Perusteet oppilaitoksista

24.09.2020 00:00 Ajolinja
Tulosta

Puukisaa viime vuodelta Tampereelta.

Jos haluat metsään mennä nyt, takuulla yllätyt. Puuautoilu on kuninkuuslaji. Mutta kukaan ei ole seppä syntyessään.
 
Kuluneena vuotena ei järjestetty koronan takia Puunkuormaajakiertuetta. Se tarkoitti, että tuhat puuauton ratissa istuvaa ei päässyt mittelemään paremmuudesta puunkuormaakisan osakilpailuissa. Tänä vuonna ei siis jaettu SM-titteleitä, ei miesten eikö naisten lastaussarjassa.
 
Reilu vuosi sitten Metsäalan kuljetusyrittäjien toiminnanjohtaja Kari Palojärvi kertoi Puunkuormaajakiertueen avajaistilaisuudessa Tampereelle, että yksi merkittävistä puutteista alalla on työvoimapula.
 
- Palkkaus ei ole este työhyvinvoinnille. Savossa lastentarhanopettaja hankkii 2 500 euroa.
 
- 2 600 euroa, aloittavan puutavara-autonkuljettajan palkka on 2800 euroa, Palojärvi sanoi toukokuussa 2019.
 
Puunajoon, toki myös yleisemminkin raskaan kaluston kuljettamiseen, kuuluvat yöajot. Tehtaat pyörivät koko ajan ja puskurivarastoja ei juuri ole. Puuauton on pyörittävä kahdessa tai kolmessa vuorossa.
 
Syksyllä ja talvella on pimeää ja liukasta. Suomessa on pienet leimikot, joten keräilyksihän puuajo usein menee. Ja tiestö ei ole aina kummoista.
 
Mutta toki puuauton kuljettamisessa on paljon hyvääkin. Metsässä ja tiellä ei ole kukaan kyttäämässä selän takana. Ja luonnosta tykkäävä saa todellakin olla luonnossa, saa todistaa läheltä vuodenaikojen vaihtelun.
 
Maakunnissa ja syrjäseuduilla, jossa metsät sijaitsevat, on ison auton kuljettajalle vähän töitä. Mutta puutavara-auton ratista työpaikka voi löytyä yllättävänkin nopeasti.
 
Puutavara-auton kuljettajalla ja kuljetusyrittäjällä on usein perhe. Se tulisi huomioida työvoiman rekrytoinneissa. Metsät ovat maakunnissa, sieltä pitäisi löytyä myös kuljettajan puolisolle töitä.
 
Kun kuljettaja viihtyy, sairaspoissaolotkin vähenevät. Kuljetusyrittäjän on helpompi saada työvoimaa, kun kuljettajasta pidetään hyvää huolta.
 
Eikä naiskuskille ole estettä kiivetä puutavara-auton rattiin. Nykyaikaista kuorma-autoa on kevyt käsitellä, samoin nosturia. Eikä kuormansidontakaan tarvitse voimia, kun nosturin kouralla saa nostettua sidontakoukkujen avulla ketjut ja liinat kuorman yli.
 
Puutavara-autot ovat tyypillisesti varsin tuoreita, joka on plussaa kuljettajan kannalta. Ratin takana saa iloita kuorma-autojen uusista innovaatioista - tosin joskus ne ovat aluksi raakileita.
 
Mutta mistä sitä ammattitaitoa puutavara-auton rattiin sitten saa?
 
Perusteita ja käytännön oppia saa puutavara-autonkuljettajan koulutuslaitoksista. Niitä löytyy Suomesta lukuisia, joista on tuossa liitteenä listaa. Lopullinen ammattitaito kehittyy sitten ajan myötä, täydelliseksi ei opita koskaan. Puukärry kaatuu välillä konkarinkin käsittelyssä.

KOULUTUSVÄYLÄÄ PUUAUTON RATTIIN

- ESEDU, Etelä-Savon ammattiopisto, Mikkeli.
- GRADIA, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Jämsä.
- JEDU, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Nivala.
- KAO, Kainuun ammattiopisto, Kajaani.
- OSAO, Oulun seudun ammattiopisto, Taivalkoski.
- POKE, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaari.
- REDU, Lapin koulutuskeskus, Rovaniemi.
- RIVERIA, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Joensuu.
- SAKKY, Savon koulutuskuntayhtymä, Kuopio.
- SATAEDU, Satakunnan koulutuskuntayhtymä, Huittinen.
- SEDU, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Seinäjoki.
- TAITAJA, Aikuiskoulutus, Kouvola.
- TREDU, Tampereen seudun ammattiopisto, Tampere ja Ylöjärvi.
- TTS + UPM, osaamiskoulutusta.
- YSAO, Ylä-Savon ammattioppilaitos, Iisalmi.
- WINNOVA, Länsirannikon koulutus Oy, Kullaa.


Teksti ja kuvat: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!