Ammattilaiset kiertueella

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit
Kone, työ ja ympäristö kävi katsastamassa Wihuri Oy Teknisen Kaupan konetarjontaa Ammattilaiset kiertueella tapahtumassa. Paikalla oli muun muassa Schmidt Swingo 200+ -lakaisukone ja Cat M318F -pyöräalustainen kaivukone. Lue lisää Auto, tekniikka ja kuljetus 5/2015 -numerosta.
 

Metson Lokomo 100 vuotta

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit
Metson sata vuotta täyttävä Tampereen yksikkö, paikallisille tutummin Lokomo, juhlii toukokuussa satavuotista teollista taivaltaan. Oy Lokomo Ab:n toiminta käynnistyi Tampereella huhtikuussa 1915. Nykyään Metson Tampereen yksikkö on yhtiön liikuteltavien murskauslaitteiden tärkein, globaali osaamiskeskus. Tampereella kehitetään murskaus- ja seulontalaitteita kiven ja malmin tehokkaaseen ja turvalliseen pienentämiseen.

Lokomo aloitti toimintansa 1915 kilpailevana höyryveturitehtaana paikalliselle Tampellalle. Junaa kuvaavasta lokomotiivista kehitettiin myös yhtiönimi. Jo muutama vuosi myöhemmin Lokomo valmisti ensimmäiset murskaimet, jota toimitettiin  mm. Tie- ja vesirakennushallitukselle. Veturi- ja murskainvalmistuksen keskeinen vauhdittaja oli oma, jo 1920-luvulla varsin nykyaikainen teräsvalimo.

Lokomo on valmistanut historiansa aikana varsin laajaa tuotevalikoimaa: kirkonkelloja, turpeennostokoneita, tiejyriä ja -höyliä, ajoneuvonostureita ja metsäkoneita. Neuvostoliiton tiedeministeriölle valmistetut kaksi syvänmeren sukelluspalloa aiheuttivat pienen, ulkopoliittisen skandaalin.

Tänään reilut 700 työntekijää työllistävä Tampereen tehdas valmistaa pääosan Metson liikuteltavista murskauslaitteista, joita on 30 vuoden aikana tehty yli 7 000 kappaletta.

 

Yhdysvaltain puolustusministeriölle Kalmarin maastokurottajia

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit
Kalmar on saanut tilauksen 18 maastoajoon tarkoitetun konttikurottajan toimittamisesta Yhdysvaltojen puolustusministeriölle. Laitteet korvaavat vanhempia käytössä olevia laitteita useissa kohteissa eri puolilla Yhdysvaltoja. Toimitukset tapahtuvat vuoden 2015 loppuun mennessä ja tilauksen arvo on noin 16 miljoonaa euroa.

Kalmar RT240 on erityisen toimintakykyinen laite, joka kykenee käsittelemään jopa 24 tonnin painoisia kontteja vaikeakulkuisessa maastossa.

 

Hiab lanseeraa 12 kevyttä T-sarjan nosturia

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit
Cargotec-konserniin kuuluva Hiab lanseeraa 12 uutta, hybriditeknologiaa hyödyntävää T-sarjan nosturia. Näiden kevyeen kapasiteettiluokkaan kuuluvien nosturien nostokapasiteetit vaihtelevat 1,2-3,5 tonnimetrin välillä. Nosturit on suunniteltu helposti asennettaviksi avolavapakettiautoihin ja kevyisiin kuorma-autoihin. T-sarjaa kehitettäessä on panostettu soveltuvuuteen useisiin erilaisiin sovelluksiin, erityisesti rakennus-, yhdyskuntatekniikka- ja energia-aloilla.

Nosturin rakennetta on päivitetty muun muassa Smart Control -ohjausjärjestelmällä, joka mahdollistaa nosturin useamman liikkeen käyttämisen samanaikaisesti. Integroitu apurunko helpottaa nosturin asentamista ajoneuvoon. Nostureissa käytetty hybridimuotoinen ohjausjärjestelmä on ympäristöystävällinen ja polttoainetta säästävä, koska se käyttää akkuja, jotka ladataan moottorin käydessä.
 

Maalämpöreiän poraaminen alkanut Espoossa

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit

Energiayhtiö St1 on aloittanut luotausporaukset Suomen ensimmäisessä geotermisen energian lämpölaitoshankkeessa.

St1 rakentaa luotausporausten perusteella Fortumin Otaniemen lämpölaitoksen alueelle geotermisen pilottituotantolaitoksen, jonka arvioidaan valmistuvan vuonna 2017. Fortum tulee ostamaan lämmön kaukolämpöverkkoonsa ja pystyy kattamaan sillä jopa 10 % kaukolämmön tarpeesta Espoon alueella.

