Arkisto 1.1.2009-31.6.2009

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit

Naiskuskeille oma yhdistys

Kone työ ja ympäristö/17.06.2009

Kuljetus- ja logistiikka-alalla työskentelee jo tuhansia naisia ja runsaan koulutustarjonnan ansiosta naisten tulo alalle on entistä helpompaa.
Onko kumipyöräaloilla työskenteleville naisille tarkoitettu yhdistys tarpeellinen? Seitsemän kuljetus- ja logistiikka-alalla työskentelevän aktiivisen naisen mielestä vastaus oli "kyllä" - ja heidän toimestaan syntyi NaisPark ry.
Järjestö on tarkoitettu kaikille kumipyöräaloista kiinnostuneille ja aloilla jo työskenteleville naisille. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa entistä useampia naisia valitsemaan ammattinsa kuljetus- ja logistiikka-, maansiirto- tai metsäkonealalta. NaisPark auttaa jo alalla olevia naisia verkostoitumaan sekä järjestää alan tapahtumia.
Uusi yhtistys on omalla osastollaan Power Truck Show-tapahtumassa. Yhdistyksestä luvataan, että nettisivut avautuvat myöhemmin tänä vuonna. Lisätietoja antavat mielellään Riitta Airaksinen 050-5323574 ja Titta Malmila 0400-784840.


Puusta polttonestettä

Kone työ ja ympäristö/11.06.2009

Stora Enso ja Neste Oil ottivat Varkaudessa käyttöön koelaitoksen, jolla kehitetään liikenteen biopolttoaineiden tuotantoa hakkuutähteistä. Yhtiöiden puoliksi omistama yhteisyritys, NSE Biofuels Oy on perustettu ensiksi kehittämään teknologiaa ja sen jälkeen tuottamaan uusiutuvan dieselin raaka-ainetta.


Turpeen tuotanto on käynnistynyt ripeästi.

Viidennen tavoitteesta nostettu

Kone työ ja ympäristö/11.06.2009

KTY Vapon mukaan koossa on viidennes runsaan 20 terawattitunnin tavoitteesta. Kesä-heinäkuun tuotannon onnistumisella on suuri vaikutus tavoitteen saavuttamiseen.
Koko Vapossa, mukaan lukien Ruotsi ja Viro, ollaan suunnilleen samassa vauhdissa. Lounais- ja keskisessä Suomessa sademäärät ovat olleet hieman vähäisempiä kuin muualla.
Vapon tuotantojohtaja Jorma Honkasen mukaan tavoite on haasteellinen. Kiitoksia urakoitsijoille, jotka aloittivat työt nopeasti.
-Vapo investoi tänäkin vuonna kolme miljoonaa euroa ympäristöratkaisuihin ja vaikka tuotantopinta-alat hieman kasvavat, kuormitus putoaa, Honkanen sanoo. Vapolla on tänä vuonna tuotannossa 44.000 hehtaaria suota, mikä on alle 0,5 prosenttia Suomen suoalasta. (Kuva:Vapo)


Bernerin trukit ja lakaisukoneet muuttivat:

Herttoniemen ahtaudesta Viinikkalan avaruuteen

Kone työ ja ympäristö/08.06.2009

KTY Muun muassa Mitsubishin ja Combiliftin trukkeja sekä Comacin ja Dulevon lakaisukoneita maahantuovat ja markkinoivat Bernerin osastot ovat muuttaneet Viinikkalan teollisuusalueelle Vantaalle.
Osastojen myyntitilat sijaitsevat omissa tiloissaan vierekkäin. Muutto samaan kiinteistöön tuo synergiaetua lähinnä koneiden huolloissa. Joissain tapauksissa trukeilla ja varastojen siivouskoneilla on myös samaa asiakaskuntaa. Koneille on avarat näyttelytilat ja niitä pääsee näkemään myös käytännön työssä varaston puolella.
Kiinteistössä sijaitsee myös Bernerin logistiikkakeskus, joka valmistui tämän vuoden alussa. 20.000 neliön varastossa on 28.000 lavapaikkaa, pientavaralle on kuusi isoa Paternosteria.
Bernerin logistiikkakeskus sijaitsee Katriinantie 20:ssa, Vantaalla.


Moneen urakointiin sopiva TRI2-työkonerengas

Kone työ ja ympäristö/04.06.2009

Nokian TRI 2 on kehitetty maanviljelijän ja koneurakoitsijan työkonerenkaaksi, jolle on käyttöä ympäri vuoden. Nokian Raskaat Renkaat Oy:stä kerrotaan, että monipuoliseen koneurakointiin soveltuvan palakuvioisen erikoisrenkaan kulumiskestävyyttä on parannettu entisestään.
Urakointikäyttöön suunniteltu uusi kumisekoitus tuo lisää luotettavuutta ja pitkää käyttöikää niin tie- ja ympäristönhuollon vaihteleviin tehtäviin kuin myös maataloustraktoreilla kiidätettäviin raskaisiin kuljetuksiin. Uuden sekoituksen talvipito on myös aikaisempaa jämäkämpi, tiedotteessa luvataan.
Nokian TRI 2:n nuolimainen pintamalli ja vahva rakenne takaavat oivallisen pidon yhtä lailla liukkaalla maantiellä kuin pehmeällä pellolla. Pitokykyä lisää myös se, että rengas puhdistuu helposti. Erikoisrengas on suunniteltu siten, että se kuluu tasaisesti ja kestää kovaa kulutusta. Renkaan palakuvio ja tasainen pintapaine mahdollistavat tuotteen käyttämisen myös herkkien viheralueiden hoitamisessa.


Fox uusin tulokas Ponssen eläinsarjaan

Kone työ ja ympäristö04.06.2009

KTY Ponsse esitteli Elmia-näyttelyssä, Ruotsissa uudenlaisen Fox-harvesterin. 18,2-tonninen Fox on kehitetty vastaamaan tämän päivän puunkorjuun haasteisiin. Uudessa harvesterissa yhdistyvät Ponssen viimeisin ohjelmistoteknologia sekä tuottavaan punkorjuuseen tähtäävät ratkaisut.
Myös nosturi on uusi. Ponsse C22 -nosturissa on 11 metrin ulottuman. Se on valmistajan tiedotteen mukaan myös voimakas ja hydraulisesti toteutetun liikeratatoiminnon ansiosta helppokäyttöinen. Nosturi on tuotu näkyvyyden parantamiseksi lähelle ohjaamoa.
Kahdeksan pyörää antaa Foxille vakautta, mikä mahdollistaa työskentelyn myös rinneolosuhteissa. Myös pintapaine on alhainen, joten uusi harvesteri soveltuu pehmeille savotoille. Foxissa on Mersun 145 kW:n moottori. Hakkuupäänä on Ponsse H53e.


SITAn jätekuljetuksia ekologisesti

Kone työ ja ympäristö/02.06.2009

KTY Muun muassa pääkaupunkiseudulla toimiva SITA ottaa käyttöönsä 16 Mercedes-Benz Econic -kuorma-autoa jätteiden kuljetuksiin. Autoissa on uusinta ja puhtainta Euro5 -moottoriteknologiaa. Pk-seudun lisäksi niitä tullaan käyttämään muuallakin Suomessa.
Autoista kahdeksan on 2-akselista 1829LL 4x2 -mallia ja kahdeksan 3-akselista 2633LL 6x2/4 -mallia. SITA on hankkinut autot osana suurempaa kokonaisuutta ja vuosien 2009 ja 2010 aikana yritykselle toimitetaan myös Mercedes-Benz Axor ja Actros kuorma-autoja eri käyttötehtäviin. 1829LL-malleissa on Mercedes-Benzin 6-sylinterinen, 6,4l OM 906 LA -moottori, jossa on tehoa 205 kW (279 hv) ja 2633LL-malleissa 7,2l OM 926 LA -moottori 240 kW (326 hv) -versiona.
Kuljettajan työtä helpottaa Allisonin 6-vaihteinen automaattivaihteisto. Alustarakenteeltaan Econic on matala ja näin myös painopiste on saatu alas. Ilmajousitus edessä ja takana on Econic -malleissa vakiovarusteena ja sillä voidaan myös nostaa tai laskea alustakorkeutta tilanteen niin vaatiessa.


