Tulosta
Pääkirjoitus:
Auto, tekniikka ja kuljetus 4/2019

Mielikuvat tähän päivään

Kuljetus-Logistiikka 2019 –tapahtuma kerää toukokuun toisella viikolla kuljetus- ja autoalan jälleen Helsingin Messukeskukseen. Tuote- ja palveluesittelyiden lisäksi tapahtumassa avautuu mahdollisuus dialogille, alan ammattilaisten kerääntyessä yhteen paikkaan. Messukeskuksessa ja muuallakin sen liepeillä järjestetään aika liuta seminaareja ja keskustelutilaisuuksia.
 
Messujen ohjelmaa katsoessa kuljetusalaa näyttäisi puhuttavan tällä hetkellä uudet säädökset; liikenteen päästöjen vähentäminen ja siihen liittyen ajoneuvojen erilaiset voimanlähteet; sekä minkälaisia mahdollisuuksia uudet teknologiat antavat yrityksille ja miten ne tulevat yleisesti ottaen muokkaamaan tulevaisuuden kuljetuksia.
 
Kuljetuksiin liittyy laaja haasteiden ja mahdollisuuksien paletti. Uudet teknologiat ovat muuttaneet ja tulevat muuttamaan logistiikkatoimintoja voimakkaasti. Tämä kaikki on osa vielä yhtä messuilla vahvasti puheissa olevaa teemaa, eli työntekijäpulaa. Alan monipuolisuus voi nimittäin osaltaan antaa eväitä tekijöiden rekrytoimiseksi, kunhan viestintä on toimivaa.
 
Auto- ja kuljetusalat tarjoavat vuosittain 7 000 uutta työpaikkaa. On tärkeä viestiä siitä, että tekevälle löytyy töitä, mutta se ei välttämättä yksin riitä. Tavaroiden ja ihmisten kuljettamiseen liittyvien erilaisten ammattien ja urapolkujen moninaisuutta on hyvä tuoda esille.


Kuljetusala tarjoaa todella paljon erilaisia työtehtäviä suorittavasta työstä, asiantuntijoihin ja johtajiin.
 
Kuljetus-Logistiikka 2019 –tapahtumassa tämä on huomioitu. Tapahtumassa ensimmäistä kertaa järjestettävä Liikenneareena esittelee usean toimijan voimin kuljetusalaan liittyviä moninaisia työtehtäviä ja koulutusmahdollisuuksia. Liikenneareenan tavoitteena on saada nuoret ja erilaisissa ammateissa työskentelevät kiinnostumaan kuljetuksiin liittyvistä mahdollisuuksista ja saada näin alalle uusia työntekijöitä.
 
Liikenneareena on hyvä avaus. Logistiikkaan liittyvien työtehtävien imagon nostattaminen on tarpeellista. Moni uramahdollisuus voi olla mahdolliselle uudelle työntekijälle vielä hämärän peitossa. Tämän lisäksi monesta vakiintuneesta ammattinimikkeestä saattaa niin sanotulla suurella yleisöllä olla toki vahva, mutta menneisyyteen jämähtänyt mielikuva.
 
Esimerkiksi asiakaspalveluun ja teknologiaan liittyvät seikat tekevät kuljettajan työstä huomattavasti monipuolisempaa, mitä perinteisesti on totuttu ajattelemaan. Kuljettajan ammatti myös mahdollistaa parhaimmillaan vapauden ja itsenäisyyden työn suunnittelun ja aikataulutuksen suhteen.
 
Imagoa alan työpaikoista on syytä päivittää nykyaikaan. Kuljettajan työn lisäksi esimerkiksi toiminta korjaamolla, lajittelukeskuksissa tai vaikka autotehtaassa on muuttunut huomattavasti ajasta, jonne monen mielikuvat ovat jääneet.