20-juhlavuottaan viettävän Dae-Tekin toimitusjohtaja Markku Lappalainen uskoo tälle vuodelle konemyyntiin liki kymmenen prosentin kasvua. Alalla yleisesti ollaan varovaisempia viiden prosentin ennusteella.
-Yrittäjät ovat investoinneissa varovaisia. Nopeita päätöksiä ei tehdä, tarvittaessa uuden koneen hankintaan lähdetään vasta, kun urakkasopimuksissa on nimet alla, Lappalainen sanoo.
Kuvassa Doosanin uusin konemalli, lyhytperäinen DX235LCR, joka tulee syksyllä Suomeen.
20-vuotisnäyttely 21.-22.8.
Dae-Tek järjestää juhlavuoden näyttelyn toimitiloissaan Vanhan Lahdentien varrella Keravalla 20.-21. elokuuta.
Dae-Tek on kasvattamassa tuotevalikoimaansa. Lappalainen sanoo, että pelkkä kaivukoneiden myynti ei elätä. On löydettävä sopivia tuotteita, joita myös päämerkillämme, Doosanilla on tarjolla. Esimerkkinä jo Suomessakin esitellyt Doosan Moxy -dumpperit.
Yritys on palkannut pitkän linjan konemiehen, Seppo Hakun (kuvassa) projektipäälliköksi yhtenä tehtävänään etsiä uusia tuotteita myyntiketjuun.
-Doosanilla on tuotevalikoima laajentunut yritysostojen kautta. Moxyn lisäksi muun muassa Bobcatin, Ingerssol Randin ja Montabertin omistukset ovat tuoneet tarjolle uusia tuoteryhmiä.
-Doosan laajentaa myös omaa tuotevalikoimaansa. Alkukesällä yritys esitteli isot, nostokapasiteetiltaan 7,0-21,0 -tonniset kurottajat. Mallimerkinnät ovat DT70-DT210, joka kertoo suurimman nostotehon. Sarjassa on neljä mallia ja niiden nostokorkeudet ovat 9,4-10,2 metriä. Täydessä nostokorkeudessa nostotehot ovat 4,0-14,5 tonnia. Tehokkaat kurottajat soveltuvat vaikka konttiterminaaleihin siirtelemään ja pinoamaan tyhjiä kontteja, Seppo Hakku sanoo.
Vuokrakoneita Dae-Tekiltä
Kesäkuussa DaeTek aloitti kaivukoneiden vuokrauksen. D-Rent -tuotenimen tarjonnassa on pienemmän pään koneita alle kuuden tonnin kokoluokissa. Hakku sanoo, että vuokraus on lähtenyt hyvin käyntiin ja urakoitsijoilla on jo useita koneita käytössä. Koneet varustellaan rototiltillä ja kauhoilla.
-Vuokraaminen on hyvä mahdollisuus saada oikeanlainen kone työmaalle lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Se on myös hyvä tapa tehdä muutaman viikon koeajo ennen uuden hankintaa, Hakku sanoo.
Markku Lappalainen korostaa, että uusien tuotteiden myynnin aloittamisesta huolimatta Dae-Tekilla on Doosan edelleen päämerkki, jonka virallinen maahantuoja yritys on. Kun koneiden kysyntä kasvaa alkavat myös maahantuojien pihat tyhjentyä myymättömistä koneista ja jobbareilta loppuu myytävä. Hiljalleen siirrytään jälleen koneissa tehdastoimituksiin, varastot on syöty loppuun.
Doosanilta tulee syksyllä tuotantoon uusi, 23,5-tonninen kaivukone. Lyhytperäisessä DX235LCR kaivukoneessa on Doosanin oma, 6-sylinterinen ja 124 kW:n tehoinen moottori. Koneen suurin kaivusyvyys vakiokauhalla on 6,7 metriä. 600 millisten vakiotelojen tilalle on saatavissa 700, 800 ja 900 -milliset telat.