Hawe Finland Oy – Hydrauliikan moniosaaja

30.03.2022 00:00 Auto, tekniikka ja kuljetus
Tulosta

Myyntipäällikkö Tomi Konosen asemapaikka on Oulun toimipaikassa. Pääkonttorin tuotevalikoimiltaan laajaa varastoa hän esittelee myös mielellään. Espoossa järjestetään myös koulutustilaisuuksia, jatkossa niitä tarvitaankin kun sähköiset CAN-ohjausjärjestelmät yleistyvät.

Ensimmäisen hydraulisen laitteen patentoi englantilainen Joseph Bramah vuonna 1795. Kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen hydrauliikka otti vallan itselleen ja alkoi pyörittää maailmaa.

Nyt se on huomaamatonta arkipäivää liikenteessä, katujen puhtaanapidossa, rakennustyömailla, metsätöissä, huvipuistoissa ja jopa terveydenhoidossa. Toimintojen pitäminen käynnissä vaatii hydrauliikan ammattilaisia.
 
Hawe Hydraulik SE on saksalainen, vuonna 1949 perustettu perheyhtiö, jonka pääkonttori ja tuotantolaitokset ovat Münchenissä. Yrityksen viime vuoden liikevaihto oli 460 miljoonaa euroa. 
 
Suomeen Hawe rantautui vuosituhannen vaihteessa kun Mikko Vainio, Seppo Alaranta ja Jaana Partanen käynnistivät Hawe Finland Oy:n toiminnan. Mikko Vainio toimi yrityksen toimitusjohtajana vuoteen 2020, jolloin uutena toimitusjohtajana aloitti Jari Tanhuanpää.
 
Hawe Finlandin pääkonttori, huoltokeskus ja keskusvarasto on Espoossa. Oulussa on toimipiste, jossa on myös varasto. Yrityksessä työskentelee 14 henkilöä. Viime vuonna sen liikevaihto oli 9.5 miljoonaa euroa.
 
Espoon ja Oulun toimipaikkojen lisäksi Hawe Finlandilla on oma piste Turussa. Myynti-, asennus- ja huoltopalveluita tarjoaa ympäri Suomea parikymmentä alan erikoisyritystä.
 
Oma valmistus vahvoilla
Hawen tuotesortimentissa suurin osa on yrityksen omaa valmistusta kuten venttiilit, kuorma-autojen säätötilavuuspumput ja teollisuuden hyraulikoneikot. Merkittävä määrä Hawen tuotannosta valmistetaan Saksassa, tehtaat sijaitsevat Münchenin lähistöllä.
 
Myyntipäällikkö Tomi Konosen mukaan merkittävin ulkopuolinen komponenttivalmistaja on Sunfab,jonka sertifioitu jälleenmyyjä Hawe on. Yrityksen tuotannossa ovat muun muassa pumput ja aksiaalimäntämoottorit. Muiden valmistajien merkeillä täydennetään tuotevalikoimaa.
 
Sunfab Hydraulics Ab ja Hawe Hydraulik SE ovat solmineet kymmenisen vuotta sitten yhteistyösopimuksentuotekehityksestä ja markkinoinnista.


Hawe venttiilit tehdään koneistamalla teräksestä. Valmistusmenetelmä mahdollistaa venttiililohkojen lisäämisen käyttötarpeen mukaan. Kuvan venttiililohkoja ohjataan CAN-ohjausjärjestelmällä.

Laaja käyttäjäkunta
Hawe Finland toimittaa Suomessa hydrauliikkaa ajoneuvo- ja konevalmistajille ensiasennusta varten muun muassa Stonepowerille, Alucarille, Dinoliftille, Geomachinelle, Pajakulmalle, Geonexille, Multiliftille ja virolaiselle Elerille, joka toimii tienhoitoautojen parissa. Puutavara- autoissa Hawen hydraulipumput ovat valtamerkki.
 
Espoon varastossa on varsin kattava tuotevalikoima. Hydraulipumppuja on noin tuhat kappaletta, moottoreita parisataa. Venttiilipakettejakin on moneen tarpeeseen. Asiakkaan tarpeiden mukaan Hawen venttiilitekniikkaa voidaan laajentaa ja lisätä tarvittava määrä venttiililohkoja.
 
Jotta asiakkaille pystytään toimittamaan tavarat seuraavaksi päiväksi, se edellyttää, että hyllyiltä on reservissä komponentteja. Varaston laajuus tuntuu suurelta, mutta kierto on noin kymmenen kertaa vuodessa.
 
Suunnitteluun ammattiapua
Hydrauliikan ja komponenttien toiminnasta ja ominaisuuksista valmistajilla on paras asiantuntemus. Konosen mukaan isot ajoneuvovalmistajat hallitsevat itse autojen ja koneiden hydrauliikan suunnittelun, me toimitamme komponentit. Tapauskohtaisesti asiantuntijamme ovat käytettävissä,tarvitaanko meitä, se riippuu asiakkaan tarpeista.
 
