Mainospalkki

Arkisto 31.12.2010 - 1.7.2010

Sähköposti Tulosta PDF
Kirjanmerkit

Catin kiviautot Kevitsaan

Kone työ ja ympäristö/29.12.2010

KTY FQM Kevitsa Mining Oy ja Wihuri Oy Witraktor ovat solmineet sopimuksen Kevitsan kaivoksen kuljetuskaluston toimituksesta. Cat-kiviautoja toimitetaan vuoden 2011 aikana viisi kappaletta ja vuonna 2012 tullaan toimittamaan lisää.
Kaivokseen tilattu Caterpillar kalusto on tähän mennessä järeintä Suomen maaperälle toimitettavaa. Sopimus vahvistaa Wihuria kaivosten johtavana laitetoimittajana.
Ensimmäisinä Kevitsaan tulevat Cat 793F -kiviautot, jotka ovat kuljetuskapasiteetiltaan 226,8 tonnia ja 313-tonniset Cat 795F AC:t. Töiden käynnistyessä käytössä on viisi autoa, kaivoksen kapasiteettia nostettaessa autojen määrä kasvaa.
Kaivoksesta malmikivi kuljetetaan autoilla murskausasemalle ja sivukivi varastoalueelle. Massiiviset autot kuljetetaan Sodankylään osina ja kootaan kaivoksella.
Apukoneiksi tulevat 98 tonnin pyöräpuskukone Cat 854K ja Cat D11 -puskutraktori, jonka työpaino on 104 tonnia. Lisäksi kaivokselle toimitetaan 26-tonninen Caterpillar 16M -tiehöylä kaivoksen tiestön kunnossapitoon. Kevitsan monimetallikaivos sijaitsee Sodankylässä. Avokaivoksesta louhitaan viisi miljoonaa tonnia malmia ja keskimäärin 20 miljoonaa tonnia sivukiveä vuodessa. Laitoksen vuosituotanto tulee olemaan 85.000 tonnia nikkelirikastetta ja 55.000 tonnia kuparirikastetta.


Kone työ ja ympäristö toivottaa: Rauhallista Joulua ja menestystä koneurakointiin vuonna 2011!


DAFilta neliakselinen

Kone työ ja ympäristö/22.12.2010

KTY Neliakselinen FAK CF85 soveltuu ajoon, jossa tarvitaan vakaata ja jäykkää rakennetta esim. koukku- tai kippiautona. Ajoneuvon käyttöalueita ovat muun muassa jätteiden keräys, rakennusteollisuus sekä konttikuljetukset, jolloin nosturi asennetaan ohjaamon taakse.
FAK CF85:n trippelirakenne on ohjaava etuteli vetävän edessä ja paripyöräteli takana. Sekä etu- että takateli voidaan nostaa, jolloin ajoneuvoa voidaan käyttää vajaalla kuormalla myös 6x2 tai 4x2 versiona. Näin kääntöympyrä pienenee ja polttoaineen kulutus laskee. Kuorma-auton kantavuus on 32 tonnia ja yhdistelmäpaino 60 tonnia.
Molemmat uudet mallit ovat saatavissa päivä-, makuu- tai erityisen tilavalla korotetulla Space Cab -makuuohjaamolla. Mallissa on PACCAR MX moottori, jonka teho on 265 kW (360 hv)-375 kW (510 hv). Neliakselisten tuotanto alkaa keväällä 2011.


Myllykoski ja Rhein Papier UPM:lle

Kone työ ja ympäristö/21.12.2010

KTY Myllykoski Oyj:n ja Rhein Papier GmbH:n omistajat ovat sopineet yhtiöiden myymisestä UPM:lle. Kauppa pitää sisällään kaikki Myllykosken ja Rhein Papierin yksiköt ja niiden toiminnot Suomessa, Saksassa ja Yhdysvalloissa, sekä myyntiverkoston. Kaupassa UPM:lle siirtyy seitsemän paperitehdasta.
Tavoitteena on saattaa kauppa päätökseen vuoden 2011 toisen neljänneksen aikana. Myllykoski ja Rhein Papier jatkavat normaalia itsenäistä toimintaa siihen saakka.
-Olemme päättäneet myydä yrityksemme UPM:lle. Uskon, että yritystemme henkilöstölle syntyy tässä hyvät tulevaisuuden mahdollisuudet ja asiakkaamme tulevat tätä kautta saamaan hyvää palvelua, sanoo Carl G. Björnberg, Myllykoski Oyj:n hallituksen puheenjohtaja yhtiön tiedotteessa.
Myllykoski on yksi maailman suurimmista painopapereiden tuottajista. Myllykosken seitsemän paperitehtaan kokonaiskapasiteetti on vuosittain lähes kolme miljoonaa tonnia paperia, mukaan lukien yhteistyökumppani Rhein Papier GmbH. Yritys työllistää noin 2.700 henkilöä.
Myllykoski-kaupan rahoittamiseksi UPM on sopinut yhteensä noin 800 miljoonan euron pankkilainoista.


Suokone osti Ecofield-turvevaunun valmistuksen

Kone työ ja ympäristö/20.12.2010

KTY Vuokattilainen Suokone Oy on ostanut Ecofield EF-45 mekaanisen jyrsinturpeen kokoojavaunun liiketoiminnan kaikkine siihen liittyvine oikeuksineen vieremäläiseltä Ecofield Oy:ltä.
-Suokoneelta on tällainen työkone puuttunut turvekoneohjelmasta. Monet asiakkaamme ovat suorastaan houkutelleet meitä tällaisen laitteen valmistukseen ja myyntiin. Nyt tällainen mahdollisuus tuli kohdallemme ja tartuimme tilaisuuteen. Kyselimme toki tarkoin Ecofieldin käyttäjiltä koneesta saatuja kokemuksia ja palaute oli tosi positiivista, sanoo myyntijohtaja Tuomo Meriläinen Suokoneelta.
Keräysvaunun vetotehon tarve on olosuhteista riippuen 120 hv ylöspäin. EF-45 kuormaa vaunun etuosassa kun muut merkit kuormaavat takaa. Edessä oleva kuormauskuljetin on hyvin kuljettajan näkösällä ja hallittavissa. Kumikolilla varustettu kuljetin täyttää vaunun nopeasti ja tarkasti, turhia pölisemättä. Käyttäjäkokemusten mukaan vaunu on tehokkaimmillaan kahden sadon karhon korjuussa. Tyhjennys tapahtuu perästä ketjukolapurkaimella.


Metla ja Euroopan metsäinstituutti:

Enemmän energiaa metsistä

Kone työ ja ympäristö/16.12.2010

KTY Euroopan Unionin alueen metsistä saatavan puubiomassan tuotantoa voidaan lisätä huomattavasti nykykäyttöön verrattuna. EU:n alueen metsien teoreettinen puubiomassapotentiaali on lähes 1,3 miljardia kuutiometriä vuodessa. Lisäys edellyttää nopeita ja voimakkaita poliittisia päätöksiä ja kokonaisvaltaista strategiaa EU-tasolla.
Puolet potentiaalista on runkopuuta ja loput hakkuutähteitä, kantoja ja nuorten metsien pienpuuta. Ekologisten, teknisten ja sosiaalisten rajoitteiden vuoksi korjattavissa on kuitenkin vain noin 750 miljoonaa kuutiometriä puubiomassaa. Voimakkaimmin rajoitteet vaikuttavat hakkuutähteiden, kantojen ja nuorten metsien pienpuun potentiaaliin.


Marraskuun puukauppa normaalissa tahdissa

Kone työ ja ympäristö/15.12.2010

Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä 3,6 miljoonaa kuutiota puuta. Määrä vastaa pitkän aikavälin keskimääräistä marraskuun ostomäärää. Puun kysyntätilanne on ajankohtaan nähden normaali. Kysynnässä on puutavaralaji- ja yrityskohtaisia eroja eri alueilla.
Tammi-marraskuun ostomäärä oli 30,1 miljoonaa kuutiota. Se on lähes kolminkertainen vuoden 2009 vastaavan ajan ostoihin verrattuna. Kuitupuuta määrästä oli 16 ja tukkipuuta 13 miljoonaa kuutiota.


VTT ja Kemira Brasiliaan

Kone työ ja ympäristö/13.12.2010

VTT ja Kemira Oyj avaavat uuden, yhteisen tutkimuskeskuksen São Paulossa Brasiliassa. Tutkimuskeskus keskittyy erityisesti vesikemiaan ja biomassan hyödyntämiseen. Keskuksen toiminta alkaa vuoden 2010 lopussa.
VTT:n ensisijainen tehtävä tutkimuskeskuksessa on kehittää paikallisten yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa biomassan hyödyntämistä kemikaaleiksi, energiaksi (biopolttonesteet) ja sellupohjaisiksi tuotteiksi.
VTT:n tavoitteena on toimia läheisessä yhteistyössä Kemiran lisäksi myös muiden Brasiliassa toimivien suomalaisyhtiöiden kanssa. Brasiliassa toimii useita suomalaisia teollisuusyrityksiä, joista monet ovat investoineet merkittävästi paikallisiin markkinoihin.


Keskiraskaan sarjan ottelija

Kone työ ja ympäristö/09.12.2010

KTY Caterpillar on esitellyt uusia keskikokoisia D-sarjan hydraulisia kaivukoneita. D-sarjan koneet on suunniteltu korjaus- ja kunnallisteknisiin töihin sekä raskaaseen rakentamiseen ja louheen lastaukseen.
Koneen monitoriin voidaan asettaa erilaisissa töissä käytettäviä työlaitteen virtaus- ja painearvoja, kuten kauhoille, vasaroille, kahmareille ja tärylevyille. Uusiin alustavaihtoehtoihin kuuluvat korkea ja leveä alusta 325D ja 330D -malleihin ja erikoisjäreä ES-alusta 330D -malliin. alustat parantavat stabiliteettia ja lisäävät nostokykyä sivulta.
Suuremman nostovoiman avulla pystytään käsittelemään raskaampia taakkoja koneen koko työalueella stabiliteettia horjuttamatta. Nostovoimaa lisäävä Heavy Lift -nostopiiri voidaan kytkeä päälle pysyvästi.
Uusi korkeapaineinen hydrauliikkajärjestelmä lisää muun muassa kauhan irrotusvoimaa ja kaivuvarren kaivuvoimaa. Myös vetovoima on lisääntynyt aiemmista malleista.


