Arkistoitu artikkeli

<< Takaisin

Uutta Pohjoismaissa

TNT jakelee varhain

ATK/PeVi 2.7.2008

TNT on aloittanut uuden varhaisjakelupalvelun Pohjoismaissa. Brysselin, Jönköpingin, Helsingin, Oslon ja Billundin yhdistävä uusi lentoreitti mahdollistaa toimitukset asiakkaille jo ennen aamuseitsemää.

Yön ja varhaisaamun aikana tapahtuva jakelupalvelu on osa TNT Innight -divisioonaa. Varhaisjakelupalvelusta hyötyvät erityisesti autoteollisuus ja maatalous.

– Toista tällaista palvelua ei ole markkinoilla. Olemme varmoja, että asiakkaamme innostuvat siitä, sillä se on nopeampi kuin nykyiset markkinoilla olevat pikakuljetuspalvelut, kertoo TNT:n Pohjois-Euroopan aluejohtaja Tony Jakobsen.

– Päivällä ruuhkat ovat suurin este tavaroiden nopealle toimittamiselle. Silloin joudumme usein ajamaan puolityhjillä autoilla, jotta saamme jaettua lähetykset asiakkaille toimistoaikaan. Yöllä jakeluautot pystyvät ottamaan reitilleen useampia pysähdyksiä, koska ruuhkat eivät ole hidasteena. Tästä hyötyy pitkässä juoksussa myös ympäristö, Jakobsen sanoo.