Tulosta


Malmin kauppakeskuksen omistus on siirtynyt luxemburgilaiselle rahastolle, jonka osuudenomistajista ei luovuteta tietoja. Epäillään että Pajunen tai hänen lähipiirinsä on rahaston kautta edelleen Malmin kauppakeskuksen omistaja.


Malmin kenttää kauppakeskuksensa ostajakeskittymäksi havitteleva Jussi Pajunen (Kok.) pani asialle...


elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (Kok.), joka hallituksen kehysriihessä vedätti väärillä tiedoilla...


liikenneministeri Merja Kyllöstä (Vas.) ystävänpalveluna vaatimaan Malmin kentälle asuntoja, josta...


valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (Sdp.) julisti ”halpoja asuntoja 25-30 000 asuntopulasta kärsiville helsinkiläisille.

KAVEREILLE KANSSA!
Pajunen kuuluu kokoomuksen ydinryhmään. Valtakunnan politiikassa toimivien puoluekavereiden kanssa on helppo sopia, että Malmin lakkauttaminen hoidetaan nyt loppuun yhteiseksi eduksi. Kaveri ja aateveli, ministeri Jan Vapaavuori voi mielellään jelppiä.

Vaikutusvaltaiselle Vapaavuorelle asian uittaminen hallitukseen ei ole ongelma. Hallituksella on paljon muutakin käsiteltävää. Malmi livahtaa agendalle helposti, muiden asioiden joukkoon. Muille puolueille saati muille kokoomusministereille Malmin tuhoaminen ei ole iso asia. Liikennepolitiikan ymmärrys – saati maan lentoliikennestrategian ja ilmailun yhteiskunnallinen merkitys – on hallituksessa olematonta. Kukaan ei edes vaivaudu ajattelemaan päätöksen merkitystä.
 
On turha kuvitella, että ministeri Merja Kyllösellä (vas.) olisi ollut asiassa oleellista vaikutusvaltaa. Mikään päätös kokoomushallituksessa ei tapahdu ilman kokoomuksen hyväksyntää. Hyvän hallitusyhteistyön nimissä Merja voi helposti luvata Janille, että ottaa esittääkseen tämän Malmi-tapauksen. Eihän se ole Merjan kannatuksesta pois, mutta Jan maksaa varmasti palveluksen takaisin vielä joskus. Samoin ministeri Jutta Urpilaiselle (Sdp), joka pääsee liputtamaan ”halvoilla” asunnoilla asuntopulasta kärsiville.
 
Entä jos Finavia ilmoittaa poliitikoille miten asiat oikeasti ovat: Että Helsinki-Malmin lentoasema on välttämätön osa pääkaupunkiseudun lentoliikenneverkostoa ja oleellinen varaus myös tulevaisuuden tarpeisiin – liikelennot; Baltian, Tukholman, Pietarin, kotimaan lähiliikenne, lentorahdit, Puolustusvoimat, merivalvonta! Asiantuntijana Finavian olisi helppo ilmoittaa, että Malmin työlentoja, koulutusta, yleisilmailua, helikopteritoimintaa ei voi siirtää muille kentille – ei Vantaalle, ei maakuntaan eikä korpikentille. Sama asiahan on jo todettu moneen kertaan LVM:n  teettämissä tutkimuksissa vuosien varrella ja vielä ihan hiljakkoin.
 
Jos Finavia perustelee, että Malmin lentoasema tarvitaan, koko Malmin lakkautushanke menisi pieleen. Yksikään poliitikko ei voi kumota asiantuntijaorganisaation vahvaa kannanottoa. Ja vielä parempi jos Finavian annetaan tehdä likainen työ!
 
RISKIT HALLINTAAN 
Riskit voidaan hallita kun pohjatyö, oikeat rekrytoinnit on tehty kunnolla. Homma pelaa. Finavian hallituksen puheenjohtajana toimi kokoomuksen luottonainen, emäntäkoulussa hallitustyöhön pätevöitynyt Soili Suonoja. Suonoja oli aikoinaan liikenneministeri Paula Risikon löytö. Hänestä on sittemmin muotoutunut valtion luottonainen lukuisiin valtionyhtiöiden hallituksiin. Hallituksen luottonaiselle on helppo pirauttaa ja sopia, miten Finavian tulee Malmi-asiassa toimia.
 
