuskoneenkuljettajakoulutuksen Vantaalla. Aikaisemmin koulutusta tarjottiin ainoastaan Rajamäen toimipisteessä. Elokuun alussa Vantaalla opintonsa aloitti 19 nuorta.
Noin puolella elokuussa aloittaneista opiskelijoista oli jo parin viikon opintojen jälkeen ensimmäisen työssäoppimisjakson harjoittelupaikka valmiina. TTS:n mukaan tämä kertoo työllistymismahdollisuuksista myös valmistumisen jälkeen.
"MTK ei ole pysäyttämässä puukauppaa"
Pauli Hyvölä/29.08.2008
- Hallituksen tekemä metsäveroratkaisu on hyvä ja puukauppa on lähtenyt hyvin käyntiin. Metsänomistajat ovat olleet tyytyväisiä verohuojennukseen, sanoo MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborg.
Hornborgin mukaan MTK ei olekaan pysäyttämässä puukauppaa keskeneräisten metsäveroratkaisujen takia.
MTK myös tarkentaa, että osastopäällikkö Pekka Airaksisen lausunto ei edusta MTK:n virallista kantaa. Kyse on henkilökohtaisesta mielipiteestä.
- MTK ei ole puukaupan osapuoli, eikä näin ollen voi päättää, myydäänkö puuta vai ei, tähdentää Hornborg.
MTK vaatii sen sijaa hallituksen ja valtiovarainministeriön pikaista päätöstä veroratkaisujen yksityiskohdista.
Volvon Carl Slotte johtajaksi Moskovaan
Kone työ ja ympäristö/19.08.2008
Volvo Construction Equipment Finland Oy:n toimitusjohtaja Carl Slotte on nimitetty Volvo Construction Equipmentin RUB (Russia, Ukraine, Belarus) -alueen johtajaksi sijaintipaikkana Moskova. Hän siirtyy uuteen toimeen vaiheittain syyskuun aikana ja aloittaa täyspäiväisesti uudessa tehtävässään 1. lokakuuta alkaen.
Slotte kuuluu Volvo CE Region Internationalin johtoryhmään ja raportoin alueen Presidentille Lars Haglundille.
Carl Slotte on toiminut Volvo Construction Equipment Finland Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2001 lähtien. Ennen sitä hän toimi yhtiön talouspäällikkönä viisi vuotta.
Metsäalan konekustannukset nousivat vaimeammin
Maarakennusalan konekustannukset nousivat lähes 12 prosenttia
Pauli Hyvölä/18.08.2008
Maarakennusalan konekustannukset nousivat 11,9 prosenttia vuoden 2007 heinäkuusta vuoden 2008 heinäkuuhun. Hoito- ja kunnossapitokoneiden kustannukset kasvoivat 12,0 prosenttia ja perinteisten maarakennuskoneiden 11,8 prosenttia. Ajoneuvonosturien kustannukset kohosivat 13,1 prosenttia.
Maarakennusalan kaikki kustannukset nousivat samaan aikaan 9,2 prosenttia. Vuosimuutos vaihteli työlajeittain kalliorakennustöiden 6,6 prosentista päällystystöiden 16,3 prosenttiin.
Metsäalan konekustannukset nousivat 7,5 prosenttia vuoden 2007 heinkuusta vuoden 2008 heinäkuuhun. Metsätraktoreiden kustannukset kasvoivat 8,0 prosenttia ja hakkuukoneiden kustannukset 7,2 prosenttia.
Kustannusten nousuun vaikuttivat erityisesti polttoaineiden kallistuminen, palkkojen korotukset sekä korjaus- ja huoltomenojen kasvu. Myös korkokuluilla oli vaikutusta. Lähde: Tilastokeskus
Maaseudun Tulevaisuus:
Kuitupuuta hakattu ennätystahdilla
Pauli Hyvölä/18.08.2008
Kesäkuussa metsistä hakattiin enemmän kuitupuuta kuin koskaan aiemmin vastaavana aikana, kertoo Maaseun Tulevaisuus. Lehden mukaan kesäkuussa korjattiin poikkeuksellisen paljon mänty- ja lehtikuitupuuta, ja kahden miljoonan kuutiometrin raja ylittyi ensimmäisen kerran.
