Timo Harakka on kova jätkä.

 

Kotoisin Äänekoskelta. Kuurojen vanhempien kuuleva ottolapsi. Viittomakieli toisena äidinkielenään. 15-vuotiaana toimittaja Sisä-Suomen lehdessä.

 

Aikaisin on pitänyt lähteä hakemaan omaa rahaa.

 

Jatko on täynnä pitelemättömyyttä, omapäisyyttä, rohkeutta ja aivan poikkeuksellisen monipuolista lahjakkuutta. Menestystä ja palkintoja on tullut roppakaupalla sekä kirjoittajana, näytelmäkirjailijana että televisiotoimittajana Telvis-palkintoa myöten.

 

Eniten silmään pistää dokumenttielokuva ”Rahan jäljillä” (2005) - esitetty useissa Euroopan maissa ja mm. Brasiliassa, Jordaniassa ja Taiwanissa - maailmantaloutta käsittelevä kirja ”Luoton loppu” (2009) sekä eurokriisiä käsittelevä ”Suuri kiristys” (2014), joka nimettiin Kanava-tietokirja palkintoehdokkaaksi, ja raadin mielestä ”vuoden parhaana talouskirjana ja vuoden parhaana Eurooppa-kirjana”.

 

Ministerinä Timo Harakka (SDP) olisi tiedoiltaan ollut ylivoimainen valtionvarainministerin tai ulkoministerin paikalla. Puolueen sisällä jokin kytee. Harakasta tuli Sanna Marinin perään alimpaan kastiin kuuluva liikenne- ja viestintäministeri.

 

LOISTAVA ALKU LIIKENNEMINISTERINÄ

Liikenne- ja viestintäministeriö on virkamiestasoltaan Suomen huonoin ministeriö, toistettiin monen vanhan kansanedustajan toimesta, kun ihmettelin sen ala-arvoista lainvalmistelua. Taso on vain entisestäänkin heikentynyt. Se selittää Finavian, Traficomin, Väyläviraston ja Traffic Management Finland Group’n tarpeen – ja kädettömän hallinnan.

 

Yhtenä tekijänä on nähtävä myös pitkä rivi mitättömyyksiä liikenneministereinä. Vahvan Pekka Vennamon (1987-89) jälkeen ministereinä on ollut kuusi miestä (henkilöauto-osaamisella) ja yhdeksän ihan ”pihalla” olevaa kiintiönaista kelvottoman ministeriön ohjauksessa.

 

Timo Harakka toi heti ministeriöön kaivattua ruutia.

 

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella liikenneministeri Harakka ministerineuvoston puheenjohtajana puhui rohkeasti nk. Liikkuvuuspaketissa alistettujen ammattikuljettajien ja muutosten puolesta. Liikkuvuuspakettiin tuli mm. ajo-ajan ”kotiinpaluupidennys” ja ensi vuodesta inhimillinen sunnuntaimajoitus, päätoimimaan palkkataso, määräaikainen kotiinpaluupakko, tallentava ja paikantava ajopiirturi, kabotaasikarenssi, jne. Merkittäviä parannuksia sekä kotimaisille kuljetusyrittäjille että ammattikuljettajille.

 

Miten monta kertaa ehdinkään ääneen ja kirjoituksin julistaa, että vihdoin meillä Pekka Vennamon jälkeen ensimmäinen oikea liikenneministeri, Timo Harakka!

MONINKERTAISESTI PALKITUN MAHALASKU?

Sitten, elokuun lopulla 2020, Harakka sysättiin yllättäen ulos puoluejohdosta varapuhemiehen paikalta SDP:n 46. puoluekokouksessa Tampereella.

 

Sen jälkeen Harakka on hiljentynyt. Julkisuuteen on yltänyt vain tavanomaista höpinää ansiomitalien jaosta, kestävistä liikennejärjestelmätoiveista, pandemiasuunnitelmista, ilmatilan säästössuunnitelmista, joukkoliikennemitoitustutkimuksesta, sähköautotyösuhde- etusuunnitelmista, liikennejärjestelmäsuunnitelmasta... toiveiden tynnyristä, johon käy kiintiönaisministerinkin osaaminen.

 

Kuljetuselinkeinon ja –liikenteen suuret työllisyys- ja tasa-arvokysymykset seisovat aina vain Suomessa ratkaisematta.