 

IFOY 2015 enintään 3,5 tonnin vastapainotrukkien kategoria Jungheinrichille

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit
Jungheinrich voitti tänä vuonna International Forklift Truck of the Year (IFOY) -kilpailun enintään 3,5 tonnin vastapainotrukkien sarjan. Hampurilaisen trukkivalmistajan EFG S30s -vastapainotrukki oli kansainvälisen ammattilehdistön kärkinimistä koostuneen juryn suosikki.
 

Still voitti kaksi IFOY-palkintoa

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit

Still voitti kaksi palkintoa IFOY-palkintojenjakotilaisuudessa Münchenissä, jossa palkittiin vuoden parhaat varastotrukit ja järjestelmäratkaisut. Still-sähkötrukki RX 60-80 voitti kilpailusarjan ”Vastapainotrukit alkaen 3,5 tonnia”. RX 60-80 vakuutti testaajat ennen kaikkea käsiteltävyydellään.

Toisen IFOY-palkinnon Still sai kilpailusarjassa ”Sisälogistiikan ratkaisut”, jossa raati arvioi integroitujen sisälogistiikan kokonaisratkaisujen innovaatiota, asiakashyötyä, kestävyyttä ja myytävyyttä. Järjestelmäratkaisu voitti muovikalvovalmistaja Kuraray Trosifolin automatisoidun raaka-ainevaraston ansiosta, jonka Still kehitti ja toteutti yhdeksässä viikossa Saksan Troisdorfiin. Varasto toimittaa yrityksen tuotantolinjoille 24 tuntia vuorokaudessa ja käsittää 3300 varastopaikkaa suuria pakkauksia varten tarkoitetuille lavoille. Se sisältää seitsemän Still PalletShuttle -lavansiirtoalustaa, kolme automatisoitua FM-X työntömastotrukkia, kaksi RX 60 sähkötrukkia, yhden materiaalivirtatietokoneen ja varaston päätietokoneen.

 

Mitas Premium -renkaita Kanadaan CNHI:n Saskatoonin tehtaalle

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit

Mitas Tires North America on allekirjoittanut pitkäaikaisen sopimuksen CNH Industrial NAFTA:n kanssa. Mitas toimittaa Premium-sarjan renkaita GKN-vanteille asennettuna CNHI:n uusiin Air Cart –vaunuihin, jotka valmistetaan Saskatoonin tehtaalla Kanadassa. Mitas hoitaa pyöräpakettien kokoonpanon Charles Cityn tehtaallaan Iowassa. Mitaksen toimittamaan rengasvalikoimaan kuuluu kuusi pintamallia ja kahdeksan kokoa.

Suurin osa Mitaksen toimittamista renkaista tulee olemaan 800/70R38 178D/181A8 CHO SFT –kokoa, joka vanteineen painaa noin 680 kg. Mitaksen renkailla varustettu CNHI Air Cart on tarkoitettu pääasiassa Pohjois-Amerikan markkinoille, mutta laitteita tullaan viemään myös muille markkinoille, missä on tarvetta käsitellä suuria määriä viljaa ja jyviä.

 

Vääntöä maastoon

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit


Uudet Mercedes-Benz Unimog-mallit U 4023 ja U 5023 tulevat uusitulla Euro 6-moottoriratkaisulla. Tehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden lisäksi muuttunut on myös moottorin paikka.

Lue koko juttu uusimmasta Kone, työ ja ympäristö -lehdestä.
 

Ponsselle Red Dot -tuotesuunnittelupalkinto

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit
Ponsse palkittiin tuotesuunnittelustaan kansainvälisessä Red Dot -muotoilukilpailussa. Ponsse Scorpion -harvesteri palkittiin tuotesuunnittelu-kategoriassa korkeimmalla Best of the Best -palkinnolla tuotteen korkeasta laadusta ja innovatiivisesta muotoilusta.
 


Sivu 5 / 26

Lue uusimmasta numerosta

MONITOIMIALUS
Suomen jäänmurtaja- laivaston tuorein tulokas Polaris edustaa laivan- rakennuksen kirkkainta kärkeä maailmassa.

KOHTI NOLLAPÄÄSTÖJÄ
Avaamme uusimmassa lehdessä eri polttoaineiden välisiä eroavaisuuksia, eri käsitteiden selkiyttämiseksi.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen

[ 17.10.2017 02:43 ]
feed-image Syote


Mainospalkki

Mainospalkki