Lehden tietojen mukaan yksityismetsistä hakattiin pystykauppojen puuta aiempaa vähemmän. Sen sijaan hankintapuun määrä kasvoi yli viidenneksellä, lähes kolmannekseen kaikesta yksityismetsien puusta.
Kuorma-auton kuljettajan ammattipätevyysvaatimukset ulotetaan koskemaan myös kaikkia niitä ajoneuvoja, joiden kuljettamiseen vaaditaan C- tai C1- ajokortti. Pätevyysvaatimukset koskevat jatkossa siten myös liikennetraktorin kuljettajia.
Muutos tulee voimaan 10. syyskuuta 2008, mutta kuorma-autonkuljettajien osalta tasan vuotta myöhemmin syyskuusta 2009 lukien.
Eduskunta vaatii hallitukselta, että sen on vuoden loppuun mennessä, eli lain jo tultua voimaan, selvitettävä liikennetraktorien lainsäädännöllinen asema. Tarkoitus on näin selkeyttää, mitkä kaikki ajoneuvot katsotaan liikennetraktoreiksi.
Ausan lava-auto Suomen markkinoille
KTY/08.08.2008
Espanjalainen Ausa saa lava-ajoneuvonsa Suomen markkinoille, kun Autola aloittaa niiden maahantuonnin. Tarkoituksena on tuoda lämmitettävällä hytillä ja 20-hevosvoimaisella Lombardinin dieselmoottorilla varustettu malli, joka voidaan rekisteröidä myös tieliikennekäyttöön T1-luokan ajoneuvona.
Lava-ajoneuvon kantavuus on 650 kiloa. Autola saa ensimmäiset ajoneuvot Suomeen vasta lokakuun puolella. Hintaa ei ole vielä vahvistettu, mutta veroton hinta asettunee noin 16.500 euron paikkeille.
Ausa valmistaa myös maastotrukkeja ja taajamanhoitotraktoreita.
Kesla kasvoi 43,3 prosenttia!
KTY/06.08.2008
Kesälahtelainen Kesla-konserni jatkoi vahvaa kasvuaan. Puolivuotiskauden liikevaihto oli 31,3 milj. euroa, jossa oli 43,3 prosentin kasvu edellisvuoteen. Katsauskauden liikevoitto oli 3,1 milj. euroa. Liikevaihdon kasvua vertailukauteen nähden kasvatti MFG Components Oy:n sisällyttäminen vertailukauden lukuihin 1.4.2007 alkaen.
Keslasta kerrotaan, että katsauskauden toimintaympäristöön heijastui merkkejä jo neljä vuotta jatkuneen kysynnän kasvun heikkenemisestä. Pohjoismaiden ja kehittyvien puunkorjuualueiden metsäkonekysyntä säilyi katsauskaudella edelleen hyvällä tasolla, mutta perinteisten metsäalueiden, erityisesti Keski-Euroopan metsäkone- ja laitekysyntä, heikkeni vahvaan vertailukauteen nähden.
Lähiajan markkinanäkymien ja alkavan tilauskannan pohjalta vuoden 2008 toisen vuosipuoliskon liikevaihdon odotetaan Keslassa kasvavan maltillisesti. Toisen vuosipuoliskon ja koko vuoden 2008 tuloksen odotetaan muodostuvan edelleen hyväksi, mutta jäävän kuitenkin kasvaneiden kustannuspaineiden seurauksena suhteellisesti vuoden 2007 tasosta.
Heinäsirkka Kremlissä
KTY/31.07.2008
Amerikkalainen ruohonleikkurivalmistaja Grasshopper valloitti Kremlin nurmikot, kun mikkeliläinen Amados Markkinointi Oy toimitti uuden ruohonleikkurin Venäjän pyhimpien nurmikoiden hoitoon.
-Washingtonissa Valkoisessa talossa on käytössä saman merkkinen kone. Grasshopper on toivonut pääsevänsä kauttamme Venäjän markkinoille. He heittivät, että jos saat Kremlin portit auki, niin saat edustaa meitä Venäjällä. Tässä oli meille kova haaste, toimitusjohtaja Jari Ikonen sanoi.
Yritys aloitti Venäjän kaupan 2003 toimimalla Pietarissa. Nyt yritys edustaa siellä useita konemerkkejä. Amados on ensimmäinen suomalaisyritys, jonka Kremlin kunnossapitopuoli on kutsunut yhteistyökumppanikseen.
