Arkistoitu artikkeli

<< Takaisin

Turmia huolestuttavan runsaasti

Tasoristeys aina vaaranpaikka

Auto, tekniikka ja kuljetus/HaOn 26.10.2009

Tasoristeysonnettomuuksien kokonaismäärä on vähentynyt, mutta vakavia turmia on sattunut edellisvuosien tahtiin. Tänä vuonna on sattunut kaikkiaan 28 tasoristeysturmaa, joista 27 valtion rataverkolla. Onnettomuuksissa on kuollut kahdeksan henkilöä eli yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä. Turvallisuutta parannetaan poistamalla tasoristeyksiä, lisäämällä varoituslaitteita sekä valistamalla tienkäyttäjiä tasoristeyksen ylittämisessä.

Onnettomuuksien määrä on laskenut huomattavasti varsinkin yksityisraiteilla. Yhtenä syynä tähän on se, että satamien ja teollisuuslaitosten rautatiekuljetukset ovat vähentyneet selvästi. Satamissa on lisäksi kiinnitetty huomiota liikenneturvallisuuden parantamiseen. Valtion rataverkolla onnettomuuksia on sattunut lähes saman verran kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Nämä turmat ovat olleet varsin vakavia. Lähes kaikki onnettomuudet johtuvat tienkäyttäjien virheistä tai piittaamattomuudesta.

Tasoristeysonnettomuus sattuu useimmiten kokeneelle autoilijalle tutussa, varoituslaitteettomassa tasoristeyksessä päiväsaikaan. Yleisiä onnettomuuksien syitä ovat kuljettajan havaintovirhe, liian suuri lähestymisnopeus tai piittaamattomuus STOP-merkistä. Kuvaavaa on, että esimerkiksi vuonna 2008 tasoristeyspuomeja ajettiin rikki 268 kertaa.

Huomattava osa tasoristeysonnettomuuksista sattuu rataosilla, joilla junaliikenne on vähäistä tai junien nopeus verraten pieni. Tuttuun ajoreittiin ja muistikuviin junien aikatauluista ei pidä koskaan luottaa. Radoilla liikkuu päivittäin myös ylimääräisiä tavarajunia, yksittäisiä vetureita ja erilaisia ratatyökoneita.

Ratahallintokeskus parantaa turvallisuutta poistamalla tasoristeyksiä ja lisäämällä varoituslaitteita. Tasoristeysten poisto on painottunut tänä vuonna rataosille Seinäjoki-Kokkola, Oulu-Kontiomäki, Huutokoski-Savonlinna, Porokylä-Vuokatti ja Tornio-Kolari eli osuuksille, joilla tehdään ratojen perusparannustöitä. Lisäksi tasoristeysten läheistä puustoa raivataan säännöllisesti näkemäalueiden parantamiseksi.

Valtion rataverkolla on yhteensä 3 515 tasoristeystä, joista varoituslaitteilla on varustettu noin viidennes. Viime vuonna poistettiin 100 tasoristeystä, mihin käytettiin rahaa noin 20 miljoonaa euroa. Tänä vuonna poistetaan noin 90 tasoristeystä.



(C) Auto, tekniikka ja kuljetus