Kuhnurit valloittavat!

03.10.2014 21:49 Auto, tekniikka ja kuljetus
Tulosta


UAVeli Unmanned Aerial Vehicle suomeksi ”miehittämätön Ilma-alus” on sen virallinen nimi. Kutsumanimi on englanniksi ”Drone”, ruotsiksi ”Drönare”, suomeksi kumpikin ”Kuhnuri”.

UAV:t ovat sotien tulosta. Ensimmäisiä lienevät itävaltalaisten tuulen mukana kohti Venetsiaa 1800-luvulla lähettämät pommeja kantavat ilmapallot.
 
Nykyaikaisina ohjattavina aseina ne astuivat sotanäyttämölle USAn toimesta Vietnamin sodassa Tonkinin lahdella 1964. Tänään niitä on noin 70 maan puolustusvoimilla tuhansin kappalein.


 
Pienet UAV:t, Kuhnurit, ovat. kauko-ohjattuja mini-lentolaitteita. Ne ovat tehneet läpimurron siviilimarkkinoille räjähdyksen tavoin. Vain vuoden sisällä niitä lentelee nyt Suomessakin sekä harrastajien että liikeyritysten vauhdittamina. Ne tulivat yllätyksenä lehtemme Arctic Testiin 2013 kantaen filmikameraa brittiläisen filmiyhtiön ohjauksessa. Kamerakuhnurin Arctic Test tv-raporttia ja mainosfilmiä on esitetty sadoille miljoonille katselijoille ympäri maailmaa.
 
Viime vuonna Amazon Prime Air yhtiö USAssa ilmoitti ryhtyvänsä kuhnureilla pientavaratoimituksiin suoraan asiakkailleen. Suunnitelmaa pidettiin höyrypäisenä. Pian yhtiö näytti, miten sen kuhnuri toimitti pizzaa farmitilalle ja olut-sixpackia kalamiehille. Elokuussa 2014 Google paljasti kehittäneensä ”Project Wing” kuljetusjärjestelmää kuhnureilla jo parin vuoden ajan. Samalla Hollywoodin filmistudiot kertoivat ryhtyvänsä käyttämään kuhnureita filmien teossa.


 
Kuhnurien vain vuodessa räjähdyksenä kasvanut kaupallinen käyttö yllätti viranomaisen kesken unien viime keväänä. Suomessa yksityisen harrastajan kaunis Helsinkiä ilmasta kuvannut kuvanauha herätti keväällä tänä vuonna ihastusta television välityksellä ja huolta ilmailuviranomaisissa. Salamavauhtia on syntynyt sääntöjä ja määräyksiä estämään lentokoneiden ja helikopterien sekä toisaalta kuhnurien mahdolliset yhteentörmäykset ilmassa – yhtä myöhään USAssa ja Kanadassa kuin Suomessakin. Vasta ensi vuonna USAn ilmailuviranomainen FAA ja Kanadan TCCA esittelevät kuhnureita käsittelevän ilmailumääräyskokoelmansa.


 
Kuhnurien käyttö on jo levinnyt kymmeniin eri käyttötarkoituksiin. Yhteiskunnan kannalta tärkeimpiä ovat etsintä- ja pelastuspalvelu, maa- ja metsätalouden lannoitus- ym. lennot, turvallisuuspalvelut, liikennevalvonta, karjan paimennus ja valvonta, metsäpalovalvonta, villieläinlaskenta, kartoitus, pelastusvälinekuljetukset, arkeologia ja maaperätutkimus, posti- ja tavarakuljetukset.
 
Kuhnurit ryntäävät nyt jokaisen suomalaisenkin elämään. Kuljetusalalla kannattaa jokaisen tutustua empimättä niiden tarjoamiin uusiin mahdollisuuksiin. 
 
Vain mielikuvitus näyttäisi rajaavan kauko-ohjattavien kuhnurien hyötykäyttöä sekä yksityisessä että yritystoiminnassa.