LM Trac Hakolle
KTY/24.07.2008
Taajamatraktori LM Trac on siirtynyt Suomessa uuteen myyntiorganisaatioon. Oy Hako Ground & Garden Ab sai 1. heinäkuuta Oy Lai-Mu Ab:n valmistaman LM Trac -monitoimikoneen myynti- ja huoltovastuun. Aikaisemmin LM Tracia markkinoi Konekesko.
Hakolle sopimus merkitsee täydellisempää tuotevalikoimaa sekä markkina-aseman vahvistumista taajamanhoitokoneiden kokonaistoimittajana.
LM Tracia on saatavilla viitenä eri perusmallina ammattimaiseen käyttöön. Moottorin teho vaihtelee 36-150 hevosvoiman välillä. Mallit voidaan varustaa eri tehtäviä varten esimerkiksi viheralueiden hoitoon, tienpitoon, kaivutöihin ja lumen auraukseen.
John Deerelle iso konekauppa Venäjälle
KTY/20.07.2008
John Deere Forestry ja Ilim Group ovat sopineet yhteensä 113 John Deere metsäkoneen toimittamisesta Siperian ja Koryazhman alueelle vuoden 2008 aikana. Toimitus käsittää sekä tavaralajimenetelmän että kokopuumenetelmän metsäkoneita. Tavaralajimenetelmän koneet valmistetaan Deeren Joensuun tehtaalla ja kokopuumenetelmän koneet Davenportin tehtaalla Yhdysvalloissa.
UPM:n suurinvestointi valmistui
KTY/15.07.2008
UPM:n Kymin sellutehtaan kemikaalien talteenottolaitoksen uusinta on valmistunut Kuusankoskella. Uusi talteenottolaitos parantaa tehtaan energiaomavaraisuutta ja tuotantotehokkuutta sekä vähentää fossiilisia hiilidioksidipäästöjä. Uuden laitoksen myötä biopolttoaineiden käyttöä voidaan lisätä ja biosähkön tuotantokapasiteetti kaksinkertaistuu. Myös hajukaasut ja ilmapäästöt vähenevät.
Laitoksen rakennustyöt käynnistyivät toukokuussa 2006. Talteenottolaitos on UPM:n ja koko Suomen metsäteollisuuden suurin hanke, joka työllisti enimmillään 1.057 henkilöä. Investoinnin lopullinen arvo on yli 340 miljoonaa euroa.
Kymi valmistaa vuodessa 840.000 tonnia paperia. Uusi talteenottolaitos korvaa kaksi vanhentunutta.
91 Sisun puuautoa Venäjälle
KTY/27.06.2008
Venäjän suurin kansainvälinen metsäteollisuusyhtiö ILIM Group ja Sisu Auto ovat sopineet 91 puutavara-auton ja perävaunun toimittamisesta Ust-Ilimskissä Irkutskin alueella toimivan paperi- ja sellutehtaan raakapuun kuljetuksiin.
ILIM Groupin tilaamat autot ovat Sisu C500 Timber -mallisarjaa. Niissä on 13 litran Caterpillar C-13 Euro 3 -moottori ja 18-portainen synkronoimaton Fuller vaihteisto. Autot ja perävaunut toimitetaan heti ajoon valmiina yhdistelminä.
Kauppaan sisältyy myös koulutus-, huolto- ja varaosasopimus, jonka puitteissa Sisu Auto tulee vastaamaan yhteistyössä Pietarissa toimivan jälleenmyyjän kanssa autojen huollosta Ust-Ilimskissä.
Sisu Auto Trucks Oy on voitti kaupan kansainvälisessä tarjouskilpailussa. Kauppa on suurimpia yksittäisiä ulkomaisten puutavara-autoyhdistelmien toimituksia Venäjälle. Autot valmistetaan Sisu Auton Karjaan tehtaalla ja toimitetaan tilaajalle tämän vuoden aikana.
Turvetuotanto hyvässä vauhdissa:
Kallis polttoaine syö tulosta
KTY/25.06.2008
Koneyrittäjien liitosta kerrotaan, että turvetuotantokausi on alkanut hyvien sääolojen vuoksi Etelä-Suomessa hyvin ja tuotantotavoitteesta on kasassa noin kolmannes, paikoin ylikin. Pohjois-Suomessa kylmä on hidastanut tuotannon alkua.