Laaksovirta lähti Destiasta

Kone työ ja ympäristö/01.06.2009

Destia Oy:n toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta jätti 29. toukokuuta eroilmoituksensa Destian hallitukselle, joka käsittelyn jälkeen hyväksyi sen. Päätös astui voimaan välittömästi. Valtio-omistaja epäilee Laaksovirtaa lähipiirin suosimisesta ja korruptiosta.
Varatoimitusjohtaja Hannu Kulju hoitaa toistaiseksi Destian toimitusjohtajan tehtäviä. Destian hallitus on nimittänyt ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään tilannetta. Hallitus tiedottaa selvityksen tuloksesta heti, kun se on valmis, kerrotaan Destian lyhyessä tiedotteessa.


Fortumin turvesoita Vapolle

Kone työ ja ympäristö/29.05.2009

KTY Fortum ja Vapo Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Fortum myy Keski-Suomessa sijaitsevan turvetuotantonsa Vapolle. Samassa yhteydessä Fortum ja Vapo solmivat pitkäaikaisen turpeen toimitussopimuksen Fortumin Joensuun voimalaitokselle.
Kaupan kohteena olevat Fortumin 600 hehtaarin turvesuot sijaitsevat pääosin vuokra-alueilla Soinin, Karstulan, Saarijärven ja Petäjäveden kunnissa. Fortumilla ei ole turvetuotannossa vakituista henkilökuntaa.
-Luovumme turvetuotannosta alueella, jossa meillä ei ole sille tarvetta. Uuden toimitussopimuksen avulla vahvistamme puolestaan Joensuun voimalaitoksemme polttoainehuoltoa ja tuotannon kilpailukykyä, toteaa Miikka Veikkola Fortumista.
-Ostetut tuotantoalueet ovat hyvässä tuotantokunnosssa ja lisäävät välittömästi Vapon tuotanto- ja toimitusmahdollisuuksia Keski-Suomessa, sanoo resurssijohtaja Risto Jormalainen Vaposta.


Metsäliiton ja Vapon yhteistyöllä:

Biopolttonestettä metsästä

Kone työ ja ympäristö/29.05.2009

Metsäliitto ja Vapo valmistevat biopolttonestetehtaan perustamista joko Kemiin, Äänekoskelle, Etelä-Ruotsin Jönköpingiin tai Viron Kundaan.
Käynnistettävien ympäristövaikutusten arvioinnin tulosten pohjalta osapuolet valmistelevat investointipäätöstä, johon on valmiudet aikaisintaan vuoden 2010 aikana.
Tehdas käyttää raaka-aineena erilaisia metsäenergiajakeita, turvetta metsäojitetuilta soilta sekä ruokohelpeä. Lopputuotteina ovat synteettiset biopolttonesteet ja -kaasut valmistettuina esimerkiksi kaasutukseen ja Fischer Troppsch -teknologioihin perustuvilla osaprosesseilla.
-Synteettiset polttonesteet ovat turpeen käytölle uusi mahdollisuus, jolla voidaan kestävän kehityksen mukaisesti parantaa energiaomavaraisuuttamme, sanoo Vapo Oy:n toimitusjohtaja Matti Hilli.


Yt Tampereella 27.-29.5.

Kone työ ja ympäristö/25.05.2009

KTY Yhdyskuntatekniikka-näyttely järjestetään joka toinen vuosi. Tänä vuonna se järjestetään 14. kerran ja paikkana on Tampereella Messukeskus.
Näyttelyssä on mukana 12 tuoteryhmää: energiahuolto, jätehuolto, katu-, tie- ja liikennetekniikka, konekalusto, mittaustekniikka ja laboratoriopalvelut, satamat ja väylät, informaatiotekniikka, työmaavarusteet, urheilu- ja virkistysalueet, vesihuoltotekniikka, yhdyskuntasuunnittelu ja ympäristönsuojelu.
Näyttelyn yhteydessä järjestetään myös luentoja ja tietoiskuja muun muassa yhdyskuntateknisistä hankkeista Pirkanmaalla, ilmastonmuutoksesta yhdyskuntatekniikassa ja yhdyskuntateknisten palveluiden turvaamisesta.


Satamat eivät vedä koneita

Kone työ ja ympäristö/18.05.2009

KTY Satamanostureiden ja raskaan teollisuuden nostureiden kysynnän jatkuessa heikkona Konecranes jatkaa kapasiteettinsa sopeuttamista. Konecranes Heavy Lifting Oy aloittaa yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista lomautuksista ja pysyvistä henkilöstövähennyksistä. Henkilöstövähennyksien arvioidaan koskevan enintään 80 henkilöä Suomessa. Konecranes Heavy Lifting Oy työllistää Suomessa noin 620 henkeä.
Konecranes on jo sopeuttanut kapasiteettiaan muun muassa vähentämällä vuokratyövoiman käyttöä ja määräaikaisia työsuhteita. Lisäksi yritys on siirtänyt alihankintoja takaisin omaan tuotantoonsa. Yhteistoimintaneuvottelut jatkuvat myös Konecranes-konsernin muissa yhtiöissä.


Stora Enso metsäkaupoilla

Kone työ ja ympäristö/18.05.2009

KTY Stora Enso ja chileläinen Arauco ovat allekirjoittaneet sopimuksen noin 130.000 hehtaarin maa-alueiden ja puuviljelmien sekä 6.000 hehtaarin vuokramaiden ja muiden toimintojen ostamisesta Keski- ja Länsi-Uruguayssa. Yhtiöiden puoleksi hankkimat metsät ovat espanjalaisen selluntuottaja Grupo ENCE:n. Kaupan markkina-arvo on 344 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (253 milj. euroa) mukaan lukien 33 milj. Yhdysvaltain dollarin velkaosuus. Stora Enson osuus kaupan markkina-arvosta on 50 prosenttia.
Stora Enson ja Araucon tarkoitus on yhdistää olemassa olevat omistuksensa Uruguayssa kaupan kohteena oleviin toimintoihin. Arauco on yksi Latinalaisen Amerikan suurimmista metsäteollisuusyrityksistä.
Stora Ensolla ja Araucolla on jo Brasilian Arapotissa yhteiset puuviljelmät ja päällystettyä aikakauslehtipaperia valmistava tehdas. Yhteistyöyrityksistä tulee Uruguayn suurin yksityinen maanomistaja ja yksi suurimmista puuviljelmien omistajista.


Scanian V8 40-vuotias:

Legenda murisee edelleen

Kone työ ja ympäristö/15.05.2009

KTY Neljänkympin ikään ehtinyt Scanian V8-moottori jatkaa historiaansa. Aluksi 14-litraiseksi kehitetty moottori jakaa tällä vuosituhannella voimaa 16-litraisena.
Pitkän taipaleen aikana moottori on kehittynyt niin kestävyydessä ja luotettavuudessa kuin polttoainetaloudellisuudessakin. Moottorin pisintä käyttöikää ei tarkasti tunneta. Scaniasta kerrotaan, että joidenkin Scanian V8-kuorma-autojen tiedetään olevan käytössä vielä yli viiden miljoonan kilometrin jälkeenkin.
Onkohan niin, että auto pettää alta aikaisemmin kuin moottori?
Scanian V8 -moottoria käytetään myös muun muassa työkoneissa, veneissä ja aggregaattien voimanlähteinä. Työkonesovellutuksissa moottorista otetaan 400-588 hevosvoiman teho.