MultiOnelle oma yhtiö

Kone työ ja ympäristö/03.12.2010

KTY Lännen MCE Oy perustaa MultiOne-pienkuormaajiin keskittyvän tytäryhtiön Suomeen. Multione Nordic Oy Ab nimiseen yhtiöön siirtyy pienkuormaajien liiketoiminta ja henkilöstö Lännen Tractorsilta. Yhtiön vähemmistöosakkaaksi tulee Multione-koneiden valmistaja italialainen CSF srl.
Multione Nordicin tuotepaletti sisältää koko Multione-pienkuormaajien malliston, johon kuuluu 15 konetyyppiä 390 kilosta 2.500 kiloon. Tuotetarjonnassa on yli sadan eri lisälaitteen valikoima. Tuotepaletti on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja laaja tuotteisto mahdollistaa oman pienkuormaajiin keskittyvän yhtiön perustamisen.
Multione Nordic laajentaa myyntiorganisaatiota jo toimivien Lännen Centereiden lisäksi. Nykyinen varaosayhteistyö Valtran kanssa jatkuu, samoin kuin huoltoyhteistyö Lännen-huoltoyhteistyökumppaneiden kanssa.


Sisu Polar valmis ajoon

Kone työ ja ympäristö/29.11.2010

KTY Daimler-komponentteja hyödyntävän uuden Sisu Polar -malliston esisarja on testattu ja auto on valmis tuotantoon. Autot suunnitellaan ajotehtävän mukaan valmiiksi tuotteiksi, jolloin käyttäjä saa auton nopeammin ja helpommin. Autossa on monia parannuksia yhdistettynä raskaisiin ajotehtäviin kehitettyihin ratkaisuihin.
Sisu Polarissa on Mercedes-Benz OM501LA V6 tai V8 -moottorit tehoiltaan 350-600 hevosvoimaa. Vaihteistoissa on joko Mercedes PowerShift G280-16, vaihdeautomaatti, Mercedes Telligent G240-16 Synchron, kevytkäyttö tai Eaton Fuller RTLO 20918, synkronoimaton vaihteisto. Ohjaamo on joko puolipitkä tai makuuohjaamo matalana tai korkeana.
Sisun myynnistä Suomessa vastaa Veho Hyötyajoneuvojen myyntiverkosto.


Ratkaisu puutulleille

Kone työ ja ympäristö/25.11.2010

Venäjän ja Suomen metsäteollisuusyhteistyötä pitkään haitanneesta puutullikysymyksestä on päästy ratkaisuun Venäjän ja EU:n välisissä WTO-neuvotteluissa.
-Tämän hetkisten tietojen mukaan puutullit eivät täysin poistuisi, mutta niiden vaikutukset eivät jatkossa kohdentuisi Suomeen tuotaviin puutavaralajeihin yhtä voimakkaasti kuin tähän asti. Lehtipuiden tullit laskevat noin neljäsosaan nykytasosta ja havupuiden tullit noin puoleen, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.
-Suomalainen metsäteollisuus on kuitenkin viime vuosina ehtinyt sopeuttaa toimintansa Venäjän puuntuonnin vähenemiseen ja toimii pitkälti kotimaisen raaka-aineen varassa. Tuonnin elpyminen riippuu Venäjän puun kustannusten lisäksi metsäteollisuuden viennin kehittymisestä sekä kotimaisen puun saatavuudesta ja kustannustasosta, sanoo Jaatinen.


Täsmätietoa metsäkauppaan

Kone työ ja ympäristö/23.11.2010

Metsäteollisuus on kerännyt ja julkistanut tehtyjen puukauppojen hintatiedot hakkuutavoittain marraskuusta alkaen. Tarkemmat hintatiedot parantavat puumarkkinoiden läpinäkyvyyttä ja helpottavat sekä ostajien että myyjien päätöksentekoa kaupantekotilanteissa.
-Jatkossa metsänomistaja saa käyttöönsä aiempaa tarkemmalla aluejaolla kootut hintatiedot erikseen ensiharvennusten, muiden harvennusten ja uudistushakkuiden sekä pikkutukkien osalta, sanoo metsä- ja ympäristöjohtaja Anders Portin Metsäteollisuus ry:stä.
Kantohinnat julkaistaan jokaiselle hakkuutavalle erikseen puutavaralajeittain ja hinta-alueittain. Hinnat raportoidaan edelleen myös aiemman tilastointitavan mukaisesti keskikantohintoina, mikä helpottaa pitkän aikavälin puukauppatilastojen vertailua.


UPM ilmoitti hakkuukiellosta:

Yksipuolista sanelua

Kone työ ja ympäristö/16.11.2010

UPM Metsä on ilmoittanut alihankkijoinaan toimiville puunkorjuuyrityksille hakkuutoiminnan pysäyttämisestä. Yrittäjille on annettu ehdoton määräys lopettaa kaikki puunkorjuu välittömästi.
Koneyrittäjien liitosta kerrotaan, että syytä menettelyyn ei kerrota eikä sellaista ole yrittäjienkään tiedossa. Määräyksellään UPM samalla pakottaa alihankkijoita käytännössä toimimaan työehtosopimusmääräysten ja lakien vastaisesti niiden etsiessä pikaisia sopeutumiskeinoja.
Koneyrittäjien kannalta määräys on kohtuuton ja urakointisopimusten vastainen. Se asettaa puunkorjuuyrittäjät kohtuuttomaan tilanteeseen työntekijöiden työaikajärjestelyjen ja palkanmaksuvelvollisuuden takia. UPM vähät välittää näistä alihankkijoiden velvollisuuksista.
UPM korostaa yritysvastuupolitiikassaan vastuullisuutta kaikessa toiminnassa. Annettu määräys pysäyttää heti kaikki hakkuutoiminta on räikeässä ristiriidassa tämän periaatteen kanssa.


Valmetin puhtaampi viides sukupolvi:

Stage 3B-moottorit harvestereihin

Kone työ ja ympäristö/15.11.2010

KTY Vuoden 2011 alusta yli 130 kW:n moottoreilla astuvat voimaan Stage 3B:n mukaiset vaatimukset, jolloin uusista metsäkoneista ilmaan päästettävien typen oksidien ja nokihiukkasten määrä putoaa murto-osaan aikaisempiin moottorisukupolviin verrattuna. Ensimmäisinä koneina uusien päästönormien piiriin Valmeteista tulevat 911- ja Valmet 931-harvesterit.
Valmeteissa käytetään Agco Sisu Powerin moottoreita, joissa on pakokaasujen puhdistamiseksi SCR-menetelmä (Selective Catalytic Reduction). SCR:lla saadaan hyvä polttoainetalous ja parempi suorituskyky.
Koneissa otetaan käyttöön aikaisemmin hakkuulaitteissa käytetty ORFS-tyyppinen hydrauliikan liitin, joka tulee käyttöön myös nosturissa ja peruskoneessa.


Vapo sopeuttaa

Kone työ ja ympäristö/11.11.2010

Vapo-konserni käynnistää 16. marraskuuta yt-neuvottelut liike- ja tukitoimintojen sopeuttamiseksi ja uudelleenorganisoimiseksi muuttuvasta markkinatilanteesta ja liiketoiminnan volyymin laskusta johtuen. Turpeen kysynnän ennakoidaan laskevan vuoden 2011 alussa tulevan veron johdosta. Yt-neuvottelut koskevat 380 henkilöä. Vähennykseksi arvioidaan enintään 50 henkilöä.
Vapo-konsernin henkilökunnan vahvuus oli vuoden 2009 lopussa 1.451, joista Suomessa 877. Tämä yt-neuvottelu ei koske Vapo Timber Oy:n sahojen, Kekkilä Oy:n eikä Mustankorkea Oy:n henkilöstöä.
Lisäksi Vapo Timber Oy:n Peuravuonon sahalla Inarissa on aloitettu yt-neuvottelut, joiden piirissä on 21 henkilöä. Vapo Timber Oy suunnittelee luopumista Peuravuonon sahasta ensisijaisesti myymällä sahan liiketoiminta sekä koneet ja laitteet toimintaa jatkavalle yritykselle tai mikäli tämä ei onnistu, sahan sulkemista kesällä 2011.


Puukauppa käynyt vilkkaana:

Miljoonan motin viikkotahti

Kone työ ja ympäristö/09.11.2010

KTY Metsäteollisuus osti lokakuussa yksityismetsistä 4,3 miljoonaa kuutiota puuta, eli miljoonan kuution viikkovauhdilla. Tammikuusta lokakuuhun on puuta ostettu reilut 26 miljoonaa kuutiota, joka on lähes nelinkertainen määrä viime vuoden vastaavan ajan ostoihin verrattuna.
Kuitupuuta ostettiin tammi-lokakuussa noin 14 miljoonaa kuutiota ja tukkipuuta lähes 12 miljoonaa kuutiota.
Metsäteollisuus alkaa julkaista marraskuun 2010 alusta alkaen kantohinnat hakkuutavoittain parantaakseen puukaupan hintainformaatiota.
Eri hakkuutavoilla korjattavan puun hintaerot johtuvat esimerkiksi leimikon koosta, korjattavan puuston määrästä/hehtaari, kuljetusmatkoista ja korjuuajankohdasta. Uudistettavilta alueilta saadaan selvästi enemmän puuta kuin harvennuksissa, keskimäärin 200 kuutiota hehtaarilta. Tästä syystä uudistushakkuiden kantohinnat ovat olleet keskimäärin 30 - 50 prosenttia korkeammat kuin ensiharvennuskohteissa, joilta yleensä korjataan puuta alle 50 kuutiota hehtaarilta.