Turveyrittäjä ja Koneyrittäjien liiton energiavaliokunnan varapuheenjohtaja Marko Nummijärvi sanoo, että Etelä-Suomen kuivuus on jopa haitannut tuotantoa. Palovaaran takia tuotantoa on jouduttu paikoin rajoittamaan.
-Nopeasti noussut polttoaineen hinta rasittaa turvetuotantoa. Tuotantokustannusten nousun takia tarvitaan tarkistuksia asiakashintoihin niin konepalveluiden kuin turpeen toimitushintojen osalta.
-Energian hinnan yleisen kallistumisen seurauksena tuotetusta turpeesta tullaan todennäköisesti saamaan aiempaa korkeampi hinta, jolloin tuotantopanosten kustannusten nousun huomiotta jättäminen olisi kohtuutonta koneyrittäjiä kohtaan, sanoo Nummijärvi.
Koneyrittäjien Peltola:
Päättäjiltä odotetaan toimia
KTY/19.06.2008
Koneurakoinnissa paine urakointihintojen nostamiseen välittömästi ja kesken voimassa olevien sopimusten on kova. Se on myös koneyrittäjien asiakkaiden nähtävä ja hyväksyttävä.
Julkinen sektori on merkittävä konepalveluiden ostaja. Sen tulee tässä tilanteessa edistää markkinoiden toimivuutta omassa toiminnassaan avaamalla pitkäaikaiset sopimukset hintojen tarkistamiseksi.
Tämä kustannusten nousu, joka johtuu pääosin kohonneista polttoaineista uhkaa syödä koneyritysten tulokset kokonaan ja vaarantaa asiakkaille tuotettavat palvelut. Koneissa käytettävän polttoöljyn hinta on vuodessa kallistunut yli 60 %. Tilannetta vaikeuttavat konetyöaloille tyypilliset pitkäaikaiset sopimukset, joissa hinnantarkistus saattaa olla vain kerran vuodessa.
Kannattavuus putoaa UPM:llä
KTY/19.06.2008
UPM:n vuoden 2008 toiminnallisen kannattavuuden arvioidaan jäävän viime vuotta heikommaksi. Syynä tähän ovat ennakoitua korkeammat puukuidun hankintakustannukset sekä sahaliiketoiminnan heikentyvä tulos. Vuoden alussa UPM ennakoi yhtiön toiminnallisen kannattavuuden vuonna 2008 olevan suunnilleen sama kuin vuonna 2007.
Yhtiön lyhyessä tiedotteessa kerrotaan, että meneillään olevien aikakauslehtipaperien hinnankorotusten arvioidaan toteutuvan odotetusti.
Kesla ja Epec yhteistyöhön
KTY/19.06.2008
Kesla Oyj ja Epec Oy ovat allekirjoittaneet Epec Load Optimizer -kuormainvaakojen ja niihin kuuluvien perusohjelmistojen markkinointiin liittyvän yhteistyösopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on tarjota Keslan asiakkaille valmiiksi tehdasasennettuna kuormainvaakaratkaisut.
Valmiiksi tehdasasennetuilla vaakajärjestelmillä pystytään tarjoamaan urakoitsijoille ratkaisut, joilla tehostetaan aines- ja energiapuun kuljetuslogistiikkaa välttämällä sekä ali- että ylikuormilla tapahtuvat kuljetukset. Järjestelmät pystyttäneen lähitulevaisuudessa kytkemään myös metsäteollisuuden puunhankintajärjestelmiin, jolloin puunhankinnan logistista tehokkuutta pystytään tietoteknisesti edelleen tehostamaan.
Hullujusseja ja Pillareita -kirja
KTY/16.06.2008
Alfamer Oy:n kustantama kirja kertoo runsaan kuvituksen kera kotimaisten ja pohjoismaisten maansiirto ja -rakennuskoneiden historian. Siitä miten maanrakennuskoneet kehittyivät ja tulivat vähitellen 1900-luvun alussa miesten lisäksi maanrakennustyömaille. Se kuvaa pohjoismaista koneenrakentamista, eri konepajoja ja niiden kehittämiä konetyyppejä.
Kuvamateriaalia on kerätty muun muassa Suomen Maanrakennuskonehistoriallisen Seuran kuva- ja esitearkistosta, Intra ry:n arkistoista sekä alan ammattilaisten ja harrastajien kuvista ja artikkeleista.