Puuenergian tekijät pulpetteihin

Kone työ ja ympäristö/11.05.2009

KTY TTS koulutus järjestää metsähakkeen tuotannon suunnittelun ja toteutuksen, pienpuunkorjuun, päätehakkuualojen energiapuun korjuun sekä energiapuun haketuksen täydennyskoulutusta.
Viikon pituiset koulutukset on suunniteltu metsäkoneenkuljettajille, metsäkoneyrittäjille ja metsähakkeen tuotannossa toimiville henkilöille. Koulutus toteutetaan alalla toimivien yritysten, kone- ja laitevalmistajien sekä asiantuntijoiden kanssa.
Toimenpiteitä tarvitaankin, sillä nykyinen neljän miljoonan kuution metsähakemäärä on kolminkertaistettava kymmenessä vuodessa. Ala tarvitsee koulutuksen lisäksi myös paljon uusia tekijöitä.


Hautala Service uusiin tiloihin

Kone työ ja ympäristö/11.05.2009

KTY Ilmajoen Siltalan alueella toimiva ruohonleikkuukoneiden myyntiin ja maahantuontiin erikoistunut Hautala Service on ottanut käyttöön 675 neliön uudet toimitilat. Uuden myymälän rakennustyöt maksoivat noin 500.000 euroa.
-Yrityksen kasvu on ollut voimakasta, joten tarvitsimme lisäpanostusta ja lisää tilaa. Aikaisemmat tilat jäävät huolto- ja korjaustiloiksi ja uudet tilat mahdollistavat sen, että voimme pitää esillä enemmän ruohonleikkureita, kertoo toimitusjohtaja Jarkko Hautala.
Yrityksen erikoisalaa ovat suurtehoruohonleikkureiden ja varusteiden maahantuonti, myynti sekä huolto. Lisätilat mahdollistavat sen, että asiakkaat voivat paikan päällä koeajaa erilaisia malleja ja varastossa voidaan pitää enemmän varaosia.


ACGOn huomioi valtralaisia:

Niskanen ja Laaksonen palkittiin

Kone työ ja ympäristö/30.04.2009

Valtran omistajan, AGCOn Pääjohtajan palkinto on ojennettu Hannu Niskaselle ja Pertti Laaksoselle Valtralta. 2009-palkinto myönnettiin 30:lle AGCOlaiselle ympäri maailmaa. Pääjohtaja Martin Richenhagenin jakoi palkinnot Duluthissa huhtikuun 24. päivänä.
Hannu Niskanen työskentelee brand managerina Valtran tuotehallinnassa Suolahdessa. DI Niskanen teki diplomityönsä kuusipyöräisistä traktoreista ja tuli Valtran palvelukseen 1972. Hän on ollut tuotekehityksessä, markkinoinnissa, viestinnässä ja liiketoiminnan kehittämisessä, tehtailla Brasiliassa ja Tansaniassa. Kirjoittajana hän on kunnostautunut traktoriaiheisten kirjojen parissa, viimeksi AGCO-yhtiön historian tekijänä. Niskanen on Kone työ ja ympäristö -lehden vakituinen avustaja.
Pertti Laaksonen johtaa Valtran myyntitoimintoja Suomessa. Viime syksynä alkaneesta taantumasta huolimatta hän on johtanut myyntiorganisaatiotaan siten, että Valtran markkinaosuus on nostettu 50 prosenttiin. Laaksonen tuntee hyvin maatalouden ja traktoriurakoinnin tarpeet.


Stigalta Estate Tornado puutarhatraktori

Kone työ ja ympäristö/20.04.2009

KTY Tänä keväänä Stiga esittelee vahvemmalla moottorilla (14 hv), useammalla leikkuukorkeuden vaihtoehdolla ja vahvistetulla rungolla varustetun Estate Tornado -puutarhatraktorin.
Tiedotteessa kerrotaan, että kuljettajalla on selkeä näkyvyys istuimeltaan, istuin on kallistettava ja leikkurissa on myös säilytystiloja tarvikkeille.
Estate Tornadossa on silpun sivullepurkava erikoisleveä puhallustorvi. Leikkuulaite voidaan muuttaa silppuavaksi Multiclip-leikkuriksi asentamalla siihen Multiclip-tulppa.
Leikkuuleveys on 98 senttiä ja leikkuukorkeus on säädettävissä 7-portaisesti 25-80 millin rajoissa. Takavetoisessa ja etupyöräohjautuvassa (15" etupyörät) puutarhatraktorissa on vetokoukku vakiona.


75-vuotias Stiga

Kone työ ja ympäristö/20.04.2009

Stiga sai alkunsa keväällä 1934 kun 23-vuotias tranåsilainen Stig Hjelmquist haki pankista lainaa yrityksen perustamiseksi. Retkeilyastioista aloittanut yritys on tullut matkan varrella tutuksi pöytätennis- ja pöytäjääkiekkotuotteilla.
Stiga aloitti ensimmäisen polttomoottorikäyttöisten ruohonleikkureiden myynnin Ruotsissa 1950-luvun alussa. Vuonna 1974 Stiga aloitti oman ajoleikkurituotannon. Kymmenen vuotta myöhemmin Stiga kehitti silppuavan Multiclip-leikkuumenetelmän. 90-luvulla yritys lanseerasi useita uusia tuotteita. 2004 Stiga oli Euroopan ensimmäinen valmistaja, joka esitteli nelivetoisen ajoleikkurin.
Puutarhakoneiden valmistaminen on osoittautunut Stigalle onnistuneeksi valinnaksi. Stigan puutarhakoneiden liikevaihto on 250 miljoonaa euroa vuodessa ja yritys myy noin 500.000 perässäkäveltävää ruohonleikkuria ja 40.000 ajoleikkuri vuosittain.


Lännen Center avasi Vantaalla

Kone työ ja ympäristö/17.04.2009

KTY Lännen-, Multione- ja Lundberg-koneita markkinoiva Lännen Center avasi toimitilansa Vantaalla. Samassa kiinteistössä toimivat myös työkaluihin, traktorivaraosiin ja varusteisiin erikoistunut IKH sekä mönkijöihin ja muihin keveisiin ajoneuvoihin keskittynyt Motor Power.
Neljän koneammattilaisen miehittämä toimipiste sijaitsee Kärkikuja 6:ssa. 200 neliön tiloista johdetaan valtakunnallisesti koneiden markkinointia.


Valtran myyntiin Multione-pikkukoneet

Kone työ ja ympäristö/16.04.2009

KTY Koko maan kattavassa Valtra-verkostossa on otettu edustukseen Lännen Konekeskus Oy:n maahantuomat Multione-pienkuormaimet. Yritykset ovat sopineet koneiden markkinoinnista Suomessa. Valtran myyntipisteet aloittivat myynnin huhtikuun alussa.
Yritykset kertovat tiedotteessaan, että sopimus tiivistää yhteistyötä kahden suomalaisen koneenvalmista­jan välillä ja tuo merkittäviä etuja molemmille osapuolille ja etenkin asiakkaille.
Valtralla on tarjota yhteistyöhön kattava myyntiverkosto ja Lännen-konsernilla koneiden rakennustaito. Pienkuormaimista kehitettiin Valtralle punainen mallisto. Kuormainten käyttäjät ovat maataloudessa, ympäristörakentamisessa ja kiinteistöhoidossa.


John Deerellä yt-neuvottelukierros

Kone työ ja ympäristö/16.04.2009

Metsäkoneteollisuus rämpii maailmantalouden taantuman vuoksi ongelmissa. Suomessa toimiva John Deere Forestry Oy on kutsunut Suomen henkilöstön edustajat toistamiseen yt-neuvotteluihin, joissa käsitellään henkilöstövähennyksiä ja lisälomautuksia Suomessa.
John Deerellä arvioitu henkilöstön vähennysmäärä on 60-80 henkilöä. Lomautukset toteutetaan eripituisina jaksoina toiminnoista riippuen. Neuvottelujen piirissä ovat kaikki Suomessa työskentelevät 630 henkilöä.