On selvinnyt, Suonoja on määrätietoinen naisjohtaja. Finavian operatiivisen johdon ohjeistus on hänelle kakunpala. Toimintaohjetta Finavian johdolle ei tarvitse hoitaa Finaviassa edes Milla-tyttären kautta, kun voi ohjeistaa suoraan toimitusjohtaja Kari Savolaisen.
 
Muistamme, että Suonojan ensimmäisiä toimenpiteitä Finavian johdossa oli antaa edelliselle toimitusjohtajalle Samuli Haapasalolle potkut ja palkata tilalle oma luottomies, jo Itellan ajoilta tuttu Savolainen. Savolaisen pestaamiseen Suonoja ei tarvinnut tyhjänpäiväisiä hakumenettelyä tai julkista prosessia. Vanha tuttu Savolainen oli mukavampi palkata suoraan, ihan kavereiden kesken. Tai kuten asia julkisuuteen kivasti muotoiltiin: Savolainen aloitti tehtävässään ”Finavian hallituksen kutsumana”.
 
Näillä taustoin Suonojan oli helppo ohjeistaa työrukkanen Kari Savolainen: Malmi ajetaan alas keinoja kaihtamatta.
 
SAVOLAISEN TOIMET
Savolainen tarttui heti kuuliaisesti ja uutterasti toimeen. Finavia kehitteli ja laati Malmin kentän toimijoille mielikuvituksellisia rajoituksia, esteitä ja kustannuksia. Samaan aikaan Finaviasta levitettiin harhaanjohtavia ja kokonaan vääriä tietoja ”harrastelijoiden” kentästä, paisuteltiin kentän kustannuksia ja viestitettiin, että kaiken lentotoiminnan Malmilla voi helposti siirtää. Savolaisen nerokkain oivallus oli, ettei mitään korvaavaa kenttää tarvita, kun toiminnot voi siirtää muille kentille.
 
Savolainen onnistui täydellisesti Finavian voimalla. Kukaan ei kyseenalaistanut Finavian paikkaansa pitämättömiä väitteitä. Toimittajat kirjoittivat Finavian viestit ja Savolaisen kommentit sellaisenaan. Nykytoimittajille valtion organisaatio on yhtä kuin totuus. Kun poliisi tai Finavia tiedottaa, asia on totta, eikä sitä ole syytä kyseenalaistaa. Ei, vaikka väite olisi kuinka absurdi, kuten Finavian ministeri Kyllösen suuhun syöttämä möläys ”Malmia ei voida ylläpitää 70 harrastelijalle”(oikeasti yli 700).  Tämäkin idioottimaisen epälooginen ”tieto” upposi mediaan täysillä..
 
HELSINGIN SANOMAT UPPOSI SYVIMMÄLLE
Se kieltäytyi julkaisemasta vastineita, joissa lehden räikeimmät virheet olisi oikaistu. HS ei liioin noteerannut mitenkään pienen asiantuntijaryhmän tekemää vaihtoehtoista kaavaluonnosta, jossa alueelle olisi sijoitettu asuntoja, lentotoiminta silti säilyttäen.
 
Kun päättäjät oli sumutettu, Malmi-päätös oli hallituksessa läpihuutojuttu. Varmuuden vuoksi asia piti kuitenkin vielä kääriä pieneksi osaksi suurempaa kehysriihipakettia. Tämä siksi, ettei kukaan vahingossakaan kehtaisi irrottaa mokomaa asiaa erilliseksi päätökseksi. Kukapa haluaisi leimautua lillukanvarsien sorkkijaksi.
 

Finavian hallituksen puheenjohtaja Soili Suonoja (Kok.) - liikenneministeri Paula Risikon (Kok.) löytö -  junaili Finavian Malmin kentän lahtaajaksi ohjeistamalla Itellasta Finavian toimiutusjohtajaksi nostamansa...