Leivonmäen saha katkolla
KTY/13.06.2008
Sahausliiketoiminnan tuloksen heikkeneminen saattaa pysäyttää UPM:n Leivonmäen sahan, jonka toiminta on ollut pysyvästi tappiollista. Yhtiö aloittaa YT-neuvottelut Leivonmäen sahalla tuotannon mahdollisesta lopettamisesta.
Leivonmäen sahalla työskentelee 63 henkilöä. Saha valmistaa kuusisahatavaraa noin 80.000 kuutiometriä vuodessa. Saha käyttää vuosittain noin 200.000 kuutiometriä kuusitukkeja. Leivonmäen saha sijaitsee nykyisessä Joutsan kunnassa, Jyväskylän eteläpuolella. Saha on ollut toiminnassa vuodesta 1960.
UPM on jo kevään ja kesän aikana vastannut heikentyneeseen markkinatilanteeseen rajoittamalla väliaikaisesti sahatavaran tuotantoaan kaikilla seitsemällä Suomessa sijaitsevalla sahallaan.
Euroopan suurin etunostolaitteiden valmistaja
KTY/09.06.2008
Hollantilainen Zuidberg on valmistanut traktorien etunostolaitteita ja -voimanottoja 25 vuoden ajan. Se on noussut alansa suurimmaksi toimittajaksi Euroopassa. Tänä vuonna valmistuu 19.000 etunostolaitetta ja vuosikymmenen vaihteen tavoitteena on 30.000 kappaletta. Monet traktorinvalmistajat kuten Valtra, käyttävät Zuidberg-laitteita tehdasasenteisina.
Volvo menee Venäjällä
KTY/06.06.2008
Volvon kaivukoneita valmistava tehdas avataan Kalugan alueella Venäjällä vuonna 2010. Tarkoitusta varten Volvo Construction on hankkinut 15 ha teollisuusalueen. Viime vuonna Venäjällä myytiin tuhatkunta Volvo-maansiirtokonetta, joista puolet oli kaivukoneita. Volvon markkinaosuus Venäjälle tuoduista maansiirtokoneista on tällä hetkellä kuusi prosenttia.
Metla ja VTT energiayhteistyöhön
KTY/04.06.2008
Bio- ja metsäenergian kehittämisen kanssa työskentelevät Metla ja VTT ovat kertoneet käynnistävänsä yhteistyön, jotta metsäenergialle asetetut tavoitteet voidaan tutkimustoimintaa tehostamalla saavuttaa nopeammin. Yhteistyö syventää kummankin osapuolen osaamista ja tekee Suomesta entistä vahvemman toimijan kansainvälisesti.
Uusiutuvien energialähteiden käyttö pyritään lähes kolminkertaistamaan, eli nostamaan viidennekseen energian loppukulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Metsäenergian käyttö voidaan Suomessa kolmen miljoonan nykytasosta nostaa 12?15 miljoonaan kiintokuutiometriin vuoteen 2020 mennessä.
Alan uusiin teknologioihin ja liiketoimintamalleihin kohdistuu suuri kysyntä, ja niillä on hyviä vientimahdollisuuksia. Esimerkiksi teollisuuden ainespuun korjaamiseen kehitetyt hakkuukoneet ovat olleet vientimenestys, ja vastaavaan on mahdollista päästä myös metsähakkeen korjuu- ja hankintaketjujen koneilla.
Uusia prosesseja on kehitettävä ja vanhat on hallittava entistä paremmin kestävän metsätalouden periaatteiden mukaisesti. Metla ja VTT tähtäävät merkittävään kotimaisten ja eurooppalaisten metsäenergiahankkeiden tutkimusvolyymin kasvuun.
Konekeskosta konekaupan jätti
KTY/30.05.2008
Konekeskosta tulee ensi vuoden alusta konekaupan jättiyhtiö, kun Maatalouskesko Oy:n toiminnot jaetaan Konekeskolle ja Rautakesko Oy:lle.
Traktoreiden ja puimureiden sekä maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden kauppa keskitetään Konekeskoon. Konekeskon toimitusjohtaja Aatos Kivelä kertoi tiedotustilaisuudessa, että järjestelyn avulla asiakkaille pystytään tarjoamaan Suomen ja Baltian markkina-alueet kattavat johtavat tuote-edustukset ja laaja huolto- ja varaosaverkosto. Yhtiöllä on myös entistä paremmat edellytykset laajentumiseen uusille markkina-alueille.