Tuhannes E-sarjalainen Saksan hakkuille

Kone työ ja ympäristö/09.11.2010

KTY Vajaat kaksi vuotta sitten tuotantoon otetun E-sarjan John Deere -malliston valmistus on saavuttanut tuhannen koneen rajan. Kone luovutettiin Joensuussa saksalaiselle koneurakoitsija Burkhard Buschille.
John Deeren koko E-sarjan mallisto on markkinoilla. Tehtaanjohtaja Janne Haapasalon mukaan seuraava vaihe tulee olemaan Tier4-päästövaatimukset täyttävien moottoreiden tuominen E-sarjan koneisiin.
-Tuotantomäärä Joensuun tehtaalla lähestyy 20.000 koneen rajapyykkiä. Jatkamme tehtaan ja tuotelaadun määrätietoista kehittämistä. Investoimme tuotekehitykseen enemmän kuin mikään muu metsäkonevalmistaja, Haapasalo sanoo.


Ensi vuoden alusta rikitöntä

Kone työ ja ympäristö/05.11.2010

Energiaverouudistukseen sisältyy kevyen polttoöljyn rikkipitoisuuteen perustuva veron laatuporrastus. Se tekee rikittömästä polttoöljystä nykyistä vähärikkistä polttoöljyä edullisemman tuotteen ja johtaa käytännössä siirtymiseen rikittömiin polttoöljyihin ensi vuoden alussa, kerrotaan Öljy- ja Kaasualan Keskusliitosta.
Rikittömän polttoöljyn valmistevero tulee hallituksen esityksen mukaan olemaan 2,65 senttiä litralta matalampi kuin vähärikkisen tuotteen vero.
Rikitön kevyt polttoöljy soveltuu kaikkiin käyttötarkoituksiin eli niin lämmitykseen kuin työkoneiden polttoaineeksi. Uusi rikitön polttoöljy korvaa siten myös nyt markkinoilla olevan moottoripolttoöljyn.
Kannattaa myös muistaa, että lämmitysenergian valmisteverojen yleinen taso nousee energiaverouudistuksessa.


Turku suunnittelee monipolttoainevoimalaa

Kone työ ja ympäristö/04.11.2010

Turku Energia suunnittelee sähköä ja lämpöä tuottavan monipolttoainevoimalaitoksen rakentamista Pansion satama-alueelle. Toteutusvaihtoehtoina ovat joko polttoaineteholtaan 250 MW:n tai 450 MW:n voimalaitos.
Voimalaitos on suunniteltu otettavan käyttöön vuosina 2015-2018. Hanke on osa kokonaisuutta, johon kuuluvat myös seudulliset maakaasu- ja jätteenpolttolaitosratkaisut. Maakaasuputken tulosta Turun seudulle ei ole tehty päätöksiä.
Suunniteltu voimalaitos korvaisi vanhentuneen Naantalin voimalaitoksen kaukolämmön tuotantoa joko osittain tai kokonaan.
Tavoitteena on käyttää enimmäkseen uusiutuvia puupolttoaineita. Polttoaineina käytetään puuta ja turvetta sekä mahdollisesti kivihiiltä.


Metsäteollisuuden kovat kasvuluvut

Kone työ ja ympäristö/02.11.2010

Suomessa tuotettiin tammi-syyskuussa sellua 26 prosenttia enemmän, paperia ja kartonkia 14 prosenttia enemmän sekä sahatavaraa 27 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Metsäteollisuus ry arvioi, että kotimaisen tuotannon arvo oli tammi-syyskuussa noin 14 miljardia euroa eli noin neljänneksen verran enemmän kuin vuosi sitten.
-Metsäteollisuustuotteiden tuotanto kasvoi edelleen vuoden kolmannella neljänneksellä. Kasvuluvut kertovat parantuneesta kysynnästä, mutta myös ennätyksellisen heikosta vertailujaksosta viime vuonna, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.


Timo Tolppa Koneyrittäjien varapuheenjohtajaksi

Kone työ ja ympäristö/01.11.2010

Koneyrittäjien liittokokous valitsi järjestön varapuheenjohtajaksi koneyrittäjä Timo Tolpan Hämeenlinnasta Simo Kuittisen tilalle. Tolppa on tätä ennen ollut kahdeksan vuoden ajan liiton metsävaliokunnan jäsen. Timo Tolppa valittiin samalla liiton metsävaliokunnan puheenjohtajaksi. Muutoin hallituksen miehitys säilyi entisellään.


Koneyrittäjät veromuutoksista:

Yrittäjien verotusta ei tule kiristää

Kone työ ja ympäristö/01.11.2010

Koneyrittäjät pitivät liitokouksensa 29.-31. lokakuuta. Kokouksen julkilausumassa korostettiin tekeillä olevan verouudistuksen vaikutuksia yritysten tulevaisuuteen. Liitto vaatii, että muutoksilla ei tule vaarantaa yritysten selviytymiskeinoja suhdannevaihteluissa. Verotuksen tulee kannustaa yrittäjiä terveeseen taloudenpitoon sekä yrityksen pääomarakenteen vahvistamiseen eikä viedä yritystoimintaa osinkoveroja kiristämällä velkavetoisempaan suuntaan.
Läpi käydyssä taantumassa nykyinen verojärjestelmä osoitti toimivuutensa. Koneyrittäjiä hirvittää ajatella, miten monen yrityksen olisi käynyt, mikäli pääomarakenne olisi ollut nykyistäkin heikompi.
Liitto kaipaa verotukseen tulostasausvarausta, jolla voitaisiin tasata suhdannevaihteluita ja helpottaa yritysten selviämistä suhdanteiden heilahteluista. Varaus myös tasaisi investointien kumuloitumista. Lisäksi vähintäänkin nykyisten poisto-oikeuksien säilyttäminen on keskeistä koneyrittäjille ja heiltä palveluita ostaville toimialoille.


Uusi messupahtuma Tampereelle:

Trukit ja varastot pääosassa

Kone työ ja ympäristö/29.10.2010

KTY Tampereen Messut Oy sekä Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry:n trukkijaosto ovat junailleet uuden Logistiikka 2011 -nimeä kantavan messutapahtuman. Kyse on materiaalinkäsittelyn ja logistiikan ammattitapahtumasta, joka toteutetaan ensi vuoden lokakuun 12.-14. päivinä Tampereen Messukeskuksessa.
Ammattilaisille ja yrityksille suunnattu tapahtuma esittelee materiaalinkäsittely- ja varastointialan laitteita sekä niihin liittyviä palveluja ja ratkaisuja, varastokalusteita sekä varastointi- ja logistiikkapalveluja.
Järjestäjät uskovat, että Logistiikka 2011 tulee olemaan vuoden tärkein ja laajin alan tapahtuma, sillä muun muassa kaikki keskeiset trukkikaupan toimijat ovat jo sitoutuneet tapahtumaan. Tampereen sijainti on keskeinen. Kävijöitä odotetaan Suomen lisäksi myös Ruotsista, Venäjältä ja Baltian maista.


Einari Vidgrén on menehtynyt

Kone työ ja ympäristö/26.10.2010

KTY Legendaarinen metsäkoneiden kehittäjä, Ponsse Oyj:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Einari Vidgrén menehtyi 67-vuoden iässä äkilliseen sairaskohtaukseen 26. lokakuuta.
Tapauksen johdosta Ponsse Oyj:n hallitus on järjestäytynyt uudelleen, puheenjohtajaksi on valittu yksimielisesti Juha Vidgrén ja hallituksen varapuheenjohtajaksi Heikki Hortling. Juha Vidgrén on toiminut aiemmin Ponssen hallituksen varapuheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä vuodesta 2000.


Maxpo Hyvinkäällä 8.-10.9. 2011

Alalla positiivinen henki!

Kone työ ja ympäristö/20.10.2010

KTY Maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden Maxpo-näyttely pidetään ensi syyskuussa jo toisen kerran Hyvinkään lentokentällä. Keskeisellä paikalla sijaitseva ja hyvien liikenneyhteyksien varrella oleva paikka sai kiitosta viimeksi pidetyn Maxpon yhteydessä. Tilaa on myös näyttelyalueen laajentamiseen.
-Vuoden 2009 Maxpo sai hyvää palautetta juuri sijainnin ja paikan toimivuudesta. Liikennejärjestelyt ovat helposti hallittavissa ja saapuminen joko julkisilla kulkuvälineillä tai autolla on sujuvaa. Lisäksi alueen selkeys ja muunneltavuus takaa hyvät mahdollisuudet sopeuttaa alueelle suurempikin määrä näytteilleasettajia, kertoo Maxpon suunnittelusta vastaavan näyttelytoimikunnan puheenjohtaja, toimitusjohtaja Markku Lappalainen Dae-Tek Oystä.
-Markkinatilanne ensi vuotta ajatellen on oikein hyvä ja odotukset huomattavasti toiveikkaammat kuin viimeksi. Alalla vallitsee nyt positiivinen henki. Jos kaupalliset näkymät kehittyvät tästä vielä parempaan suuntaan, on odotettavissa todella mielenkiintoinen tapahtuma, Lappalainen uskoo.