Kari Savolaisen ajamaan Finavian laskutuksella tappiolliseksi tehdyn Malmin kentän lopullisesti nurin lupaamalla mm. Rajavartioston helikopteritukikohdalle uudet toimitilat Helsinki-Vantaan kentällä Finavian laskuun, ja ehdottamalla Malmin kentän rakennusten lunastamista, mihin...


Helsingin kaupunginjohtajaksi edennyt Jussi Pajunen suostuu ostamalla Malmin kentän rakennukset 12 M€:lla Helsingille ja...


liikenneministeriksi tulleen Paula Risikon kieltäytyessä ottamasta uusintakäsittelyyn ”jo tehtyä Malmin kentän lakkautuspäätöstä”. Malmin kentän tappopiiri sulkeutui.

FINAVIA EI EMPINYT
Se ryhtyi pikavauhtia Rajavartiostoa siirtämään, lopetustiedotteita laatimaan ja kiinteistöjä myymään. Ei väliä, vaikka olisi vain päätös Finavian vetäytymisestä Malmin kentältä. Oli painettava päälle, ettei mikään muutu. Rahasta ei väliä. Finavia ilmoitti hoitavansa Rajavartiostolle hallit, konttorit ja korjaamot Vantaalle viimeisen päälle, ”ilman kustannusvaikutusta”!??
 
Tällä välin liikenneministeri oli vaihtunut. Uusi ministeri sattui olemaan - kuinka ollakaan - Paula Risikko. Risikolta kysyttiin, eikö häiritse että päätökset on tehty päättäjiä harhaanjohtaen? Risikko vastasi ylimielisesti että asia on päätetty eikä hän tartu asiaan. Ikävä olisikin puoluetovereiden tekemisiä sorkkimaan.
 
UUSI USKOMATON KÄÄNNE
Kun Malmia vasta nujerretaan, Finavia jo esittää Helsingin kaupungille, että voisitteko lunastaa meiltä Malmin vanhoja taloja 12 miljoonalla eurolla! Myönteinen päätös on jo petattu korkealle. 12 miljoonaa veronmaksajien rahoja toki nyt jostakin kaivetaan, kun sillä kuitenkin saa pois vanhoja (suojeltuja !) ”romurakennuksia”.
 
Vanha Malmintappaja Jussi Pajunen on äkkiä mitätöinyt KHO:n aivan vastikään hänelle tuomitun jääviyden ja ottanut toimiakseen Helsingin edustajana Malmin lakkauttamisessa! Se helpottaa ja jouduttaa päätöksen toteutusta.
 
Matkan varrella Malmi on saanut yli 66 000 vetoomuksen allekirjoittanutta puolustajaa. Kansalaisadressiin kerätään nimiä kaiken aikaa. TNT-Gallupin tutkimuksen mukaan valtaosa, jopa 67% kansalaisista haluaa säilyttää kentän.
 
Nolo on tilanne myös valtion organisaatioille, kuten Patrialle, Puolustusvoimille ja Rajavartiostolle. Kaikkien tiedetään olevan vahvasti Malmin säilyttämisen kannalla. Eivät uskalla isot herrat ja korkeat upseerit suutaan avata, kun valtapuolueen poliitikot valtio-omistajan mandaatilla napauttavat että: ”Tähän ei pojat nyt puututa”. Kuntavaaleissa Malmin puolesta liputtaneet edustajat kääntävät selkänsä ja median toimittajat eivät ole näkevinään.
 
Tätä kirjoittaessa asia on vasta menossa kaupungin päätöksentekoon. Helsinkiläinen äänestäjä voi seurata ketkä ottavatkaan minkälaisen kannan. Mutta kokoomus ei peräänny Malmin rakentamispäätöksestäpäätöksestään vastoin kansan ja kuntalaisten ilmaisemaa tahtoa. Taustalla siintävät rakennusliikkeiden isot grynderirahat.
 
Kansahan maksaa!