K-maatalous- ja Rautia-ketjujen ohjaus, hankinta, logistiikka ja hallinto yhdistetään. Ketjujen kaupoista puolet on Rautia-K-maatalous-yhdistelmäkauppoja, joiden kehittämiseen Kesko investoi voimakkaasti.
K-maatalous-kaupat palvelevat jatkossa myös traktori- ja puimurikaupan asiakkaita.
Jontikan mullistus
KTY/29.05.2008
John Deere Forestry on esitellyt uuden E-sarjan metsäkonemallistonsa. Ensimmäisenä esittelyvuorossa olivat 1270E ja 1470E -harvesterit sekä uuteen kokoluokkaan sijoittuva 1510E -kuormatraktori. E-sarjan koko mallisto esitellään vielä vuoden 2008 aikana.
Kaikki E-sarjan harvesterit ja kuormatraktorit on varustettu kääntyvällä ja tasapainotetulla ohjaamolla. E-sarjan lanseerausteema on nimeltään Revolution, joka merkitsee vallankumousta ja mullistusta, mutta se tarkoittaa myös pyörähdystä ja kierrosta.
Kuormatraktorivalikoimassa ovat 810E, täysin uusittu 1010E, 1110E, uuden kokoluokan valikoimaan tuova 1210E, 1510E ja 1910E. Kahden suurimman mallin kuormakapasiteetti ja moottoriteho ovat kasvaneet entisestään.
Harvesteriperheeseen kuuluu neljä mallia: 1470E, 1270E, uutta kokoluokkaa edustava 1170E sekä 1070E, josta tulee saataville sekä 4- että 6-pyöräinen versio. Harvesterien yhteydessä lanseerattiin myös 1170E:n ja 1270E:n uudet puomit sekä 1170E:lle suunniteltu H400-sarjan harvesteripää.
SGN muuttaa Espoosta Vantaalle
KTY/27.05.2008
Tukkukaupan alalla toimiva SGN Group saa uudet toimitilat vielä tämän vuoden aikana. Yritys on sopinut Kiinteistö-Tapiola Oy:n ja SRV:n kanssa konsernin uuden pääkonttorin ja logistiikkakeskuksen rakentamisesta Vantaan Koivuhakaan Niittytien ja Kuriiritien kulmaukseen.
Pääkonttoritiloihin sijoittuvat SGN Groupin kaikkien liiketoimintayksikköjen toimisto-, koulutus ja näyttelytilat. Logistiikkakeskukseen rakennetaan varastotilojen lisäksi myös SGN Groupin huoltotoimintoja palveleva korjaamo sekä siementuotantotilat. Rakennushankkeen kokonaislaajuus on noin 12.000 neliömetriä, mistä toimistorakennuksen osuus on noin 4.000 neliömetriä.
-Uusissa tiloissa kasvun myötä eri toimipisteisiin hajautunut henkilökuntamme pääsee saman katon alle, mikä parantaa palvelukykyämme ja lujittaa yrityksemme yhteishenkeä entisestään. Sijainti lentokentän läheisyydessä on myös logistisesti meille oikea, sanoo SGN Groupin toimitusjohtaja Sam Nieminen.
Yrityksellä on meneillään juhlavuosi. 75 vuotta sitten Sven G. Nieminen aloitti siemenkaupalla, josta toiminta on laajentunut niin maatalouskoneisiin, viherrakentamiseen kuin erilaisiin vapaa-ajan ajoneuvojen kauppaan. Nettiin www.sgn75.fi on rakennettu juhlavuoden sivusto, jossa on monenlaisia aktiviteetteja, mm. kilpailuita. Palkintoina arvotaan kaksi Vespaa sekä pika-arvonnassa voi osallistua 300 yllätyspalkinnon arvontaan.
Logsetille Vaasaan huoltokeskus
KTY/26.05.2008
Metsäkonevalmistaja Logset laajentaa asiakaspalveluaan ja avaa uuden huoltopalvelukeskuksen Vaasaan. Palvelukeskukseen sijoittuvat yhtiön varaosien keskusvarasto, koulutus- ja asiakastukipalvelut, sekä Länsi- ja Pohjois-Suomen kenttähuolto. Tiloissa järjestetään myös huoltohenkilöstön ja asiakkaiden koulutusta.
