Mielenosoitus Ahveniston radan puolesta!
Ahveniston moottoriradan kohtalosta, tarkemmin sanoen sen ympäristöluvan ehdoista, on väännetty Hämeenlinnassa kättä jo jonkin aikaa. Maakuntalehtien
yleisönosastot ovat pullistelleet rataa vastustavia kirjoituksia. Argumentit rataa vastaan ovat olleet joskus skandaalinhakuisia ja paikkaansa pitämättömiä.
Hämeenlinnan motoristit järjestivät kauppatorille rauhallisen mielenosoituksen, jolla haluttiin näyttää kymmenien ihmisten voimin, että radalla on käyttäjiä ja käyttöä. Ympäristölupaa jatkettiin kymmenellä vuodella ja mielenosoitus sekä asiallinen toiminta tepsi.
Lisätietoja Ahveniston radasta löytyy radan omilta sivuilta sekä Hämpyn ratapäivistä kertovilta sivuilta.
|
Moottoripyörän ostajan ABC
Vanhoille konkareille prätkän ostopuuha on selvää, mutta uus- tai uusiomotoristeja on aina vain enemmän. Smoto-lehti kokosi yhteen sellaisia asioita,
jotka on hyvä tietää etukäteen pyörää hankittaessa, jotta kaikkea ei tarvitse opetella kantapään kautta.
|
Hymyilevät Motoristit
tois pual jokke
40. toimintavuottaan viettävä Turun Motoristit ry. sai mitä tilasi - paljon auringonpaistetta ja suuren jouko hymyileviä motoristeja.
Drive In -motoristikirkko sadesäässä
Ilmojen haltija oli päättänyt, että kerran 30 vuoden aikana saa sataa myös motoristitapahtumassa. Liedossa oli paikanpäällä peräti 670 pyöräkuntaa.
Pohjois-Suomen suurin moottoripyörätapahtuma
Oulun Vappuajo on järjestetty jo vuosikymmenien ajan 70-luvulta alkaen.
MP-liikeistä kajahtaa
Lama ei ole vaikuttanut myyntiin niin pahasti kuin uskottiin.
|
Juha Lieslinna:
Puheenjohtajalta
Jäsenrekisterit siirtyvät nettiaikaan
Uusi rekisteri säästää paperia ja sihteerin hermoja
Motukka kriisiavun yhteystiedot
MoTukka-auttajat löytyvät tästä linkistä SMOTO ry:n sivuilta.
Artmotor uusiin tiloihin
Bikers Welcome - Motoristit ovat aina tervetulleuta
Motoristiystävälliset kohteet löytyvät täältä.
Gasthaus Väinölä - motoristin mieleen
Uusi biker-henkinen majatalo Mäntsälän Säälinkäällä.
Motoristien kokoontumispaikat ajokaudella 2009
Kokoontumispaikkojen luettelo on uudistettu ja laitettu ajantasalle. Luettelo löytyy Finnbike.info -sivuilta.
|