Optimoituja kuljetuksia kevyellä kalustolla

04.04.2023 00:00 Auto, tekniikka ja kuljetus
Tulosta

Jakopalvelu Oy:n kalusto on pääasiassa Mercedes-Benz merkkisiä.

Jakopalvelu Oy on pirkanmaalainen kuljetusliike. Yhtiö on lisäksi kokonaisvaltaisten logistiikkapalveluiden osaaja ja lämpösäädeltyjen kuljetusten erikoisosaaja. Tapasimme yrityksen toimitusjohtaja Jyrki Tammisen ja kyselimme alan kuulumisia.
 

Ajojärjestely neuvoo kaikissa asioissa, sieltä saa jopa ruokaohjeita, Jyrki Tamminen naurahtaa.

Jakopalvelu Oy on perustettu vuonna 1996, mutta yhtiön juuret juontavat aina vuoteen 1955, jolloin Jyrki Tammisen isä Eino Tamminen perusti kuljetusliikkeen. Voidaankin sanoa, että yhtiön ammattitaito on karttunut jo vuosikymmenten ajan sukupolvelta toiselle.

Yrityksen yli 50 ajoneuvon kalusto käsittää pakettiautot, kuorma- autot, vaihtolava-autot ja moduuliyhdistelmät. Pakaste- ja lämpösäädellyt ajoneuvot löytyvät kaikista kokoluokista.

Yhtiön kuljetuspalvelut sisältävät kaikki logistiikan työvaiheet suunnittelusta reititykseen ja kuljetuspalveluiden toteutukseen sekä varastopalveluihin asiakkaille. Erilliskuljetuksia ajetaan sopimuksen mukaan koko Suomeen ja tarvittaessa jopa ulkomaille.

Yhtiö palvelee sekä sopimusasiakkaita että yksityisiä kotitalouksia seitsemänä päivänä viikossa. Työntekijöitä yhtiössä on noin 70.


Kuljettaja Petri ”Pete” Kumpumäki näyttää, että kuormatilassa olevan pakastekaapin paikkaa voi helposti ja nopeasti muuttaa tarkoitukseen ja määrään parhaiten sopivaksi.

Ruoan verkkokaupan kotiinkuljetukset
Pirkanmaalla verkkokaupan ruokien kotiinkuljetukset aloitti aikoinaan ruotsalainen yritys, jonka toiminta on jo ajat sitten loppunut, Jyrki Tamminen toteaa.

Kuljetusliike Jakopalvelu Oy on harjoittanut ruokien kotiinkuljetuksia jo yli kymmenen vuoden ajan. Kuljetukset ovat sinä aikana kehittyneet kokeilujen kautta nykyiseen muotoonsa.


Nikolai Narnakov ja Ville Salminen kertovat, että ajojärjestelijän työ on jatkuvaa suunnittelua. Se käsittää esimerkiksi asiakkaat, tilaukset, vakio- ja tilausajot, kuljetusongelmat, henkilöstöön ja kalustoon liittyvät asiat.

Korona-aikana ruokakuljetukset kasvoivat paljon, pahimmillaan tilauksissa oli jopa viikon jono. Tilausjärjestelmä ei ollut silloin täysin valmis äkilliseen kuljetusryntäykseen, kuljetuskalustoa ei ollut riittävästi heti saatavilla eikä tuotteiden keräilijöitä ollut kaupoissa tarpeeksi.

Asiakkaillakin oli tilausalustan käytössä omat vaikeutensa. Esimerkiksi aikaikkunan mennessä umpeen, asiakastilauksena saattoi olla vain yksi maitopurkki. Nykyisin ruokakuljetukset ovat tasoittuneet, mutta ajasta jäi kuitenkin pysyviä vakioasiakkaita.

Tällä hetkellä edellisenä iltana tilatut tuotteet toimitetaan seuraavana päivänä. Jakopalvelun erikoisosaamista on kuljettaa ruokatavarat aina niihin soveltuvilla ajoneuvoilla eli kylmätuotteet kylmänä ja pakasteet pakasteina.


Kuljettajat tykkäävät sähköisestä Mercedes-Benz eVitosta, Jyrki Tamminen kertoo.
 
Kuljettajat tykkäävät sähköisestä Mercedes-Benz eVitosta
Jakopalvelu Oy:ssä on ollut puoli vuotta käytössä sähkömoottorinen Mercedes-Benz eVito pakettiauto. Kuljettajat ovat olleet ajoneuvoon alusta saakka tyytyväisiä. Täyteen ladatulla akulla sen toimintamatka on noin 300 km, ja se riittää enemmän kuin hyvin päivittäiseen noin 100 kilometrin lenkkiin.

Lisäksi kiitosta saavat kuljettajilta moottorin vääntö ja talviset ajo-ominaisuudet. Polttomoottorista painavamman auton etenemiskyky lumisilla teillä ja pihoissa on heidän mukaansa hyvä.