NH ja Case IH SCR-kerhoon

Kone työ ja ympäristö/19.10.2010

KTY Tampereen KoneForum-näyttelyssä Agritek esitteli SCR-järjestelmät, joilla NH- ja Case IH-traktorit täyttävät ensi vuoden alusta voimaan tulevat Tier 4A -päästömääräykset. Tier 4A päästömääräykset koskevat tässä vaiheessa traktoreita, joiden moottoreiden tehot ovat 130-560 kW (174-750 hv).
SCR vähentää jäähdytyksen tarvetta sekä takaa moottorin tehon ja polttoainetalouden. Järjestelmä perustuu jälkikäsittelyyn, jossa pakokaasujen joukkoon lisätään AdBlue-ainetta, joka on urean ja veden sekoitus.
Case IH -malleista Agritek esitteli SCR-tekniikalla Puma 130, 145 ja 160 -mallit, joiden maksimitehot ovat 148-177 hevosvoimaa. New Hollandeista SCR-tekniikalla varustetaan T7.170-T7.210 -mallit, joiden maksimitehot ovat 144-181 hevosvoimaa.
SCR-traktorissa jokainen käytetty AdBlue euro säästää muutaman euron polttoaineessa.


Kone-Forum Tampereella

Kone työ ja ympäristö/14.10.2010

Tampereen messukeskuksessa on 14.-16. päivinä konenäyttely, jossa ovat esillä muun muassa kaikkien muiden maahantuojien kuin Valtran traktorit. Näyttelyssä on runsaasti työkoneita, pääasiassa maatalouteen, mutta paljon myös maansiirtoon, bioenergiaurakointiin, tien- ja taajamanhoitoon.
Näyttely on avoinna joka päivä 9-17. Tapahtumaan on vapaa pääsy.


Puukauppa vilkasta syyskuussa

Kone työ ja ympäristö/12.10.2010

KTY Metsäteollisuus osti syyskuussa yksityismetsistä 5,3 miljoonaa kuutiota puuta. Puukaupassa on päästy takaisin pitkän aikavälin tasolle.
Koko tammi-syyskuussa puuta ostettiin yksityismetsistä 22,1 miljoonaa kuutiota, joka on yli nelinkertainen vuoden 2009 vastaavan ajan ostoihin verrattuna. Määrästä kuitupuuta oli 11,6 ja tukkipuuta 9,7 miljoonaa kuutiota.
-Puukaupan vilkkauteen on vaikuttanut vuoden loppuun jatkuvat määräaikaiset verohuojennukset. Puukaupan jatkuminen tasaisena on erittäin tärkeää myös jatkossa ja siihen tulisi löytää sopivat keinot, sanoo metsä- ja ympäristöjohtaja Anders Portin Metsäteollisuus ry:stä.
Metsäteollisuuden tuotannon kasvu Suomessa on lisännyt puun kysyntää. Tukeille, kuitupuulle ja energiapuulle on tarvetta.


Metsäalan asiantuntijoille sopimus

Kone työ ja ympäristö/11.10.2010

Metsäteollisuus ry:n ja METO Metsäalan asiantuntijat ry:n välillä on syntynyt työehtosopimus. Syyskuun 2012 loppuun asti voimassa oleva työehtosopimus sisältää vuodelle 2010 yhden prosentin yleiskorotuksen ja 0,4 prosentin paikallisen erän. Vuonna 2011 palkkoja korotetaan 0,8 prosentin yleiskorotuksella ja 0,4 prosentin paikallisella erälllä. Lisäksi sovittiin palkkauksen uudistustyön jatkamisesta.
Metsäalan asiantuntijoita koskevan työehtosopimuksen piirissä on noin 1.600 työntekijää, jotka työskentelevät erityisesti puunkorjuun ja -käsittelyn tehtävissä.


Bioenergian koordinointia Oulussa ja Hämeenlinnassa

Kone työ ja ympäristö/11.10.2010

TTS tutkimus, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ja ProAgria Keskusten Liitto ovat mukana Bioenergian koordinaatiohankkeessa, joka järjestää bioenergian koordinointipäivät lokakuun 12. päivä Oulussa ja 13. päivä Hämeenlinnassa.
Noin parinsadan bioenergia-alan hankkeen tietoja on Bioenergia.fi -verkkopalvelussa. Mukana on kehitys-, koulutus- ja tutkimushankkeet sekä yleishyödylliset investointihankkeet. Hakemistosta löytyy kontakteja ja tietoa, kun esimerkiksi suunnitellaan liiketoimintaa tai hanketta tai etsitään kumppania tai tutkimustietoa.
Hankehakemistoon ilmoitettujen, käynnissä olevien hankkeiden yhteenlaskettu budjetti on 68 miljoonaa euroa


.Timo Korhonen Suomen Valmet-pomoksi

Kone työ ja ympäristö/07.10.2010

KTY Komatsu Forest Oy:ssä on metsänhoitaja Timo Korhonen nimitetty Komatsu Forestin toimitusjohtajaksi marraskuun alusta alkaen. Korhonen on tähän saakka toiminut yhtiössä markkinoinnin johtotehtävissä yli kymmenen vuoden ajan.
Hänen edeltäjänsä Timo Ylänen siirtyi lokakuussa Uumajaan vastaamaan Komatsu Forestin Valmet-metsäkoneiden markkinoinnista maailmanlaajuisesti.


Colorado sähköistyy

Kone työ ja ympäristö/05.10.2010

KTY Coloradon osavaltion kuvernööri Bill Ritter ja Schneider Electricin johtaja Christian Wiest allekirjoittivat 4.10. Helsingissä esisopimuksen Coloradon tieliikenteen sähköistämiseen ja sähköverkon tehostamiseen liittyvissä hankkeissa.
Coloradon osavaltio ja Schneider Electric tähtäävät merkittävään yhteistyöhön paitsi päästöjä vähentävän liikenteen edistämisessä, myös uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomisessa alalle. Myös suomalaiset yritykset tulevat tarjoamaan teknologioitaan ja osaamistaan näihin hankkeisiin.
Coloradon osavaltio on jo nyt toteuttanut merkittäviä uudistuksia sähköverkkojensa ja sähköisen liikkumisen saralla ja selkeä suunnannäyttäjä alan kansainvälisessä kehityksessä.
Sopimus allekirjoitettiin Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystössä suurlähettiläs Bruce J. Oreckin kutsumana. Kuvassa allekirjoituksessa Oreck (vasemmalta), Schneider ja Ritter.


Stora Enson pellettitehdas Viroon

Kone työ ja ympäristö/04.10.2010

Stora Enso jatkaa laajentumista kiinteissä biopolttoaineissa ja investoi 10 miljoonaa euroa pellettituotantoon Imaveren sahalla Virossa. Hankkeen toteutus alkaa loppuvuodesta ja pellettitehdas käynnistyy vuoden päästä.
-Investointi on osa kiinteiden biopolttoaineiden kasvustrategiaamme. Tavoitteenamme on kasvaa Pohjois-Euroopan johtavaksi integroiduksi pellettitoimittajaksi. Imaveren sijainti tarjoaa mahdollisuuden palvella myös Etelä-Suomen pellettimarkkinoita, sanoo Hannu Kasurinen, Stora Enson Puutuotteet-liiketoiminta-alueen johtaja.
Viroon tulevan pellettitehtaan vuosikapasiteetti on 100.000 tonnia. Tehdas tulee olemaan raaka-aineen suhteen täysin omavarainen ja tuotannossa hyödynnetään Imaveren sahan ja jatkojalostustoimintojen sivutuotteita. Sahan kapasiteetti on 400.000 kuutiota sahatavaraa.


Esa Härmälä energiaosaston ylijohtajaksi

Kone työ ja ympäristö/01.10.2010

KTY Valtioneuvosto nimitti agronomi Esa Härmälän (56) työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston osastopäällikön virkaan ensi vuoden alusta vuoden 2015 loppuun. Tehtävä vapautui, kun sen pitkäaikainen hoitaja Taisto Turunen jäi eläkkeelle elokuun lopussa. Tehtävää hoitaa tällä hetkellä teollisuusneuvos Arto Lepistö.


Komatsu Forest kutsui:

Timo Ylänen johtotroikkaan

Kone työ ja ympäristö/01.10.2010

KTY Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja Timo Ylänen on kutsuttu japanilaisen Komatsu Forestin johtotroikkaan markkinointijohtajaksi. Hänen vastuualueenaan ovat markkinointi ja myynti maailmanlaajuisesti. Näin näkyvälle paikalle sijoittuminen perinteisesti japanilaisten miehittämässä johdossa on uusi piirre Komatsu Forestissa.
Ylänen ottaa tehtävän vastaan sen nykyiseltä haltijalta Toshiya Yasukawalta hänen jäädessä eläkkeelle ensi kevään aikana.
Ylänen on toiminut kolmen vuoden ajan Komatsu Forestin suomalaisen tytäryhtiön toimitusjohtajana. Hän siirtyi Uumajan pääkonttoriin lokakuun alusta lähtien.
Suomalaisen metsäkonealan osaajan kutsuminen johtajaksi on yhtiön sisällä tulkittu omistajan antamaksi vahvaksi signaaliksi Komatsu Ltd:n tavoitteesta vahvistaa asemaa skandinaavisen puunkorjuuteknologian valmistajana.


Esa Mäkinen Raskoneeseen

Kone työ ja ympäristö/30.09.2010

KTY KTM Esa Mäkinen (51) on nimitetty 7.10. alkaen Raskone Oy:n varatoimitusjohtajaksi vastuualueenaan korjaamoliiketoiminta.
Mäkisellä on vahva kokemus autoalan ketjutoiminnasta. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Veho Autotalot Oy:n toimitusjohtajana, Stockmannin Autoryhmän johtajana ja Bilia Oy Ab:n toimitusjohtajana.
Raskoneella on 32 korjaamon huolto-, korjaus- ja varaosapalveluiden ketju. Konsernin liikevaihto oli viime vuonna 189 milj. euroa. Konserniin kuuluu myös päällirakenteita valmistava Pajakulma Oy.