Nostovoimaa rakennuksille

Kone työ ja ympäristö/08.04.2009

KTY Tuusulalainen Tikkanen Racing Oy on ottanut käyttöön uuden, nosturilla varustetun auton. Rakennusteollisuuden tarpeisiin ja raskaisiin nostoihin tarkoitetun PM85SP-nosturin suurin ulottuvuus vakiopuomilla on 16 metriä ja jibillä 26,3 metriä.
Nosturissa on kuusi hydraulista jatketta ja jibissä neljä. Nosturin käyttö on radio-ohjauksella, jolla hallitaan myös yhteensä kuutta tukijalkaa. Nosturin omien tulijalkojen lisäksi autoon on asennettu Maxistab-takatukijalat sekä etutukijalat.
Nosturi on asennettu Iveco Trakkerin 8x4-alustalle, jonka lavarakenteessa runko on vahvistettu koko pituudeltaan. Alustan kokonaispaino on 31,6 tonnia ja sallittu tekninen kokonaismassa 40 tonnia.


Valtran tehdas automatisoituu:

Raskaat rutiinityöt vähenevät

Kone työ ja ympäristö/06.04.2009

KTY Valtra ottaa käyttöön kokonaisvaltaisen automaatioratkaisun traktoreiden kokoonpanossa. Se sisältää Roclan automaattitrukin, varastonhallintajärjestelmän ja varastointiratkaisut.
Loppukesästä Suolahden tehtaalle asennettava automaattitrukkijärjestelmä tulee traktorikokoonpanon pää- ja sivulinjoille. Kokoonpanopisteille tarvittavat komponentit tulevat automaattisesti. Uuden järjestelmän ansiosta henkilökunta pääsee tuottavaan ja jalostavaan työhön.
-Päädyimme kiinteiden kuljettimien sijaan automaattitrukkiin sen joustavuuden takia, kertoo kehitysinsinööri Sami Savolainen Valtrasta.
-Automaattitrukki ohjelmoidaan syöttämään päätehtävänsä lisäksi painavia komponentteja kokoonpanon alkupäähän. Tulevaisuudessa on lisäksi mahdollista laajentaa järjestelmää vastaamaan tuotannonmuutoksia.
Savolainen sanoo automaattitrukin lisäävän myös työturvallisuutta.
Valtran Suolahden tehtaassa valmistuu vuodessa noin 11.000 traktoria, joista suurin osa menee vientiin. Sisälogistiikan tehokas hallinta varmistaa tuotannon sujuvuuden.


Turvakengälle EU-Kukka!

Kone työ ja ympäristö/06.04.2009

KTY Jalas on saanut ensimmäisenä pohjoismaisena työ- ja turvajalkineena -Euroopan ympäristömerkin. EU-Kukkamerkki myönnettiin Jalas Green Line turvajalkineelle, joka on täysin metalliton ja allergisoivista kemikaaleista vapaa S1P tai S3 suojaluokan turvajalkine. Naulanpisto- ja kärkisuojien materiaalit ovat komposiittirakenteita.
Vuonna 1992 perustetun Euroopan ympäristömerkin tarkoituksena on auttaa kuluttajia tunnistamaan ympäristöä vähemmän kuluttavat tuotteet ja palvelut.
EU-Kukkamerkki on tähän mennessä myönnetty kahdeksalle suomalaiselle yritykselle. Jalas -työjalkineita valmistetaan kokoina 36-47, jalkineet valmistaa Urho Viljanmaa Oy.


Firestonen uusi traktorirengas:

Pitoa vähemmällä kulumisella

Kone työ ja ympäristö/02.04.2009

KTY Firestone on esitellyt uuden standardisarjan Performer 85 -traktorirenkaan. Valmistajan mukaan rengas korvaa R6000 ja R8000 85-sarjan renkaat paremmalla pidolla, pidemmällä ja tasaisemmalla kulumisiällä ja ajomukavuudella tiellä.
Performer 85 -renkaassa on useita muutoksia verrattuna edeltäjiinsä. Firestonen "Dual Angle"-teknologia on ensimmäistä kertaa standardisarjan radiaalimaatalousrenkaissa. Pitoa parantava rivan kontaktialue on kasvanut reilut neljä prosenttia. Teknologia tuo myös mukanaan vähäisemmän maaperän tiivistymisen ja hyvän itsepuhdistuvuuden.
Rungon uudistetussa rakenteessa on optimoitu renkaan poikkileikkauksen säde, jotta rengas jättää tasaisemman ja leveämmän "jalanjäljen", joka vähentää maaperän tiivistymistä ja johtaa tasaisempaan kulumismuotoon, mikä edesauttaa pitkää käyttöikää. Käyttöikää on pidennetty myös optimoimalla kuluvan kumin volyymi ja käyttämällä uusia kumiseoksia. Lisäksi aikaisempaa parempi renkaan jousto parantaa ajomukavuutta tiellä.
Performer 85-sarjan kokovalikoimaan tulee 23 eri kokoa. Renkaat tulevat myyntiin Suomessa huhtikuussa.


Finbion kevät alkaa seminaarista

Kone työ ja ympäristö/01.04.2009

KTY Lumen sulamisen ja muuttolintujen tulon lisäksi yhtä varma kevään merkki on Finbion järjestämä Kevätpäivä-seminaari Helsingissä. Tänä vuonna tilaisuus järjestetään Helsinki Congress Paasitornissa 22.4.2009.
Ennen tilaisuutta on Suomen Bioenergiayhdistys ry:n kevätjäsenkokous. Kevätpäivän teemoina ovat: tuoreen UE 2020 -selvityksen tuloksia, biopolttoaineiden toimitukset 2009-2020 sekä kiinteistösektorin etsikkoaika.


Hehtaarin ala sammalta lämmittää talon:

Sammaleesta bioenergiaa

Kone työ ja ympäristö/01.04.2009

KTY Rahkasammaleestako tulee lopetettujen turpeen tuotantoalueiden uusi bioenergiakasvi? Ensimmäiset kokeet ovat lupaavia, tuotannoksi on mitattu rahkasammaleelle jopa neljän tonnin vuotuisia kasvuja.
Vuonna 2006 perustetulla Kihniön Aitonevan koealueella tutkitaan rahkasammaleen viljelytekniikan soveltuvuutta käytäntöön. Kokeessa seurataan rahkasammallajien kasvua, hiilensidonnan tehokkuutta ja kasvihuonekaasutaseita. Kokeita tehdään sekä suonpohjalla biomassan tuottoalueella että alueella, jolta rahkasammalet on siirrostettu.
Siirrostustekniikkaa käyttämällä alueelle saadaan nopeasti haluttu rahkasammallajisto, jolloin muiden suokasvilajien leviäminen hidastuu.
Kolmen tonnin vuotuisella biomassan hehtaarituotoksella tarvitaan 67.000 hehtaaria yhden terawattituntia vastaavan energiamäärän tuotantoon. Se on noin viisi prosenttia kaikesta turpeella tuotetusta energiasta. Energiamäärä lämmittäisi 70.000 omakotitaloa.
Rahkasammal ei ole pelkästään poltettava tuote, sen sokerikoostumus tekee siitä myös bioetanolin raaka-aineen. Rahkabiomassan todennäköisin käyttötarkoitus olisikin lähinnä bioetanolin tuotto laitoksissa, joiden sivutuotteina olisivat rahkauutoksesta eroteltavat kemikaalit.


Ponsselta tulossa joukkovelkakirjalaina:

Omavaraisuuden vahvistusta

Kone työ ja ympäristö/25.03.2009

Ponsse valmistelee oman pääoman -ehtoisen joukkovelkakirjalainan (nk.hybridilaina) liikkeeseenlaskua. Lainan liikkeeseenlaskun uskotaan tapahtuvan lähiaikoina markkinaolosuhteista riippuen. Lainan koko on 15-30 miljoonaa euroa.
Hybridilaina rinnastetaan yhtiön omaan pääomaan ja se vahvistaa yhtiön omavaraisuutta. Hybridilaina on muita velkasitoumuksia heikommassa asemassa. Hybridilainan velkakirjanhaltijalla ei ole osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksia, eikä se laimenna nykyisten osakkeenomistajien omistusosuuksia.


