Lemminkäiselle 15 miljoonan euron louhintaurakka Ruotsista

02.03.2011 16:41 Toimitus
Tulosta
Kirjanmerkit
Lemminkäinen on saanut noin 15 miljoonan euron tilauksen maanalaisten kaivostunneleiden ja malmin louhinnasta Svartlidenin kaivoksessa Pohjois-Ruotsissa. Työt aloitetaan elokuussa 2011, ja urakan arvioidaan valmistuvan vuoden 2013 toisella vuosipuoliskolla. Urakan tilaaja on Dragon Mining Sweden AB.
Lemminkäisen projekti käsittää maanalaisen kaivoksen ensimmäisen vaiheen työt, noin 3,5 kilometrin mittaisten kaivostunneleiden rakentamisen sekä kultamalmin louhintaa. Kaivosyhtiö aloitti maanpäällisen kultaesiintymän hyödyntämisen Svartlidenissä jo vuonna 2006. Kaivos sijaitsee Storumanin kunnassa, 60 kilometriä Lyckselen kaupungista länteen. Lemminkäisellä on parhaillaan Ruotsissa käynnissä LKAB:n Kiirunan rautamalmikaivoksessa viime vuonna tilatut työtunneliurakat, joiden yhteinen arvo on noin 55 miljoonaa euroa.
Dragon Mining Ltd on australialaisomisteinen kaivosyhtiö, jolla on toimintaa myös Suomessa. Tytäryhtiö Polar Mining Oy louhii kultamalmia Oriveden ja Huittisten Jokisivun kaivoksissa.