Tekninen kauppa menestyi 2011

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit
Vuodesta 2011 muodostui tekniselle kaupalle odotetun hyvä. Myynti lisääntyi edellisvuodesta 16 prosenttia, kohoten 8,8 miljardiin euroon. Alkuvuoden huimat kasvuluvut maltillistuivat syyskaudella.
Tämä johtui pikemminkin vuoden 2010 loppupuolen paremmista vertailutiedoista kuin tilanteen merkittävästä heikkenemisestä. Tämän vuoden tammikuun suhdannebarometrin mukaan seuraavan vuosineljänneksen myyntiodotukset pysyivät lähes joulukuun tasolla. Kasvua odottavien yritysten osuus pysyi 32 prosentissa, kun laskua odottavien osuus pieneni kymmeneen prosenttiin joulukuun 11 prosentista.
Kuluvaa vuotta koskevat odotukset hajaantuivat aikaisempia kuukausia enemmän. Myynnin kasvua odottavien määrä kohosi selvästi, 44 prosenttiin joulukuun 35 prosentista, mutta samalla myös laskua odottavien yritysten määrä nousi 22 prosenttiin joulukuun 12 prosentista.
Tammikuun suhdannetiedusteluun vastasi 177 yritystä
 

Lisää kommentti


Varmistuskoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

MONITOIMIALUS
Suomen jäänmurtaja- laivaston tuorein tulokas Polaris edustaa laivan- rakennuksen kirkkainta kärkeä maailmassa.

KOHTI NOLLAPÄÄSTÖJÄ
Avaamme uusimmassa lehdessä eri polttoaineiden välisiä eroavaisuuksia, eri käsitteiden selkiyttämiseksi.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen

[ 21.09.2018 07:38 ]

Mainospalkki


Mainospalkki

Mainospalkki