Hydrauliikalle laaja myyntiverkosto

Kone työ ja ympäristö/23.03.2009

Kaksi merkittävää hydrauliikan palvelujen tarjoajaa ovat aloittaneet yhteistyön Suomessa. Bosch Rexroth Oy ja Dunlop Hiflex Oy ovat solmineet liikkuvan kaluston hydrauliikkan jälleenmyyntisopimuksen. Sopimuksen myötä Rexroth -tuotemerkin alla olevia hydrauliikkakomponentteja on saatavana myös Dunlop Hiflex Oy:n myyntiverkoston kautta. Molempien yritysten nykyiset jälleenmyyjät jatkavat edelleen.
-Tällä sopimuksella lisäämme palvelukykyämme ja parannamme tuotteiden saatavuutta liikkuvan kaluston asiakkaille ympäri Suomea, sanoo toimitusjohtaja Kalle Tuohimaa Bosch Rexroth Oy:stä.
Bosch Rexrothin tuoteohjelmaan kuuluvat hydrauliikan, pneumatiikan, lineaari- ja kokoonpanotekniikan ratkaisut sekä sähkökäytöt ja ohjausjärjestelmät. -Sopimuksen myötä saamme käyttöömme laajan hydraulikomponenttien tuotevalikoiman täydentämään tarjontaamme. Tavoitteenamme on olla luotettava komponentti- ja järjestelmätoimittaja suomalaiselle koneenrakennusteollisuudelle ja loppukäyttäjille, sanoo toimitusjohtaja Lauri Ranki Dunlop Hiflex Oy:stä. Dunlop Hiflex Oy täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa hydrauli- ja teollisuusletkut liittimineen, putkistotarvikkeet, paineilmatuotteet sekä laaja valikoima alaan liittyviä oheistuotteita.


70 yritystä ilmoittautunut Maxpoon

Kone työ ja ympäristö/13.03.2009

KTY Tulevan syksyn alussa järjestetään kolmannentoista kerran kansainvälinen maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden erikoisnäyttely Maxpo 09. Tapahtuma on 3.-9. syyskuuta.
Erikoista tämän vuoden tapahtumassa on uusi näyttelypaikka, Hyvinkään lentokenttä. Alue on mitä parhain raskaiden koneiden näyttelylle.
Tähän mennessä Maxpoon on ilmoittautunut 70 yritystä ja näyttelyalaa on varattu liki 20.000 neliömetriä. Näyttelyn järjestää Suomen Messut toimeksiantajanaan Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry. Suomen Messuista kerrotaan, että ilmoittautumisaika näyttelyyn päättyy maaliskuun loppuun mennessä.


Faresin kurottajat Agrimarketille

Kone työ ja ympäristö/02.03.2009

KTY Italialaiset Faresin Handlers kurottajavalikoimat tulevat Agrimarket-ketjun myyntiin. Mallistossa on vaihtoehtoja kompaktikokoisista kurottajista kuuden metrin nostokorkeudella aina 18 metrisiin ympäripyöriviin malleihin saakka. Faresin Handlers -kurottajien maahantuojana jatkaa Tapio Pirttinen Oy.
Kurottajia käytetään kiinteistöhuollossa, viherrakentamisessa, maataloudessa ja rakentamisessa. Agrimarket on valtakunnallisena toimijana vahvasti mukana näillä sektoreilla, joten Faresin Handlers -kurottaja täydentää myös näiden toimialojen valikoimaa.
Kurottajat valmistaa Faresin Industries, jonka pääartikkeleita ovat seosrehuvaunut sekä kurottajat. Yritys kuuluu italialaiseen Faresin Holding -konserniin. Viennin osuus yrityksen tuotannosta on noin 70 prosenttia.


Koneyrittäjien jäsenkysely:

Puunkorjuuväki lomautetaan

Kone työ ja ympäristö/02.03.2009

Koneyrittäjien liitto teki helmikuun viimeisellä viikolla jäsenkyselyn, jonka mukaan puunkorjuuyritykset lomauttavat kevään aikana lähes kaikki neljätuhatta työntekijäänsä useammaksi viikoksi tai jopa kuukausiksi.
Neljännes puunkorjuuyrityksistä on jo lomauttanut henkilökuntaansa tai käynnistänyt lomautuksia koskevat yt-neuvottelut. Määrä vastaa lähes 20 sellutehtaan henkilöstön lomautusta. Tämän lisäksi työttömiksi jäävät myös yrittäjät itse.
Kevään puunkorjuuseisokit aiheuttavat suuria taloudellisia vaikeuksia koneyrittäjille, koska pääasiassa lainarahalla hankittu kallis korjuukalusto seisoo tuottamattomana kassavirran ehtyessä. Koneyrittäjät odottavat rahoittajilta malttia ja myönteistä suhtautumista elinkelpoisten yritysten osalta maksuaikojen pidennyksiin ja lyhennysvapaisiin, sillä akuutin suhdannetilanteen yli katsottuna puunkorjuuyritysten näkymät ovat hyvät.
Nousun alkaessa odotettavissa on kotimaisen puunkorjuun merkittävä piristyminen. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että metsäteollisuus pysyy vakuutuksissaan rakentaa Suomen laitostensa puuhuolto kotimaisen puun varaan.


Nokian Forest Rider:

Metsärenkailla tienrakennukseen

kone työ ja ympäristö/02.03.2009

KTY Nokian Raskaat Renkaat on esitellyt Forest Rider -rengasmallistoon uusia kokoja, jotka on tarkoitettu suurikokoisiin ja järeisiin traktoreihin. Nokian Forest Rider on erikoisrengas, joka on kehitetty vaativiin ja haastaviin käyttötilanteisiin.
Konevalmistajat ja urakoitsijat ovat odottaneet konerengasta, joka sopii energiapuun korjaamiseen, metsäteiden rakentamiseen ja kunnossapitoon. Vastaavaa ei markkinoilla ole aikaisemmin ollut tarjolla.
Nokian Forest Rider -rengaskoot sopivat isoihin traktoreihin, joiden teho vaihtelee 200 hevosvoimasta aina 500 hevosvoimaan asti. Nokian Forest Riderin kantavuus ylittää traktorien tavanomaiset normipaineet. Nokian Forest Rideria valmistetaan 600/65 R 34 ja 600/70 R 30 etu- sekä 650/85 R 38 takarenkaina.


GBL Baulaserilta tasolaser

Kone työ ja ympäristö/25.02.2009

KTY Saksalaisen GBL Baulaserin QL425 on kahteen suuntaan kallistettava tasolaser. Maanrakentajille tarkoitettuun laitteeseen syötetään kallistusprosentit, jonka jälkeen laite tasaa itsensä oikeisiin kallistusprosentteihin.
Laitetta voi käyttää yhdellä tai kahdella akkupaketilla, tai tavallisilla paristoilla. Tavallisilla paristoilla laite toimii 130 tuntia, ja ladattavilla akuilla 100 tuntia.
Vesitiiviin laserin pakkaskestävyys on -20C astetta. Säteen kantomatka on 375 metriä, eli kentän halkaisija voi olla 750 metriä. Sädettä voidaan maksimissaan kallistaa 25% yhteen suuntaan, tai 15% kahteen suuntaan. Lisävarusteena laitteeseen saa kaukosäätimen, jolla voidaan muuttaa kallistusarvoja kaummillaan 60 metrin päästä.
Baulasereita tuo maahan Helsingin Laatulaite Oy.


