Arkistoitu artikkeli

<< Takaisin

Miljoonan pudotus vuodesta 2009

Säästöt kurittavat joukkoliikennettä

Auto, tekniikka ja kuljetus/HaOn 01.03.2010

ATK Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY) saavat joukkoliikenteen palvelujen ostoihin ja kehittämiseen sekä lippualennuksiin valtion määrärahoja 40,6 miljoonaa euroa. Valtioneuvosto päätti joukkoliikenteen määrärahakiintiöistä 25. helmikuuta.

Tänä vuonna määrärahaa on jaossa vajaa miljoona euroa vähemmän kuin vuonna 2009, jolloin raha osoitettiin lääninhallituksille.

Jo tällä hetkellä on tiedossa, että ELY-keskukset joutuvat karsimaan kaikkein kannattamattominta ja matkustajamääriltään vähäisintä vuorotarjontaa, koska määrärahataso ei riitä ylläpitämään nykyistä ostoliikennettä.

Bussiliikenteen kustannustaso on vuoden 2009 aikana noussut noin viisi prosenttia, mikä osaltaan vaikuttaa myös tuleviin ostoliikenteen korvauksiin.



(C) Auto, tekniikka ja kuljetus