Yhtiöön on tilattu jo toinen samanlainen. Sen tarkka toimitusaika on kuitenkin vielä arvoitus. Jakopalvelussa uskotaan, että sähkön hintapiikit tasoittuvat ajoneuvon pitoajaksi suunnitellun viiden vuoden aikana. Sähkömoottorisen ajoneuvon jälleenmyyntiarvo oli ehkä se suurin miettimisen aihe sitä hankittaessa.

Akut kehittyvät nykyisin niin kovaa vauhtia, ajokilometrit kasvavat ja latausajat pienenevät, mitä ne ovatkaan esimerkiksi viiden vuoden päästä, Jyrki miettii?


Verkkokaupan ruokakuljetukset hoituvat pakettiautoilla, joiden varustuksena on kylmäkone.

Ajojärjestelyssä asiat pyritään ratkaisemaan nopeasti
Jakopalvelu Oy:n toiminta perustuu aktiiviseen kehittymiseen ja yksilölliseen palveluun, jossa yhtiön ajojärjestely on paljon vartijana. Ajojärjestelijän työ on jatkuvaa suunnittelua. Se käsittää esimerkiksi asiakkaat, tilaukset, vakio- ja tilausajot, kuljetusongelmat, henkilöstöön ja kalustoon liittyvät asiat.

Kuljettajien, ajoneuvojen ja asiakkaiden päivittäiset työongelmat pyritään aina ratkaisemaan nopeasti, jottei kukaan joudu seisomaan kauan paikoillaan. Nykyiset järjestelmät auttavat ja helpottavat asiassa.

Esimerkiksi jos kuljettaja ei kirjaudu ajoissa töihin, siitä tulee ajojärjestelyyn ilmoitus. Näin asiaan pystytään reagoimaan ja hankkimaan esimerkiksi varakuljettaja ajoissa. Hälytyksen aikarajat voidaan määritellä järjestelmiin yrityskohtaisesti.


Lattialämmitys yhdistettynä ilmalämmitykseen mahdollistaa tasaisen lämmönpidon kuormatilassa. Lattialämpöä säädetään kuorma-auton taka-akselin takana olevasta laatikosta.

Toinen päivittäinen palveltava ryhmä on asiakkaat ja jopa asiakkaiden asiakkaat. He soittelevat ja viestittelevät sekä tiedustelevat tilauksista ja ajankohdista.
 
Eräs asiakas tiedusteli kerran ruokaohjeita, silloinkin pyrittiin neuvomaan, koska se on yhtiön arvojen mukaista, Jyrki Tamminen naurahtaa.
 
Verkkokauppojen ajojen optimointi on välillä melkoista laatikkoleikkiä, mutta ajoittain hyvinkin mielenkiintoista, Jakopalvelu Oy:n ajojärjestelijä Ville Salminen kertoo.


Seinällä olevat näytöt auttavat ja helpottavat ajojärjestelyä. Niistä näkee esimerkiksi ajoneuvojen sijainnin ja työajan seurannan.

Tulevaisuus
Nyt jännitetään, kuinka paljon energia- ja ruoanhinnan nousut vaikuttavat yleiseen ostokäyttäytymiseen ja sitä kautta kuljetuksien määrään. Kokemus on osoittanut, että raskaassa kalustossa pienetkin energiahinnan nousut vaikuttavat paljon kevyitä enemmän.

Henkilöstökulut ovat yrityksen suurin yksittäinen kuluerä. Työntekijöistä kannattaakin pitää hyvää huolta, sillä uuden henkilökunnan kouluttaminen ja perehdyttäminen on pitkä prosessi, joka maksaa.

Jakopalvelussa on useita pitkäaikaisia työntekijöitä, jotka arvostavat yrityksen luotettavuutta ja jatkuvuutta. Tulevaisuutta on kaikkien yrityksessä helpompi suunnitella, kun tiedostaa, että työpaikka on olemassa kymmenenkin vuoden päästä.


Elintarvikkeiden kuljetuksissa paluukuormina on yleisimmin tyhjiä rullakoita ja asiakaspalautuksia.

Tarjouskilpailuissa pärjääminen edellyttää, että yrityksen lakisääteiset asiat on hoidettu täsmällisesti. Tilaajavastuulailla pyritään harmaan talouden torjuntaan ja sen tarkoituksena on edistää yritysten välistä tasavertaista kilpailua sekä työehtojen noudattamista.

Lisäksi se velvoittaa työn tilaajan selvittämään, että hänen sopimuskumppaninsa täyttävät sopimuspuolina ja työnantajina lakisääteiset velvoitteensa. Pakko on hyvä motivaattori, varsinkin kun sillä estetään harmaata taloutta ja epätervettä kilpailua. Kuljetusala on matalakatteista, jossa nopeita pikavoittoja ei ole olemassa, Jyrki Tamminen toteaa lopuksi.

Teksti, kuvat | Jouni Koskiniemi

TILAA AUTO,TEKNIIKKA JA KULJETUS!