| Ylinopeus ja nopeusrajoitukset – Suomalaisten aivotulppa |
|
| 16.09.2024 00:00 |
 30 km/h tulisi olla äärimmäinen poikkeus, mutta se on valitettavasti hyvin yleinen. Kun poliisimme korkeinta johtoa myöten antaa ymmärtää, että ylinopeus on syynä liikenneonnettomuuksiin, ammattiautoilijalla menee sormi suuhun. Hämmästyksestä.
Hämmästys vahvistuu, kun muiden muassa Liikenneturvan johtaja vihjaa samaan.
Eihän se niin mene.
Todellisuudessa kuljettajan väärä tilannearvio, eikä suinkaan ylinopeus, on syynä liikenneonnettomuuksiin. Ja yhtä lailla nopeusrajoituksen ylittävissä kuin alittavissa nopeuksissa!
Nopeustutkan lukutaito ja sillä sakottaminen on poliisimme liikenneturvallisuustyön suurin julkinen taidonnäyte. Tämä mielipide on yleinen ammatikseen tien päällä liikkuvien joukossa.
Nopeusrajoituksen tärkein tehtävä on lisätä sakkotuloja valtion kassaan, moni tien päällä elävä kiroaa. Nopeusnäyttötaulujen johdonmukainen vähentäminen ja poistaminen teiden varsilta vahvistaa käsitystä.
Mitä enemmän autojen turvallisuustekijät kehittyvät ja paranevat, sitä enemmän nopeusrajoituksia pudotetaan teillä ja kaduilla. Sitä enemmän ylinopeuksia ja sakkotuloja tien päältä.
Osoittaako nopeusrajoitusten koko kuva Suomessa vastaavien viranomaisten aivokuolemaa, liikenne- ja "poliisiministeri" Lulu Ranne?
MILLÄ PERUSTEILLA NOPEUSRAJOITUKSIA OIKEIN MÄÄRÄTÄÄN?
Siihen ei löydy selkeää vastausta!
Virallisesti sisäministeriön alaiset ELY-keskukset määräävät ja asettavat nopeusrajoitukset maamme tieverkossa. Todellisuus on toinen. Määräävänä tekijänä on milloin mikäkin taho ja mielipide poliisista jalan kulkevaan kunnanvaltuutettuun, paikallisesta yrityspampusta mökin Miinaan.
Ja jäljet näkyvät sekä tien päällä että kaduilla täysin epäjohdonmukaisena sekoituksena. Seurauksena ajoneuvon kuljettaja ei voi koskaan luottaa näkemänsä perusteella arvioimaansa nopeusrajoitukseen.
SILLÄ ON VAARALLISIA SEURAUKSIA!
Epävarmuus kulloinkin vallitsevasta nopeusrajoituksesta ja pelosta joutua tahattomasti poliisin sakkorysään johtaa suuriin ajonopeuseroihin tien päällä, ja myös katuverkossa. 100 km/h rajoitusalueella ajetaan liian usein vain 60, tai 80 ”varmuuden vuoksi”, tai 120, kunnes sallittua enimmäisnopeutta osoittava liikennemerkki ilmestyy näkyviin. Se johtaa nykiviin jonoihin.
Harvakseltaan näkyvä nopeusrajoitusnäyttö teidemme varsilla koituu vaaraksi liikenneturvallisuudelle.
Suurista nopeuseroista on seurauksena turhautuneita, hermostuneita ja äkkipikaisia ohituksia ja vaarallista haitariliikettä liikennevirrassa, mikä on omiaan lisäämään liikenneonnettomuuksia.
Oman lukunsa takapajula-Suomessa muodostavat luvattoman hitaasti yleistyvät (sää- ja liikennetilanteiden mukaa) vaihtuvat nopeusrajoitusnäytöt edes valtaja pääteillämme. Jokainen autoilija lienee kokenut kesärajoituksia itsemurhakeleillä ja matelurajoituksia parhaissakin ajo-olosuhteissa.
On kuin epäkohdat tien päällä eivät siirry vastaavien päättäjien tietoon tai edes korviin. Tai niistä ei välitetä.
MITÄ TEKEE TIEN PÄÄLLÄ TOIMIVA POLIISI?
Mitään ei näy. Kukaan ei tiedä.
Se tiedetään, että vaikka jokseenkin jokainen tietyömaa Suomessa jättää täyttämättä Väyläviraston tietyömaille määräämiä turvallisuusohjeita (vrt. ”Mössötystä riittää, kukaan ei valvo”, Atk 6/2024), niitä ei valvota ja turvallisuusohjeet menettävät merkityksensä.
Väyläviraston itselleen tilaama Rasmus Nousiaisen selvitys ”Tietyömaiden liikenteenohjaus” (lue netissä!) antoi jo pari vuotta sitten, vuonna 2022, murskaavan tuomion tietyömaiden liikenneturvallisuudelle.
Mikään ei ole parantunut sen jälkeen.
Nousiaisen havainto nopeusrajoitusten liikenneturvallisuutta vaarantavista seurauksista kiteytyy yhä yhteen:
”30 km/h tulisi olla äärimmäinen poikkeus, mutta rajoitus on hyvin yleinen.”
Onko nopeusrajoitusten koko kuva osoitus vastaavien viranomaistemme aivokuolemasta, liikenne- ja sisäministeri Lulu Ranne?
|