Huoltopalvelukeskus sijaitsee Vaasan eteläisen moottoritien varrella. Keskuksen tilat ja henkilöstö palvelevat Logsetin tuotteiden käyttöön, huoltoon ja kunnossapitoon liittyvissä asioissa.
Asiakaspalvelun laajentuminen vaatii lisäyksiä myös henkilöstömäärään, Logset hakee palvelukseensa jatkuvasti ammattitaitoisia metsäkonealan asiakaspalvelijoita. Länsi- ja Pohjois-Suomen konemyynti sijaitsee myös samoissa tiloissa, myynnissä oleville vaihtokoneille on varattu oma esittelyalueensa.
Entisissä puolustusvoimien korjaamotiloissa on noin 1.400 neliötä, josta 300 toimistotiloja ja loput korjaamo- ja varastotiloja.
Mustaa ja oranssia
KTY/21.05.2008
Valtra-traktoreiden värivalikoima täydentyy mustalla ja oranssilla. Metallinmusta on ollut pitkään Valtra-asiakkaiden toivelistalla ja omistajat ovat maalanneet traktoreitaan mustiksi omatoimisesti. Kiiltävä Racing orange ?väri on näyttävä urheiluautoista tuttu väri, joka sopii hyvin myös kunnallistekniseen käyttöön.
Mustien ja oranssien traktoreiden valmistus alkaa vaiheittain elokuun alkupuolella. Samalla valikoimista poistuu sininen ja vihreä väri. Uudistus koskee T- ja N-sarjoja.
Valtran värivalikoima täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Valtra oli traktorimaailmassa ensimmäinen valmistaja, joka tarjosi asiakkailleen mahdollisuuden valita traktorinsa väri. Viidestä väristä valikoima on laajentunut kahdeksaan.
Argo organisoi
KTY/12.05.2008
Mc Cormickien valmistuksen siirto Doncasterista Italiaan ei ole käynyt ilman kipuja. Tuotelinjasta on toistaiseksi poistettu suurimmat mallit ZTX ja Powerful, jotka ovat koostuneet 70-prosenttisesti ulkoa ostetuista komponenteista mm. Cumminsilta, Funkilta ja Gimalta. Isoja koneita on mennyt kaupaksi runsaat sata kappaletta vuodessa.
Myyntijohtaja Alessandro Gimanon mukaan Argo saattaa ryhtyä hankkimaan isot traktorinsa AGCOlta, toisin sanoen MF:ltä Ranskasta. Argon tuotekehitys on nyt keskitetty yhteen paikkaan, San Martino de Rioon, Italiaan.
JCB:ltä 72.000 konetta
KTY/05.05.2008
JCB:n liikevaihto oli viime vuonna noin 3 miljardia euroa. Liikevaihto kasvoi peräti 29 % edellisvuoteen verrattuna. Yhtiö valmisti kaikkiaan 72.000 maanrakennuskonetta ja se arvioi maailmanlaajuisen markkinaosuutensa nousseen 10,4 prosentista 12 prosenttiin.
Mitronin omistaja Parkerille
KTY/05.05.2008
Suomessa Forssan seudulla on ajoneuvoelektroniikkaa valmistava yritys Mitron. Se siirtyi jokin aika sitten kanadalaisen Vanscon omistukseen. Vanscon perustivat veljekset Ed ja Terry van Humbeck Winnipegiin Kanadaan noin 30 vuotta sitten.
Vanscon liikevaihto on kasvanut 120 miljoonan korville ja sillä on 700 työntekijää. Huhtikuun puolivälissä tuli tieto, että suuri yhdysvaltalainen Parker Hannifin on ostanut Vanscon. Siitä muodostetaan yksikkö Parker Vansco, joka jatkaa entisiä toimintojaan. Vansco on strateginen ostos, sillä Parker Hannifin valmistaa paljon hydrauliikkakomponentteja, jotka tarvitsevat älykästä ohjausta. Vanscon avulla Parker voi tarjota täydellisiä järjestelmiä.
Parker Hannifin on perustettu vuonna 1918 Clevelandiin, Ohioon. Sen liikevaihto oli viime vuonna noin 7 miljardia euroa ja sillä oli palkkalistoilla 57.000 henkilöä.