- Kaikki suunnittelutyöt asiakkaille tehdään Espoossa. Meillä on myös yksi henkilö, jonka päätehtävä on vastata järjestelmien ohjelmoinneista. Olemme mukana konevalmistajien kanssa tuotekehityksessä sekä prototyyppien valmistuksessa ja käyttöönotossa. Työn alla on monenlaista mielenkiintoista.
 
- Hydraulijärjestelmiä on monenlaisia, perinteisistä kippiautoista kaivos- ja hakkuukoneisiin, joissa on paljon toimintoja. Esimerkiksiradio-ohjattava Stonepower, joka on tela-alustainen, ympäripyörivä kallioporakone, Kononen sanoo.
 
Haastava talvi
Pohjois-Euroopan ilmasto- ja tieolosuhteet asettavat kaluston ja järjestelmät kovalle rasitukselle. Lämpötila voi vaihdella 50-60 asteen haarukassa. Konosen mukaan hydrauliikalta ei vaadita erityisiä teknisiä ratkaisuja, mutta kovalla pakkasella on hyvä antaa hydrauliöljyjen hiukan lämmetä ennen työn aloittamista. Öljyn valinta on tehtävä niin, että sen kanssa pärjää talvellakin.
 
- Talvi on tieliikenteen kalustolle haastava. Komponentit on tehty kestämään ulkokäyttöä ja kosteutta, mutta ehkä arimmat komponentit on hyvä suojata tiesuolalta.


Hydrauliikan suunnittelijoiden haastavimpia kohteita ovat paljon hydrauliikkaa tarvitsevat kaivoskoneet. Stonepowerin ympäripyörivässä Rockrobotissa on lisäksi radio-ohjaus. (Kuva: Stonepower).

Uudet ideat kiinnostavat
Jos joku Pelle Peloton on keksinyt uuden koneen, joka tarvitsee hydrauliikkaa, oletteko valmiit myymään laitteet?
 
- Olemme mukana kehittämässä kaikkea uutta ja tukena kaikissa hydrauliikan suunnitteluvaiheissa prototyypin valmistumiseen asti. Mielellämme autamme valitsemaan kohteisiin sopivat komponentit, silloin asiakaskaan ei pety.
 
- Jalkimarkkinoinnissa sekä pienet että isot asiakkaat saavat samanlaiset palvelut ja takuut.
 
- Hydrauliikan käyttäjiä helpottaa, kun esimerkiksi kuorma- autojen pumppuliitännät ovat hyvin standardisoituja. Moottorin tai vaihteiston voimanulosottoon kytkettävälle hydraulipumpulle on valmiina paikat ja pumppu voidaan vaihtaa samanlaiseen. Letkuliitännöissäkin on paljon standardisointia, Tomi Kononen sanoo.
 
Puutavara-autoissa hydraulipumppu elää omaa elämää riippumatta alustan tai nosturin vaihtoiästä.
 
Sähköinen ohjaus lisääntyy
Siitä on kulunut aikaa kun hydrauliikka syrjäytti mekaaniset kipit ja vaijerikäyttöiset kaivukoneet. Hydrauliikan valta-asemaa ei ole tänä aikana uhattu.
 
Jari Tanhuanpää ei näe kovinkaan todennäköisenä, että perinteisen öljyn käyttö hydrauliikassa loppuisi lähiaikoina. Bioöljyjä voidaan käyttää työkohteissa, joissa ympäristölle mahdollisista öljyvuodoista voisi olla vahinkoa, kuten satamissa ja vesistöjen äärellä.
 
Tomi Kononen sanoo, että sähköinen ohjaus tulee lisäämään hydrauliikan toiminnallisuutta. CAN-tekniikalla voidaan ratkaista hydrauliikan toimintojen ohjausta nykyistä yksinkertaisemmin. Hawe on tähän kehitykseen varautunut ja ottanut kilpailijoihin etumatkaa hankkimalla omistukseensa sähköisiin ohjausjärjestelmiin ja akkutekniikkaan erikoistuneen Mattro GmbH –yrityksen.
 
CAN-tekniikka tarjoaa myös vikadianostiikan ja etäyhteyden, jolla voidaan valvoa järjestelmän toimintaa, jopa ohjatakin sitä esimerkiksi huoltokeskuksesta.
 
Hawen ennakkoluulottomuutta kuvastaa se, että yrityksen valmistamaan hydrauliikkaan voi törmätä mukavissa ja vähemmän mukavissa olosuhteissa. Yritys toimittaa hydrauliikka muun muassa huvikeskusten laitteisiin sekä sairaaloiden leikkaussalien pöytiin.

Teksti, kuvat | Ilpo Ceder

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!