 Liikennetietoa sadan esityksen pakettina

Kone työ ja ympäristö/30.09.2010

Väylät ja Liikenne -tapahtuma järjestetään tänä vuonna Jyväskylän Paviljongissa 13. ja 14.10. Lämmittelyohjelmaa on luvassa jo tiistaina 12.10. Kaksi vuotta sitten tapahtumaan osallistui yli 900 alan asiantuntijaa kuulemaan ajankohtaisia esitelmiä, joita oli yli sata kuudessa rinnakkaisessa salissa.
Vuoropuhelu suomalaisesta liikennejärjestelmästä on muokannut Väylät ja Liikenne -tapahtuman oloissamme poikkeukselliseksi. Tapahtuma on samalla sekä uuden tiedon esittelyn foorumi että alan asiantuntijoiden tapaamistilaisuus. Lisätietoja tapahtumasta löytyy www.tieyhdistys.fi -nettisivuilta, jonne voi myös ilmoittautua.


Bionestettä syylariin

Kone työ ja ympäristö/24.09.2010

KTY King-jäähdytinnesteisiin on tullut erikoisnesteitä sekä luontoystävällisiä propyleeni-nesteitä. Osa uusista tuotteista on merkkikohtaisia ja osan voi sekoittaa vanhoihin nesteisiin.
King Biojäähdytinneste on myrkytön ja ympäristölleen vaaraton propyleeni-pohjainen jäähdytinneste. Tuote suojaa moottorien osia ja luontoon joutuessaan se hajoaa ja liittyy luonnon kiertokulkuun hajoamalla täydellisesti. Vaihtoväliksi suositellaan jopa kolmea vuotta, moottorinvalmistajien suositukset huomioiden.
King Arctic Multi Longlife -jäähdytinneste on sekoituskelpoinen myös vanhempien silikaatteja sisältävien jäähdytinnesteiden kanssa, mutta parhaan suojan takaamiseksi tuotetta ei suositella sekoitettavan muiden nesteiden kanssa.


Taajamatraktoreilla hyvät näkymät

Kone työ ja ympäristö/23.09.2010

KTY Vilakone Oy tulee tekemään tänä vuonna noin 300 Willeä ja samalla rikotaan aikaisempi tuotantoennätys vuodelta 2007. Willellä on vahva markkinaosuus Pohjoismaissa, Suomessa rekisteröintitilaston mukaan osuus on 85 %.
Vilakone on investoinut vuoden aikana ja organisoinut tuotantoaan. Työlaitevalmistuksen keskittämisellä omaan halliinsa on saatu tilaa taajamatraktoreiden kokoonpanolla. Myös ulkoalueilla on tehty investointeja.
Vilakone luovutti syyskuun 21. päivänä Staralle (Helsingin kaupungin rakentamispalvelu) kolme 855C Willeä (kuvassa). Lisäksi marraskuussa toimitetaan seitsemän 655C Willeä.


Yhdyskuntatekniikka-2011 Turussa

Kone työ ja ympäristö/16.09.2010

YT11-näyttely järjestetään ensi keväänä Turussa. Tapahtuma on Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa toukokuun 18.-20. päivinä. Keskus sijaitsee Artukaisten kaupunginosassa Turku-hallin vieressä.
Suomen suurin Yt-alan seminaari- ja näyttelytapahtuma järjestetään 15. kerran ja Turkuun odotetaan runsasta 7.000 kävijää. Näyttelyvieraille sisäänpääsy on maksuton. Näyttelyn yhteydessä järjestetään maksuttomia luentoja ja tietoiskuja, joiden aiheina ovat "Yhdyskuntatekniikan ylläpidon vuosikymmen" ja "Haja-asutuksen yhdyskuntatekniset palvelut".


Metsäyhtiö kertoo metsissä energiasta

Kone työ ja ympäristö/16.09.2010

UPM järjestää metsäenergia-aiheisen maastotapahtumakierroksen syys-lokakuussa. Tapahtumissa pääsee käytännössä tutustumaan metsäenergiaan UPM:n metsäasiantuntijoiden opastuksella.
Avoimia tapahtumia järjestetään syyskuun 16. päivä Pedersöressä, Janakkalassa sekä Kokemäellä, 17.9. Kuopiossa, 21.9. Virroilla, Nummi-Pusulassa Seinäjoella ja Sotkamossa, 23.9. Kiteellä, Laihialla ja Pihtiputaalla, 29.9. Lappajärvellä sekä lokakuun 8. päivä Jämsässä sekä 14.10 Heinävedellä. Ajo-ohjeet tapahtumapaikoille ja kellonajat löytyvät osoitteesta www.puukauppa.com


Vastaus Puuliiton lakkouhkaukselle:

UPM rajoittaa itse sahausta

Kone työ ja ympäristö/15.09.2010

UPM:n Sahaliiketoiminta rajoittaa tuotantoaan Suomessa vuoden viimeisellä neljänneksellä. Sahatavaran kysynnän odotetaan hiljenevän vuoden loppua kohti. Lisäksi puun korkea hintataso kotimaassa on heikentänyt liiketoiminnan kustannuskilpailukykyä markkinoilla.
UPM:n ilmoitus ajoittui sopivasti, Puuliitto esitti äskettäin palkkavaatimuksensa ja lakkouhkauksensa.
Sahaliiketoiminnan tuotannonrajoitukset ja mahdolliset lomautukset toteutetaan tuotantolaitoskohtaisten suunnitelmien mukaisesti. UPM:n Sahaliiketoiminta on rajoittanut sahatavaran tuotantoaan myös vuoden ensimmäisellä puoliskolla sekä sulkenut vuoden alkupuolella Heinolan sahan ja Parkanon jalostetehtaan.


Tractor pullingin Euro cup päättyi:

Finaali lässähti sateeseen!

Kone työ ja ympäristö/15.09.2010

KTY Pullingin Euro cupin viimeinen osakilpailu Hollanin Bakelissa teki mahalaskun, kun kisa jouduttiin peruuttamaan sateen takia. Valtra Shell Pulling Teamin nousujohteinen loppukiri katkesi kalkkiviivoille. Voimaan jäävät kisaa edeltäneet tulokset, joissa Sigma Power on neljäs, Caesar kuudes, Doris kahdeksas ja Countdown neljästoista.
Euro cupin Pro Stockissa ei tullut mitaleja suomalaisille, mutta Valtra-merkkiselle traktorille kuitenkin. Hollantilainen Next Sensation (kuvassa) voitti Valtralla cupin viidellä pisteellä ennen hollantilaista Rockya.
Suomalaisen teamin kausi on nyt ohi, mutta Herlevien on helppo olla tyytyväisiä EM-menestykseen. Loppukaudesta asennetut uudet turbot ja kaluston muut uudistukset eivät päässeet näyttämään cupissa kynsiään.


Kannettava vaakapaketti

Kone työ ja ympäristö/13.09.2010

KTY Espoolainen Tmi Juhani Rahkonen on ottanut tuotevalikoimaansa kannettavan DG Dina ajoneuvovaakan. Kahdesta, noin 20 kilon painavasta laatasta ja salkkumuodossa olevasta näyttö-tulostinyksiköstä koostuva paketti on koottavissa muutamassa minuutissa vaaka-asemaksi. Käyttövirta voidaan ottaa valovirtapistokkeesta, auton tupakansytytinpistokkeesta tai akulta.
Kannettava DG Dina pystyy punnitsemaan kahden sentin paksuisesta ja kevyestä rakenteestaan huolimatta 20 tonnia painavia akseleita; henkilöautosta, traktoriperävaunuihin ja täysperävaunullisiin yhdistelmiin.
Tarkin punnitus saadaan staattisella, akselikohtaisella punnituksella (0,5 % tarkkuus). Hieman väljemmin kriteerein punnittaessa valitaan pysähtymättä yliajopunnitus 1-4 km/h nopeudella (1,5 % tarkkuus). DG Dina mobile edellyttää kovaa ja tasaista asfalttia tai vastaavaa alustaa.


Timo Niemisestä Pohjoismaiden mestari

Kone työ ja ympäristö/10.09.2010

Tanskassa käydyissä metsäkoneenkuljettajien PM-kilpailussa turenkilainen Timo Nieminen voitti mestaruuden. Tanskalainen Kenneth Vinderslev joutui tyytymään kakkossijaan vajaan kahden minuutin erolla. Pronssille taituroi ruotsalainen Christer Arvidsson. Norjalaiset loistivat poissaolollaan. Mikkeliläinen Juha Tiusanen menestyi hänkin mainiosti ja oli lopputuloksissa neljäs.


Cargotec avasi Puolassa

Kone työ ja ympäristö/09.09.2010

Cargotec on käynnistänyt uuden kokoonpanoyksikön Stargard Szczecinskissä Puolassa. Yksikössä kokoonpannaan useita erilaisia Cargotecin lastin- ja kuormankäsittelyratkaisuja. Uuden kokoonpanoyksikön rakentaminen alkoi kesäkuussa 2009 ja päättyi aikataulun mukaisesti tämän vuoden toukokuussa.


Vapon Hillin seuraaja valittu

Kone työ ja ympäristö/09.09.2010

KTY Vapon hallitus on valinnut diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyynyn (48) Vapo Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.4.2011 alkaen.
Hän toimii nykyisin Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtajana, jossa hän on tehnyt pitkän uran myynti- ja johtotehtävissä lyhyen Kilpailuvirasto- ja Wärtsilätaustansa jälkeen.
Vapon nykyinen toimitusjohtaja Matti Hilli jää eläkkeelle johtajasopimuksen mukaan 14.6.2011.
-Vapo on mielestäni mainettaan parempi yhtiö ja tavoitteeni on viedä Vapoa muutama metri vihreämpään suuntaan toiminnallisesti, mutta myös julkisuudessa ja tunnetasolla. Haluan saada myös kaikki sidosryhmät ylpeäksi metsäenergian ja turpeen mahdollisuuksista, Yli-Kyyny sanoo.


