Neljällä pyörällä

20.05.2020 23:20 Auto, tekniikka ja kuljetus
Tulosta

Neliveto on nyt saatavissa Peugeotin pieneen pakettiautoon.

Kolmannen sukupolven Peugeot Partner BlueHDi 130 XL:n saa nelivetomallina. Kätevästi kaupungissa kulkeva ranskalainen pieni pakettiauto yllättää myös maastokyvykkyydellään.
 
PSA:n pienten pakettiautojen ajettavuus on mainiolla tasolla kaupunkiolosuhteissa. Ajoneuvoihin on tarjolla myös neliveto- ominaisuus. Neliveto on toteutettu yhteistyössä ranskalaisen Dangelin kanssa. Henry Dangel teki ensimmäisen nelivetomuunnoksen Peugeot 504:stä jo vuonna 1979.
 
Dangelin viskokytkimellä toteutettu neliveto jakaa voimaa tarpeen mukaan automaattisesti akseleiden välillä. Polttoaineenkulutuksen säästämiseksi, maantiellä tai taajamassa ajettaessa vetotavaksi voi valita etuvedon.


Peugeotin i-Cockpit-ohjaamossa on pienempi ohjauspyörä ja sen päälle sijoitettu nopeusmittaristo.
 
Neliveto on suomalaisia pakettiautonostajia selkeästi kiinnostava ominaisuus. Esimerkiksi viime vuonna Suomen pakettiautomarkkinoiden ykkösen Volkswagenin myynnistä yli 40 prosenttia oli nelivetoversioita. Neliveto onkin nykyään pakettiautokaupassa tärkeä myyntivaltti.
 
Vaikka kaupunkikeskustojen jakeluliikenteessä etuveto riittää, on maastokelpoinen pakettiauto toimiva ratkaisu monella alalla. Harvaan asutussa laajassa maassa saattaa aika ajoin päätyä hankalaan maastoon.


Ohjaamosta löytyy hyvin tavaratilaa.
 
Lisää maavaraa
Koeajetun Partnerin 4X4-versiossa maasto-ominaisuuksia lisää nelivedon lisäksi 20 mm:n korotus maavaraan ja takatasauspyörästön lukitus. Korotuksen lisäksi vakiovarusteena nelivetomalleissa on aina pohjapanssarointi. Maavaraa voi rahaa vastaan halutessaan vielä korottaa kaikkiaan 60 mm.
 
Perusmalliin verrattuna 20 mm:n maavaran korotus antaa jo huomattavasti lisävarmuutta kuoppaisella tiellä. Vaikka koeajossa pohjapanssari säästyikin kolhuilta, antoi se myös maastoteille sellaista mielenrauhaa, mikä kyseisenlaisessa ajoneuvossa onkin oleellista.


Surround Rear Vision helpottaa ajoa tarjoamalla näytölle taustapeilin ja näkymän kuolleesta kulmasta.

Neliveto-Partner on tarjolla BlueHDi-moottorilla, joka tuottaa 130 hevosvoiman maksimitehot 3 750 kierroksella ja maksimiväännön 300 Nm kierrosalueella 1 750-2 000. Vaihteistona toimii kuusivaihteinen manuaalivaihteisto. Automaattivaihteistoa ei ole nelivetomalliin tarjolla.


Neliveto kytketään sähköisellä katkaisimella. Taajamassa vetotavaksi voi valita etuvedon. Oikein hankalista paikoista selviää takatasauspyörästön lukituksella.

Ajossa
Peugeot Partnerin uusi pohjarakenne ja ohjaustehostin tekevät siitä osaltaan miellyttävän ajettavan kaupunkiolosuhteissa. Tämä on huomattavissa myös nelivetoversiossa, jonka kääntöympyrä tosin on suurempi kuin etuvetoversiossa, joten aivan yhtä ketterää menoa ei parkkipaikalla ole luvassa. Koeajossa ollut XL-versio korista vielä korosti tätä. Jos tilan tarve ei pakettiautossa ole niin suuri, saa nelivetoversion myös 350 mm lyhyemmällä M-korilla.
 
Kaupunkiajo sujuu toimivalla moottorilla varustetulla, ketterällä autolla sulavasti. Hiekkamontulla ja huonompikuntoisella tiellä auton maasto-ominaisuudet nousevat esiin.


