Kappaletavararahtia Karjaalta

16.03.2026 00:00 Ajolinja
Tulosta

Rajalinin uusin, Volvo FH Aeron ja Ekerin muodostama puoliperävaunuyhdistelmä, on otettu käyttöön elokuussa 2025.

Rajalinit ovat kuljettaneet pian 90 vuotta. Vuosiin mahtuu monenlaista rahtaamista. Nyt leipä revitään monista puroista.
 
Läntisen Uudenmaan alueella liikennöivä kuljetusliike Oy Rajalin Ab ei ole tähdenlento. Karjaalaisen kuljetusyrityksen juuret ulottuvat aikaan ennen sotavuosia. Nykyisin kumipyöriä pyörittää kolmas sukupolvi.
 
Tällä hetkellä seitsemällätoista autolla liikennöivän yrityksen toiminnan ydin on ollut kappaletavarakuljetuksissa 1950-luvun puolivälistä lähtien. Ennen vuosituhannen vaihdetta vedettiin myös irtoperiä, pääosin pääkaupunkiseudun satamista sekä Hangon satamasta.2000-luvun alussa irtoperien ajoja vähennettiin ja pian sen jälkeen päättyivät myös konttikuljetukset Hangosta.
 
Vuosien varrella Rajalinit ovat kuljettaneet muun muassa margariinia ja viljaa. Kuljetustenantajia on ollut runsaasti, kuten OTK, Schenker, Fiskars, Matkahuolto, Kiitolinja, Karjaan Margariinitehdas, Kesko ja Tammet. Kappaletavaran kuljetuskaluston lisäksi Rajalinilla on kaksi nosturiautoa, joilla kuljetetaan muun muassa kaapelikeloja Prysmian Groupin kaapelitehtaalta Kirkkonummelta.


Oy Rajalin Ab:n omistajat ovat hallituksen puheenjohtaja Kim Rajalin (vas.), hallituksen jäsen Hans Rajalin ja toimitusjohtaja Anton Lundström.

ALKUVUODET
Rajalinien kuljetusliiketoiminta alkoi vuonna 1937, jolloin Sven Rajalin sai liikenneluvan ajoihin Karjaalla ja sen ympäristökunnissa. Ensimmäisenä kuorma-autona oli Chevrolet, jolla Sven ajoi pääasiassa hiekkaa. Työ oli raskasta, sillä kuormat lapioitiin käsin.
 
Talvisodan syttyessä vuonna 1939 Sven määrättiin autonsa kanssa rintamalle puolustusvoimien kuljetustehtäviin. Välirauhan aikana hän oli mukana legendaarisessa Petsamon liikenteessä, jossa rahtia ajettiin Jäämerentietä pitkin Rovaniemen ja Liinahamarin sataman välillä, kun Itämeren kautta ei voinut kuljettaa.
 
Sodan päätyttyä venäläiset saapuivat Porkkalaan ja koko seutukunnasta tuli poliittisesti herkkä alue. Poliittisten viivytysten takia Sven sai liikennelupansa takaisin vasta vuonna 1948, jolloin hän pääsi jatkamaan kuljetuksia OTK:n ajoissa.
 
KAPPALETAVARAA JA MARGARIINIA
Tamperelainen Reijo Lahtikari perusti Kiitolinjan vuonna 1952. Neljä vuotta myöhemmin Sven Rajalin yritys Pohjan Rahti Rajalin & Co aloitti kappaletavarakuljetukset Kiitolinjalle Läntisen Uudenmaan ja Helsingin välillä.
 
Margariinin kuljetuksia Karjaan Margariinitehtaalta Rajalin teki vuosina 1953–1968 kahdella kaappiautolla. Kuormatiloissa ei ollut vielä kylmäkoneita ja kuumana kesäpäivänä margariinipakkaukset olivat pehmeitä, ajettiinhan kuormia Vaasaan ja Kuopioon asti. Margariiniajot loppuivat, kun Raisio osti Karjaan margariinitehtaan vuonna 1968.


Oy Rajalin Ab:n terminaali Karjaalla.
 
MATKAHUOLTO TYÖLLISTÄÄ EDELLEEN
Svenin vaimo Margit Rajalin pyöritti Karjaan linja-autoaseman kahvilaa ja Matkahuollon asiamiespistettä vuodet 1949–1964. Yhteistyö Matkahuollon asiamiehenä Karjaan alueelle alkoi uudestaan vuonna 2014.
 
Kun Matkahuolto siirsi pakettikuljetukset pois busseista ja asiamiesverkosto lopetettiin, loppui Rajalinin toiminta asiamiehenä vuoden 2024 elokuussa. Logistisen muutoksen seurauksena Rajalinit ottivat hoitoonsa Matkahuollon Läntisen Uudenmaan pakettirahdin. Rekoilla noudetaan pakettirullakot Vantaan jakeluterminaalista Rajalinin Karjaan terminaaliin, josta paketit jaetaan pienemmällä kalustolla pakettipisteisiin ja isommat lähetykset asiakkaiden kotiovelle asti.