Kolarissa taitavin metsäkonekuski

Kone työ ja ympäristö/07.09.2010

Metkossa järjestettiin metsäkoneenkuljettajien Suomen mestaruuskisa, jonka voitti Tuomo Kylmämaa Vaattojärveltä Kolarista. Toiseksi kilpailussa tuli Juha Tiusanen Mikkelistä ja kolmanneksi Timo Nieminen Turengista.
Kuljettajat mittasivat taitojaan tarkkuusradalla. Kilpailuvälineenä oli John Deere 1010E -kuormatraktori. Kisan käytännön järjestelyistä vastasi Jämsän ammattiopiston metsäoppilaitos.


Lahdessa jäte energiaksi

Kone työ ja ympäristö/07.09.2010

Lahdessa käynnistyi tuotantolaitoshanke, joka valmistuttuaan muuntaa yhdyskuntajätteen lämmöksi ja sähköksi. Laitoksessa hyödynnetään uutta menetelmää, joka perustuu jätteen kaasutustekniikkaan ja siihen liittyvään kaasunpuhdistukseen sekä korkeisiin palamishyötysuhteisiin.
Vuositasolla voimalaitos pystyy käyttämään polttoaineenaan noin 250.000 tonnia jätepohjaista kierrätysmateriaalia. Laitos tuottaa 90 megawattia kaukolämpöä ja 50 megawattia sähköä.
Hankkeella korvataan osittain vanha hiilivoimalaitos. Uusi voimala vähentää merkittävästi kaatopaikalle kuljetettavan jätteen määrää Lahden seudulla. Lahti Energia Oy:n laitoksen päärahoittajana toimii Euroopan investointipankki 75 miljoonan euron lainalla.


Pro Stockissa kultaa ja pronssia:

Valtralle kolmoisvoitto!

Kone työ ja ympäristö/06.09.2010

KTY Johanna Herlevi otti viikonloppuna toisen EM-tittelin Pro Stock 3500-luokassa. Ensimmäisen hän sai tulokaskaudellaan 1998. Mestaruuksien väliin sopii nippu kakkos- ja kolmostiloja sekä yksi Euro cupin voitto.
Johanna kiri Doriksella voittoon vaikeamman kautta joutuessaan vetäytymään lähtöviivalta kahden yrityksen jälkeen ongelmien vuoksi. Countdown oli Pekka Herlevin ajamana kuudes. Sigma Powerista hajosi vaihdelaatikko.
Toinen sarjassa oli hollantilainen Jurian Duijn Next Sensationillaan (Valtra) ja kolmas Matti Herlevi Ceasarilla. Johanna voitti 54 sentillä. Matti puolestaan hävisi hopean 12 sentillä. Pull offin kireydestä kertoo se, että kuudenneksi ajanut Pekka Herlevi hävisi voittajalle vain 1,76 metriä!
Muista suomalaisista Modified 3500-luokassa Tero Äyräväinen Helmi-Orvokillaan sortui tekniikkaongelmiin. Modified 950-luokassa Tommi Kotilainen Stormy Lightningillaan veti avauskierroksella 91,12 metriä, mutta toinen veto ajautui ulos radalta ja Kotilainen diskattiin.
Seuraava EM-kisa ajetaan Alahärmässä ensi syksynä. Ajankohta on syyskuun 3.-4. päivinä.


KTY

Metkossa 33.000 kävijää!

Kone työ ja ympäristö/06.09.2010

Viikonloppuna päättyneessä Metko-näyttelyssä vieraili järjestäjän mukaan yli 33.000 katsojaa. Näyttely oli kokenut pieniä muutoksia sitten edellisvuosien. Maanrakennuspuolelta puuttuivat kaikki isot konekauppiaat ja myös koneiden koeajomahdollisuutta oli osastoilla vähennetty.
Näyttelyssä paljastui puolisalaisena pidetty Bobcat-edustuksen siirtyminen Fintractorilta Dae-Tekille. Samoihin aikoihin myös Dae-Tek tiedotti asiasta. Fintractor esitteli laajasti uutta Terex-edustustaan, jossa on kattava valikoima maanrakennuskoneita. Terex tuo Fintractorilla myös järeämpää mallistoa kuin Bobcatilla on ollut tarjolla. Kuvassa Terexin liukuohjattu kuormain.
Metsäkonepuolella työnäytöksiä oli harvennushakkuissa sekä bioenergian valmistuksessa. Ponssen, John Deeren ja Komatsu Forestin koneet olivat komeissa riveissä yritysten näyttelyosastoilla. John Deere Forestryn toimitusjohtaja Timo Kyttälä sanoi, että työnäytökset eivät ole välttämättömiä. Kyllä yrittäjät ovat nähneet puiden kaatoa riittävästi. Ilman näytöksiä osastoilla on rauhallisempi keskustella asiakkaiden kanssa.
Metko tulisi saada pysymään paremmin paketissa ja kaikki kohteet kävelymatkan sisällä. Nyt etäämmällä mainittu kannonmurskaus oli typistynyt Prosilvan suovarusteiden esittelyyn ja Suokoneen työnäytöksiin. Tuskin yrityksetkään olivat tyytyväisiä näyttelypaikkaansa.


Koneyrittäjien Peltola Metkossa:

Koneyrittämisen valoisat näkymät

Kone työ ja ympäristö/03.09.2010

KTY Lauantaihin jatkuvassa Metko-näyttelyssä vieraili ensimmäisenä päivänä 6.100 kävijää. Positiivinen ilmapiiri kuvastaa koneyrittämisen hankalimman laman jääneen taaksen.
Koneyrittäjien liiton toimitusjohtaja Matti Peltola sanoi, että näkymät energiatuotannossa, maarakennuksessa ja puunkorjuussa ovat varsin valoisat, mutta toimintaympäristön kehittämiseen kaivataan pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta.


Metko 2010 2.-4.9.

Puunkorjuuta, bioenergiaa, maanrakennusta, työlaitteita...

Kone työ ja ympäristö/01.09.2010

Jos loppuviikon kalenterissa ei ole vielä merkintää Metko-näyttelystä alkaa olla kiire kirjata sitä torstain ja lauantain välisille päiville. Järjestyksessään 13. näyttelystä on helppo poimia omat kiinnostuksen kohteet tai kiertää koko alue. Osastoja on kaikkiaan 320 yrityksellä. Tänä vuonna myös metsätyönäytökset ovat kätevästi kävelymatkan sisällä.
Metsäkonepuoli lisälaitteineen ja tarvikkeineen on kattavasti mukana Metkossa. Uutuuksiakin on luvassa ainakin John Deereltä, Ponsselta ja Komatsu Forestilta. Myös energiapuun korjuukalustossa esitellään uutuuksia.
Maanrakennus on entisillä paikoillaan soramontussa. Isoista konemaahantuojista osastot ovat Matekolla, Fintractorilla, Lännen Tractorsilla, Hansa-Machinella ja Rautiomaan Koneella sekä lukuisalla joukolla pienempiä konekauppiaita ja laitevalmistajia.


Twin Forestryt rullaavat Italiasta

Kone työ ja ympäristö/01.09.2010

KTY Trelleborg rengasvalmistaja laajentaa tuotantoa tehtaallaan Rooman lähistöllä Tivolissa, jossa on jo valmistettu traktorirenkaita. Tehtaalle lisätään uusia metsäsovelluksiin tarkoitettuja renkaiden tuotantosarjoja. Lähikuukausien aikana tehtaalla asennetaan lisää lämpökäsittelykoneita. Trelleborgissa uskotaan, että metsärenkaiden kysyntä lisääntyy vuosien 2010 ja 2011 aikana.
Valmistajan mukaan vaikeakulkuiseen maastoon kehitetyt Trelleborg Twin Forestry 422 -renkaat antavat vetovoimaa ilman teloja ja ketjuja sekä avoimen kulutuspinnan hyvän puhdistuvuuden. Twin Forestry 428 -renkaat (kuvassa) on puolestaan kehitetty tuomaan vetovoimaa vaativassa ja savisessa maastossa, jäällä ja lumessa. Renkaita voi käyttää teloilla, ketjuilla tai ilman niitä, niiden vahvistettu olake antaa ajolle käyttömukavuutta.


  Deeren urakkakoneet hyvässä vauhdissa:

Liki kolmanneksen kasvu!

Kone työ ja ympäristö/30.08.2010

KTY Heinäkuussa päättyneen Deere-konsernin kolmannen vuosineljänneksen nettovoitto oli 617 miljoonaa dollaria. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 420 miljoonaa dollaria. Yhdeksän ensimmäisten kuukauden nettovoitto oli 1,4 miljardia dollaria, kun vuotta aiemmin se oli 1,1 miljardia dollaria.
Maailmanlaajuinen liikevaihto kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä 16 prosentilla 6,8 miljardiin dollariin ja myös ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana 6,0 prosentilla 18,8 miljardiin dollariin. Konemyynnin osuus oli 6,2 miljardia dollaria vuosineljänneksellä ja 17 miljardia dollaria yhdeksässä kuukaudessa.
Maanrakennus- ja metsäkonemyynti kasvoi vuosineljänneksellä peräti 59 prosenttia ja yhdeksässä kuukaudessa liki kolmanneksen, 29 prosenttia. Divisioonan liikevoitto oli yhdeksän kuukauden osalta 65 miljoona dollaria.
Yhtiön maatalous- ja kuluttajatuotedivisioonan myynnin ennustetaan kasvavan tänä vuonna noin 8 prosenttia. Deeren maanrakennus- ja metsäkonemyynnin odotetaan kasvavan tänä vuonna noin 35 prosenttia.