Rutkasti näkyvyyttä

Kone työ ja ympäristö/23.02.2009

KTY Valtra esitteli Pariisin SIMA-näyttelyssä uuden SVC- eli Side Visibility Cab -ohjaamon. Ohjaamossa on oikealla puolella yhtenäinen sivulasi ja tarvittaessa erikoiskapeat lokasuojat, mikä entisestään parantaa näkyvyyttä. Sivuikkunaan sijoitettu lasinpyyhin pitää näkyvyyden hyvänä myös sateella.
SVC-ohjaamo on kehitetty kunnallisteknisen urakoinnin tarpeisiin. Sen edut tulevatkin esille esimerkiksi piennarten hoitotöissä.
5-pilarista ohjaamoa on käytetty Ranskassa, mutta jatkossa sen saa myös muissa maissa. SVC-ohjaamo tulee saataville kaikkiin N-sarjan HiTech-malleihin N82:sta N141:een. SVC-ohjaamon tuotanto alkaa Suolahden tehtaalla kesällä 2009.


Summan tehdasalueelle tuulipuisto

Kone työ ja ympäristö/18.02.2009

KTY Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Haminan Energia Oy:lle Summan tehdasalueen tuulipuiston toteutusta varten noin 5,1 miljoonaa euroa energiatukiin käytössä olevalta momentilta.
Haminan Energia Oy:n tarkoituksena on rakentaa Summan tehdasalueelle neljä 3 MW:n tuulivoimalaitosta. Valmistuva tuulipuisto lisäisi tuulivoiman tuotantoa Suomessa noin 32.000 MWh/a ja vähentäisi sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä noin 26.000 tonnia vuodessa. Hankkeen kokonaisinvestointi on 16,9 milj. euroa.
- Hankkeella on elinkeinoelämää piristävä vaikutus. Hamina on ollut vaikeuksissa Stora Enson Summan tehtaan lopetettua viime vuoden tammikuussa. Nyt alueelle on lyhyen ajan sisään nousemassa Haminan Energia Oy:n tuulipuisto, Winwind Oy:n tuulivoimalatehdas sekä Googlen tietokonekeskus, sanoo ministeri Mauri Pekkarinen.


.
Joka viides liikaa:

Caterpillarin suursaneeraus

Kone työ ja ympäristö/11.02.2009

Suurissa firmoissa kaikki on suurta. Maansiirto- ja kaivoskoneiden kysynnän laskun takia Caterpillar vähensi 20.000 henkilöä palkkalistoiltaan. Kaikkiaan yhtiöllä oli 100.000 työntekijää, joten viidennes sai lähteä.
Rankimmin karsinta koetteli toimihenkilöitä, joista 7.500 sai lähtöpassit. Samaten yli 8.000 määräaikaisessa työsuhteessa ollutta henkilöä irtisanottiin. Tehdastyöntekijöiden määrä väheni 4.000:lla. Yhtiön liikevaihto tuplaantui kasvun vuosina 2002-2008, mutta tämän vuoden liikevaihto jää selvästi viimevuotisen alle.


Komatsu järjestelee

Kone työ ja ympäristö/11.02.2009

Komatsu Forest LLC:n 9. helmikuuta jakaman tiedotteen mukaan Shawanossa, Wisconsinin osavaltiossa sijaitseva tehdas suljetaan ja tuotanto siirretään Komatsu American tehtaille Tenneseen ja Illinoisin osavaltioissa. Valmet -metsäkoneiden tuotantolinja valuu siis pala palalta etelämmäksi.


Paras kautta aikain

CNH:n tulos

Auto, tekniika ja kuljetus/27.02.2009

Case New Hollandin kokonaisliikevaihto oli 17,4 miljardia dollaria ja liikevoitto 825 miljoonaa dollaria. Noin 2/3 liikevaihdosta tulee maatalouskoneista ja loput maansiirtokoneista ja rahoituksesta. Tulos oli yhtiön paras sitten sen perustamisen vuonna 1999.
Tämä vuosi näyttää synkältä ja etenkin maansiirtokonetehtaita pidetään kiinni alkuvuodesta kuukausimäärin. Maansiirtokoneiden myynnin arvioidaan laskevan tänä vuonna ainakin jopa viidenneksen.


Deere kaasuttaa ja jarruttaa

Kone työ ja ympäristö/10.02.2009

John Deere vähentää henkilöstöään 700:lla. Näistä 500 on työskennellyt Horizontinan leikkuupuimurituotannossa Brasiliassa. Huonot ajat ovat iskeneet erityisen kovasti Etelä-Amerikkaan. Maansiirtokoneiden laskenut kysyntä on heijastunut Deeren Davenportin maansiirtokonetehtaaseen Iowassa, sieltä vähennetään 200 henkilöä.
Yhtiö sen sijaan jatkaa investointejaan Waterloon traktoritehtaalle Iowassa. Se valmistaa suuritehoisia traktoreita, joiden kysynnän lasketaan lamasta huolimatta kasvavan. Investoinnin arvo on noin 70 miljoonaa euroa ja se käytetään mm. valimon ja voimansiirtovalmistuksen modernisointiin. Kun investoinnit on viety läpi vuonna 2011, tehtaan kapasiteetti on noussut 40 %.


Vuoden hyötyauto Suomessa:

Kerax -puutavara-auto

Kone työ ja ympäristö/23.01.2009

KTY Ajolinja-lehden lukijat ja toimitus ovat valinneet Vuoden Hyötyautoksi 2008 Renault Kerax Optidriver+ puutavara-auton.
Renault Kerax 500.26 6x4 -puutavara-autossa on maastokäyttöön suunniteltu automaattinen Optidriver+ vaihtamisjärjestelmä. Moottori on 500 hevosvoimainen, 13 litran DXi, Alucar-puuvarustus ja Loglift 96S -puutavaranosturi. Auton omamassa ilman nosturia ja nosturitelinettä on 11,5 tonnia.
-Valinnan yhtenä tärkeänä yleisperusteena on, että autouutuus on jo Suomessa ja mallilla on merkitystä suomalaisessa kuljetusmaailmassa. Keraxin polttoaineen kulutuskaan ei tule tuottamaan ikäviä yllätyksiä, sanoo Ajolinja lehden päätoimittaja Jouni Hievanen.
Valinnan perusteluissa todetaan, että Optidriver+ vaihderobotti on oivallinen apu kuljettajan työn helpottamiseksi. Vaihderobotilla pärjää metsäoloissakin. Puskuri ja keula ovat ylhäällä, joten penkkoja ja kantoja ei tarvitse turhia pelätä. Kerax on kevyt, joten hyötykuormaa saa kyytiin mukavasti.
Kuvassa voittajat tuulettavat: Kerax, toimitusjohtaja Erkki Evilä (oik.) ja tuotepäällikkö Kari Halmela LT Finland Oy:stä.


Lemminkäisen tietä Moldovaan

Kone työ ja ympäristö/22.01.2009

Lemminkäinen Infra Oy on allekirjoittanut Moldovan tiehallinnon kanssa sopimuksen 13,5 miljoonan euron maantieurakasta. Maan pääkaupungin Chisinaun ja lounaisen Hîncestin kaupungin välistä maantietä perusparannetaan 14 kilometrin matkalta.
Parannettava osuus on asfaltilla ja osittain betonilla päällystettyä, nelikaistaista tietä. Urakkaan kuuluu tien rakenne- ja kulutuskerrosten uusiminen, päällystäminen asfaltilla, neljän sillan päällysrakenteen korjaus sekä maalaus-, merkintä- ja kaidetöitä. Asfalttimassoja kohteeseen menee runsaat 50.000 tonnia. Työt alkavat tänä keväänä ja valmistuvat vuoden 2010 lopulla.
Urakan rahoittaa Euroopan investointipankki. Lemminkäinen Infra Oy:n toimitusjohtaja Henrik Eklundin mukaan saatu urakka on jatkoa Maailmanpankin ja EU:n rahoittamille väylähankkeille, joita olemme tehneet viimeisen kymmenen vuoden aikana Baltian maissa ja Ukrainassa.