Tavaratilaa saa kasvatettua kaatamalla apukuskin penkin.

Partnerissa on Peugeotin i-Cockpit-ohjaamo, jonka näkyvimpiä piirteitä ovat kompakti ohjauspyörä ja sen yläpuolelle sijoitettu nopeusmittaristo. Koeajoautossa on myös Surround Rear Vision -järjestelmä, joka tuo taustapeilin paikalle sijoitetulle näytölle kuvaa kahden kameran avulla auton ympäriltä.

 
Partnerin neliveto on toteutettu yhteistyössä ranskalaisen Dangelin kanssa.
 
Maastossa kulkee
Nelivedon saa kytkettyä päälle kojelaudassa olevasta pyöreästä kytkimestä sähköisesti. Auton maasto-ominaisuudet yllättävät positiivisesti.
 
Auton alla on BFGoodrich All Terrain -renkaat, joissa on korkeampaa kuviota ja vahvistetut sivuseinät. Renkaat eivät kuitenkaan ole suuret maastorenkaat, eikä pieni pakettiauto muistuta ulospäin muutenkaan mitään ravan roiskuttajaa.


Pohjapanssarointi ja korotettu maavara antavat mielenrauhaa hankalassa maastossa.

Ulkonäön ei pidä antaa hämätä, sillä auto kulkee hankalassakin maastossa ketterästi. Erittäin jyrkissä ylämäissä moottorin vääntö jää hieman kevyeksi, mutta tämän koeajon puitteissa nelivetoajoneuvo selvisi pahemmatkin nousut.
 
Takatasauspyörän lukitus tulee kuljettajan avuksi, jos maaston pinta muuttuu entistä haastavammaksi. Takatasauspyörästö toimii alle 30 km/h:n nopeuksilla ja se kytkettäessä pitää auto pysäyttää ja kytkeä vaihde vapaalle.


Lattiassa on kuusi sidontalenkkiä.
 
Alaskin pääsee, vaikka maanpinta olisi muuttunut kuraisemmaksi ja liukkaammaksi. Siitä pitää huolen alamäkihidastin.
 
Neliveto tuo Partnerin pakettiautomalliin lisäarvoa, jonka saa mitattua ulos esimerkiksi hankaliin paikkoihin suuntautuvissa jakelutehtävissä, rakennustyömailla, sähköyhtiöissä ja muissa maasto-ominaisuuksia vaativissa töissä. Toki eroa maastokykyisyydessä on maastoautoihin ja lava-autoihin, mutta yllättävänkin hankaliin paikkoihin ranskalaisen pakettiauton tie vei.


Tavaratilaan mahtuu kaksi eurolavaa.
 
Kantavuuttakin löytyy
Partnerin XL-version tavaratilan pituus on 2 167 mm, leveys leveimmillään 1 630 mm ja korkeus 1 270 mm. Tavaratilan tilavuus on täten 3,9 m3. Tavaratilan ja ohjaamon välisessä seinämässä on myös 612x298 mm:n luukku, josta saa tavaratilalle ohjaamon puolelle lisää pituutta 1 273 mm. Lastaustilaa on tällöin 4,4 m3.
 
Nelivetojärjestelmä korottaa tavaratilan lastauskynnystä muutamalla kymmenellä millillä. Koeajoauton lastauskynnys on pienimmillään 620 mm ja suurimmillaan 684 mm.


 
Nelivetojärjestelmä on tehty niin, että se ei lisää hirvittävästi ajoneuvon painoa. Partnerin XL-mallin nelivetoversion kantavuus 785 kg onkin vain noin sata kiloa etuvetoversiota pienempi. Jarrullisen perävaunun vetomassa maastokykyisellä koeajokilla on 1 200 kg.
 
Kaikella on hintansa, mikä pätee myös nelivetojärjestelmän tapauksessa. Jos haluaa Peugeot Partnerista 4X4-version, on tilillä hyvä olla noin 17 000 euroa ylimääräistä. Koeajoauton kokonaishintaveroineen on 51 675,36 euroa. Tästä erilaisten tehdaslisävarusteiden, kuten maavaran korotus, takatasauspyörän lukitus, pysäköintitutka ja niin edelleen, hinnaksi tulee 5 992,08 euroa.

Teksti ja kuvat | Henri Pakarinen

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!