Hopeaa ja pronssia Herleveille

Kone työ ja ympäristö/25.08.2010

KTY Caesar ja Sigma Power paransivat Herlevien asemia tractor pullingin Pro Stock 3500 -luokan Euro cupissa sijoittumalla toiseksi ja kolmanneksi viime sunnuntain osakilpailussa Ranskan Bouconvillessä. Kokonaiskilpailu muuttui tasaisemmaksi, kun osakilpailun voittoon veti yllättäen Extreme Temptation ja sarjan kärkitraktorit jäivät himmeämmille sijoille. Matti Herlevi ajoi tiimin traktoreista Caesaria ja Dorista, Pekka Herlevi Sigma Poweria.
Euro cupin finaali ajetaan Luxemburgin sijasta Hollanin Bakelissa 12. syyskuuta. Finaaliin Caesar ja Sigma Power lähtevät jännittävistä asemista. Pistetilanne on niin tiukka, että mahdollinen on yhtä hyvin kaksoisvoitto kuin noin numeron kymmenen tienoilla olevat sijoitukset.
Ennen Euro cupin finaalia seuraava kova koitos on Ruotsin Ekerödissä 5. syyskuuta ajettavissa EM-kisoissa. Sitä ennen tiimi palaa Suomeen varikolle virittämään kalustoa loppukauden kisoihin.


Lepaalla kävi 9.300 katsojaa

Kone työ ja ympäristö/19.08.2010

KTY Näyttelyn järjestäjät olivat tyytyväisiä Lepaan näyttelyn kävijämäärään. Katsojia oli saman verran kuin vuonna 2008, mutta parituhatta enemmän kuin viime vuonna.
Näyttelyssä oli 150 näytteilleasettajaa, mikä oli nelisenkymmentä enemmän kuin edellisessä tapahtumassa. Eniten kävijöitä houkuttelivat näyttelyn kone- ja kukkaosastot. Myös kasvihuonekäyttöön soveltuva LED-valaistus kiinnosti.
Näyttelyssä oli paljon uutuuksia, kuten käytävien hoito- ja kunnossapitokultivaattori CMN maskintec, Bearcat-hakkuri, Kubotan kaivukone ja traktori, Jacobsen Eclipse 329 hybridi -greenileikkuri ja Jacobsen R-311 -vaakatasoleikkuri.
Seuraava Lepaan näyttely on 11.-13.8.2011.


Konemyynti heijastaa alan tilannetta:

Maarakennusala piristymässä

Kone työ ja ympäristö/17.08.2010

KTY 20-juhlavuottaan viettävän Dae-Tekin toimitusjohtaja Markku Lappalainen uskoo tälle vuodelle konemyyntiin liki kymmenen prosentin kasvua. Alalla yleisesti ollaan varovaisempia viiden prosentin ennusteella.
-Yrittäjät ovat investoinneissa varovaisia. Nopeita päätöksiä ei tehdä, tarvittaessa uuden koneen hankintaan lähdetään vasta, kun urakkasopimuksissa on nimet alla, Lappalainen sanoo.
Kuvassa Doosanin uusin konemalli, lyhytperäinen DX235LCR, joka tulee syksyllä Suomeen.

20-vuotisnäyttely 21.-22.8.

Dae-Tek järjestää juhlavuoden näyttelyn toimitiloissaan Vanhan Lahdentien varrella Keravalla 20.-21. elokuuta.


Näppäriä taskumittoja

Kone työ ja ympäristö/17.08.2010

KTY Leica on esitellyt Disto D3a -laitteen vaakaetäisyyksien mittaamiseen. Toimintoihin kuuluvat etäisyysmittaukset, suora- ja kolmikulmaiset pinta-alat, tilavuudet, huonemitat ja Pythagoras.
Laite mittaa etäisyyden ja kaltevuuden ja laskee vaakaetäisyyden näistä kahdesta arvosta automaattisesti. Mittaukset on siirrettävissä langattomasti ja tarkasti tasku-PC:lle tai PC:lle ja käsiteltävissä yhteensopivilla ohjelmilla. Laitteella on kolmen vuoden takuu.


Trimblen HD100 -etäisyysmittari
 

HD100 on pikkupuhelimen kokoinen laseretäisyysmittari, jolla voi mitata 1,5 millin tarkkuudella pituus- ja korkeusmittoja jopa 100 metriin saakka.
HD 100:lla voi mitata muun muassa etäisyyksiä myös jatkuvasti, pinta-aloja ja tilavuuksia, kallistuskulmia, paaluttamismittauksia jne.
Mittaustulos kestää 0,5 sekuntia ja yksillä paristoilla voi mitata 5.000 mittausta. Muistiin sopii parikymmentä mittausta.
Digitaalinäytön koko on 30x 29mm, johon sopii neljöä riviä tekstiä ja laite painaa paristoilla 110 grammaa.


Maksuhalut lopahtivat myrskymetsissä

Kone työ ja ympäristö/16.08.2010

Neljä myrskyävää naista pisti metsää nurin muutaman viikon hakkuiden verran. Puun korjuu kuitenkin kangertelee, koska osa koneyrittäjien asiakkaista ei halua maksaa korjuun erityisolosuhteista johtuvaa normaalia korkeampaa puunkorjuuhintaa. Hangoittelijoiden joukossa on muun muassa isoja metsäteollisuusyrityksiä.
Myrskypuiden korjuu on yrittäjälle huomattavasti kalliimpaa kuin tavanomainen puunkorjuu. Ilman asiakkaan maksuhalua monet yrittäjät mieluummin jättävät myrskytuhotyömaat koskematta kuin tekevät niitä tappiolla.
-On outoa, että osa koneyrittäjien isoista asiakkaista suhtautuu erittäin nihkeästi asiallisen urakointihinnan maksamiseen myrskytuhometsissä. Pitkään on valitettu puukaupan toimimattomuutta. Nyt puuta on tarjolla, mutta sitä ei saada liikkeelle tarvittavalla tehokkuudella, koska asiakkaan maksuhalu ei riitä konekaluston liikkeelle saantiin.
-Nopealla korjuulla puusta saataisiin pelastetuksi mahdollisimman laadukkaat ja arvokkaat osat, sanoo Koneyrittäjien liiton varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.


Kahdeksan koneen kertakauppa

Kone työ ja ympäristö/12.08.2010

Hämeenlinnalainen Metsäkonepalvelu Oy on investoinut yhdellä kertaa kahdeksaan metsäkoneeseen, joista viisi on harvestereita ja kolme kuormakoneita.
Metsäkonepalvelu Oy:ssä konekauppojen päätöksentekoon vaikuttivat toimitusjohtaja Timo Tolpan mukaan erittäin paljon koneiden koeajot. Hänen mukaansa konevalinnoissa on kuunneltu myös kuljettajia ehkä tavallista enemmän.
-John Deeren pyörivä ohjaamo on varsinkin kuormakoneissa niin uusi ominaisuus, että siitä ei ole pitkän ajan kokemuksia vielä olemassa.
-Halusimme testata hiukan laajemmalla rintamalla, saadaanko pyörivästä ohjaamosta hyötyjä, jotka realisoituvat lopputulokseen, sanoi Timo Tolppa. Koneet toimitetaan Metsäkonepalvelulle tämän vuoden loppuun mennessä.


Puunkorjuuala vetää koneita:

Metsäkoneteollisuus nousussa

Kone työ ja ympäristö/10.08.2010

Metsäkoneteollisuus näyttää päässeen kasvu-uralle, joka heijastaa myös puunkorjuualan hyvää kehitystä. Kaikilla mittareilla katsottaessa esimerkiksi Ponssen ensimmäisellä vuosipuoliskolla ollaan tukevasti plussan puolella.
Toisella neljänneksellä Ponsse teki liikevaihtoa 65,9 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vastaavan vertailuajankohdan liikevaihto oli 32,5 miljoonaa euroa. Kohennusta siis 103 prosenttia. Liikevaihto on kasvanut koko alkuvuonna 67 prosenttia ollen 117,1 (70,0) miljoonaa euroa. Kansainvälisten liiketoimintojen osuus kokonaisliikevaihdosta oli 69,4 (68,4) prosenttia. Liikevaihdon jakautumisessa ei ollut merkittäviä muutoksia, kaikki alueet vetivät entiseen malliin.
Toisen neljänneksen liiketulos oli 7,0 (-4,0) miljoonaa euroa ja ensimmäisellä vuosipuoliskolla 9,8 (-12,7) miljoonaa euroa. Liiketuloksen osuus liikevaihdosta oli katsauskaudella 8,4 (-18,1) prosenttia. Yhtiön sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 27,5 (-16,7) prosenttia.


Viheraluerakentajat juhlivat!

Kone työ ja ympäristö/10.08.2010

Elokuun 12. päivänä Viheraluerakentajat ry juhlii 40-vuotistaivaltaan juhlaseminaarissa Vanajanlinnassa. Järjestön puheenjohtaja Henrik Bos sanoo yhdistyksen kehittyneen viherrakentamista edustavien yritysten edustajana. Yhdistyksen toiminta on monipuolista ja se pystyy entistä paremmin palvelemaan myös pieniä alan yrittäjiä.


Kuuden kisan pullingurakka takana:

Riemua ja surua!