New Holland mitalisateessa

Kone työ ja ympäristö/15.01.2009

CNH on saanut sekä kulta- että hopeamitalin Pariisissa helmikuussa järjestettävän SIMA-näyttelyn tuomaristolta.
Kultamitali tuli vetykäyttöisestä traktorin prototyypistä. CNH:n mukaan vetykäyttöisten polttokennojen avulla maatila voisi kehittää oman energiansa sekä koneisiinsa että myös muuhun energiantarpeeseensa käyttäen elektrolyysiä, biomassaa ja tuulivoimaa vedyn eristämiseen maanalaisiin tankkeihin.
Hopeamitali tuli EasyDrive-voimansiirrosta alle 80 kW:n traktoreihin. CVT-voimansiirto perustuu tuttuun kiilahihnavariaattoriin, mutta sen kumihihna on korvattu teräspannan ympärille kootuista metallipaloista. Kumihihnavariaattoriin erona on se, että voima siirtyy kiekoilta toisille työntäen, ei vetäen. Tätä rakennetta on käytetty vuosia pienten autojen automaattivaihteistoissa.


Raskone ilmailualalle:

732 kenttäkoneen kunnossapitoon

Kone työ ja ympäristö/15.01.2009

KTY Raskone Oy ja Finnair Oyj Oy ovat tehneet 5-vuotisen sopimuksen Finnairin maakaluston kunnossapidosta. Ylläpitosopimus kattaa Helsinki-Vantaan lentokentän maakaluston eli 732 motorisoidun ajoneuvon kunnossapidon. Samalla on tehty sopimus ABB Oyj:n kanssa 38 maakaluston huoltoon liittyvää henkilön siirtymisestä ns. vanhoina työntekijöinä Raskoneelle.
Maakalustoyksikkö toimii Hki-Vantaan lentokentän teknisellä alueella. Maakaluston kunnossapitopalveluiden siirtyminen Raskoneelle; ajoneuvo- ja työkonekaluston kunnossapitoon erikoistuneelle yritykselle, mahdollistaa yksikön toiminnan pitkäjänteisen kehittämisen. Omalta osaltaan Raskone Oy vastaa teknisen kehityksen mukanaan tuomiin haasteisiin jatkuvalla palvelujen parantamisella, niin että ne vastaavat asiakkaiden tarpeisiin toiminnallisesti ja taloudellisesti.


Puu ohjataan muille tehtaille:

UPM sulkee Kaskisen tehtaan

Kone työ ja ympäristö/14.01.2009

KTY UPM:n 47-prosenttisesti omistama Oy Metsä-Botnia Ab on ilmoittanut lopettavansa Kaskisten sellutehtaan vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen aikana.
Vuonna 1977 käynnistyneen Kaskisten tehtaan vuosikapasiteetti on 450.000 tonnia pääosin lehtipuusellua, josta UPM:n omistusta vastaava osuus on noin 212.000 tonnia.
Kaskisten tehtaalta vapautuva kotimainen puuraaka-aine ohjataan Botnian ja Metsäliitto-konsernin muille Suomen tuotantolaitoksille.
Sulkemisesta aiheutuvat kertaluonteiset kustannukset pienentävät UPM:n osakkuusyhtiötulosta noin 27 miljoonaa euroa vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä.
Yt-neuvottelujen piiriin kuului Kaskisissa 223 henkilöä. Noin 70 henkilöä voidaan sijoittaa uudelleen joko Botnian muille toimipaikoille tai tehdasintegraatin yhteisiin toimintoihin. Lisäksi määräaikaisia työtehtäviä integraatissa ja tehtaan sulkemisprojektissa on noin 50 henkilölle.


Ympäristörikoksesta epäilty

Petokaivin hakeutui konkurssiin

Kone työ ja ympäristö/13.01.2009

Porvoolainen Petokaivin Oy on jättänyt konkurssihakemuksen. Yhtiön toimitusjohtajan Pekka Malisen mukaan yhtiöön kohdistuvien rikosepäilyjen johdosta yrityksellä ei ole enää toimintaedellytyksiä.
Poliisin mukaan Petokaivin Oy:n epäillään ajaneen vuosien 1999-2006 aikana Kulloon motocrossradan alle rakennusjätettä maapohjaksi.
Yritys on perustettu 1992 ja se on työllistänyt 58 henkilöä. Erilaisia työkoneita ja autokalustoa yrityksellä on noin viitisenkymmentä. Liikevaihtoa yhtiö on tehnyt vajaat kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.


58 tonnin Lokotrack

Kevyen sarjan murskaaja

Kone työ ja ympäristö/12.01.2009

Murskainvalmistaja Metso on esitellyt Lokotrack-sarjaan kevyemmän LT110C-mallin. Esimurskaukseen suunniteltu laite on helppo siirtää työmaalta toiselle ja siihen saa nopeasti irrotettavan TK-seulayksikön.
KTY C110-leukamurskaimen kita-aukko on 1.100x850 milliä, johon voi syöttää lähes 70 sentin kokoista louhetta.
LT110C on varustettavissa kuuden tai yhdeksän kuution syöttösuppilolla. Kun tarvitaan hienoaineksen tarkkaa poistoa ennen murskausta, voidaan valita kaksiosainen, kahdella eri täry-yksiköllä varustettu syötin.
Standardimallin 11 metrin pituisen ohella on vaihtoehtona 14 metrin pituinen, taittuva kuljetin, jonka purkukorkeus on 3,7 metriä.
LT110C:n vakiovarusteena on IC500-murskainautomaatio, jolloin järjestelmä valvoo ja säätää koko murskausprosessin varmistaen parhaan kapasiteetin ja kertoo myös mahdollisista vioista.
Lokotrackissa on vähäpäästöinen Cat C13-dieselmoottori, jonka teho on 319 kW. Koneen kuljetuspituus on 15,6 metriä, leveys 3,0 metriä, korkeus 3,6 metriä ja paino 58 tonnia.


Metsäkonemies Volvo CE:n johtoon

Kone työ ja ympäristö/07.01.2009

Pitkän uran metsäkoneiden kanssa tehnyt autoinsinööri Hannu Hietikko aloittaa Volvo Construction Equipment Finland Oy:n toimitusjohtajana helmikuun alusta. Hietikko on toiminut Timberjackissa ja John Deere Forestryssä muun muassa Venäjällä metsäkonemyynnissä aluejohtajana. Viimeksi hän on vastannut John Deere Forestry Oy:ssä Suomen jälleenmyynnistä aluejohtajana.
Volvo CE Finlandin edellinen toimitusjohtaja Carl Slotte siirtyi syksyllä Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän Volvo CE RUB -toimintojen aluejohtajaksi Moskovaan.


Rauhallista Joulua
ja menestystä vuodelle 2009!
Toivottaa Kone työ ja ympäristö -lehti lukijoilleen ja nettivierailleen.


Kultaa vuollaan Pahtavaarassa

Kone työ ja ympäristö/19.12.2008

Lappland Goldminers AB on aloittanut maanalaisen louhinnan omistamassaan Pahtavaaran kultakaivoksessa. Kultakaivoksen arvioidaan tuottavan noin 900 kiloa kultaa vuodessa kun tuotanto on jatkuvasti käynnissä.
Lappland Goldminers AB osti Pahtavaaran esiintymän ja sen ympäristössä olevat valtaukset huhtikuussa 2008. Esiintymä sijaitsee Pohjois-Suomessa Sodankylän kunnan luoteisosassa. Pahtavaaran rikastamon läheisyydessä on alue, jonka yhtiö katsoo olevan hyvin kiinnostava, koska sieltä voi löytyä uusia kultaesiintymiä. Näistä olisi mahdollista saada uusia kaivoksia joiden malmi voitaisiin kuljettaa rikastamolle käsiteltäväksi.
-Näin lomautusten aikana Pahtavaaran kaivoksen työntekijänä ei voi saada parempaa joululahjaa kuin että työpaikat varmistuvat ja tuotanto alkaa maanalaisesta kaivoksesta, sanoo Pahtavaaran pääluottamusmies Juha Karppinen.