Pakettiautoihin on helpompi löytää kuljettajia ja niitä Rajalininillä on jakeluajossa sekä peltikuorisina että pullakorisina.

SUKUPOLVEN VAIHDOKSIA
Hans Rajalin on ollut isänsä Sven Rajalinin perustaman kuljetusyrityksen toiminnassa mukana pikkupojasta alkaen. Vuonna 1971 Hans lähti opintomatkalle Helsinkiin Kiitolinjalle kuljettajaksi reilun puolentoistavuoden ajaksi.
 
– Tällöin sain luotua paljon hyviä liikesuhteita perheyrityksen jatkamista ajatellen, Hans Rajalin muistelee.
 
Vuonna 1973 Hans palasi Karjaalle isänsä palvelukseen. Ensin hän oli pari vuotta kuljettajana, sitten toimistohommissa ja lopulta yrityksen vetäjänä. Vuonna 1987 kuljetusyrityksen nimeksi vaihtui Oy Rajalin Ab.
 
Seuraava sukupolven vaihdos oli vuonna 2018, kun Hans Rajalinin poika Kim Rajalin siirtyi remmiin. Samoihin aikoihin Kimin veli Niklas Rajalin alkoi pyörittää Raseborg Express yritystä.
 
Nykyisin kuljetusyrityksen omistavat Hans Rajalin, Kim Rajalin sekä toimitusjohtaja Anton Lundström. Anton on aloittanut Rajalinilla kuljettajana, edennyt ajojärjestelijäksi ja saanut lopulta vastuulleen kuljetusyrityksen operatiivisen toiminnan.


Kahdella nosturia-autolla kuljetetaan pääasiassa kaapelikeloja Prysmian Groupin kaapelitehtaalta Kirkkonummelta.

MERKKIKIRJOA
Rajalinin kuljetuskalustossa on kuusi pakettiautoa, viisi kuorma-autoa, kaksi puoliperävaunuyhdistelmää, kaksi täysperävaunuyhdistelmää ja kaksi nosturiautoa. Kuorma-autot ovat Scanioita, Mersuja ja Volvoja. Pakettiautot ovat Mersuja, Fordeja ja nyt viimeisimpänä kokeilussa ovat Toyotat – ja jopa Fiat Ducatot.
 
– Aikaisemmin olimme vahvasti Scania-talo, mutta NextGen-malliston myötä korjaamokäynnit ylittivät meidän sietokyvyn hintojen ja korjaamojen välimatkojen suhteen. Scaniat vaihtuivat Volvoihin, toteaa Rajalinin hallituksen puheenjohtaja Kim Rajalin.
 
Perävaunuissa ja koreissa Rajalin ei ole myöskään yhden merkin talo. Kalustossa löytyy merkit NTM, Ekeri ja uusimpana VAK.
 
Kotikylän valmistamia kuorma-autoja oli kalustossa vuoteen 1963 asti. Kun 160 000 kilometriä ajetusta Sisusta oli rikkoutunut kaksi kertaa vaihteisto, kerran moottori ja sitten toisenkin kerran moottori, jota ei edes Sisun isoin pomo kauppaneuvos Uolevi Raade luvannut takuuseen. Tapahtuman jälkeen Sven Rajalin oli todennut, että Sisua ei enää tähän taloon tule.
 
1990-luvun lopussa talossa oli kuitenkin yksi legendaarinen Eemeli-Sisu. Sitä Hans Rajalin muistelee varsinaiseksi tykiksi.
 
– V8-Scaniat jäivät katselemaan takavaloja, kun 525-heppaista Cumminsia oli viritetty. Kun vein hiilikuormaa Valkeakoskelle, niin hiukan alkoi hirvittämään, kun nopeusmittari meni pohjaan asti, Hans Rajalin muistelee 60-tonnisen täysperävaunuyhdistelmän menoa.


Sven Rajalin ja Volvo Viking vuonna 1961.
 
MONENLAISTA KULJETUSTA JA NOSTOA
Rajalinin palveluksessa on 18 kuljettajaa ja kaksi toimihenkilöä, joista toinen on toimitusjohtaja. Tarjottavien kuljetuspalveluiden kirjo on laaja: DSV/Schenkerin kappaletavara, Matkahuollon paketit, ruokakuljetukset keskuskeittiöltä kouluihin ja päiväkoteihin, lehtiä, lääkkeitä, kaapelikeloja, asennustyöt nosturiautoilla, nosturia vaativat kuljetukset ja veneiden nostot sekä pikapakettien kuljetukset.
 
Kasvavaa liiketoimintaa on Kim Rajalinin mukaan välivarastointi. Sitä varten Rajalinit rakensivat vuonna 2023 Karjaalle terminaalin, jossa on 1500 neliötä varastotilaa.

Teksti ja kuvat: Ari Jääskeläinen

TILAA AJOLINJA   |   OSTA DIGILEHTI