Arkistoitu artikkeli

<< Takaisin

Uusi asetus voimaan ehkä jo keväällä

Esteettömien taksien saatavuutta parannetaan

Auto, tekniikka ja kuljetus/HaOn 06.02.2009

ATK Vammais- ja pyörätuolikuljetusten odotusajat venyvät pitkiksi, koska kysyntä ylittää usein tarjonnan. Uusi asetus esteettömästä taksista on lähtenyt liikenne- ja viestintäministeriöstä EU:n notifioitavaksi. Tavoitteena on parantaa esteettömien kuljetusten laatua ja saatavuutta.

Elokuussa 2007 voimaan tulleen taksilain jälkeen on aiemmin myönnetty henkilö- ja invataksilupien lisäksi myös esteettömiä taksilupia. Uudessa asetuksessa määritellään esteettömän taksin ominaisuudet ja varusteet, mikä tuo selvyyttä tällä hetkellä väljään lupakäytäntöön. Asetuksen odotetaan astuvan voimaan kevään 2009 aikana.

Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen mukaan esteettömässä taksissa on oltava joko yhtenäinen kulkuluiska tai invataksin tapaan koneellinen nostin. Aiemmin käytössä on saattanut olla turvallisuudeltaan epävarmoja irrallisia luiskia. Matkustamoon vaaditaan yksi pyörätuolipaikka ja standardinmukainen pyörätuolin kiinnitysjärjestelmä, jonka avulla sekä pyörätuoli että sen matkustaja voidaan turvallisesti kiinnittää matkan ajaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa pyörätuolin kiinnittämistä neljästä pisteestä ja matkustajalle vähintään 2-pistevöitä. Aiemmin kiinnitystapaa ei ollut määritelty, mikä altisti turhille onnettomuuksille.

Autoilijan kannalta esteetön taksi on perinteistä tilataksia monikäyttöisempi: samaa autoa voi käyttää perinteisten tilataksi- ja koululaiskuljetusten sekä business-ajojen lisäksi pyörätuoli- ja vammaiskuljetuksiin. Muiden kuljetusten aikana pyörätuolipaikka voidaan hyödyntää seinälle taittuvien istuinten avulla. Invataksien ja esteettömien taksien tarjonnan kasvua hidastaa se, että niiden hankintahinta yrittäjälle on usein kaksinkertainen perinteiseen henkilöautoon verrattuna. Silti asiakkaan maksama taksa on monissa ajoissa sama.

- Suuri hintaero aiheutuu auton muutostöistä, joiden ansiosta pystytään palvelemaan turvallisesti ja laadukkaasti kaikkia yhteiskunnan henkilökuljetustarpeita. Näiden autojen kysyntä kasvaa jatkuvasti, mutta niiden lisääntyminen on pitkälti kiinni siitä, miten autoverotus niitä jatkossa kohtelee, huomauttaa Volkswagen-pohjaisten VIP-bussien sisustukseen ja varusteluun keskittyneen Jonasson Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Jonasson.



(C) Auto, tekniikka ja kuljetus