Ponsse jatkaa urheilusponsorointia

Kone työ ja ympäristö/11.12.2008

KTY Ponsse Oyj on solminut kaksivuotiset pääyhteistyösopimukset keihäänheittäjä Tero Pitkämäen ja ralliautoilija Mikko Hirvosen kanssa. Lisäksi Ponsse on jo tämän vuoden lopulla tehnyt sopimuksen KalPan kanssa tulevalle 2009-2010 -kaudelle.
Ponsse Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja Juha Vidgrén totesi, että haastavassa markkinatilanteessa näimme tarpeelliseksi keskittää sponsorointiamme pitäen kuitenkin yllä korkeata profiilia nyt ja jatkossakin.
-Tero, Mikko ja KalPa ovat olleet mainioita yrityksemme ja toimialamme lähettiläitä kotimaan ja maailman urheilukentillä. Tästä pitkäjänteisestä yhteistyöstä oli hyötyä myös uusia sopimuksia laadittaessa.
Sopimuksen kunniaksi urheilijat ottivat tuntumaa tositoimiin savottanuotiolla. Kuvassa vasemmalla Hirvosen kartturi Jarmo Lehtinen, Mikko Hirvonen, Tero Pitkämäki ja KalPa Hockey Oy:n puheenjohtaja ja pelaaja Sami Kapanen.


Kuhnille teräspysti

Kone työ ja ympärsitö/11.12.2008

KTY Työlaitteita valmistavan ranskalaisen Kuhnin Pro-Longer -puomimurskain sai 2008 Swedish Steel Prize -palkinnon. Työlaite on valmistettu erikoislujasta teräksestä, jonka käytöllä on saatu aikaan monia parannuksia.
Suunnittelussa on pystytty keventämään niittolaitetta, keveytyneestä rakenteesta huolimatta sen lujuutta on voitu lisätä ja myös osien määrää on vähennetty.
Aloittaessaan uuden laitteen kehitystyön Kuhnin tarkoitus oli tavoittaa uusia kohderyhmiä. Tähän mennessä yhtiö on valmistanut koneita pääasiassa maatalouteen. Mutta jatkossa yrityksen tavoitteena on laajentaa toimintaa ja ryhtyä myös ympäristönhoitoyritysten, julkisten viranomaisten ja vastaavien ryhmien tavarantoimittajaksi.


Cargotec sulkee Salon konepajan

Kone työ ja ympäristö/10.12.2008

KTY Cargotec vähentää Suomen 1.700 työntekijän henkilöstöstään 271 henkilöä. Irtisanomisten lisäksi henkilöstövähennykset toteutetaan muun muassa eläkejärjestelyillä ja uusien työntekijöiden palkkausrajoituksilla.
Hiabin Salossa sijaitsevan nosturitehtaan tuotanto on päätetty lopettaa osana suunnitelmaa, jonka mukaan tuotanto Euroopassa keskitetään kolmeen tehtaaseen. Tuotanto tullaan lopettamaan hallitusti portaittain vuoden 2009 aikana. Saloon jää tuotekehitys, myynti ja markkinointi, taloushallinto, jälkimarkkinointi- ja varaosatoiminnot.
Cargotecin tiedotteessa ei kerrota mitkä tehtaat jäävät toimimaan, mutta Euroopassa on vain kolme muuta nosturitehdasta; Ruotsissa, Hollannissa ja Espanjassa. Vuodesta 1891 lähtien toiminut, perinteikäs Salon konepaja tippuu listalta.
Tehostamistoimia on käynnissä useissa muissa maissa. Säästötoimilla pyritään kapasiteetin sopeuttamisen lisäksi globaalisti noin 25 miljoonan euron vuotuiseen tulosparannukseen. Säästötoimista arvioidaan aiheutuvan kustannuksia ja käyttöomaisuuden alaskirjauksia yhteensä noin 35 miljoonaa euroa.


Ponsse vähentää väkeään liki kolmanneksen

Kone työ ja ympäristö/08.12.2008

KTY Metsäkonekaupan hiipuessa joutuu Ponsse Oyj sopeuttamaan tuotantoaan ja muita toimintojaan vastaamaan kysyntää. Kilpailukykynsä ja kannattavuutensa turvaamiseksi yhtiö aloittaa yh-neuvottelut irtisanomisista ja lomautuksista.
Ponssen tiedotteessa kerrotaan, että henkilöstövähennystarpeeksi arvioidaan Suomessa enintään 200 ja koko konsernissa enintään 320. Lisäksi määräaikaisten lomautusten tarpeen arvioidaan jatkuvan koko vuoden 2009.
Neuvottelut koskevat yhtiön kaikkia toimintoja sekä henkilöstöryhmiä. Niiden piirissä on Suomessa koko henkilöstö eli 260 toimihenkilöä ja 400 työntekijää. Koko Ponsse konsernin henkilömäärä on noin 1050.
Tehostamis- ja sopeuttamistoimien henkilöstövaikutukset täsmentyvät yksiköittäin, maittain ja toiminnoittain, kun yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön kanssa on käyty. Neuvottelut etenevät kunkin maan paikallisen lainsäädännön mukaisesti.


Tiehallinnolla skarppaamisen paikka:

AS Teho onkin löytöeläintarhaaja!

Kone työ ja ympäristö/03.12.2008

Suomen tiestöstä vastaavalle Tiehallinnolle tuli ilmeisenä shokkina tieto AS Tehon todellisesta taustasta, yritys harrastaa Tallinnassa löytöeläinten tarhausta. Rahansa toimintaa tarhaaja saa Tallinnan kaupungilta, avustuksista ilmeisesti valtaosa on törsätty Suomen tienhoitourakoihin. Asiasta kertoi Tekniikka & Talous -lehti.
AS Teho aloitti hoitourakat Suomessa vuonna 2006 Kankaanpäässä ja Vetelissä. Vetäytyessään syksyllä urakoista yrityksellä oli viisi hoitoaluetta. Ongelmia alkoi kasaantua muun muassa maksamattomien urakoitsijalaskujen muodossa eikä yhtiö saanut enää palkattua väkeä töihin.
Tiehallinto yrittää saada AS Teholta vahingonkorvauksia. Hoitourakoita jatkavat tarjouskilpailuissa toiseksi jääneiden tarjousten tekijät.


Rahaa metsäenergian kehittämiseen

Kone työ ja ympäristö/03.12.2008

KTY Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) johtama bioenergia-alan tutkimuskonsortio on saanut noin 4,5 miljoonan euron määrärahan kolmivuotiseen yhteispohjoismaiseen tutkimushankkeeseen, jossa edistetään metsäbiomassojen käyttöä ja sekä tuotteiden että palvelujen arvonnousua metsäenergian tuotantoketjussa.
Hankkeessa etsitään uusia yritysmalleja energiaosuuskunnille ja metsäkoneurakoitsijoille. Tavoitteena on myös parantaa lämpölaitosten polttoaineiden laatua ja tehokkuuta, vähentää päästöjä, ja ohjeistaa polttoon liittyviä käytäntöjä.
Kohderyhminä ovat metsänomistajat, lämpölaitosten hoitajat, koneyrittäjät ja muut metsien hoidon ammattilaiset. Tavoitteena on myös lisätä alueiden välistä verkostoitumista ja tiedonvaihtoa.

 

Lue uusimmasta numerosta

MONITOIMIALUS
Suomen jäänmurtaja- laivaston tuorein tulokas Polaris edustaa laivan- rakennuksen kirkkainta kärkeä maailmassa.

KOHTI NOLLAPÄÄSTÖJÄ
Avaamme uusimmassa lehdessä eri polttoaineiden välisiä eroavaisuuksia, eri käsitteiden selkiyttämiseksi.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen

[ 28.03.2024 17:53 ]



Mainospalkki

Mainospalkki