Kone työ ja ympäristö/09.08.2010

KTY Tämän kauden SM-pullingissa muutamien sarjojen lopputuloksissa mestaruus ratkesi vain muutamalla pisteellä, kun osassa sarjoista erot olivat varsin selvät. Voittajat juhlivat osakilpailuvoittojaan ja mestaruuksiaan, mutta kisakautta sävytti myös suru, kun askolalainen Mika Falck joutui heinäkuussa järjettömän väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi ja sai surmansa Porvoossa. Mikan muistoa kunnioitettiin Tyrnävän kisassa suruliputuksella ja hiljaisella hetkellä.
Kuvassa Tero Äyräväinen vei kaksi mestaruutta Helmi-Orvokillaan. (Kuvat: Suomen Traktorurheiluliitto ja Valtra)


Cat kasvattaa kaivukoneita:

125-800 tonniset jättiläiset tulossa

Kone työ ja ympäristö/06.08.2010

Caterpillar on ilmoittanut laajentavansa kaivukonetarjontaansa isoihin kaivoslastaajiin. Mittavalla investoinnilla Caterpillar vahvistaa asemaansa kaivoslaitteiden toimittajana. Yhtiö rakentaa täyden sarjan kaivoskaivukoneita 125 tonnisesta aina 800 tonnin painoiseen koneeseen.
Valmistuspaikka tulee olemaan Yhdysvaltojen Aurorassa, jossa jo tehdään isot pyöräkuormaimet. Valmistus alkaa 125 tonnisella loppuvuodesta 2011 ja koko sarja on valmis vuonna 2014. Uusilla kaivukoneilla voidaan lastata kaikki kaivosautot 100 tonnin kokoluokasta (Cat 777F) 400-tonniseen autoon (Cat797F).


Henkilönostin pienkuormaimeen

Kone työ ja ympäristö/06.08.2010

Avant ja Leguan Lifts ovat kehtittäneet näppärän, maastokelpoisen ja helppokäyttöisen henkilönostimen, joka kiinnitetään muiden työlaitteiden tavoin kuormaimen aisoihin. Sen työskentelykorkeus on viisi metriä ja suurin korikuorma on 200 kiloa, laite painaa 435 kiloa.
Nostin lisää kuormaimen monipuolisuutta entisestään. Avant-kuormaajiin on mahdollisuus kiinnittää kaikkiaan noin sata Avant-työlaitetta. Nostin kytketään kuormaimeen samalla pikakiinnikkeellä kuin kaikki muutkin työlaitteet. Nostimen kiinnittäminen Avantiin vie vain pari minuuttia.
Henkilönostin täyttää kaikki nostindirektiivin määräykset, mutta sitä ei tarvitse katsastaa. Leguan 50 -henkilönostin sopii hyvin Avant 420:een ja sitä suurempiin Avant-malleihin.
Muihin vastaavan nostokyvyn omaaviin henkilönostimiin verrattuna Leguan 50 -henkilönostin on edullinen investointi. Sen verollinen hinta on 5.900 euroa.


Catin minikoneet Neuson Wackerilta

Kone työ ja ympäristö/05.08.2010

Caterpillar on sopinut itävaltalaisen Neuson Wacker SE:n kanssa alle kolmetonnisten minikaivukoneiden valmistamisesta Catille. Koneet valmistetaan Neusonin Linzin tehtaalla ja niitä markkinoidaan Catin koko verkostossa paitsi Japanissa.
Suuremmissa valmistusmäärissä kustannuksissa pystytään säästämään, mutta sopimus mahdollistaa myös Catin malliston laajenemisen. Molempien merkkien koneet poikkeavat ulkonäöltään toisistaan ja saavat jatkossa oman ilmeensä.


Metsäteollisuus selvässä kasvussa

Kone työ ja ympäristö/03.08.2010

Toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan UPM:n kannattavuus elpyi toisella vuosineljänneksellä reippaasti. Talouden vilkastuminen piristi kaikkia liiketoimintojamme. Kysyntä kasvoi edelleen ja liikevaihto kohosi 20 % viime vuodesta.
-Useimmissa liiketoiminnoissa hinnat nousivat vuoden ensimmäisen neljänneksen tasosta. Pesosen mukaan hyvä vire jatkuu myös toisella vuosipuoliskolla.
UPM:n tulostiedotteen mukaan Energia- ja Selluliiketoiminnot ovat kehittyneet myönteisesti. Yrityksen sellutehtaat Suomessa ja Uruguayssa ovat kustannus- ja kilpailukykyisiä hyötyen hyvästä markkinatilanteesta.
Pesonen muistuttaa kuitenkin, että kustannuspaineet alkoivat vahvistua talouden elpymisen myötä toisella neljänneksellä. Muuttuvat kustannukset nousivat raaka-aineiden hintojen kohotessa. Paineet jatkuvat vuoden loppupuolella, minkä vuoksi kaikissa toiminnoissamme on jatkettava tarkkaa kustannushallintaa.


2.761 kilometrin ajo alkoi:

Traktorilla Suolahdesta Italiaan

Kone työ ja ympäristö/03.08.2010

KTY Italialainen maanviljelijä Vladi Peresson ajaa parhaillaan uutta Valtra N142 Versu -traktoriaan Suolahden traktoritehtaalta Italian Arta Termeen. Tiimissä ovat traktoria ajamassa Vladi Peressonin lisäksi hänen isänsä Claudio Peresson, paikallinen traktorimyyjä Guido Ortis sekä muita sukulaisia ja kylän miehiä.
Startti 2.761 kilometrin pituiselle matkalle alkoi puolilta päivin 2. elokuuta. Suomesta reitti kulkee Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Tshekin, Slovakian, Unkarin ja Itävallan kautta Arta Termeen Pohjois-Italiaan. Neljänkympin nopeudella matkaan kuluu aikaa viikon verran. Reitin varrella tiimi pysähtyy Valtran maahantuojien ja jälleenmyyjien luona.
Peressonin traktori on varustettu TwinTrac -taakseajolaitteella ja ohjaamojousituksella. Peltotöiden lisäksi traktoria tullaan käyttämään lähialueella myös lumenaurauksessa ja muissa tienhoitotöissä.


Kehä kolmosen urakka jatkuu

Kone työ ja ympäristö/02.08.2010

KTY Työt Kehä III:lla välillä Raappavuorentie-Vantaankoski ovat käynnistyneet. Kesän ja syksyn 2010 aikana tehdään lähinnä paalutusta, louhintaa, puunkaatoa sekä maansiirtotöitä. Tässä vaiheessa töillä ei ole suurta vaikutusta liikenteeseen. Urakan toteuttaa Niska & Nyyssönen.
Vuosina 2010-2012 toteutettava urakan merkittävimmät työt ovat Kehä III:n oikaisu ja Myllymäen eritasoliittymän rakentaminen. Lisäksi urakan yhteydessä toteutetaan Kehärataprojektiin liittyvä Kehä III:n ylittävä ratasilta.
Kehä III -parannushankkeen ensimmäinen vaihe sisältää lisäksi Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymäjärjestelyjen uusimisen ja taso- ja liikennevaloliittymien korvaamisen eritasoliittymillä välillä Vantaankoski-Pakkala. Kuva: Liikennevirasto.


Varkaudessa pysähtyy kaksi paperikonetta

Kone työ ja ympäristö/02.08.2010

Stora Enso lopettaa Varkauden sanomalehti- ja luettelopaperituotannon syyskuun loppuun mennessä. PK2:n ja PK4:n sulkeminen vähentää sanomalehti- ja luettelopaperin vuosittaista tuotantokapasiteettia 290.000 tonnilla. Tuotannon lopettamisen seurauksena työt loppuvat 175 henkilöltä. Stora Enson Varkauden tehtaalla työskentelee tällä hetkellä 506 työntekijää. Varkaudessa jatkuvat hienopaperin ja sellun tuotannot.
Tuotannon lopettamisella ei ole olennaista vaikutusta Varkauden uusiutuvan energian tuotantomäärään. Myös Varkauden sahan, Stora Enson ja Neste Oilin yhteisyrityksen NSE Biofuels Oy:n biopolttoaineen koelaitoksen toiminta jatkuu.
-Ylikapasiteettitilanne Euroopan sanomalehti- ja luettelopaperimarkkinoilla jatkuu ja hinnat ovat laskeneet merkittävästi. Euroopan kysynnän odotetaan Pohjois-Amerikan tavoin laskevan entisestään.
-Varkauden sanomalehtipaperituotannon kilpailukykyä heikentävät lisäksi keräyskuituun verrattuna vähemmän kilpailukykyisen puukuidun käyttäminen raaka-aineena, puukaupan epätasaisuus Suomessa ja tehtaan sijainti kaukana useimmista asiakkaista ja päämarkkinoista, maajohtaja Juha Vanhainen toteaa.


K-maataloudelle Nesteen voiteluöljyt

Kone työ ja ympäristö/02.08.2010

Neste Oilin laajasta valikoimasta K-maatalouden myyntiin ja markkinointiin tulevat muun muassa Neste monikäyttö-öljy, dieselmoottoriöljyt, hydrauliöljyt maatalouskoneiden hydraulijärjestelmiin, voimansiirtoöljyt, korkeapainelisäaineistetut vetopyörästö-öljyt traktoreille ja erilaisille maatalouskoneille.
-Yhteistyöllä varmistetaan K-maatalouden kattavan tuotevalikoiman ja palvelutason säilyminen jatkossakin. Tavarantoimittajan nopea logistiikka takaa sen, että tarvittaessa myös toimitusmyyntituotteet saadaan nopeasti asiakkaille, sanoo tuotelinjajohtaja Antti Korpinen Rautakeskosta.

 

Lue uusimmasta numerosta

MONITOIMIALUS
Suomen jäänmurtaja- laivaston tuorein tulokas Polaris edustaa laivan- rakennuksen kirkkainta kärkeä maailmassa.

KOHTI NOLLAPÄÄSTÖJÄ
Avaamme uusimmassa lehdessä eri polttoaineiden välisiä eroavaisuuksia, eri käsitteiden selkiyttämiseksi.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen

[ 18.11.2019 19:56 ]



Mainospalkki

Mainospalkki