Helsingin (ja muiden kaupunkien) Hölmöily näivettää keskustoja Tulosta
18.06.2021 00:00

Helsinki on niemeltään kasvanut itään ja länteen. Silti vilkasta läpiajoliikennettä keskitetään kulkemaan suoraan keskustan ”sydämen” läpi. Koska pelätään, että maan alle johdettuna liikenne kasvaisi maanalla. Samalla poistetaan mahdollisuus saavuttaa keskusta autoilla maan alta. Ja keskusta näivettyy. Päättäjien järjen juoksua on mahdoton ymmärtää.

Autoileva ostaja käyttää eniten rahaa. Ja ostaa eniten. Ja voi kuljettaa eniten ostoksia mukanaan. Käyttää eniten rahaa myös viihtymiseen.
 
Julkisilla kulkuneuvoilla kulkeva, jalankulkija, ja pyöräilijä, ei käsittele päivittäin yhtä paljon rahaa kuin autoilija keskimäärin – ei ostoksiin, ei viihtymiseen, eikä ole samaa kuljetuskapasiteettia esimerkiksi viikon perusostoksille kuin autoilijalla.
 
Toisiasiat halutaan kuitenkin kieltää ja selittää toisin poliittisilla tunteilla.
 
Helsingin keskustan valtakadulla, Aleksanterinkadun kävelykadulla, yhä useampi katutason suuri näyteikkuna paistaa tyhjänä. Esplanadilla, elämää sykkineellä Helsingin sydänväylällä, myymälät katoavat. Samoin Aleksin ja Espan välisillä poikkikaduilla.
 
Ihmiset, kauppojen asiakkaat, ostajat eivät kulje enää keskustassa. Tämä koskee ennen kaikkea autoilijoita.
 
Helsingissä etsitään syitä. Selityksiä on yhtä paljon kuin selittäjiä. Tosiasiaa kierretään, totuutta ei haluta myöntää. Onhan keskustassa tilaa kaikille – jalankulkijoille, pyöräilijöille, autoilijoillekin. Kadunvarret ovat täynnä pysäköintiruutuja, mittaripaikkoja. Ja maan alla on valtavia pysäköintiluolia.
 
EUROOPAN KALLEIN AUTOVIHA
Yksi erottaa Helsingin keskustan Euroopan muista samankokoisista kaupungeista: pysäköintimaksut Helsingin keskustassa on kalleinta koko Euroopassa! Vain Helsingissä keskustassa ja lisäksi koko eteläisessä kaupungissa (!) kadunvarsipysäköinti maksaa 4 euroa/tunti. Ja pysäköintivirhemaksu, 80 euroa, on mieletön verrattuna Euroopan vastaavan kokoisten kaupunkien virhemaksuihin. Jopa Euroopan suurimpien kaupunkien keskustoissa pysäköinti on halvempaa kuin Helsingissä: Berliinissä 1-3€/tunti, Frankfurtissa 2€/ tunti, Pariisissa 2,50€, Roomassa 1,50-5€ (paitsi ZTL alueella), Nizzassa 1,30€, Tukholmassa 1,50-5€/tunti.
 
Sama koskee Euroopassa keskustojen maanalaista pysäköintiä. Niihin sujauttaa helposti, hissillä ylös keskelle keskustan elävintä vilinää, viihdyt katukahviloissa ja nautit, ostat viikon perusmuonat ja kauppakärryn kanssa hissillä alas autosi luo ja kotiin – helposti, mukavasti, sujuvasti, edullisesti!
 
Vain ei Helsingissä. Ei ole Keskustatunnelia, josta helposti maanlaisiin pysäköintihalleihin. Helsingin maanalaisissa maksat kalliisti, minkä lisäksi monessa tapauksessa joudut kävelemään pitkiä matkoja haluamiisi kohteisiin.
 
Miksi ylipäätään pyrkisit autolla Helsingin keskustaan, kun paljon helpommin sujautat Triplaan, Rediin, Itikseen, Kaareen, Celloon, Isoon Omenaan ja muihin kauppakeskuksiin, saat ilmaista pysäköintiaikaa ja löydät niistä pienellä vaivalla kaiken, mitä tarvitset!
 
Ei mitään syytä mennä ”painimaan” paikoista, maksamaan huippukalliisti parkkiruudusta ja vielä 80€ rikemaksun uhalla, jos sattuisit ”viihtymään” odotettuakauemmin.
 
HELSINGIN PÄÄTTÄJÄT VIHAAVAT AUTOJA
Helsingin päättäjät perustelevat jopa tilastoilla, ettei keskustatarvitse autoilevia ostajia.Ylivoimainen enemmistö keskustankauppojen asiakkaista ja ostajista, yli 80 % on joukkoliikenteellä tulleita, jalankulkijoita, ja pyöräilijöitä, he osoittavat.
 
On ruhtinaallisesti sekoitettu syitä ja seurauksia! Juuri siksi keskusta kärsiikin kauppakuolemista, että enemmistö ostajista on joukkoliikenteellä tulleita, jalankulkijoita, ja pyöräilijöitä! Suurin ostovoima, autoilevat ostajat, puuttuu!
 
Helsingin punavihreä päättäjävalta vihaa autoja, koska nesymbolisoivat rahaa ja koska ne saastuttavat ja tuotavat hiilidioksidia ja jouduttavat ilmastonmuutosta. Siksi niitä pitää – jollei ihan kieltää – joka tapauksessa rajoittaa.
 
Kaikkialla muualla maailmassa autot halutaan painaa maanalle, jotta ilma säilyisi kaupungeissa mahdollisimman puhtaana eivätkä aiheuttaisi vaaraa ihmisten liikkumiselle kaduilla ja toreilla. Helsingin punavihreät päättäjät ovat toista maata.He haluavat pitää autot kaupungin kaduilla, jopa kaupungin raskaimman läpikulkuliikenteen keskustan ahtaimmilla kaduilla! Koska, he selittävät, jos kaupungin läpikulkuliikenne johdettaisiin sujuvasti ja helpoksi maan alle, se synnyttäisi lisää autoja ja lisäisi liikennettä.
 
Punavihreät siis uskovat, että helpottamalla Helsingin läpikulkuliikennettä Keskustatunnelilla,josta samalla voisi sujuvasti poiketa haluttuun osoitteeseen keskustan maanalaisissa pysäköintipaikoissa, ihmiset ostaisivat lisää autoja ja synnyttäisivät lisää liikennettä. Mieluummin koko kaupunki ja sen asukkaat, ja koko keskusta jossa pitäisi viihtyä, pannaan kärsimään läpikulkevan pintaliikenteen vaaroista ja päästöistä!
 
Ei tätä järjenjuoksua kukaan selväpäinen käsitä.
 
Ei mikään ihme, että Helsingin keskusta on näivettymässä. Se on poliitikkojen hölmöilyä Helsingissä (ja monessa muussa kaupungissa Suomessa). Eikä syy ole yksin Vihreissä, vaan myös samaa ymmärtämättömyyttä jakavissa Demareissa ja Vasemmistoliitossa. Ja kaupungin myötä juoksevissa virkamiehissä.